Iiris Elina Rusi – Killer Queen

YLÄKERTA | 19.9.- 6.10.2020

Olen sekä kuvataiteilija että seksityöntekijä. Työskentelynimeni kentällä on Siiri Aito. Myyn seksipalveluita pääsääntöisesti keski-ikäisille miehille.

Yksityinen seksin myyminen ja ostaminen on laillista Suomessa, mutta Suomen laki ei tunne termejä seksityö tai seksityöntekijä. Myös lainsäädännön ulkopuolella seksityöntekijät kohtaavat asenteellisuutta ja virheellisiä käsityksiä työhönsä liittyen. Aiheesta käytävä (positiivinenkin) keskustelu on usein liitännässä pelkästään eettisiin ja moraalisiin kysymyksiin, jolloin ulkopuolelle jää tärkeä tulokulma: inhimillisyys.

Killer Queen on katsaus seksin myyntiin omasta näkökulmastani. Asiakkaan suhtautuminen Siiriin on usein ihannoivaa ja jopa glorifioivaa, jolloin asiakas helposti unohtaa, että olen työntekijä eikä suhteeni heihin ole sen henkilökohtaisempi. Näyttelyn näkökulmaa tutkiessani törmäsin kiinnostavaan termiin: magic pussy.

“Pussy so enchanting that a man can’t think about anything or about any other women. Men will do or say anything to have another taste and are continually drawn back to her. Magic Pussy (MP) is the highest rated Pussy a woman can ever have. Only 1% of women fit into this category.” Lähde: www.urbandictionary.com

Olen Killer Queen, jolla on Magic Pussy. Todellisuudessa katson silmiin, olen läsnä ja aito.
Empatia on helppo sekoittaa kiintymykseen.

Iiris Elena Rusi (s.1991) on Turun AMK:n Taideakatemiasta 2019 valmistunut kuvataiteilija. Hän tutkii työskentelyssään kysymyksiä liittyen moraaliin, seksuaalisuuteen ja erilaisiin valtasuhteisiin sekä yhteiskunnassa että yksilöiden välillä. Henkilökohtaisuuden kautta Rusi paljastaa itsensä katsojalle ja näin kommentoi yhteiskunnallisia ongelmia jotka kokee merkittäviksi. Teoksiin liittyy voimakkaasti performatiivisuus tekotavasta riippumatta, sillä Rusille on oleellista olla läpikotaisin ja tuskallisesti rehellinen.

Killer Queen on Rusin ensimmäinen yksityisnäyttely kuvataiteilijaksi valmistumisen jälkeen. Kokonaisuus on toteutettu Taiken apurahan tukemana.

Näyttelyn soittolista:
https://open.spotify.com/playlist/75SQWV0GMMBEc52lzyTZQs?si=zmYryOuXTeaS-9P0w43L3w

Taru Samola – Panopticon

ALAKERTA | 19.9.- 6.10.2020

Näyttelykokonaisuuteni Panopticon tutkii ihmisyyden ja sovinnaisuuden rajoja. Mitä tekojamme ja halujamme me häpeämme ja miksi? Kuka saa anteeksi ja kuka tuomitaan? Teosten taustalla on vuosien 2017-2020 aikana ohjaamani performatiiviset Rippituoli työpajat. Työpajoissa osallistujat ovat astuneet yksin Rippituoli-installaation sisälle ja jättäneet ”syntinsä” lankalaukaisimen avulla keskikoon Mamyalle ja kirjallisena lukittuun lippaaseen. Mamyan tallentamista negatiiveista olen vedostanut syanotypiavedoksia poistettujen kirjojen sivuille sekä kopiografiikkavedoksia Ihmisensyklopediaan, Tukholmasta antiikkiliikkeestä löytyneeseen vanhaan valokuva-albumiin. Vedosten rinnalla kulkee Kansallisarkiston valokuvakokoelmista valikoidut ja vedostetut potretit eri aikakausien ”toisista” kuten irtolaisista, satamavarkaista ja prostituoiduista. Eri aikakausien kerrostumat kuvastavat ”synnin” ja toiseuden kokemuksen väistämätöntä suhdetta vallitsevaan aikaan ja kulttuuriin. Lukittuun lippaaseen jätetyistä kirjallisista tunnustuksista on syntynyt Kati Outisen esittämä ja Olli Karin sovittama ja säveltämä ääniteos.

