Fanni Maliniemi ja Sanni Saarenpää – Kaalimaa syväpää

YLÄKERTA | 1.12.–18.12.2018

Kaalimaan syväpää on kahden nuoren taiteilijan rakkaudentunnustus rikkauksille, jotka itsepäisesti ja taianomaisesti versovat esiin köyhyydenkin keskellä. Galleria Rajatilan näyttelyssä toisensa kohtaavat Fanni Maliniemen ja Sanni Saarenpään teokset käyvät keskustelua runsaudesta, jota inhimillinen elämämme kaikissa ilmenemismuodoissaan osoittaa. On kysymys näkökulmista jotka muuttavat kaiken uudeksi. Kaalimaan perukoilla maasta nousee aarteita ja syvää viisautta.

Fanni Maliniemen teokset käsittevät köyhyyttä lämmöllä. Cauliflower Jewellery on sarja koruveistoksia, joiden jalokivinä komeilee ylpeästi kaalien runsas sukukunta. Videoteoksessa One Gem Over All laaja yleisö saa tutustua ensimmäistä kertaa kuningatar Elisabeth II:n kruununjalokivikokoelmaan kuuluviin kuninkaallisiin kaalikäätyihin ja perintökaaleihin.

”Köyhän paratiisi sijaitsee mikrokosmoksen oven takana. On katsottava tarpeeksi läheltä jotta saa löytää äärettömyyteen yltävän rikkauden”, Maliniemi kertoo.

Sanni Saarenpään tekstiä maalaukseen ja piirustukseen yhdistävissä töissä erilaiset kartat ja kaavakuvat esittävät maailman monin eri tavoin. Ne ovat tulkinta ihmiskunnan ikiaikaisesta tarpeesta löytää elämästä lainalaisuuksia, reittejä ja kaavoja – edes jonkinlainen tuotelupaus.

”Kaaoksen saadessa rakennetta on mahdollista kokea turvallista tuttuutta ja nähdä edessään kulkukelpoisia polkuja. Teokseni ovat todellisuusprojektioita tilanteisiin, joissa hätä ei lue lakia tai naapurin ruoho alkaa olla kiistatta vihreämpää”, Saarenpää tulkitsee.

Fanni Maliniemi (s.1989, Helsinki) valmistui kuvataiteilijaksi (AMK) Tampereelta 2014 ja viimeistelee tällä hetkellä animaatio-ohjaajan opintojaan Turun ammattikorkeakoulussa. Sanni Saarenpää (s.1990, Helsinki) valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2016. Hän elää ja työskentelee Tampereella.

Jussi Matilainen – Fragments of Mechanism

ALAKERTA | 1.12.–18.12.2018

Voiko geometriasta keskustella kauriiden kanssa? Voiko eläimen erottaa sitä imitoivasta koneesta?

Fragments of Mechanism -näyttely kasautuu teosfragmenteista, se ei ole yhtenäinen kokonaisuus tai prosessin päätepiste, vaan jatkuvasti tulemaisillaan oleva kokoelma sirpaleita ja säröjä. Montaasi on työskentelyssäni tyypillinen tapa synnyttää merkityksiä. Erilaisten elementtien tuominen rinnakkain avaa niiden väliin tilan, jossa uusi ajatus voi kasvaa.

Mechanism voi viitata sekä mekanistiseen luonnonfilosofiaan että yleisesti mekanismiin osista rakentuvana kokonaisuutena. Kiinnostukseni kohteena on modernin, rationaalisen ajattelun ja maailmankuvan rakentuminen. Uuden ajan kynnyksellä luonnontieteiden ottaessa harppauksiaan, uskottiin todellisuuden olevan selitettävissä liikkuvien kappaleiden välisillä mekaanisilla suhteilla. Mitattavuus ja matematiikka näyttivät tiedolle oikean mallin.

Camera obscura ja perspektiivioppi asettivat tarkkailevan subjektin tarkkailtavan todellisuuden ulkopuolelle. Modernin subjektin syntyessä, maailmasta tuli hänelle objekti.

Ihminen oli asemoitava luonnosta erilliseksi, koska sekava ruumiillisuus häiritsi ymmärrystä. Ajattelu instrumentalisoi lihan.

Työskentelyni painottuu liikkuvaan kuvaan eri muodoissaan, mutta on myös monialaista. Alun perin päädyin mediataiteen pariin esitys- ja performanssitaiteen kautta. Koulutukseltani olen taidemaalari.

