Johanna Naukkarinen – Anatomical Venus

KOKO TILA | 13.8.-30.8.2022

Anatomical Venus esittelee anatomisen venuksen, 1700-luvun venushahmoisen anatomianuken, jonka kautta Johanna Naukkarinen käsittelee teoksissaan historiallisten anatomiakuvastojen tiukkoja sukupuolirooleja. Valokuvista, digitaalisista piirroksista ja kuvakollaaseista rakentuva näyttely tarkastelee tätä lääketieteen ja taiteen historian risteyksessä olevaa ilmiötä erilaisia kuvastoja analyyttisesti ja leikkimielisesti yhdistellen.

Anatomiset venukset ovat 1700-luvun Italiasta lähtöisin olevia vahanukkeja, jotka luotiin opettamaan anatomiaa tavalliselle kansalle. Nuket muotoiltiin kuvataiteesta inspiraatiota saaneiksi venusmaisiksi naishahmoiksi ja koristeltiin helmillä, pitkillä aidoilla ihmisen hiuksilla ja silmäripsillä. Nuket makasivat silkillä selällään, sisälmykset avoinna nautinnollinen ilme kasvoillaan. Venusten kauneuden oli tarkoitus hämätä ihmisiä olemaan ajattelematta kuolemaa, samalla kun niillä opetettiin anatomiaa.

Lääketieteellisenä esineenä anatominen venus heijastaa aikansa lääketieteen räikeän sukupuolittuneita valtarakenteita. Näyttely laajenee jäljittämään anatomiakuvastojen ja kuvataiteen yhteistä kuvakieltä ja tapoja kuvata sukupuolta. Historiallisten anatomiakuvastojen oli tarkoitus viedä ihmisyyden ytimeen, mutta naisiksi määritellyille kehoille ne jättävät vain passiivisen alastonmaalauksen kaltaisen roolin.

Valokuvasarja Body Worlds: The Anatomical Venus (with Tiia Kasurinen) kuvittelee anatomisen venuksen Body Worlds –näyttelyyn ja asentoihin, joissa taiteen ja lääketieteen historia on tavallisesti esittänyt vain miehiksi määriteltyjä kehoja. Teossarja on toteutettu yhteistyössä tanssitaiteilija Tiia Kasurisen kanssa.

Teossarjat Studies on Science and the Feminine Figure ja Lying Down jäljittävät eri ajoista ja konteksteista tuttujen kuvastojen kautta anatomisen venuksen passiiviseen asentoon rinnastettavia naishahmoja. Valokuvasarja They Used to Wear Pearls tutkii kauneuden ja groteskin yhdistämistä sovittamalla anatomisen venuksen koristeita nykyaikaiselle anatomianukelle.

Johanna Naukkarinen (s.1988) on Turussa asuva valokuvataiteilija, joka on työskennellyt lääketieteenhistoriallisten teemojen kanssa vuodesta 2015 asti. Naukkarinen on valmistunut valokuvataiteilijaksi Turun AMK:n Taideakatemiasta ja filosofian maisteriksi Turun yliopistosta mediatutkimuksen oppiaineesta. Naukkarisen hysteriaa käsittelevät yksityisnäyttelyt on nähty mm. Turun Taidemuseon Studiossa, B-galleriassa ja Galleria Huudossa. Anatomical Venus on nähty aiemmin Yö Galleriassa Helsingissä. Naukkarisen teoksia on Turun Taidemuseon, Turun kaupungin ja yksityishenkilöiden kokoelmissa.

Näyttelyn tekemistä ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö, Taiteen edistämiskeskus, Turun kulttuurilautakunta ja Turun taideyhdistys. Nykyaikaisen anatomianuken on antanut kuvattavaksi Turun ammatti-instituutti ja aito anatominen venus on kuvattu Bolognassa Palazzo Poggin museossa.

Hinni Huttunen – Alive (but at what cost)

VIDEOKOPPI | 23.7.-9.8.2022

2021

Lyhyt elokuva toipilaisuudesta.