Hylätyistä sanomalehdistä, pahvilaatikoista ja päiväkirjan sivuista kyhätty liikuteltava ja koottava Rippituoli-installaatio kuvastaa sosiaalisen kontrollin roolia ihmisen toiseuden kokemuksessa ja toisaalta ihmisen kaipuuta hyvitykseen ja hyväksyntään. Samalla se symboloi nyky-yhteiskuntaa, missä lait ja uskonnot eivät toimi enää ehdottomina moraalisina auktoriteetteina vaan missä esim. somessa kuka vaan voi tuomita ja olla tuomittavana. Samalla kun sen maailma on armoton, se mahdollistaa #metoo ja #blacklifesmatter kaltaisten kampajoiden synnyn. Projekti on saanut tukea Suomen kulttuurirahastolta ja Taiteen edistämiskeskukselta.

”Taru Samola (s. 1984 Helsingissä) on Fiskarsissa asuva ja työskentelevä valokuvataiteilija, joka käyttää analogisia ja vaihtoehtoisia vedostusmenetelmiä. Teokset liikkuvat myös installaatio-, performanssi- ja yhteisötaiteen kentillä. Samola käyttää teoksissaan monipuolisesti kierrätysmateriaaleja hyödyntäen niiden narratiivisia ulottuvuuksia. Luonto, ihmisyys ja toiseuden teemat ovat toistuvia elementtejä hänen teoksissaan. Samola aloitti syksyllä 2020 kuvataiteen opinnot Turun taideakatemiassa.”

Jarno Latva-Nikkola – Saviklöntti kädessä mieleen tulee irtopää

YLÄKERTA | 29.8. – 15.9.2020

Irti suunnittelusta, luonnoksista ja päämäärästä.

Näyttely sisältää viime vuosina tekemiäni veistoksia ja sekatekniikkatöitä. Kaikki Galleria Rajatilaan tuomani työt ovat syntyneet ilman suunnittelua tai luonnostelua.

Olen tehnyt aikaisemmin pääasiassa sarjakuvia ja piirroksia. Sarjakuva-albumeita tehdessäni ajatuksen täytyy pysyä ideassa. Käsikirjoitusta ja luonnoksia voisi hioa loputtomiin ja saman idean äärellä saa viettää aikaa vuosia. Tämän vastapainoksi olen ruvennut tekemään suunnittelemattomia objekteja. Tavoitteenani on päästä eroon myös muotoon pakottamisesta, olkoon tämä alku sille.

Teoksia tehdessäni tartun materiaaliin ja ensimmäinen ajatus johdattelee seuraavaan. “Saviklöntti kädessä mieleen tulee irtopää.” Aluksi korjausliikkeet ovat mahdollisia, mutta jossain vaiheessa mitään ei ole enää tehtävissä ja teos on siinä: onnistunut tai epäonnistunut. Kehnompikin työ saattaa vaikuttaa seuraava päivänä tai vuotena ihan siedettävältä tai jopa ihanalta. Toisaalta, tekemisen ilokaan ei aina ole pakollista. Keramiikassa minua viehättää se, etten voi täysin tietää mitä uunista tulee ulos. En tee koepaloja vaan valitsen enkoopit ja lasitteet sattumanvaraisesti. Toisinaan valmis työ vaikuttaa olevan jonkun muun tekemä.

Haluan kiittää Merja Haapalaa, joka on toiminut oppaanani tutustuessani keramiikan saloihin.

Heli Mäki – Konmari

ALAKERTA | 29.8. – 15.9.2020

Tilateokseni taustalla on ajanjakso, joka pakotti minut pysähtymään menneisyyden äärelle ja käsittelemään hankalaa fyysisen ja henkisen luopumisen aihetta. Läheisen ihmisen kuoleman jälkeen on tarve ja käsitellä mennyttä yhteistä aikaa ja elämänhistoriaa. Omaisena keräät lajittelet, peset, siivoat ja hävität konkreettiset tavarat ja tekstiilit. Puhdistat muistosi ja luot uudet. Työn äärellä on aikaa kohdata ja käsitellä ajatuksiaan vuosien takaa. Hämmennys ja helpotus vuorottelevat, jaksanko kohdata kaiken.