Roosa Lalja – SELF-HELP

YLÄKERTA | 3.11.–20.11.2018

SELF-HELP näyttely on saanut innoituksensa yksilökeskeisen kulttuurin ja kilpailuyhteiskunnan tarkoituksiin valjastetusta superyksilötreenistä, joka on viime vuosina valloittanut tehokkaasti niin median eri kanavat kuin kirjakauppojen hyllytkin. Tämä yksinkertaisilla menetelmillä markkinoitu, lukuisia eri piirteitä saanut itsehoitokulttuuri kannustaa yksilöä kohti auvoista onnea. Muutoksen katse kääntyy itseen ja omaan kehoon – millä tavoin selvitä ja sulautua ympäristöön ja sen vaatimuksiin? Omaa ajattelua muokkaamalla ympäristön ja valtarakenteiden epäkohdatkin alkavat tuntua siedettävämmiltä.

Näyttelyn teoksissa mielenrauhaa ei etsitä tavaroiden karsimisesta, mindfullnesista tai Youtuben joogatunneista. Pyrkimys onnellisuuteen ja mielenhallintaan voidaan nähdä paitsi kontrolloivana ja kahlitsevana kilpailuna, myös ajattelua yksipuolistavana toimintana. Siksi näyttelyn teoksissa käsitelläänkin loputtoman positiivisuuden kehän tuottamia vastareaktioita – primitiivisiä ja irrationaalisia keinoja selvitä tässä hetkessä.

Roosa Lalja on vuonna 2017 Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistunut kuvataiteilija. Teoksissaan hän käsittelee omakohtaisia ja kulttuurisia teemoja maalauksen keinoin.

Juho Järvi – Kaukana hämärtyvä

ALAKERTA | 3.11.–20.11.2018

Tarkkailen käsiäni. Palaan ja juurrun tähän hetkeen. Mieleeni kumpuaa yksinkertainen ajatus, eikä sitä kukaan voi kuulla. Ja kun suljen silmäni, katson jonnekin kauas. En ymmärrä mitä näen, mutta jotain on tapahtumassa.

Näyttelijät: Laura Laukkanen ja Assi Piironen
Musiikki: Eemeli Sutelainen

Kaukana hämärtyvä -videoteos on esillä Rajatilan pimennetyssä alakerrassa. Toisteisen teoksen pariin voi mennä missä vaiheessa vain ja teoksen äärellä voi viettää niin kauan aikaa kuin hyvältä tuntuu. Teos on kutsu pysähtymiseen ja rauhalliseen tunnelmointiin.

Juho Järvi on kuvataiteilija ja elokuvantekijä. Hän valmistui Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen linjalta tänä vuonna. Viimeaikoina häntä on teemoina puhutellut herkkyys, kohtaaminen ja näiden molempien poissaolo.

Henri Ijäs — Baigneurs

YLÄ- & ALAKERTA | 13.10.–30.10.2018

Galleria Rajatilan yläkertaan toteutuu ripustuspäivien aikana tapahtuvan työskentelyn tuloksena alueelta löytyvää sekä mukana tuotua materiaalia hyödyntävä teos, joka toimii esineiden materiaalisen, symbolisen sekä narratiivisen potentiaalin kartoittamisen välineenä. Teos kumpuaa kiinnostuksesta miten tavalliset esineet saavat aikaan assosiatiivisia ajatuskulkuja sekä emotionaalista tietoa; miten ne ikään kuin toimivat meissä ja kuljettavat meitä määrittämättömiin suuntiin. Teoksessa esineiden yhdistelmät ja elämisen sivutuotteena syntyneet materiaaliset jäännökset kertovat tarinoiden ehdotelmia, jotka jäävät näyttelyvieraan jatkettavaksi.

Gallerian alakerrassa on esillä videoteos (Baigneurs, 2017) joka viittaa taiteen historiassa toistuvaan kylpijäaiheeseen. Teoksessa tilannekuva on värjääntynyt oudon sävyiseksi ja ihmisfiguurit korvautuneet ääntelevillä objekteilla, jotka ajelehtivat veden loputtomantuntuisessa pyörteessä.

