Annu Kapulainen – Lähetyshäiriö

YLÄKERTA | 28.8.–14.9.2021

Näyttelyni koostuu 11 öljyvärimaalauksesta elektronisten laitteiden kuvaruuduille ja näyttöpinnoille. Olen saanut nämä ulkoisesti ehjät, mutta muuten rikkinäiset televisiot, tietokoneet, tabletit ja kännykät lahjoituksina eri ihmisiltä, joten kyseessä on kierrätysmateriaali. Ne saavat ikään kuin uuden elämän kuvataiteen palveluksessa.

Tutkin teoksissani katsetta ja katseen kohteena olemista. Koska elektroniset laitteet ovat nykyään niin keskeisiä elementtejä arjessamme, halusin tehdä intervention maalaamalla juuri erilaisille kuvaruuduille ja näytöille, joihin ihmisten katse muutenkin kohdistuu. Pidän kiinnostavana kontrastia hitaasti syntyvän staattisen öljyvärimaalauksen ja meitä kaikkia ympäröivän kuvatulvan välillä, joka vyöryy televisiosta, internetistä ja sosiaalisen median kanavien kautta. Käytän paljon aikaa maalauksen sommitteluun ja pyrin harkitulla kuvalla kertomaan olennaisen.

Monissa maalauksissani toistuu pyöreä muoto joko keskeisenä elementtinä tai pienenä yksityiskohtana, kuten musta aukko ja silmän pupilli. Sitä kautta työt nivoutuvat myös temaattisesti toisiinsa ja käyvät vuoropuhelua keskenään.

Teokseni pysähdyskuvineen ovat saaneet lisämerkityksiä vertautumalla koko yhteiskunnan pysähtyneisyyteen, jonka koronapandemia on aiheuttanut. Kun ihmiset ovat eristäytyneet koteihinsa, tuntuu siltä, että erilaisten näyttöpäätteiden parissa vietetty aika on lisääntynyt entisestään. Lähetyshäiriön voi nähdä heijastelevan laajemminkin tämänhetkistä maailmaa ja elämää, kun arjen ohjelmisto on häiriytynyt tavalla tai toisella. Häiriöt saattavat kuitenkin avata uusia kanavia ajatella toisin.

Työskentelyäni on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Laura Laurila – MATKOILLA

ALAKERTA | 28.8.–14.9.2021

Matkustan mielelläni. Ulkomaanmatkailu on kuitenkin ollut viime aikoina mahdotonta ja jopa vaarallista. Vaikka pandemia äkkiä katoaisikin, kokisin ilmastosyyllisyyttä lentämisestä. En kuitenkaan pysty tukahduttamaan haluani matkustaa trooppiselle saarelle, seetripuiden alle tai vulkaaniselle vuorelle. Olisi ihanaa katsella värikkäitä kaloja koralliriutalla, maistella paikallista viiniä ja olla oman elämänsä tutkimusmatkailija. Kun en voi niin tehdä, olen päätynyt mielikuvamatkailemaan ja käsittelemään kaukokaipuutani maalausten avulla.

Matkahaaveeni ovat muuttuneet abstrahoiduiksi maalauksiksi. Olen maalatessani vieraillut vaikkapa Balilla, Malediiveilla, Madeiralla ja Kreikassa. Jotkut mielikuvat ovat etäisiä ja määrittelemättömiä, toiset hieman konkreettisempia. Se näkyy myös maalausten kuvastossa. Toivon,että katsoja lähtisi kanssani reissuun, kuvittelemaan itsensä matkalle.

Näyttely on jatkoa Galleria Paperihuoneessa Hämeenlinnassa ja Taidekeskus Ahjossa Joensuussa kesällä 2021 esillä olleille näyttelyille. Olen työstänyt näyttelyitä samaan aikaan, samalla teemalla. Aiemmista näyttelyistä poiketen Rajatilan näyttelyssä nähdään maalausten ja ääniteoksen lisäksi installaatio.