Cleansing Day – Piece of Her Life

She is famous for her trousseau

bedsheets with lace and beautifully marked linen.

Mangled stiff and smooth

rolled and stacked in piles and streight lines.

She likes to wring laundry

sheets, towels, tablecloth…

even her husbands cotton handkerchief.

All wrinkle-free.

I wring her sheets –

which used to be white,

smooth

and shiny

They all have a heavy stiff coating of grime,

ingrained dirt.

It sticks to fingers.

Human dough.

Piece of her life.

Heli Mäki on lahtelainen kuvanveistäjä, joka työstää vaihtelevista materiaaleista tilateoksia. Aihemaailma käsittää ihmisen elämänhistorian pysäyttäviä hetkiä, sekä yhteiskunnallisia ilmiöitä joita hän työstää teoksiksi. Oppiminen ja oivaltaminen teostyöskentelyn kautta on olennainen osa Mäen teoksien syntyprosessia ja hänen oma elämänhistoria tuo henkilökohtaisen näkökulman lopulliseen teokseen ja kirjalliseen materiaaliin.

Juliana Hyrri – Pedot lammella

YLÄKERTA | 8.8.–25.8.2020

Näyttelykokonaisuuteni lähtökohtana on ajatus ihanteellisesta maailmasta, paratiisista. Paratiisi on satumainen todellisuus: onnellinen, esteettinen, yltäkylläinen ja turvallinen. Se on uskomusten mukaan paikka kuoleman jälkeen, palkinto elämästä. Kuvaan paratiiseja, jotka samalla enteilevät myrskyä, vaaraa vaarattomassa. Pedot ovat asettuneet lampien äärelle leikkiin, tanssiin tai taisteluun, eräänlaisena peilinä pohjimmiltaan primitiiviselle ihmisluonnolle.

Juliana Hyrri (s.1989) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee pääsääntöisesti piirustuksen, maalauksen ja nykysarjakuvan keinoin. Hyrrin taiteessa toistuu päällekkäinen ja usein ristiriitoja synnyttävä kerronnallisuus nivoutuneena toiseuden, kasvun ja luopumisen teemoihin. Aihiot nousevat selkeästi esille erityisesti hänen esikoissarjakuvateoksessaan Satakieli joka ei laulanut (Suuri Kurpitsa, 2019).

Anne Järvi – Ei saa koskea

ALAKERTA | 8.8.–25.8.2020

Maa valittaa helmikuun vaakasuorilla vesisateilla. Se huutaa huonoa oloaan ääri-ilmiöillä, mutta hallitsevalla kädellä ei ole sille korvia. Kuurona ja sokeana tekijä jättää merkit huomiotta ja jatkaa muuttumatonta liikettään.

Maailman tilaa seuratessa on vaikea välttyä ajatukselta, että ihminen on traumaattisin asia, mitä maapallolle on koskaan tapahtunut. Suhteellisen rauhallisesti alkanut suhde on muuttunut kiihtyväksi hyväksikäytöksi ja välinpitämättömyydeksi. Ihminen on kasvattanut henkistä yliotettaan ja hallitsee maapallon jokaista pintaa ja elementtiä. Kunnioitus on kadonnut oman edun tavoittelun tieltä, ja vaikuttaa siltä, ettei edes edessä häämöttävä tuho saa ihmistä muuttamaan toimintaansa. Mikäli maapallo selviää elossa ihmisestä, on sen edessä pitkä ja raskas toipumisprosessi. Ei saa koskea rajaa palan maata luonnonsuojelualueeksi ja antaa sille näin mahdollisuuden toipumiseen.


Anne Järvi on Turussa asuva kuvataiteilija, joka työskentelee piirrosanimaation, piirroksen sekä teks-tiiliveiston parissa. Järven teokset käsittelevät usein ihmistä ja tämän rakentamaa yhteiskunnan ja maailman ilmiöitä.

Paulon Säätiö on tukenut näyttelyn toteutusta.

Susanna Autio – Enough courage for one day

YLÄKERTA | 18.7.–4.8.2020

Kaikki näyttelyn teokseni ovat syntyneet tämän kevään aikana. Olen käsitellyt tämän hetken ajatuksiani ja tunteitani tekemällä teoksia suojautumisesta ja sisäisistä olotiloistani. Materiaaleiksi ovat päätyneet kosketeltava ja suojaava kangas, paljastava ja kylmä muovi ja jostakin syystä myös tekokarva.