Henri Ijäksen (s. 1983, Vammala) materiaalilähtöisen ilmaisun keskiössä on esineiden potentiaalin tutkiminen. Hänen tuotannossaan löydetyn sekä uutena hankitun ihmisen valmistaman esineistön ja orgaanisen eliöstön muodostamat kohtaamiset toteutuvat väliaikaisina näyttelykokonaisuuksina. Ijäs on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta 2016. Hän asuu ja työskentelee Suomussalmella.

Teemu Heikkinen – PRIMUS MOTOR

YLÄKERTA | 22.9.–9.10.2018

PRIMUS MOTOR näyttelyssä on esillä valokuvaa sekä veistoksia joiden aiheena ovat viihdekulttuurin sankarit ja soturit. Taiteilija tutkii teoksissaan viihdekulttuurin sankarikuvaa ja ennen kaikkea väkivaltaa sankareiden työvälineenä sekä kerronnan tehokeinona ja tarinaa eteenpäin vievänä voimana.

Teemu Heikkinen on Imatralainen kuvataiteilija (YAMK). Hän työskentelee parhaillaan Suomen Kulttuurirahaston, Etelä-Karjalan rahaston vuoden työskentelyapurahalla videon, valokuvan sekä kuvanveiston parissa, aiheella ”Sankarit ja soturit – Väkivaltaviihteen ongelmakohdat”

Oskari Tolonen – PORTAITA ALAS

ALAKERTA | 22.9.–9.10.2018

Näyttelyn teokset perustuvat pigmenttisiirtoon, jota Tolonen on käyttänyt keskeisenä osana työskentelyään vuodesta 2013. Menetelmässä yksityisinä piirustuksina luonnosvihkoissa alkaneet kuvat muuttuvat ja kehittyvät. Pitkässä, hitaassa ja monivaiheisessa työstössä kuvaa jatketaan, kulutetaan, manipuloidaan ja altistetaan ajalle ja elementeille. Sen lopputuloksena on teos, jossa kuvan ja esineen sekä teoksen alun ja lopun rajat hämärtyvät.

Oskari Tolonen (s. 1982) on Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2016 valmistunut kuvataiteen maisteri. Hän asuu ja työskentelee Tampereella, jossa tämä on hänen toinen yksityisnäyttelynsä. Näyttelyn valmistumista on tukenut Paulon Säätiö.

Sampsa Sarparanta — Ympäröivä todellisuus

1.9.–18.9.2018

Jatkan ihmisyksilön kuvaamista tässä digitalisaation, ikuisten leikkausten, globaalin kapitalismin, sosiaalisen median ja hullujen kuninkaiden ajassa. Tähän kaikkeen meteliin ja loputtomaan piipitykseen häviää ihminen liian helposti. Läheinenkin…

… toisaalta pyrin saamaan töihini myös jotakin tämän kaiken vastakohdasta. vapaudesta (vaikka vaan hetkellisestä tai sen illuusiosta), omanarvontunnosta, uudesta alusta, toisenlaisen olemisen mahdollisuudesta.

-Maailma on äärettömän ruma, mutta myös äärettömän kaunis.

Näyttely on osa Sarparannan viime vuonna alkanutta ”taidekiertuetta”. Vuonna 2017 pidettiin kuusi näyttelyä, kauimmainen Berliinissä. Tänä vuonna luvassa on toiset kuusi näyttelyä ja kiertue jatkuu vielä vuoden 2019 puolella.

Sampsa Sarparanta (s.1973) on pitänynt 20-vuotisen taiteilijauransa aikana kymmeniä yksityisnäyttelyitä ja osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hänen töitään on muun mm. Kiasman, Turun kaupungin ja Salon taidemuseon kokoelmissa.

Sarparannan maalaukset ovat suoria ja usein poliittisesti kantaaottavia ja provokatiivisia. Aiheisiin ovat kuuluneet niin Sudanin nälkää näkevät kuin Turun makeistehtaan irtisanotut työntekijät, mutta yhtälailla henkilökuvat ja arkiset välähdykset taiteilijan lähipiiristä. Helsingin Sanomat kutsuikin Sarparantaa loistavaksi arjen ihanan kauheuden kuvaajaksi (Tammkuu 2011).

”Sarparanta jatkaa kultakauden mestareiden, etenkin Albert Edelfeltin edustamaa realismin perinnettä, mutta lisää siihen roiman annoksen punk-asennetta.”
-Helsingin Sanomat, Toukokuu 2014

Sarparanta on opiskellut kuvataideakatemiassa. Hän asuu ja työskentelee ateljeessaan Perniössä. Hänet valittiin Taidekeskus Salmelan nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2004.