Laura Laurila on Tampereella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, joka suorittaa kuvataiteen ammattitutkintoa Turun Taideakatemiassa.

Taiteen edistämiskeskus on tukenut työskentelyä näyttelyn valmistamiseksi.

Jussi Lautu – IN/VISIBILITY

YLÄKERTA | 7.8.-24.8.2021

I have learned that the most lethal part of the human is not the fist; it is the eye. What people see and how people see it has everything to do with power.”

Alok Vaid-Menon (2020)

Toiseus ei ole aina näkyvää tai sen näkyväksi tekeminen voi asettaa kuvissa esiintyvät henkilöt haavoittuvaan asemaan. IN/VISIBILITY -teossarja ehdottaa valokuvallisia keinoja, joiden keskiössä ovat itsemääräämisoikeus, epäonnistuminen ja epäselvyys.

Muunsukupuolisten1 omakuvat toteutettiin yhteistyössä siten, että osallistujilla oli kuvaustilanteessa täysi itsemääräämisoikeus. Studiossa he tekivät ja valitsivat kuvansa itse. Näin he päättivät kuinka tulevat nähdyiksi.

Teossarjan epäonnistuneet näkymät, glitchit, on kuvattu Google Street View -karttapalvelussa. Jack Halberstam väittää, että hetero- ja cisnormatiivisessa yhteiskunnassa queer-ihmiset väistämättä epäonnistuvat. Ulkopuolisuus voi kuitenkin auttaa hahmottamaan vallitsevien normien absurdin luonteen. Epäonnistuminen voi olla supervoima.

Voiko silmällä koskettaa? Ehkä epäselvällä kuvalla voi esittää asioita, jotka eivät ole näkyviä. Epäselvyys voi olla vastarintaa.

Jussi Lautu on valokuvataiteilija, kirjoittaja ja muusikko, joka on hädin tuskin olemassa. Hänen taiteellisen työnsä keskiössä ovat sukupuolen moninaisuuden kysymykset. Lautu on erityisen kiinnostunut valokuvallisten representaatioiden vaikutuksista sekä niiden tuottamiseen liittyvistä valtasuhteista.

Näyttelyä ovat tukeneet Finnfoto ry ja Taiteen edistämiskeskus.

1 Muunsukupuolisiksi luetaan tässä kaikki, jotka eivät itsestään selvästi identifioidu binäärisen sukupuolinormin mukaisesti naisiksi tai miehiksi.

Laura Ruotsalainen – Garden of Misfits

ALAKERTA | 7.8.-24.8.2021

Helle jatkuu päivästä toiseen. Yritän kirjoittaa tätä tekstiä asunnossani, jossa ilma ei liiku ja lämpötila on minulle liikaa. Ajatukseni laahustavat kuumuudessa. Kirjoittamisen sijaan vaeltelen sivustolta toiselle.

Netissä törmään solastalgian käsitteeseen. Se tarkoittaa surua, eräänlaista koti-ikävää, jota ihminen tuntee kotiseutunsa tuhoutuessa tai muuttuessa peruuttamattomasti: olla kotonaan, mutta silti vieraassa ympäristössä.

Muutokset luonnossa tapahtuvat vähitellen ja silti liian nopeasti. Tuntuu kuin katselisi hidastettua räjähdystä.

Tähän näyttelyyn olen rakentanut kukkia eräänlaisena surutyönä. Kukkani ovat koneen, eläimen ja kasvin hybridejä, olentoja, joissa luonto ja kulttuuri yhdistyvät. Kukaksi tunnistettavia, mutta silti olemukseltaan vieraita. Samalla olen käynyt läpi niitä ahdistavia tunteita, joita luonnossa tapahtuvat peruuttamattomat muutokset aiheuttavat. Veistokseni edustavat pelkoa, surua, vihaa ja voimattomuutta: demoneita, jotka yritän voittaa säilyttääkseni toimintakykyni.