Kesto: 00:00:15

Äänet: Äänetön

Hinni Huttunen on kuvataiteilija, joka työskentelee videon ja valokuvan parissa. Huttunen suhtautuu taiteessaan intohimoisesti muotokuviin, romantiikkaan ja loputtoman nolouden ihanuuteen.

///////////////////////////////////////////

A short film about convalescing.

Duration: 00:00:15

Sound: Silent

Hinni Huttunen is a visual artist who works with video and photography. In her artistic practice she feels passionate about self-portraiture, romance and never-ending embarrassing emotions.

Jenni Toivonen – Are We There

YLÄKERTA | 23.7.-9.8.2022

Vuonna 1929 joukko suomalaisia, mukaan lukien Toivosen isoisovanhemmat ja heidän lapsensa muuttivat rakentamaan Brasiliaan Rio de Janeiron osavaltioon Penedo-nimistä siirtokuntaa, josta tuli yksi tunnetuimmista esimerkeistä suomalaisesta 1900-luvun utopiasiirtolaisuudesta. Yhteisön tarkoituksena oli elää harmoniassa luonnon kanssa, vegetaristista elämäntapaa noudattaen ja erossa kapitalistisesta yhteiskunnasta. Tänä päivänä kylää ympäröi muisto utopistisesta aikakaudesta sekä biodiversiteetiltään korkea, mutta uhanalainen Atlantin sademetsä.

Näyttely Are We There tutkii siirtolaisuutta, muistia ja ihmisen yhteyttä ympäristöönsä. Se kertoo historian peilautumisesta nykyisyyteen ja tarkastelee kaipuuta, nostalgiaa sekä utopian konseptia inhimillisen toiminnan lähtökohtana. Työn keskiössä on performatiivinen matka entiseen siirtokuntaan, jossa Toivonen taiteen keinoin uudelleenkuvittelee ja -rakentaa menneisyyttä. Vanhat perhealbumista peräisin olevat valokuvat Brasiliasta asettuvat rinnakkain uusien teosten kanssa ja luovat yhteyksiä menneisyyden ja nykyisyyden välillä.

Kuten alkuperäisillä siirtolaisilla, projekti kumpuaa primitiivisestä tarpeesta vahvistaa yhteyttä ei-ihmiskeskeisen maailman kanssa. Teokset ovat rakentuneet osana kehollisia rituaaleja, joiden avulla taiteilija etsii vastauksia alkuperän ja rinnakkaiselon kysymyksiin. Samanaikaisesti näyttely reflektoi prosessia, jossa yrityksessämme rakentaa yhteyttä enemmän-kuin-inhimillisen maailman kanssa ja kokea sen tuottamaa kauneutta tulemme usein rajoittaneeksi ja muokanneeksi sen olemusta ja vapautta, unohtaen että olemme jo valmiiksi kietoutuneita toisiimme ollessamme osa niin kutsuttua ‘luontoa’.

Näyttely koostuu Toivosen Are We There (2019–) -teoskokonaisuuden osista ja kytkee yhteen eri tekniikoin tuotettua valokuvaa, liikkuvaa kuvaa, ääntä sekä samannimisen valokuvakirjan. Projektin teoksia on ollut aiemmin esillä mm. Valokuvataiteen museossa (2020), Foto Tallinn-taidemessuilla (2021) ja näyttelyssä qual a cor do horizonte (Aalto-yliopisto, 2021).