Heli Lundström & Salla Sillgren – OH SUGAH!

ALAKERTA | 18.7.–4.8.2020

Heli Lundströmin ja Salla Sillgrenin OH SUGAH! -näyttelykokonaisuus Galleria Rajatilan alakerrassa pohtii sanojen makeutta ja sokerisuutta. Millaiset sanat tai lauseet saavat puistatuksen aikaan makeudellaan, millaiset yhdistelmät pursuavat yli imelyyttä ja kuinka paljon on tarpeeksi äitelää? Milloin liika on liikaa ja missä vaiheessa ällömakeat sanat saavat meissä aikaan sokeriähkyn? Runokoneen runot peittelevät siirappisuudellaan ja jättävät hattaraa suupieliin.

Näyttely OH SUGAH! yhdistää teoskokonaisuuteen rakennusmateriaaleista tehtyjä veistoksia ja videotaidetta runokoneen runoihin. Syntyy makeaa jota ei voi vastustaa tai makeaa jota ei tee enää mieli edes maistaa, jolloin pelkkä katsominenkin tuntuu sementiltä vatsanpohjassa.

OH SUGAH! -näyttely on Lundströmin ja Sillgrenin ensimmäinen yhteisnäyttely. Sekä Sillgren että Lundström opiskelevat Turun AMK:n Taideakatemiassa kuvataiteilijoiksi. He työskentelevät laaja-alaisesti yksin ja yhdessä kuvataiteen eri medioiden parissa.

Matti Hyvönen – Kasa- ja maa-aiheisia kuvia

YLÄKERTA | 17.6.–17.7.2020

Näyttelyn teokset ovat maan tai kasan kuvia tai fantasioita.

Kun joku asia laitetaan kasaan, se lakkaa olemasta laadullisesti erityinen. Asiat muuttuvat samaksi kun ne sekoittuvat toisiinsa. Kasvit kasvavat niiden läpi, ja toiset asiat voivat mennä niiden sisään. Identiteettien rajat eivät pysy ehjinä ja tarkkoina. Myös maa on sellainen. Tavara voidaan heittää maahan, kun sitä ei enää tarvita, ja muutenkin asiat usein päätyvät lopulta maahan. Metsässä on lahoamaan jätettyjä romuja. Ehkä ne voidaan vielä ottaa sieltä joskus käyttöön jos tarvitaan, mutta ei haittaa jos ne menevät käyttökelvottomiksi. Esineet muuttuvat ensin raaka-aineeksi ja sitten jätteeksi, ja lopulta niitä ei enää erota maasta.

Näyttelyn kuvat ovat kirjavan elämänvoiman purkauksia, jota kehys pidättelee pienehkön suorakulmion sisällä. Kuvissa on jonkin palasia ja riekaleita, ehjän rikkoutumista, läpileikkauksia, repeämistä, puhkeamista ja esiinastumista.

Käytän havainnollistavaa tyyliä – kuvan osaset astuvat yhtä aikaa esiin julistaen ylpeänä: ”Tällainen olen!” Kuvissa on entiteettejä, jotka ottavat reippaasti tilansa kuvapinnalla samaan tapaan kuin kasvien lehdet pyrkivät valoon. Identiteetit kamppailevat säilyäkseen, ja havaitseva mieli pyrkii pitämään niitä ehjinä samaan aikaan kun ne sekoittuvat ja hukkuvat kasaan.

Teokseni esittävät:

  • kokevaa ihmistä ekosysteeminä, joka ei ole tarkkarajainen
  • oman kehon ja mielen eheyttä kyseenalaistaen sen
  • keskittymisvaikeuksia
  • luontoa tehtaan kaltaisena järjestelmänä, jonka joka osalla on oma selvä tehtävänsä

Outimaija Hakala – Tutkielma säästä ja Energiasta 2

ALAKERTA | 17.6.–17.7.2020

Ilmastonmuutoksesta puhuttiin jo silloin, kun olin lapsi kahdeksankymmentäluvulla. Leikin maailmanloppua, mutta uskoin, että aikuiset pelastavat planeetan. He eivät tehneet niin, ja nyt lapset pelkäävät, että aikuiset eivät vieläkään vakavissaan yritä pelastaa planeettaa. Ilmastokriisin keskellä eläminen on ahdistavaa. Eläimiä, ympäristöä ja yhteiskunnallisia teemoja käsitelleenä taiteiljana en voi sivuuttaa vakavaa aihetta työssäni.

