Hornan taistelu lyhytelokuvanäytöksiä

NÄYTÖKSIÄ | 28.- 30.11.2022

Tervetuloa katsomaan, kuulemaan ja tuntemaan lyhytelokuva Hornan taistelu! Tapahtuma haastaa elokuvan perinteet, ja ehdottaa uudenlaista tapaa kokea yhdenvertainen elokuva.  

27.11.-1.12.2022 Hornan taistelu levittäytyy Tampereella kolmeen eri esityspaikkaan. Jokaisessa näytöksessä elokuvaa voi istua katsomaan, mutta lisäksi sen voi kokea myös pelkästään kuulemalla. Kokemusta rikastavat elokuvan lavasteiden pienoismallit ja tapahtumapaikkojen kohokartat, joihin pääsee tutustumaan elokuvan aikana.  

TIETOA HORNAN TAISTELU -LYHYTELOKUVASTA
Hornan taistelu on unenomainen fantasiaseikkailu. Elokuva perustuu näkövammaisen nuoren Laurin sanelemaan tarinaan. Elokuvan on tuottanut Taideyhdistys Kollektiivi Triangeli.
Elokuvassa on integroitu kuvailutulkkaus, joka yhdistää perinteisen elokuvan ja kuunnelman.
Suositusikäraja: yli 12-vuotiaille
Elokuvan kesto: 33 minuuttia  

RAJATILAN ESITYSAJAT  

28.11.2022
Näytökset klo 18.00, 19.00, 20.00

29.11.2022
Näytökset klo 18.00, 19.00, 20.00

30.11.2022
Näytökset klo 18.00, 19.00, 20.00  

MUUT ESITYSAJAT ja -PAIKAT  

27.11.2022 Kulttuuritalo Laikku
Näytökset klo 14.00, 15.00, 16.00
Saapumisohjeet: Keskustori 4 Tila on esteetön  

1.12.2022 Tampereen Ylioppilasteatteri
Ovet klo 18.30, näytös klo 19.00
Saapumisohjeet: Itsenäisyydenkatu 12-14
K18 (anniskelu)  

LIPUT
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy walk-in periaatteella. Tulethan siis ajoissa paikalle! Tapahtumaa on tukenut: Näkövammaisten liitto

https://kollektiivitriangeli.com

Emma Sarpaniemi – When the Sun goes down We see Lemons

YLÄKERTA | 5.11.-22.11.2022

Emma Sarpaniemen yksityisnäyttely When the Sun goes down We see Lemons on esillä Galleria Rajatilan yläkerran galleriassa 5.11-22.11.2022. Teossarjassa valokuvaaja tutkii yhdessäoloa, intimiteettiä ja naisrooleja omakuvien kautta. Teoksissa kuvaajan ja kuvattavien välinen raja on hämärtynyt: Sarpaniemi on astunut kameran toiselle puolelle, asettautunut kuvaan yhdessä ystävien kanssa. Kuinka tallentaa ystävyyden intiimit hetket, tavat olla yhdessä?

Toisen kohtaaminen nousee esiin, niin myös monet välittämisen keinot. Erilaisia (nais)rooleja kokeillaan ja dekonstruoidaan kuitenkin huumorin kautta: kuvattavista tulee anonyymejä siskoja ja serkuksia, kuvitteellisia henkilöhahmoja, joiden välinen koreografia ja estetiikka on tarkkaan harkittua. Kuvista välittyvä kehonkieli, rytmi ja värit ovat ajoittain sekä ylikorostetun naisellisia että leikkisän androgyynejä, ja tarkkaan harkittu koreografia ja herkullinen estetiikka on samanaikaisesti koskettavaa ja outoa, mutta myös epämukavaa.

Minän teatralisoituessa sekä jaetun naiseuden kokemuksen kautta When the Sun goes down We se Lemons kyseenalaistaa länsimaisen kulttuurin asetettuja sääntöjä naiseudelle: tapoja olla ja tapoja tulla nähdyksi.

Emma Sarpaniemi (s.1993) on valokuvataiteilija. Töissään Sarpaniemi tutkii naiseuden määritelmiä ja naisrooleja omakuvien kautta. Performatiivisuus ja yhteistyö kuvattavien kanssa on tärkeässä roolissa taiteilijan työskentelyä. Sarpaniemi valmistui valokuvataiteen kandidaatiksi Haagin Royal Academy of Art korkeakoulusta vuonna 2019. Hänen teoksia on ollut esillä Suomen valokuvataiteen museossa, Wäinö Aaltosen museossa, Suomen Tukholman-instituutin galleriassa Tukholmassa ja Melkweg kultturitalossa Amsterdamissa. Sarpaniemi asuu ja työskentelee Helsingissä.

