YLÄKERTA & IKKUNA | 18.12.-22.12.2021

Sisäinen Sirkus kutsuu katsojan sisäänsä ja pysähtymään itsensä äärelle yhteiskunnassa, jossa juhlat ja sirkushuvit ovat loppumattomat, vauhti on kova, eikä itsereflektiolle ole tilaa, ellei sitä itselleen raivaa. Ja tilan raivattuaan usein huomaa, että juhlien humu ja tirehtöörin huuto kaikuvat yhtäläillä sisällämme, eikä pysähtyminen ole niin zenimäistä, kuin self-help-kirjallisuus tai wellness-influensserit saavat sen kuulostamaan.

Pysähtyminen itsessään on radikaali teko yhteiskunnassa, jossa kiirettä ja jatkuvaa liikettä kumarretaan. Me tahdomme kannustaa ihmisiä pysähtymään itsensä äärelle ja katsomaan sisään, koska se auttaa meitä olemaan lempeitä niin itsellemme kuin toisille. Se auttaa meitä ymmärtämään sisäistä sirkustamme hieman paremmin; miksi toistamme samoja temppuja itsemme kustannuksella kerta toisensa jälkeen? Miksi kulutamme itseämme loppuun?

Kun pysähdymme tietoisesti, tarkoituksena kohdata itsemme lempeästi ja osoittaen ymmärrystä sekä myötätuntoa itseämme kohtaan sen sijaan, että pakottaisimme itsemme kohti sitä jotain seuraavaa tavoitetta, olemme pehmeän radikaaliuden äärellä.

Mikä sinussa kaipaa lempeää ja määrätietoista kohtaamista?

YLÄKERTA | 27.11.-14.12.2021

Joulu lähestyy. Onko sinulla jo jotain pukinkonttiin taiteista pitävälle ystävälle? Tai onko omalla seinälläsi tai hyllyllä tyhjä paikka johon mahtuisi yksi tai useampi teos? Vastauksista huolimatta Rajataide ry järjestää taas jälleen kerran, kohta perinteeksi muodostuneen, jäsentenmyyntinäyttelyn Galleria Rajatilalla 27.11.-14.12.2021!

Tarjolla on yli 100 erilaista teosta 26:ltä lahjakkaalta Rajataide ry:n taiteilijalta. Piirustuksia, maalauksia, grafiikkaa, valokuvia sekä veistoksia – melkein mitä vaan jota pukilta toivoit. Näyttelyn myydyt teokset luovutetaan ostajille vasta näyttelyn päädyttyä. Myydyt teokset merkitään niin gallerialla, kuin myös somessa. Kaikki tuotto teosmyynnistä menee suoraan taiteilijoille itselleen, omia joululahjojaan varten tietysti.

Rajatilan yläkerrasta löydät teoksia seuraavilta taiteilijoilta:

Senni Aleksandra, Laura Andersson, Laura Aro, Timo Bredenberg, Vera Enkvist, Taija Goldblatt, Mia Huu, Sofi Häkkinen, Timo Höyssä, Giovanna Incerti, Emmi Kallio, Sini Kallio, Tanja Karjalainen, Maria Leskinen, Kristiina Lähteenmäki-Hein, Paananen&Ulvila, Alma Peltola, Jonne Renvall, Eve ALasaarela, Sanna Saarreharju, Sanna Saastamoinen, Katja Saksanen, Aramis September, Liisa Tarleena Öhman, Mariliina Valkama.

Tervetuloa ostoksille!

ALAKERTA | 27.11.-14.12.2021

Kolmen viikon aikana syksyllä 1915 kemisti ja soitinrakentaja Jaroslav Tinni näkee sarjan voimakkaita unia. Tinni kirjaa unet talteen sekaviksi muistiinpanoiksi kielillä, joita ei itse tunne.

Keväällä 1989 pitkäveteisen tapahtumasarjan päätteeksi Tinnin laput päätyvät kuolleiden kielten tutkijan Inga Heinarin työpöydälle. Heinar tunnistaa löydön poikkeukselliseksi. Lappujen arvoitusta selvittämään hän kokoaa ryhmän, johon kuuluu hyvin vanhoja ja hyvin nuoria tieteentekijöitä sekä kaksi taiteilijaa.

Pian käy selväksi, että vain osa lapuista on tallella, ja ettei tehtävä olisi helppo. Tutkimustyö etenee hitaina nytkähdyksinä ja hankkeelle on hankala löytää rahoitusta. Umpikujasta toiseen tarpovan ryhmän metodit kehittyvät lopulta hyvinkin kokeellisiksi.