Sarparanta on tunnettu myös 20 vuoden urasta No Shame punk-yhtyeen laulaja- lauluntekijänä. Hän työstää parhaillaan ensimmäistä sooloalbumiaan.

Anni Saijonkivi – Epipremnum pinnatum

YLÄKERTA | 11.8.–28.8.2018

Haluamme usein ajatella, että suomalaisilla on erityisen hyvä ja kaunis luontosuhde, joka kulkee sukupolvelta toiselle. Tämä ei välttämättä ole totta. Kaltaisillamme metsän keskellä asuneilla kansoilla on historiallisesti ollut paremminkin käytännöllinen, pragmaattinen luontosuhde. Sellainen, jossa omaa luontosuhdetta ei ajatella, vaan metsä on. Luonto on ollut vastustaja, vastoinkäyminen, asia jota hyödynnetään oman selviytymisen materiaalina. Nyt monelta suunnalta samanaikaisesti tuntuu nousevan esiin puhe luontosuhteesta. Luonto on etääntynyt meistä niin kauas, että voimme tarkastella omaa suhdettamme siihen.

Tämä tuttuus ja vieraantuminen ovat vastapari, joka on toiminut polttoaineena luovalle työlleni.

Videoitani voisi kuvailla surrealistisiksi installaatioiksi.

Anni Saijonkivi on Turun Taideakatemiasta vuonna 2015 valmistunut kuvataiteilija, jonka teoksia on aiemmin nähty mm. Turussa, Porissa, Lahdessa ja osana suurempia näyttelykokonaisuuksia. Tämä on hänen ensimmäinen näyttelynsä Tampereella.

Leena Lehti & Kristiina Wallin – kynnys. rajapinta.

ALAKERTA | 11.8.–28.8.2018

 

Leena Lehden ja Kristiina Wallinin videoteos tutkii aikaa ja identiteettiä

Suljen silmät. Hengitän joutomaata, asfalttia, asemakaavaa. Kuusikoita minä hengitän, vuosia. Olen lapsi, joka hengittää, vanhus, olen fragmentti ja hajoava liike.

Videotaiteilija Leena Lehden ja runoilija Kristiina Wallinin teos kynnys. rajapinta. perustuu runon ja kuvan vuoropuheluun. Teos käsittelee identiteettiä, ajan kerrostumien kokemuksellista rinnakkaisuutta ja eri ikäkausien lomittaista läsnäoloa ihmisessä, muistoja ja muistamista.

Teos on syntynyt orgaanisesti, kun runoa ja kuvaa on työstetty samanaikaisesti niin, ettei kumpikaan ole alisteinen toiselle. Teokselle ei ole tehty perinteistä käsikirjoitusta eikä se myöskään ole runovideo, joka kuvallistaisi valmista tekstiä.

Teos on kuvattu super 8mm kaitafilmille ja siirretty omalla projektorilla digitaaliseen muotoon. Kaitafilmille kuvaaminen heijastaa osaltaan niitä ajan temaattisia ulottuvuuksia, joita teos käsittelee. Runoteksti on teoksessa puheena, mutta hetkittäin myös kirjoitusfragmentteina, jotka on kirjoitettu käsin suoraan filmin pintaan. Toisinaan kuvan kanssa kerroksellistuu abstrakteja muste- ja leväelementtejä, jotka niin ikään on työstetty käsin suoraan filmin pintaan.

Runoteksti: Kristiina Wallin

Kuva (kuvaus, ohjaus ja leikkaus): Leena Lehti

Äänisuunnittelu: Petteri Rajanti

Kertojanääni: Marja Skaffari

Näyttelijät: Marja Skaffari, Kaisa Hakala, Otava & Sisu

Leena Lehti on Tampereella työskentelevä elokuvantekijä ja taidekasvattaja. Hän on valmistunut medianomiksi Tampereen AMK:sta 2005 ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta 2013. Hänen teoksissaan toistuvia teemoja ovat naiset, talvi, eteenpäin kulkeminen ja sisäisen maailman sekoittuminen ulkoiseen. Hän käyttää usein teoksissaan kuvausformaattina 8mm kaitafilmiä, sen oman estetiikan ja fyysisen materiaalisuuden vuoksi. Lehden teoksia on esitetty screeningeissä, taidenäyttelyissä ja elokuvafestivaaleilla Suomessa ja ulkomailla.