Sini Talonen – Sitaatteja

ALAKERTA | 5.11.-22.11.2022

Sitaatteja on Galleria Rajatilan alakertaan rakennettu ympäristökriittinen installaatio. Näyttely Galleria Rajatilan mustassa tilassa on unenomainen paikka, jossa todellisuus hämärtyy utopiaksi jostain saavuttamattomasta. Näyttely on saanut alkunsa rakennustyömaiden reunoilla olevien mainoslauseiden ärsyynnyttämänä. Teos kritisoi rakentamisen sieluttomuutta ja pohtii kuluttajille suunnattujen mainoslauseiden lupauksia suhteessa todellisuuteen. Toiveet elinympäristön ajallisista kerrostumista,intiimeistä katutiloista ja vehreistä puistoista eivät useinkaan toteudu.

Talonen rakentaa pääasiassa veistoksellisia ja tilallisia teoksia. Teosten taustalla on taiteilijan kiinnostus tiloihin, arkkitehtuuriin ja ympäristötutkimukseen. Talosen tekemät kenttätutkimukset ja erilaisissa ympäristöissä liikkuminen kumpuaa kaipuusta saavuttaa tuttuus ja osallisuus maailmassa. Rakentamisen seuraaminen kiehtovuudessaan on myös pelkoa sielukkuuden ja monimuotoisuuden katoamisesta.

Usein teokset kutsuvat kokijaa aktiivisuuteen ja osalliseksi teoksen johdattamaan tapahtumaan, sillä Talonen ajattelee ruumiillisen kokemisen olevan ensisijaisena maailman ymmärtämisen ja kokemisen prosesseissa. Hän pohtii teoksissa tilallisuuden kokemusta ja sitä, miten tilojen ja paikkojen merkitykset muodostuvat. Kiinnostuksen kohteena on ihmisen keho tilassa ja alttiina tilan tiedostamattomille vaikutuksille.

Talonen työskentelen mielellään paikkalähtöisesti ja pyrkii huomioimaan näyttelytilan luonteen näyttelyä suunnitellessaan. Paikkasidonnaisuus näkyy teosten aiheissa, materiaaleissa ja niiden suhteina näyttelytilan rakenteiden välillä.  Hän kutsuu teosten valmistamista rakentamiseksi. Isompien teosten rungot on valmistettu pääasiassa puusta. Hän käyttää teoksissa keräilemiään löytömateriaaleja, esineitä ja valitsee niihin kierrätysmateriaaleja, tai muokkaa vanhojen teosten osia uusiksi kokonaisuuksiksi. 

Sitaatteja-teoksessa tarjotaan teetä. Teehetki voi toimia välineenä pysähtymiseen, kutsuna keskusteluun, kotoisuuteen ja unelmointiin. 

Teokseen tuotu runolause on moniulotteisuudessaan vastine mainoslauseiden lupauksille, ympäristön kiivaalle muutokselle, kaupallisille ympäristöarvoille ja luontokadolle. Filosofi Gaston Bachelardin kirja Tilan poetiikka on teos, joka antaa taiteilijan työskentelylle pohjaa runotulkinnoilla ja vapauttaa kohtaamaan todellisuuden utopioista ja unelmoinnista käsin. Kankaalle siteerattu lause on yksi Bachelardin tulkitsema runokuva.

Sini Talonen on turkulainen kuvataitelija. Hän on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta ja Turun Taideakatemiasta. Hän on osallistunut ryhmänäyttelyihin ja pitänyt yksityisnäyttelyitä.

Krister Gråhn – HIRVEETÄ PASKAA – myös puhtaat kädet voivat aiheuttaa vahinkoa

ALAKERTA | 15.10.-1.11.2022

Näyttelyn yhteydessä kutsutaan koolle Rajataide ry:n historiatyöryhmä: Rajataide ry:n historiatyöryhmän perustamiskokous 17.10.2022 kello 18:00. Rajataide ry:n historiatyöryhmän toinen kokous 24.10.2022 kello 18:00.