Jenni Toivonen (s.1993, Tampere) on Helsingissä ja Lissabonissa työskentelevä kuvataiteilija. Hän on valmistunut hiljattain Taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteen maisteriohjelmasta ja työskentelee valokuvan lisäksi liikkuvan kuvan, äänen, maalauksen, tekstin ja performanssin parissa. Taiteellisessa työssään Toivonen on keskittynyt käsittelemään elämän yhteenkytkeytyneisyyttä, ekologiaa, muistia sekä identiteettiä, joita hän tutkii usein kehon ja ympäristön materiaalisuuksien kautta.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Jani Lamminmäki – Toxic Flower

ALAKERTA | 23.7.-9.8.2022

Olen käsitellyt taiteessani söpöyden-estetiikkaa. Minua kiehtoo erityisesti se, miten söpöys voidaan nähdä myrkyllisiä rakenteita hajottavana poliittisena voimana. Toxic Flower on taidenäyttely, jossa käsittelen söpöyttä valtarakenteena. Näyttelyn installaatio koostuu eri materiaaleista rakenneituista veistoksista ja akryylimaalauksista. Teoksissa käsittelen objektien söpöyttä, affektiivisuutta ja toisenlaisia todellisuuksia fantasian keinoin. Teoreettinen viitekehykseni pohjautuu Jason Dydynskin ja Sianne Ngain teksteihin. Paneudun Sianne Ngain esseeseen: The Cuteness of the Avant-Garde. Esseessä Ngai puhuu söpöydestä sosiaalisena rakenteena, johon sisältyvät kysymykset maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä. Esseessä hän jakaa estetiikan kolmeen lokeroon, jotka ovat hullunkurinen, söpö ja mielenkiintoinen. Teokset ovat vahvasti queer-linssien läpi katsottuja. Eskapismi voi olla lääkiintää tai myrkkyä.

Jani Lamminmäki on Turkulainen kuvataiteilija, joka hyödyntää eri tekniikoita työskentelyssään. Hän on valmistunut Turun ammattikorkeakoulun kuvataiteenkoulutuksesta vuonna 2020. Lamminmäki työskentelee visuaalisuuden lisäksi kokeilevan

äänen parissa.Taiteellista työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Anni Waris – Adaptation in Progress

VIDEOKOPPI | 2.7.-19.7.2022

Valmistumisvuosi: 2014

Kesto: 4 min 10 sek

Adaptation in Progress on videoperformanssi, jossa taiteilija pyrkii mukautumaan ympäröivään maailmaan käsillä olevin materiaalein parhaansa mukaan. Ajatukset ovat katkonaisia, ja ulkoisia ja sisäisiä odotuksia on vaikea erottaa toisistaan.

Anni Waris on Tampereella toimiva kuvataiteilija. Hän on viime vuodet työskennellyt kaupunkitilaan sijoittuvien prosessikeskeisten taidetekojen parissa. Teokset ovat usein performatiivisia ja osallistavia. Hän käyttää teoksissaan dyykattuja materiaaleja sekä mahdollisimman yksinkertaista teknistä välineistöä, mikä näkyy myös olennaisena osana teosten estetiikkaa.

Petteri Cederberg – Värinä

KOKO TILA | 2.7.-19.7.2022

Näyttelyssä on esillä puulevyille tehtyjä maalauksia sekä stop-motion tekniikalla toteutettu maalausanimaatio.

Viimeiset pari vuotta olen piirtänyt pelkästään mustavalkoisia kuvia, mutta tämän näyttelyn tekovaiheessa päätin ottaa värit jälleen käyttöön. Tuloksena on hyvinkin äärimmäisiin väriyhdistelmiin päätyminen. Pitkän väripaaston jälkeen värien käyttö tuntuu raikkaalta ja vapauttavalta.

Maalauksissa pohdin ihmistä psykofyysisenä kokonaisuutena. Kuvaan teoksissa posthumaaneja olentoja, jotka liikkuvat ihmismäisen muodon ja jonkin toiseuden rajalla. Hahmoista on kuitenkin löydettävissä myös inhimillisiä muotoja.

Animaatioteoksen nimi on ”Equbilirium” (suom.tasapaino). Tasapaino syntyy, kun eteenpäin ja taaksepäin vievät voimat ovat samanarvoisia. Huolimatta sisäisestä ja ulkoisesta kaaoksesta ja epätasapainosta kokonaisuus päätyy aina lopulta tasapainoon. Tämä lohdullinen ajatus on ollut teoksen lähtökohtana.