Benjamin Phillips Nozdrachev – Pitkospuut

YLÄKERTA | 17.7.-3.8.2021

There is a point, somewhat deep in any forest, where the senses become clearer. Sound, smell
and movement become readable, and this is where I’m always trying to visit.
I like to leave the house without telling anyone where I’m going. Then just walk. It can be on the
path or off the path, and into the bush. Without any communication devices, distractions or
disturbances. Finding a place to watch and listen and learn.
I like how it feels to be alone in nature. In the isolation. Outside. Away from the construct of the
contemporary human agenda. It’s wildness feels healthy. I like to find a place where every
footstep has a choice. A place where you can feel blended, into the environment. A place where
at times it can feel like you’re being watched, from all directions, because you are. Not just by
animals, but by plants, dirt, clouds, the weather and everything nature has to offer. I feel especially
watched though by suspicious looking trees and even more so, stumps. An uprooted, cut or fallen
tree, displaying its glorious roots, knots, twists and history can often feel like meeting a strangely
contorted and wondrous creature. Frozen in positions that make me think they are actually
moving around when no one is looking. They are the things that have created and inspired the
stories of mystical forest creatures in the past. I consider them friends, and often revisit the same
stumps to see what they’ve been up to. What’s new? I walk around their neighborhood and sit
with them for a while. I take their portrait.
In Australian indigenous culture, all things in nature have a spirit, everything is important and
respected. From the smallest rock to the biggest mountain range. This belief is a major influence
in my work and in my life.


The work Pitkospuut is a homage to those footsteps and the spirits of those suspicious looking
trees and stumps.
It is the end result of two years walking alone, looking, listening and learning within the forests
throughout Finland and the bush in Australia.

Hanna Oinonen – Ja niin tyttö itki kaikkia niitä pieniä kasveja, jotka eivät päässeet pakoon tulta.

ALAKERTA | 17.7.-3.8.2021

Ja niin tyttö itki kaikkia niitä pieniä kasveja, jotka eivät päässeet pakoon tulta.

So, the girl cried for all those little plants which never escaped the fire.

Et la fille pleurait pour toutes les petites plantes qui ne pouvaient pas échapper au feu.

Mustaan tilaan rakentuu mustista kasveista teos. Mikäli installointi ei ole valmis avajaisiin mennessä, teoksen rakentaminen jatkuu avajaisten jälkeen gallerian aukioloaikoina.

Hanna Oinonen (s. 1971 Tornio) on Tampereella asuva kuvataiteilija. Hän on opiskellut mm. Kankaanpään taidekoulussa ja Varsovan taideakatemiassa, ja pitänyt näyttelyitä vuodesta 2000 lähtien. Oinosen teoksia on mm. Suomen valtion, Aineen taidemuseon, Saastamoisen säätiön sekä Hämeenlinnan taidemuseon Vexi Salmi -kokoelmassa.Oinosen tekotavat vaihtelevat käsityön tekniikoista tilateoksiin. Viimeksi hän on suunnitellut kuoseja Tampereen ratikan sähkökaappeihin.

Kiitokset:
Mako&i&i
Tiina/Pirkon Kukka

Ismo Torvinen – It’s always the small pieces that make the big picture

YLÄKERTA | 26.6.-13.7.2021

Kirjahyllyn reunat pölyttyvät ja kasvit kasvavat samaksi. Uusi kupillinen kahvia taittuu vanhaksi ja sumeaksi. Automaattivalo naksahtaa päälle ja sitten muutaman hetken päästä pois. Ja sitten on yö. Valvon tarpeeksi pitkään jotta varmasti nukahdan.

Aamulla palaset löytyvät laatikosta ja sen viereltä juuri niin kuin ne eilen jätin. Olen jäsennellyt ne kasoittain, kahden ja kolmen sarkaran pinoihin ja toisaalta sellaisiin missä on käsi ja niihin missä on jalka. Jako on järjetön, koska suurin osa palasista kuuluu joka tapauksessa ainakin kahteen eri ryhmään.