”hirveetä paskaa” on korkeasti koulutettujen kuvataiteen ammattilaisten vankkumaton kritiikin muoto, jonka perustelut löytyvät niissä kolmessa sekunnissa, jotka – joidenkin tutkimusten mukaan – yksittäisten taideteosten edessä keskimäärin vietetään.

”hirveetä paskaa” irtoaa myös vastapestyistä ja käsidesissä huljutelluista käsistä, jotka noita taideteoksia malttamattomina koskettelevat. Museoesineiden suurimpia vihollisia valon, kosteuden, lämpötilan, ajan ja tuhohyönteisten lisäksi on yleisö.

”hirveetä paskaa – myös puhtaat kädet voivat aiheuttaa vahinkoa” on Krister Gråhnin 20-vuotistaiteilijajuhlanäyttely. Gråhn esiintyy Rajatilassa nyt kolmatta kertaa – aiemmin vuosina 2012 ja 2002.

2002 ja 2012 välisen ajan Gråhnin aika kului taiteen vapaaehtoistyöläisenä ja yhdistysaktiivina. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Gråhn on puolestaan ansainnut leipänsä museo-organisaation näyttelymestarina ennaltaehkäisevän konservoinnin ja säilyttävän kokoelmatoiminnan parissa. Oma taiteellinen tuotanto on tehty näiden toimien ohessa.

Noin vuoden 2013 tienoilla Gråhn alkoi tuntea väsymystä. ”Olen kokenut elämäni aikana ainakin viisi burnouttia. Ensimmäinen niistä oli toverini, jonka ajoi loppuun draama avioliitossa. Toinen niistä oli ystäväni, joka ei yksityisyrittäjän paineiden alla enää jaksanut olla ystävä. Kolmannen kohteeksi jouduin minä. Minusta tuli uupumuksen aiheuttamien tunteiden kohde, syytetty. Neljännessä tapauksessa yritin suojella uupunutta häneltä itseltään tajuamatta, että näin pahensin tilannetta ja ajoin samalla itseni loppuun. Pisimmän ja salakavalimman väsymyksen koin siis itse.”

Väsymyksestä puhutaan henkilökohtaisena ongelmana, mutta se ei sitä ole. Väsymys on laajempaa – se on sosiaalista, yhteiskunnallista ja kulttuurista.

”hirveetä paskaa” on kumarrus tunteille ja voimavaroille, mutta myös kunnianosoitus kaikille näkymättömissä työnsä tekeville – heille, jotka hoitavat, huolehtivat ja parantavat.

Gråhn on opintovapaalla näyttelymestarin työstään ja opiskelee Taideyliopiston Kuvataideakatemian Praxis -master’s programme in exhibition studies ohjelmassa kuratointia. Kuraattorin tehtävien ydin tulee latinankielisestä sanasta curare, joka niin ikään tarkoittaa hoitamista, huolehtimista ja parantamista.

Rajataiteen myyntinäyttely

YLÄKERTA | 15.10.-1.11.2022

Rajataiteen Myyntinäyttely pidetään jälleen, ja esillä on 18 Rajataide ry:n jäsenen teoksia.

Näyttelyssä nähdään muun muassa maalauksia, piirustuksia, grafiikkaa, veistoksia, valokuvia sekä tekstiilitaidetta. Kaikki teokset ovat myytävänä, ja toivottavaa onkin että mahdollisimman moni näyttelyn teos löytäisi uuden kodin. Oiva mahdollisuus siis hankkia ajoissa joululahjat tai vaikka vain itselle jotain kaunista!

Näyttely on auki ma-pe 13-18 ja la-su 12-16.

Näyttelyn taiteilijat ovat: Senni Aleksandra, Krister Gråhn & Hannamari Matikainen, Timo Höyssä, Tanja Karjalainen, Leena Lehti, Maria Leskinen, Kristiina Lähteenmäki-Hein, Mirva Niskanen, Sanna Maria Paananen & Tero Ulvila, Pauliina Parjanen, Elina Priha, Sanna Saarreharju, Katja Saksanen, Aramis September, Sami Sänpäkkilä, Mariliina Valkama.