Petteri Cederberg (s.1976 Espoo) on Helsingissä työskentelevä kuvataiteilija. Hänen teoksensa pohtivat ihmisen mielen tiedostamatonta puolta ja aivojen alitajuntaista logiikkaa.

Cederberg työskentelee pääasiassa animaation ja piirustuksen parissa. Hän lähestyy animaatioitaan elävinä maalauksina tai piirustuksina perinteisen elokuvan ja sen kerronnallisen ilmaisun sijaan. Animaatiot kuvaavat maalauksen prosessia onnistumisineen ja epäonnistumisineen. Cederberg on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian maalaustaiteen osastolta vuonna 2011 ja on Taidemaalariliiton jäsen. Hän pitänyt useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla. Hänen teoksiaan on mm. esimerksi Suomen valtion, Helsingin taidemuseon sekä Jyväskylän kokoelmissa. Animaatioteoksia on esitetty useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.


Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Metsä Vastaa – teemanäyttely

Galleria Muuntotila | 11.6.-3.7.2022

Jos metsä vastaa kuin sinne huutaa, mitä me metsälle sanomme, mitä kuulemme vastaukseksi?

Näyttelyssä metsä näyttäytyy meille sen eri muodoissa, läheltä ja kaukaa. Teeman ympärille valikoituneet teokset antavat läpileikkausta miten metsä nykyajassa voi meille taiteen keinoin näyttäytyä. Teokset heijastelevat metsää niin moniulotteisena kuin se onkin: samaan aikaan luonnollinen mutta ihmisen muovaama, kaikille kuuluva mutta jonkun omistama, arkisen ja villin rajamailla.

Teosten aiheet sivuavat painavia teemoja ihmisen vaikutuksesta luontoon ja metsien käyttöön. Yhtä suurena näyttäytyy kuitenkin ihmisen ja luonnon suhde myös siinä, mitä annamme ja saamme toisiltamme. Tilaa jää rauhassa ihmettelylle ja kokemiselle, tunteille ja tuntemiselle, kiertokululle ja yhteiselolle.

Kokonaisuus tuo näyttelytilaan laajan kirjon erilaisia taiteen tekniikoita, materiaaleja, kuvauksen tapoja sekä näkökulmia. Keskenään monin tavoin hyvin erilaiset teokset kuitenkin kertovat lopulta samankaltaista tarinaa, kukin omilla tavoillaan ja äänillään.

Näyttelyn on kuratoinut kuvataiteilija Sanni Weckman ja taiteilijat on valittu avoimella haulla. Rajataide ry:n järjestämä teemanäyttely toteutuu vuosittain Galleria Muuntotilaan. Teemanäyttelyiden kuraattori valitaan Rajataide ry:n jäsenistä, kuten myös puolet näyttelyyn valituista taiteilijoista.

Näyttelyn taiteilijat: Petra Aaltola, Laura Andersson, Outimaija Hakala, Soile Hovila, Mia Huu, Jenni Koivurova, Leena Lehti, Elina Lundahl, Aleksi Martikainen, Ida Nisonen, Aino Ojala, Pauliina Parjanen, Sanna Saarreharju, Kristiina Turtiainen, Mirimari Väyrynen sekä Liisa Tarleena Öhman.

Galleria Muuntotila on avoinna ti-pe 10-17 ja la-su 11-17
Näyttelyyn on vapaa pääsy!

Lielahden Kartano

Tehdaskartanonkatu 38, Tampere

Mia Huu – Out of Touch

VIDEOKOPPI | 4.6.-21.6.2022

2021

02:16 min

Synopsis :

Meillä on kaikkea, mutta se jokin on kuitenkin matkan päässä, tavoittamattomissa tai jo menetetty. Olemme tässä ja siltikin hukassa, jotenkin eksyneitä, väärässä paikassa väärään aikaan.