Kristiina Wallin on runoilija, jolta on julkaistu viisi runokokoelmaa (Tammi). Wallin on tarkastellut runoissaan mm. kommunikaatiota, olemassaolon murtumakohtia ja surun tematiikkaa sekä liikkeen ja jähmettymisen välistä jännitettä. Uusimmalla kokoelmallaan Valon paino (2016) hän oli Einari Vuorela –runopalkintoehdokkaana ja sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Wallinin aiemmista kokoelmista esikoiskokoelma Kengitetyn eläimen jäljet (2005) oli Tanssiva Karhu –ehdokkaana ja kokoelma Murtuneista luista (2007) Runeberg-ehdokkaana ja Einari Vuorela -runopalkintoehdokkaana. Wallinin uusin teos on esseistinen kirjeenvaihto Puutarhakirjeitä yhdessä runoilija Hannimari Heinon kanssa (Atena, 2018). Wallin kirjoittaa myös radiodraamaa.

Teoksen valmistamista ovat tukeneet:

AVEK Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus

TAIKE Taiteen edistämiskeskus

 

Ida Sofia Fleming – Temple of Nekala

ALAKERTA | 21.7.–7.8.2018

Minuun on kehkeytynyt herkkyys kokea tilat, huoneet ja rakennukset hyvin henkilökohtaisesti ja fyysiseti astuessani sisään. En kykene aistimaan turvan tunnetta yleisesti. Veistosinstallaationi Temple of Nekala on todistajanlausunto ja välitila, jota katsoja voi tarkastella. Se pohjautuu lapsuudenkotiini Nekalaan ja siellä tapahtuneisiin oman kodin turvan koskemattomuuden rikkomisiin ollessani 11-vuotias. Veistosinstallaatio koostuu kolmesta osiosta: aseista, temppelistä ja jäljistä. Avajaisissa nähdään performanssi.

Veistokseni pohjautuvat aina omiin kokemuksiin ja niistä kumpuaviin tunnelatauksiin. Tuon itselleni oleellisimpia kuvia ja havaintoja tapahtuneista tilanteista ja konkretisoin ne muotoon ja materiaan.

Väkivalta on veistosteni taustalla läsnä, mutta lopulta itse veistoksen muoto muovautuu harmoniseksi, staattiseksi ja poeettiseksi. Ristiriitaisuus viehättää minua.

Anna Björklund – Ouroboros

YLÄKERTA | 21.7.–7.8.2018

Ouroboros’ on Anna Björklundin (s.1991) toinen yksityisnäyttely Tampereella. Viimeksi Björklundin teoksia on nähty Tampereella Tampereen ammattikorkeakoulun lopputyönäyttelyssä 2015. Kuvataiteilija jatkaa nyt samalla teemalla, ja esittää Galleria Rajatilassa videoita jotka on kuvannut itse rakentamallaan kameralla.

Ouroboros’ tarkoittaa mytologista symbolia käärmeestä, joka syö omaa häntäänsä. Sen on ajateltu symboloivan uudistumista ja elämän ikuisen kiertokulun ympyrää. Teos on saanut nimensä kameran, Ouroborosta muistuttavasta, muodosta. Noin 2,7 metriä halkaisijaltaan oleva kamera kiertyy kuvauskohteen ympärille kuin hännästään nappaa käärme, ja kuvaa kohteen samanaikaisesti 360 -asteisesti sen ympäriltä. Kamera kuvaa 240 kuvaa yhdellä otolla, ja jälkikäsittelyssä kuvat asetetaan videolle toistensa jälkeen. Nimi ‘Ouroboros’ viitta myös teoksen työskentelyprosessiin. Björklund on rakentanut kehän muotoisia kameroita kolme. Kun kamerat tuhoutuvat, syntyy uusi. Taiteellinen työskentely ei ikinä lopu, hän kertoo, seuraava teos on aina jatkumoa edellisestä.

Musta-valkoiselle ja värilliselle 35 mm filmille kuvatut abstraktit muodot syntyvät valomaalauksella. Kädessä pidettävällä valolähteellä ilmaan maalatut valojanat jättävät filmille jäljen orgaanisista olennoista. Abstraktia ja esittävää muotoa yhdistelevä teos ottaa vaikutteita monesta suunnasta, 80 -luvun scifistä okkultismiin.