Sivuutetut – Liikekuvia ihmiskaupasta

YLÄKERTA | 24.9.-11.10.2022

Näyttely esillä 24.9.-11.10.2022
Elävä näyttely perjantaina 23.9.2022 klo 16-18
sekä sunnuntaina 9.10.2022 klo 13-15

Sivuutetut – liikekuvia ihmiskaupasta on teoskokonaisuus, jossa kuvataide ja tanssitaide, liike ja jälki, ihmiskeho ja materiaali, käyvät vuoropuhelua. Valo- ja äänisuunnittelu täydentävät kokonaisuutta, joka sulautuu yhteen eläväksi näyttelyksi.

Näyttelyn teoksissa ja kohtauksissa työryhmä on temaattisesti tarkastellut seksikaupan uhrin kehollista tunnekokemusta sekä pyrkii tarjoamaan mahdollisuuden aiheen tunnistamiseen ja empatian kokemiseen. Kokonaisuus koostuu ihmisliikkeestä ja -kehoista, piirroksista, kollaaseista, tekstiiliveistoksista, valosta ja äänestä.

Sivuutetut – liikekuvia ihmiskaupasta sai ensi-iltansa 4.12.2021 Liikelaiturilla, Tampereella.

Tekijät

Kuvataiteilija – Maijariitta Karhulahti

Tanssitaiteilija – Hanna Kahrola

Valosuunnittelija – Veli Pekka Kuronen

Äänisuunnittelija – Markus Tapio

Videodokumentoija – Veera Launonen

Puvustaja – Suvi-Tuuli Höglund


Kuvat – Kimmo Hokkanen

Teknikko – kiertueella Anne Salmi

Tuotanto – Hanna Kahrola ja Maijariitta Karhulahti

Elävä näyttely kestää 2 h.

Teoskokonaisuutta voi katsoa kuin taidenäyttelyä, tilassa saa tulla ja mennä vapaasti.

Näyttely esillä tilassa 24.9.- 11.10. saakka.

Suositusikäraja 12 v. Vapaa pääsy.

Tukijat ja yhteistyökumppanit

Niilo Helanderin Säätiö, Taiteen edistämiskeskus, Pirkanmaan taidetoimikunta, Pohjois-Savon taidetoimikunta, Otto A. Malmin Lahjoitusrahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Vanhan Kaivoksen residenssi, Liikelaituri / Pirkanmaan Tanssin Keskus, Esitystaiteen seura, Kuopion kaupunki, Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikkö, Kuopion Toripysäköinti Oy, Luovien alojen yhdistys Pro Mylly ry, Kuopion Kuvataiteilijat ry – Ars Libera, Vapauta Uhri ry / Room of Hope, Lantrek ry

Oona Leinovirtanen – Maa on kykyjen kokoelma

ALAKERTA | 24.9.-11.10.2022

Näyttelyn teokset kumpuavat halusta ymmärtää maan sisäisiä tapahtumia ja olosuhteita puutarhassa sekä samaistua mm.myyrien, perunoiden, siementen ja mikrobien kehollisuuteen ja kykyihin. Yritän oppia heiltä jotka elävät siellä alati. Minkälaisia kykyjä maassa piilee; miten myyrät osaavat minkä osaavat? Miten maan seassa hämärissä eletään? Lisäksi teokset pohtivat syömistä: onko puutarhanhoito pohjimmiltaan maan mikrobien ruokkimista ja miksi maan mikrobit tarvitsevat kasvillisuuspeiton ylleen? Maa tuntuu ihmeelliseltä paikalta. Maassa syödään: maaperän mikrobit syövät orgaanista ainetta hajottaen sen ravinteiksi kasveille, mato syö mitä syö, etana syö selleriä. Puutarhassa jokainen olio syö jotain, miten? Syömällä saa kykyjä ja hahmottuu riippuvaisuus muihin: syöminen on muutos, kyky.

Kuten ihmiskeho, on maakin mikrobien kansoittama. Maa on kykyjen kokoelma; syömällä kertyvien potentiaalisuuksien keskittymä. Puutarhan ja mikrobien kyvyt ovat kietoutuneet omiimme. Meillä on yhteinen mieli. Yhteinen keho, yhteinen kieli: syömme.

Oona Leinovirtasen taiteilijatapaaminen gallerialla 9.10. klo 15:15-15:45.

Johanna Naukkarinen – Anatomical Venus

KOKO TILA | 13.8.-30.8.2022

Anatomical Venus esittelee anatomisen venuksen, 1700-luvun venushahmoisen anatomianuken, jonka kautta Johanna Naukkarinen käsittelee teoksissaan historiallisten anatomiakuvastojen tiukkoja sukupuolirooleja. Valokuvista, digitaalisista piirroksista ja kuvakollaaseista rakentuva näyttely tarkastelee tätä lääketieteen ja taiteen historian risteyksessä olevaa ilmiötä erilaisia kuvastoja analyyttisesti ja leikkimielisesti yhdistellen.