Haemme kosketusta itseen ja luontoon, mutta jos koemme kuulumattomuutta kehoomme ja elinpiiriimme, emme löydä kaipaamiamme kosketuspintoja. Hyljimme kosketusta, jota emme usko ansaitsevamme.

Etsimme ja eksymme. Löydämme ja kadotamme. Kaikki on/oli tässä.

Petra Vehviläinen – Lehto

YLÄKERTA | 4.6.-21.6.2022

Pyhät lehdot olivat paikkoja, jotka suojeltiin ihmisten hyötykäytöltä ja niihin tultiin hakemaan yhteyttä ympäröiviin voimiin.

Lehto on installaatio, jossa kutoen ja solmien hahmotellaan tilaa ylijäämämateriaalille, kuvitellulle perimätiedolle ja pyhälle. Se on yrityksiä kiinnittyä nykyhetkestä käsin etäiseen ja tässä ajassa vielä etäämmälle siirtyneeseen karjalaiseen esihistoriaani ja sen pyhiin lehtoihin – mielessä käsityötraditioiden kauneus, hauraus ja törkeys.

Langat solmivat materiaalia joka on käsillä

Langat sitovat saatavilla olevaa materiaalia

– ja materiaalia joka on eksyksissä

Langat solmivat

hylättyä materiaalia

ja joitakin esineitä, joissa on voimaa

ja jotain jollekin toiselle kuuluvaa

Langat sitovat

löydettyä

ja käytettyä

maisemia

sukulaisuuksia

riippuvuussuhteita

huolenpitoa

surua

aikaa

näkyvää ja näkymätöntä

Petra Vehviläinen on Helsingin saaristossa asuva ja toimiva kuva- ja esitystaiteilija. Hänen töidensä sisällöt ja muodot nousevat posthumanistisesta ja ekofeministisestä ajattelusta, empatiasta ja paikallisuudesta. Vehviläinen on tehnyt teoksia kaupunkitilaan, luontoon, gallerioihin sekä erilaisille sosiaalisen median alustoille. Hänen työskentelylleen on ominaista, että ideat hakevat itselleen sopivan muodon, jolloin käytetyt tekniikat ja työkalut vaihtelevat eri projekteissa. Lehto-kokonaisuutta varten hän rakensi löydetyistä materiaaleista kuten muoviputkista ja romuraudasta eri kokoisia ja eri tekniikoilla toimivia kangaspuita. Lehto jatkaa ja syventää hänen töilleen ominaisia sitomisen ja solmimisen praktiikoita, joissa hylätyt ja/tai löydetyt objektit muodostavat tilallisia kudelmia ja verkostoja ja kietoutuvat ajattelun prosesseihin.

www.petravehvilainen.com

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Selma Haro – Sisälläni on sielun salainen huone

ALAKERTA | 4.6.-21.6.2022

Kuvaan työskentelyssäni pyhyyden ja merkityksellisyyden kokemuksia, niiden kuumeista etsimistä, hätää merkityksettömistä päivistä ja pelkoa siitä, että elämä valuu minulta ohi. Teen näkyväksi kokemuksiani olosuhteista jolloin ihmeellisyys maailmassa ja minussa tulee näkyväksi, ja olosuhteista jolloin se katoaa ja kutistuu. Oma elämäni, merkityksellisyyden kaipuu, masentuminen ja toipuminen tulevat näkyväksi teoksissani, joiden kautta haen yhteyttä katsojaan.Pyrin työssäni rehellisyyteen ja sitä kautta saavutettavaan kokemusten jakamiseen ja samaistuttavuuden voimaan. Haluan maailmaan enemmän tilaa herkyydelle.Tällä hetkellä rakennan eniten installaatioita; alttarimaisia rakennelmia jotka koostuvat vaihtelevasti maalauksista, videoprojisoinneista, valoista, kasveista ja esineistä, sekä teksteistä joko kirjoitettuna tai äänen muodossa.Haluan rakentaa teoksia joihin voi upota ja pysähtyä. Olen sentimentaalinen ja yritän olla ylpeä siitä.