Vuosien kuluessa muistiinpanoista hahmottuu kuvauksia soittimista, joidenka ryhmä yksimielisesti päättelee kuuluvan orkesterille maan ulkopuolisesta kulttuurista. Osa tekstistä saattaa olla sävellyksiä, joskin tässä kohtaa ryhmän mielipiteet eriävät. Lapuissa kerrotaan soittimia olevan 99, joista alle puolesta löytyy edes jossain määrin ymmärrettävä kuvaus.

Vuoden 2021 loppuun mennessä ryhmän taiteilijajäsenet ovat valmistaneet mallin kahdesta Jaroslav Tinnin muistiin kirjaamasta soittimesta.

*****

Jan Anderzén työskentelee kollaasin perinteitä avartaen useilla taiteen aloilla ja monia tekniikoita hyödyntäen. Hän pitää taiteensa raikkaana omaksumalla ja kehittämällä uusia työtapoja, reagoimalla muuttuviin teknologioihin ja pysymällä avoimena monenlaisille yhteistyön muodoille.

Juhana Nyrhinen on rakentanut perinnesoittimia Metsän ääni -nimellä kahdenkymmennen vuoden ajan ja luonut kokeellisten soitinten sarjan MÄSÄ UNIVERSE. Soittimia rakentamalla ja rakentamista opettamalla, Nyrhinen on tutkinut kysymystä miksi ihminen soittaa ja laulaa, ja mikä kaikki äänes voidaan mieltää musiikiksi.

YLÄKERTA | 30.10.-16.11.2021

Taiteessani pyrin itseironian ja mustan huumorin keinoin kuvaamaan yksilön henkistä tilaa nyky-yhteiskunnassa. Minua kiinnostavat alitajunta ja psyykkiset ilmiöt, meidän erilaiset tapamme reagoida elämän myötä- ja vastoinkäymisiin, kun yritämme selviytyä ihmisenä olemisen haasteista tässä perin pirstaloituneessa ajassamme.

Teokseni asettuvat usein psykologisen ja yhteiskunnallisen rajapinnalle. Esitystapa on tarinallinen ja vertauskuvallinen. Pyrin sisällön ja teknisen toteutuksen väliseen tasapainoon ja tulkinnalliseen monikerroksisuuteen. Keskiössä on ihminen psykologisena olentona, mutta koska kukaan ei elä tyhjiössä, saa taiteeni paikoin kantaaottavia sävyjä.

Teosteni aiheet kumpuavat usein (tai ainakin joskus) selittämättömästä melankoliasta, eksistentiaalisesta ahdistuksesta, riittämättömyyden ja arvottomuuden tunteesta tässä suorituskeskeisessä ja kilpailuhenkisessä ajassamme. Vaikka pohjavire onkin vakava, toivon että teoksistani löytyy myös huumoria.

En kuitenkaan aina noudata orjallisesti valitsemaani teemaa, vaan sallin itseni harhautua muille poluille mm. esteettisten valintojen johdattelemana. Jonkinlainen tarinallisuus on teoksissani kuitenkin aina läsnä.

Teokset ovat keraamisia veistoksia ja installaatioita.

Kiitokset Taikelle / Satakunnan taidetoimikunnalle näyttelyn tukemisesta.

ALAKERTA | 30.10.-16.11.2021

Galleria Rajatilan alakerrassa on esillä 30.10.-16.11.2021 kuvataiteilija Jussi Nykäsen kiertonäyttely Sarajas. Teoskokonaisuus käsittää sarjan löytömateriaaleista koostettuja puettavia veistoksia sekä video- ja äänitaideteoksen.

Näyttelyn veistosten materiaalit Nykänen on kerännyt kävelyretkiensä ohessa rannoilta ja jättömailta Järvi-Suomesta ja Helsingistä. Purkujätteet, metallinpalat ja erilaiset löytöesineet ovat järjestyneet taiteilijan työhuoneella uudelleen naamioiksi, hanskoiksi ja muiksi asusteiksi. Näyttelyn äänimaisemana on Nykäsen Saimaan Rastinniemessä vuonna 2020 taltioima äänitaideteos Panihida. Teos rakentuu luonnonäänien keskellä improvisoidusta kanteleensoitosta. Näyttelyn nimikkoteos Sarajas taas on materiaalien keräysprosessia dokumentoiva videoteos, jonka taiteilija on kuvannut Pieksämäellä Iso-Naakkiman meteorijärvellä kesällä 2021.

Näyttelyn nimi Sarajas on tarkoittanut suomalaisessa mytologiassa myyttistä, kaukaista järveä, merta tai muuta vesialuetta. Nykäselle Sarajas on ollut ennen kaikkea luomistyön näyttämö ja lähde, raja-alue arkitietoisuuden ja alitajunnan rajalla. Myös mytologiassa vesien on ajateltu yhdistävän tämän maailman ja tuntemattoman alisen. Taiteilijan Sarajas on löytynyt ajoittain Itä-Suomen tummavetisistä erämaajärvistä, ajoittain taas Helsingin Verkkosaaren jättömaata rajaavasta merestä. Nykäsen teoksia voi tarkastella materiaaliensa löytöpaikkojen muotokuvina. Kootessaan rannoilta keräämiään metallinkappaleita, riepuja ja keppejä teoksiksi hän on konkretisoinut oman paikkakokemuksensa.