Vakavasta pohjavireestä huolimatta Tutkielmia säästä ja energiasta ei ole järin synkkä näyttely. Minimalistiset ja käsitteelliset teokseni aukeavat parhaiten nimiensä avulla. Ne ovat syntyneet pienien huomioiden ja sattumien avulla. Kun muutin sateiseen Turkuun, mustat talvet ihmetyttivät ja aloin pitää lumipäiväkirjaa. Olen kerännyt samankaltaisia merkintöjä viime aikoina luonnosta, ja työstänyt niitä teoksiksi. Metsiin ja uhanalaisiin puihin liittyvät teokset ovat nousseet huolesta ympärillämme tapahtuvasta monimuotoisuuden häviämisestä.

Energia on monimutkainen ympäristöongelmiin ja elämäntapoihimme liittyvä aihe, jota näyttelyssä pyrin tarkastelemaan enimmäkseen esteettisin keinoin. Energiaa käsittelevät teokseni saivat kimmokkeensa pöydästä, joka syttyi palamaan auringon polttopisteen kuumentuessa liikaa koristeena olleen lasipallon avulla. Auringon rinnalla energianlähteet ovat peräisin esimerkiksi voimalaitoksista lahjana saaduista puuhiilestä ja kivihiilestä.

Sanni Salmela – I Won’t Go to Venice With My Grandchildren

YLÄKERTA | 1.6.–16.6.2020

Sanni Salmelan taidenäyttely I Won’t Go to Venice With My Grandchildren avautuu ensi kertaa Rajatila Galleriassa 1.6.2020. Näyttely koostuu akvarellimaalauksista, joiden parissa Salmela on työskennellyt loppuvuodesta 2019 alkaen. Teoskokonaisuus pohjautuu Välimeren risteilyyn, jolla Salmela oli isovanhempiensa kanssa vuonna 2006. Näissä teoksissa katsoja voi matkustaa hänen mukaansa nostalgian värittämään menneisyyteen, jossa Venetsian tulvat päihittettiin kävelyrampeilla ja keltaisilla kumisaappailla.

Teoksissaan Salmela muistelee omaa kaksitoistavuotiasta minäänsä, sitä teiniyden kynnyksellä olevaa kiusallista ja lapsellista, kilttiä ja ajattelevaista lasta, sekä hänen isovanhempiaan. Kaikessa naiiviudessaan ja yksinkertaisuudessaan nämä lomakuviin pohjautuvat teokset sijoittuvat hyvinkin monimutkaiseen ja vaikeasti selitettävään ajanjaksoon, niin taiteilijalle henkilökohtaisesti, kuin globaalisti maailmallekin.

Sanni Salmela on 25-vuotias kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Tampereella. Hän valmistui Kankaanpään taidekoulusta keväällä 2019.

Tatu Heinämäki – Celestial Bodies

ALAKERTA | 1.6.–16.6.2020

Tatu Heinämäen peliteos Celestial Bodies esittäytyy ensi kertaa Galleria Rajatilassa. Installaation muodon ottanut peli kutsuu kokijan näkemään unta auringosta, planeetoista ja valoa hehkuvista tähdistöistä.

Celestial Bodies on yhteenkietouma totta ja kuvitelmaa, uni jonka kulun kokija saa päätettäväkseen. Se on kokoelma oudolla tavalla tuttuja näkyjä, hallusinaatio joka ei välttämättä ikinä pääty.

Pelitutkimuksessa tunnetaan termi taikuuden piiri. Se on tila jossa arkitodellisuutemme säännöt eivät päde, paikka jossa uudet todellisuudet saavat mahdollisuuden tulla esiin. Siellä pääsy toiseen maailmaan aukeaa.

Tatu Heinämäki on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee monialaisesti liikkeen, valon ja äänen parissa. Heinämäki on kiinnostunut pelien tavasta rakentaa maailmaa ja niiden mahdollisuudesta järjestää todellisuuttamme uudelleen.