Vaikka kuinka muistelen eteen tai taakse, en huomaa mitään eroa eilisellä tai huomisella. Melkein näin yhden reunapalan mutta se on jo jälleen pois.

It’s always the small pieces that make the big picture kertoo eristäytymisestä ja päivistä, jotka eivät eroa toisistaan. Performanssi kestää koko näyttelyn ajan.

Soyoung Chung – Colorful

ALAKERTA | 26.6.-13.7.2021

Ultramarine blue is the central color in this Colorful exhibition. Ultramarine blue is the artist’s favorite color as well as ironically traumatic color evoking the memories from 2010 to 2015 in South Korea.

Colorful exhibition comprises Colorful installation and performance with 14 minutes documentation which has ultramarine blue as the main color. In this exhibition, the artist unravels her intimate yarn through Colorful artwork and tell the story in a therapeutic way.

Trivial Zero: Balance and Mild – God Shaped Hole

YLÄKERTA | 5.6.-22.6.2021

God Shaped Hole on näyttely tekoälystä, taiteen tekemisestä, ja taiteen tekijyydestä.

God Shaped Hole on keskustelua tekoälyn ja taiteilijoiden ja katsojan välillä.

God Shaped Hole on ajatuksen virtaa, kysymyksiä olemassaolosta, taiteesta ja taiteesta ihmisen jälkeen.

God Shaped Hole -näyttelyssä tekoäly on saanut pronssista tehdyn kehon, joka on valettu ja valmistettu väkivalloin, ja väärin.

God Shaped Hole on ihmisen muotoinen reikä.

Trivial Zero on taiteilijaryhmä, joka voi olla / on mitä / milloin tahansa. Galleria Rajatilassa Trivial Zero on turkulainen taiteilijapari Balance and Mild ja tekoäly.

Työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus sekä Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto.

haus de pnojekt – Gutter Feeling

ALAKERTA | 5.6.-22.6.2021

haus de pnojekt – Gutter Feeling

haus de pnojekt -kollektiivin (Anni Haunia & Rita Vaali) näyttely Gutter Feeling on tummanpuhuva, mutkittelevasta multapenkistä, kasveista, kuhmuraisista veistoksista ja tekstiiliteoksista koostuva tarinallinen näyttely, jossa mielikuvat ja tunteet turpoavat, sulavat ja elävät omaa elämäänsä vailla kontrollia. Mummulta peritty muotihuivi ei ole enää 100 % pure silk, vaan sekoitus pölyä, multaa, ja vanhaa ja uutta hikeä. Nykyisyys liuottaa menneet, muistot tummuvat, muuttuvat iäksi ja karkaavat. Ajatukset herpaantuvat, valuvat läpi sormien ja solukkojen. Nahka scrollaa tyhjää. Nahka scrollaa tyhjää. Nahka scrollaa tyhjää.

häilyviä väijyviä häijyjä tunteita

läikehtiviä näkyjä

noroina nurkan taakse karkaavia ajatuksia
suupielissä pölypalleroita, kynsien alla hähmäistä töhnää,
nahka scrollaa tyhjää, nahka scrollaa tyhjää

Näyttelyä ovat tukeneet Turun kaupunki ja Nextiili ry

Timo Höyssä – Skulls for days

YLÄKERTA | 15.5.-1.6.2021

Minä pidän kalloista.

Kallot tosin merkitsevät monille kuolemaa. Tämä on täysin ymmärrettävää – yleensä kun näkee luita, on niiden omistaja vaihtanut hiippakuntaa. Mutta ennen kyseisen elämän loppumista, luut ja kallo ovat olleet osa elämää. Kehon tukiranka, joka on kasvanut mukana. Pohja identiteetin kehitykselle.