Anatomiset venukset ovat 1700-luvun Italiasta lähtöisin olevia vahanukkeja, jotka luotiin opettamaan anatomiaa tavalliselle kansalle. Nuket muotoiltiin kuvataiteesta inspiraatiota saaneiksi venusmaisiksi naishahmoiksi ja koristeltiin helmillä, pitkillä aidoilla ihmisen hiuksilla ja silmäripsillä. Nuket makasivat silkillä selällään, sisälmykset avoinna nautinnollinen ilme kasvoillaan. Venusten kauneuden oli tarkoitus hämätä ihmisiä olemaan ajattelematta kuolemaa, samalla kun niillä opetettiin anatomiaa.

Lääketieteellisenä esineenä anatominen venus heijastaa aikansa lääketieteen räikeän sukupuolittuneita valtarakenteita. Näyttely laajenee jäljittämään anatomiakuvastojen ja kuvataiteen yhteistä kuvakieltä ja tapoja kuvata sukupuolta. Historiallisten anatomiakuvastojen oli tarkoitus viedä ihmisyyden ytimeen, mutta naisiksi määritellyille kehoille ne jättävät vain passiivisen alastonmaalauksen kaltaisen roolin.

Valokuvasarja Body Worlds: The Anatomical Venus (with Tiia Kasurinen) kuvittelee anatomisen venuksen Body Worlds –näyttelyyn ja asentoihin, joissa taiteen ja lääketieteen historia on tavallisesti esittänyt vain miehiksi määriteltyjä kehoja. Teossarja on toteutettu yhteistyössä tanssitaiteilija Tiia Kasurisen kanssa.

Teossarjat Studies on Science and the Feminine Figure ja Lying Down jäljittävät eri ajoista ja konteksteista tuttujen kuvastojen kautta anatomisen venuksen passiiviseen asentoon rinnastettavia naishahmoja. Valokuvasarja They Used to Wear Pearls tutkii kauneuden ja groteskin yhdistämistä sovittamalla anatomisen venuksen koristeita nykyaikaiselle anatomianukelle.

Johanna Naukkarinen (s.1988) on Turussa asuva valokuvataiteilija, joka on työskennellyt lääketieteenhistoriallisten teemojen kanssa vuodesta 2015 asti. Naukkarinen on valmistunut valokuvataiteilijaksi Turun AMK:n Taideakatemiasta ja filosofian maisteriksi Turun yliopistosta mediatutkimuksen oppiaineesta. Naukkarisen hysteriaa käsittelevät yksityisnäyttelyt on nähty mm. Turun Taidemuseon Studiossa, B-galleriassa ja Galleria Huudossa. Anatomical Venus on nähty aiemmin Yö Galleriassa Helsingissä. Naukkarisen teoksia on Turun Taidemuseon, Turun kaupungin ja yksityishenkilöiden kokoelmissa.

Näyttelyn tekemistä ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö, Taiteen edistämiskeskus, Turun kulttuurilautakunta ja Turun taideyhdistys. Nykyaikaisen anatomianuken on antanut kuvattavaksi Turun ammatti-instituutti ja aito anatominen venus on kuvattu Bolognassa Palazzo Poggin museossa.

Jenni Toivonen – Are We There

YLÄKERTA | 23.7.-9.8.2022

Vuonna 1929 joukko suomalaisia, mukaan lukien Toivosen isoisovanhemmat ja heidän lapsensa muuttivat rakentamaan Brasiliaan Rio de Janeiron osavaltioon Penedo-nimistä siirtokuntaa, josta tuli yksi tunnetuimmista esimerkeistä suomalaisesta 1900-luvun utopiasiirtolaisuudesta. Yhteisön tarkoituksena oli elää harmoniassa luonnon kanssa, vegetaristista elämäntapaa noudattaen ja erossa kapitalistisesta yhteiskunnasta. Tänä päivänä kylää ympäröi muisto utopistisesta aikakaudesta sekä biodiversiteetiltään korkea, mutta uhanalainen Atlantin sademetsä.