 Selma Haro on turkulainen kuvataiteilija, jonka nykyinen maalauksia, tekstiä ja esineitä yhdistävä työskentelytapa sai alkunsa yksityisnäyttelyssä Aboa Vetus & Ars Novan Omatilassa vuonna 2016. Viime aikoina Haroa on erityisesti kiinnostanut maalausten ja liikkuvan kuvan yhdistäminen, sekä taiteilijakirjojen tekeminen. Oman työskentelynsä lisäksi Haro työskentelee sisarensa, kuvataiteilija Aino Aksenjan kanssa yhteisen Dear X/Y/Z -näyttelysarjan parissa, sekä toteuttaa seinämaalauksia yhdessä puolisonsa Jussi Haron kanssa.Haron teoksia nähdään seuraavaksi syyskuussa 2022 oululaisessa Galleria 5:ssä, jonne rakentyy Dear X/Y/Z -näyttelytrilogian toinen osa.Työskentelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Taiteilijaseura.

Kaisa Karhu – Maisema kaipaa omiaan / Landscape longs for unity

YLÄKERTA | 14.5.-31.5.2022

Maisema kaipaa omiaan on teoskokonaisuus maisemasta, luonnosta ja naiseudesta, sekä niiden välisistä suhteista. Sarja koostuu eri materiaaleille tulostetuista valokuvavedoksista, kangastulosteista sekä kiviveistoksista, jotka johdattavat katsojan maisemien ja performatiivisten eleiden välille syntyvien kohtaamisten äärelle.

Teokset perustuvat Romantiikan ajan subliimin, eli ylevän käsitteeseen estetisoiden maiseman herättämää hämmennystä, ihmettelyä ja kunnioitusta. Maisemateokset eivät pyri ottamaan maisemaa ja sen katsomista haltuun, vaan välittävät kokemusta sen fragmentaarisuudesta. Maisema tarkoittaa alueen tai maan näkyviä ominaisuuksia, joka on aistein havaittu ja rajattu alue, suhteellisen laajasta ympäristöstä. Kuvan ohella maisema on myös osa muuttuvaa ja elävää todellista ympäristöä, sekä tunne kuulumisesta tiettyyn paikkaan.

Minulle maisema on paikka, joka puhuttelee paitsi kauneudellaan, se myös pysäyttää katsomaan sen aiheuttamaa ihmetystä, ollen samaan aikaan mentaalinen ja fyysinen tila. Yritykseni olla osa maisemaa ja luontoa, on jollain tapaa humoristinen, mutta myös hyvin raadollinen kuvaus siitä mitä käy kun luontoyhteys katkeaa yhteiskunnan paineen alla; se muuttuu vain ihailuksi luontoa kohtaan. Haluamme näyttää, että myös minä kunnioitan ja huolehdin luonnosta. Silti yritys jää yritykseksi, kuvaksi, jossa luonto kuitenkin jatkaa kulkuaan ihmisestä piittaamatta. Teokset ovat palasia sieltä sun täältä, mielikuvaani, että luonto säilyy ympärillämme tällaisena. Tämä on naiivi puoli kuvia, mutta samalla lohtu, joka pitää itseäni kasassa, koska näen kaiken tämän kauneuden edessäni.