Tämän näyttelyn teoksiin on käytetty oikeita eläinten kalloja, joita olen saanut tai löytänyt ja itse puhdistanut. Siinä missä pidän kallojen puhdistusta meditatiivisena projektina, jossa kerros kerrokselta poistan lihaa, jänteitä ja likaa löytääkseni puhtaan kallon, niin tämän näyttelyn teokset ovat syntyneet vastakkaisen ajatuksen avulla.

Otan puhtaan kallon täynnä mahdollisuuksia ja peitän sen vikoja, pelkoja ja huolia vanhoilla tekstiileillä, katsoen minkälaisia uusia kokonaisuuksia ja olentoja niistä kerros kerrokselta syntyy.

Mutta totta on myös että minulle on kertynyt vaan niin paljon kalloja että halusin antaa niille muutakin tekemistä kuin hyllyilläni pölyn keräämistä.

Timo Höyssä (s. 1991) on Vesilahdella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija (AMK).

Eläinten kallot ovat olleet hänen pitkäaikainen harrastuksensa sekä kiinnostuksen kohteensa ja viime aikoina hänen työnsä ovat leikitelleet sekä kalloilla niin kuin niiden innoittamalla kuvamaailmalla.

Eeva Hannula – Nämä ovat eleitä pieniä kohtauksia käsillä

ALAKERTA | 15.5.-1.6.2021

Toisen olkapäällä tai reidellä lepäävä käsi ei kuulu enää ainoastaan sille, jolta se on: uusi asia syntyy siitä ja objektista, johon se koskee tai johon se tarttuu, asia, jolla ei ole nimeä ja joka ei kuulu kenellekään, ja tällä uudella asialla on omat erityiset rajansa, joilla on merkitystä siitä hetkestä alkaen.Rainer Maria Rilke

Eeva Hannulan näyttely Nämä ovat eleitä pieniä kohtauksia käsillä koostuu eri materiaaleille tulostetuista kollaaseista ja valokuvista. Teokset rakentuvat internetkuva-arkistoista kerätyistä materiaaleista, itse otetuista kuvista ja piirustuksista. Kaikki näyttelyssä olevat kuvat esittävät eri tavoin käsiä ja niiden suhdetta erilaisiin objekteihin, jälkiin ja materiaaleihin. Käsien koskettamien asioiden välille syntyy kuvissa visuaalisia metaforia ja assosiatiivisia kohtauksia.

Näyttely sisältää myös runoja, jotka ovat ohjeita erilaisten konkreettisten tai abstraktien tekojen toteuttamiseen kuvien kanssa. Runoissa kuvaillaan mahdottomia surrealistisia rituaaleja tai performansseja. Teksteissä ja niiden tilassa elävät aineettomat kohtaukset ja tapahtumat saavat materialisoitua lukijan mielessä.

Kädet hapuilevat kuvissa kohti objekteja ja materiaaleja, jotka painuvat hiljaa, ehkä koskevat katsetta takaisin, alkavat puhua tai mykistyä yhdessä. Kohtaaminen ja vuorosanat toisen kanssa. Raja tulee näkyväksi, vasten oleminen ja hetkeksi paikoilleen pysähtyminen. Jää kohtaus, ele, tarkennus ihon ja jonkun elementin yhteyteen, kokonaisuuden unohdus. Kädet ovat leikkaus, episodi, mennyt ja tuleva. Tarttua, saada kiinni, pitää. Ote. Kuvien käsittely on epävarma ja outo rituaali, pakottautumista toisiin muotoihin. Se on purkaumaa, alan ottoa. Koetan käsittää koskemaani kuvaksi, elehtiä kohti.

Leikkaa kuvasta irti maailmankaikkeus, taustakohina, laajentumisen äkillinen jähmettyminen, koverra irti, nielaise reunat.

Taiteilijan työskentelyä ja näyttelyä on tukenut Taiteen Edistämiskeskus.