Näyttely Are We There tutkii siirtolaisuutta, muistia ja ihmisen yhteyttä ympäristöönsä. Se kertoo historian peilautumisesta nykyisyyteen ja tarkastelee kaipuuta, nostalgiaa sekä utopian konseptia inhimillisen toiminnan lähtökohtana. Työn keskiössä on performatiivinen matka entiseen siirtokuntaan, jossa Toivonen taiteen keinoin uudelleenkuvittelee ja -rakentaa menneisyyttä. Vanhat perhealbumista peräisin olevat valokuvat Brasiliasta asettuvat rinnakkain uusien teosten kanssa ja luovat yhteyksiä menneisyyden ja nykyisyyden välillä.

Kuten alkuperäisillä siirtolaisilla, projekti kumpuaa primitiivisestä tarpeesta vahvistaa yhteyttä ei-ihmiskeskeisen maailman kanssa. Teokset ovat rakentuneet osana kehollisia rituaaleja, joiden avulla taiteilija etsii vastauksia alkuperän ja rinnakkaiselon kysymyksiin. Samanaikaisesti näyttely reflektoi prosessia, jossa yrityksessämme rakentaa yhteyttä enemmän-kuin-inhimillisen maailman kanssa ja kokea sen tuottamaa kauneutta tulemme usein rajoittaneeksi ja muokanneeksi sen olemusta ja vapautta, unohtaen että olemme jo valmiiksi kietoutuneita toisiimme ollessamme osa niin kutsuttua ‘luontoa’.

Näyttely koostuu Toivosen Are We There (2019–) -teoskokonaisuuden osista ja kytkee yhteen eri tekniikoin tuotettua valokuvaa, liikkuvaa kuvaa, ääntä sekä samannimisen valokuvakirjan. Projektin teoksia on ollut aiemmin esillä mm. Valokuvataiteen museossa (2020), Foto Tallinn-taidemessuilla (2021) ja näyttelyssä qual a cor do horizonte (Aalto-yliopisto, 2021).

Jenni Toivonen (s.1993, Tampere) on Helsingissä ja Lissabonissa työskentelevä kuvataiteilija. Hän on valmistunut hiljattain Taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteen maisteriohjelmasta ja työskentelee valokuvan lisäksi liikkuvan kuvan, äänen, maalauksen, tekstin ja performanssin parissa. Taiteellisessa työssään Toivonen on keskittynyt käsittelemään elämän yhteenkytkeytyneisyyttä, ekologiaa, muistia sekä identiteettiä, joita hän tutkii usein kehon ja ympäristön materiaalisuuksien kautta.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Jani Lamminmäki – Toxic Flower

ALAKERTA | 23.7.-9.8.2022

Olen käsitellyt taiteessani söpöyden-estetiikkaa. Minua kiehtoo erityisesti se, miten söpöys voidaan nähdä myrkyllisiä rakenteita hajottavana poliittisena voimana. Toxic Flower on taidenäyttely, jossa käsittelen söpöyttä valtarakenteena. Näyttelyn installaatio koostuu eri materiaaleista rakenneituista veistoksista ja akryylimaalauksista. Teoksissa käsittelen objektien söpöyttä, affektiivisuutta ja toisenlaisia todellisuuksia fantasian keinoin. Teoreettinen viitekehykseni pohjautuu Jason Dydynskin ja Sianne Ngain teksteihin. Paneudun Sianne Ngain esseeseen: The Cuteness of the Avant-Garde. Esseessä Ngai puhuu söpöydestä sosiaalisena rakenteena, johon sisältyvät kysymykset maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä. Esseessä hän jakaa estetiikan kolmeen lokeroon, jotka ovat hullunkurinen, söpö ja mielenkiintoinen. Teokset ovat vahvasti queer-linssien läpi katsottuja. Eskapismi voi olla lääkiintää tai myrkkyä.

Jani Lamminmäki on Turkulainen kuvataiteilija, joka hyödyntää eri tekniikoita työskentelyssään. Hän on valmistunut Turun ammattikorkeakoulun kuvataiteenkoulutuksesta vuonna 2020. Lamminmäki työskentelee visuaalisuuden lisäksi kokeilevan

äänen parissa.Taiteellista työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Petteri Cederberg – Värinä

KOKO TILA | 2.7.-19.7.2022

Näyttelyssä on esillä puulevyille tehtyjä maalauksia sekä stop-motion tekniikalla toteutettu maalausanimaatio.