Taiteen kautta Nykänen on pyrkinyt korostamaan niin ihmisen ja luonnon erottamattomuutta kuin myös kulttuurisen diversiteetin merkitystä. Taiteilija käsittelee teoksissaan usein muodonmuutosta. Lahoavien ja ruostuvien materiaalien ylle pukeminen rinnastuu shamanistiseen metamorfoosiin, jossa rajat inhimillisen ja ei-inhimillisen ja elollisen ja elottomaksi mielletyn välillä häilyvät. Merkittävä inspiraation lähde Nykäselle on ollut yhteistyö Venäjällä elävien suomalais-ugrilaisten vähemmistökansojen kanssa. Taiteilija ammentaa hiipuvasta uralilaisesta kulttuuriperinnöstä aineksia visioonsa jälkifossiilisesta tulevaisuudesta.

Näyttelyä on tukenut Taiteen Edistämiskeskuksen Etelä-Savon taidetoimikunta.

YLÄKERTA | 9.10.-26.10.2021

Olen pelännyt miehiä; olen palvonut miehiä.
Näyttely kuvaa skaalaa, järjestystä ja hierarkiaa. Näyttelyssä antiikin veistokset ja patsaat rinnastuvat homopornon ja fetissien maailmaan. Mies on vuori, jättiläinen, jumala.

— I shot at Papa, at all men, small men, large men, important men, fat men, men, my brother, society, the Church, the convent, the school, my family, my mother, all men, daddy, myself, men — In shooting myself, I took aim at society and its injustices. In shooting my own violence, I took aim at violence of the time.
– Niki De Saint Phalle

Eero Yrjölä (s. 1990) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän (they/them) käsittelee taiteessaan kokemusta sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja kasvusta. Yrjölä työskentelee moninaisesti, erityisesti installaation ja veistoksen keinoin.

Syksyllä 2021 Yrjölän teoksia on nähtävillä Galleria Rajatilan lisäksi Suomen Tukholman-instituutin galleriassa sekä Turun kaupungin taidemuseo WAMissa.

ALAKERTA | 9.10.-26.10.2021

Veera Lohinivan näyttely Aaveet – Ghosts on teoskokonaisuus, jossa henkien ja aaveiden maailma tihkuu ihmisten todellisuuteen. Teosten henkiolennot kuvastavat ei-erillistä itseä – kuinka pohjimmiltaan olemme rajattomia, pysymättömiä, olosuhteidemme summia.

Taiteilija on inspiroitunut buddhalaisesta käsityksestä itsettömyydestä. Ymmärrämme ja koemme itsemme erillisinä suhteessa toisiin ihmisiin ja ympäristöömme. Buddhalaisuuden mukaan meillä ei kuitenkaan ole erillistä itseä – koostumme olosuhteista ja ketjureaktioista, olemme saumattomasti osa kaikkea, mitä on. Taiteilijaa viehättää näiden kahden todellisuuden paradoksaalisuus, ja hän tutkii, miltä näyttää, kun erillisyys alkaa hajota. Prosessi voi olla mystinen, kaunis, jopa pelottava.

Teoksissa taiteilija pyrkii häivyttämään omaa erillisyyttään erilaisten rituaalien kautta, esimerkiksi samaistumalla kummitukseen tai leikkimällä metsän henkeä. Mitä aave voi kertoa meille
itsettömyydestä?

Teokset ovat vuonna 2021 valmistuneita video-installaatioita ja printtejä, jotka pohjautuvat performatiiviseen työskentelyyn. Yksi teoksista on live-esitys, ja se toteutetaan yhdessä Lauri Suvannon kanssa, joka tekee musiikin teokseen.

Veera Lohiniva (s.1990) on Turussa asuva kuvataiteilija, joka työskentelee performanssin, videotaiteen, installaation ja valokuvan keinoin. Hänen teoksensa ovat hypnoottisia ja meditatiivisia, ja ne käsittelevät usein eksistentiaalisia kysymyksiä ja oivalluksia, joita syntyy irrallisuuden ja toisaalta kaikkeen ympäröivään sulautumisen kokemusten kautta. Hänen työskentelynsä pohjautuu zen-meditaatioon ja tietoiseen läsnäoloon. Teoksia on esitetty erilaisissa näyttelyissä ja tapahtumissa Suomessa, ja lisäksi Etelä-Koreassa, Ruotsissa, Tsekeissä, Slovakiassa ja USA:ssa.

Tervetuloa myös katsomaan esitystä 15.10. klo 17. Vapaa pääsy!