Kirjailija Eeva Kilpi sanoo dokumentissa Nainen ja metsä, että luonto puhuu hänen kauttaan ja luonto käyttää häntä väylänä ilmaistaakseen itseään. Ajatus on mielestäni samaan aikaan lohduttava, täysin totta ja naiivi. Tapani kohdata maisema ja ennen kaikkea luonto on Kilven sanojen mukainen. Työskennellessä koen luonnon naiseuden representaationa, kuvajaisena, johon peilaan itseäni ja omaa kehoani jatkuvasti. Tuo puu tuolla on kuin minä. Tuo maisema tuolla huutaa minua osakseen, kuin puuttuvaa jalkaa. Nuo värit tuon puun kukissa ja taivaan pilvissä ovat kuin minun sisinpäni tuntemuksia. Sarjan omakuvat kertovat luonnon ja naisen yhteydestä, halusta olla osa maisemaa. Esiinnyn maisemassa irrallisena palasena kuin vierasesine, joka ei sinne kuulu. Kuvissa on yhtäaikaa ihmisen muokkaamaa ympäristöä ja autenttista rehottavaa luontoa, jotka eivät poissulje toisiaan, koska ne molemmat ovat jatkuvasti läsnä. Me yhdessä muodostamme tämän maiseman ja luonnon.


Kaisa Karhu (s.1984) on Helsingissä toimiva valokuvataiteilija, jonka työskentely pohjautuu performatiivisten tekojen ja valokuvan yhdistämiseen. Henkilökohtaisen lähestymistavan kautta Karhu pohtii teoksissaan maisemaa, naistaiteilijuutta, sekä naissukupuolen alisteista historiaa luontoaiheiden kuvaajana. Karhu on käsitellyt teemaa myös edellisessä yksityisnäyttelyssään Mukaelmia maisemasta ja itsestä (2020), joka oli esillä Valokuvagalleria Hippolytessä Helsingissä 2021 sekä Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa 2019. Karhu on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteen koulutusohjelmasta 2017.


Näyttelyn valmistusta ja taiteellista työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Alma Peltola – Album

ALAKERTA | 14.5.-31.5.2022

Kun tulevaisuus on epävarmaa, katselen kuvia menneestä.


Album on näyttely yrityksestä tehdä sovintoa hankalaksi muuttuneiden käsitteiden, kuten koti, kansallisuus ja kotimaa, kanssa. Teokset on toteutettu pääasiassa vanhojen Unkarin-sukuni valokuvien pohjalta.

Näyttelyn teokset ovat syntyneet muistoista ja hankalasta välitilasta. Kun tulevaisuuteen ei uskalla luottaa, mennyt tuntuu eskapistiselta. Menneisyyteen paluu on toisaalta pahin pelkoni. Sellaiset uhat, joiden piti olla jo voitettu, ovat yhtäkkiä taas nykyisyyttä. Maailma uhkaa palata rytinällä menneeseen, ja menneisyyden nostalgisointi on saanut ruman sävyn. Euroopassa on sota, ja yksi kodeistani on muuttunut tosiasialliseksi autokratiaksi. Huonoin skenaario on jo todellisuutta, mutta silti pitäisi jaksaa luottaa siihen, että tämä voi kääntyä paremmaksi. Siinä hyvien muistelu auttaa, vaikka kauniitkin muistot uhkaavat saada katkeransuloisen sävyn.

Näyttelyn teosten lähtökohtana on ollut valokuva, eli mennyt hetki. Suurin osa teoksista on syntynyt jäljennysmonotypia- eli trace monotype -tekniikalla. Trace-monotypia on taidegrafiikan tekniikka, joka asettuu monotypiagrafiikan ja piirtämisen väliin. Vedostaessa jäljentäminen, toistaminen ja läpipiirtäminen yhdistyy intuitiivisiin ja osin sokkona tehtyihin ratkaisuihin. Vedostajan jokainen kosketus paperiin imeytyy painovärinä lopulliseen teokseen. Lopputuloksessa on aina mukana vaistonvaraisuutta ja sattumaa.

Tekemällä kuvia kuvista neuvottelen menneen kanssa ja yritän valmistautua tulevaan.

Alma Peltola (s. 1990) on unkarilais-suomalainen kuvataiteilija ja taidekasvattaja. Hän on valmistunut Taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2020 ja opiskellut myös Budapestin kuvataideakatemian maalauksen osastolla.
Näyttelyä on tukenut Kansan sivistysrahasto.