Viimeiset pari vuotta olen piirtänyt pelkästään mustavalkoisia kuvia, mutta tämän näyttelyn tekovaiheessa päätin ottaa värit jälleen käyttöön. Tuloksena on hyvinkin äärimmäisiin väriyhdistelmiin päätyminen. Pitkän väripaaston jälkeen värien käyttö tuntuu raikkaalta ja vapauttavalta.

Maalauksissa pohdin ihmistä psykofyysisenä kokonaisuutena. Kuvaan teoksissa posthumaaneja olentoja, jotka liikkuvat ihmismäisen muodon ja jonkin toiseuden rajalla. Hahmoista on kuitenkin löydettävissä myös inhimillisiä muotoja.

Animaatioteoksen nimi on ”Equbilirium” (suom.tasapaino). Tasapaino syntyy, kun eteenpäin ja taaksepäin vievät voimat ovat samanarvoisia. Huolimatta sisäisestä ja ulkoisesta kaaoksesta ja epätasapainosta kokonaisuus päätyy aina lopulta tasapainoon. Tämä lohdullinen ajatus on ollut teoksen lähtökohtana.

Petteri Cederberg (s.1976 Espoo) on Helsingissä työskentelevä kuvataiteilija. Hänen teoksensa pohtivat ihmisen mielen tiedostamatonta puolta ja aivojen alitajuntaista logiikkaa.

Cederberg työskentelee pääasiassa animaation ja piirustuksen parissa. Hän lähestyy animaatioitaan elävinä maalauksina tai piirustuksina perinteisen elokuvan ja sen kerronnallisen ilmaisun sijaan. Animaatiot kuvaavat maalauksen prosessia onnistumisineen ja epäonnistumisineen. Cederberg on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian maalaustaiteen osastolta vuonna 2011 ja on Taidemaalariliiton jäsen. Hän pitänyt useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla. Hänen teoksiaan on mm. esimerksi Suomen valtion, Helsingin taidemuseon sekä Jyväskylän kokoelmissa. Animaatioteoksia on esitetty useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.


Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Petra Vehviläinen – Lehto

YLÄKERTA | 4.6.-21.6.2022

Pyhät lehdot olivat paikkoja, jotka suojeltiin ihmisten hyötykäytöltä ja niihin tultiin hakemaan yhteyttä ympäröiviin voimiin.

Lehto on installaatio, jossa kutoen ja solmien hahmotellaan tilaa ylijäämämateriaalille, kuvitellulle perimätiedolle ja pyhälle. Se on yrityksiä kiinnittyä nykyhetkestä käsin etäiseen ja tässä ajassa vielä etäämmälle siirtyneeseen karjalaiseen esihistoriaani ja sen pyhiin lehtoihin – mielessä käsityötraditioiden kauneus, hauraus ja törkeys.

Langat solmivat materiaalia joka on käsillä

Langat sitovat saatavilla olevaa materiaalia

– ja materiaalia joka on eksyksissä

Langat solmivat

hylättyä materiaalia

ja joitakin esineitä, joissa on voimaa

ja jotain jollekin toiselle kuuluvaa

Langat sitovat

löydettyä

ja käytettyä

maisemia

sukulaisuuksia

riippuvuussuhteita

huolenpitoa

surua

aikaa

näkyvää ja näkymätöntä

Petra Vehviläinen on Helsingin saaristossa asuva ja toimiva kuva- ja esitystaiteilija. Hänen töidensä sisällöt ja muodot nousevat posthumanistisesta ja ekofeministisestä ajattelusta, empatiasta ja paikallisuudesta. Vehviläinen on tehnyt teoksia kaupunkitilaan, luontoon, gallerioihin sekä erilaisille sosiaalisen median alustoille. Hänen työskentelylleen on ominaista, että ideat hakevat itselleen sopivan muodon, jolloin käytetyt tekniikat ja työkalut vaihtelevat eri projekteissa. Lehto-kokonaisuutta varten hän rakensi löydetyistä materiaaleista kuten muoviputkista ja romuraudasta eri kokoisia ja eri tekniikoilla toimivia kangaspuita. Lehto jatkaa ja syventää hänen töilleen ominaisia sitomisen ja solmimisen praktiikoita, joissa hylätyt ja/tai löydetyt objektit muodostavat tilallisia kudelmia ja verkostoja ja kietoutuvat ajattelun prosesseihin.

www.petravehvilainen.com

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.