ALAKERTA | 18.9.-5.10.2021

Moni päiväkirjaa kirjoittava on varmasti yllättynyt palatessaan vanhoihin muistiinpanoihinsa. Mielikuvat tapahtumista ovat ajan kuluessa alkaneet elää omaa elämäänsä eivätkä enää vastaa tuoreeltaan muistiin merkittyä.

Koemme muistimme ja minuutemme suhteellisen vakaiksi, mutta oikeastaan muistikuvat ovat varsin hataralla pohjalla. Nykykäsityksen mukaan muistot koostetaan muistellessa aina uudelleen – joka kerta vähän toisin kuin aiemmin. Ristiriitaista kyllä, mitä enemmän muistelemme, sitä kauemmas ajaudumme alkuperäisestä muistosta.

Paluu menneisiin tapahtumiin ei muistutakaan nostalgista kotiinpaluuta, vaan paljon todennäköisemmin kulkija kohtaa muistojensa paikassa jo lähes tunnistamattomaksi muuttuneen maiseman. Näyttelyni käsittelee muistin oikkuja erilaisille materiaaleille vedostettujen ja projisoitujen valokuvien, videon ja installaation keinoin. Teoskokonaisuus pohjaa yli kymmenen vuoden aikana kesäpaikassani ottamiini henkilökohtaisiin, dokumentaarisiin valokuviin, mutta dokumentaarisuus ei suinkaan ankkuroi kuvia totuuteen menneistä tapahtumista.

Mahdollisuudet eri tulkintoihin vain lisääntyvät ajan myötä, kun muistot kuvaustilanteesta hämärtyvät. Irrallinen otos on kuin musteläiskätestin kuva, jolle annettu merkitys kertoo enemmän tulkitsijasta ja tulkintakontekstista kuin siitä mitä menneisyydessä tapahtui. Matkan varrella muistoihin sekoittuu monenlaisia aineksia muun muassa toisten ihmisten muistoista ja muista meitä ympäröivistä tarinoista. Valokuvan ottamista ja tulkintaa ”muistona” ohjaavat valokuvallisen kerronnan konventiot, se miten tiettyjä tilanteita tai aiheita on totuttu kuvaamaan.

Toiset muistot haihtuvat, vaikka kuinka yritämme pitää niistä kiinni, kun taas toiset palaavat piinallisesti mieleen yhä uudestaan ja uudestaan. Alakuloisena ei ehkä tavoita myönteistä muistoa, joka onnellisena on ollut elävänä mielessä. Muisti ei toimi tahtomme mukaan. Kirjailija John Irvingin sanoin: ”Luulet, että sinulla on muisti, mutta muistilla on sinut

ALAKERTA | 18.9.-5.10.2021

Talon tuttu tuoksu ottaa minut vastaan kun astun eteiseen. Hengitän ilmaa kodissa tekokukkien ja värikkäiden tapettien ympäröimänä. Istun ja odotan että hän tulisi huoneeseen. Näen kun valo tanssii huoneen ympäri huolellisesti ripustettujen verhojen läpi. Hän ei tullut enää huoneeseen, mutta oli kuitenkin siellä kanssani. Yö maalasi talon siniseksi ja minun piti päästää irti. Otin kukat talosta, joka on olemassa meidän yhteisessä menneisyydessä. En näe enää peilikuvaa, jota hän heijasti minulle vaan löydän sen itsestäni.

Muistojen tuoreena pitäminen on vaikeaa. Ajan kulkiessa on väistämätöntä unohtaa. Muistot haalenevat ja niistä tulee erilaisia. Menneisyys, tämä hetki ja tulevaisuus sekoittuvat.

Asetan kukat tyhjään tilaan ja maalaan valolla värit, joilla hän ympäröi itsensä. Värit jotka ympäröivät meidät ja joihin olimme niin tottuneet. Siinä ympäristössä tunsin olevani turvassa ja kokonainen. Nyt rakennan sen himmeän sinisen hiljaisuuden ja luumunpunaisen maailman, joka meillä oli. Yritän säilyttää kukat niin kuin muistot lakastumasta.

Venla Laksola käsittelee Kukat jotka jäivät -näyttelyssään yhteyttä toiseen ihmiseen ja surua sen katoamisesta. Näyttelykokonaisuus rakentuu videoinstallaatiosta ja valokuvista.

Venla Laksola (s.1991) on helsinkiläinen valokuvataiteilija. Laksola tarttuu intuitiivisesti käsittelemiinsä aiheisiin. Hän käsittelee töissään usein intiimejä ja henkilökohtaisia aiheita. Laksolan työskentelyyn on kuulunut kehollinen omakuva, joka on sittemmin laajentunut identiteetin pohtimiseen sekä ihmissuhteiden tarkasteluun. Laksola käyttää työssään valokuvan lisäksi videota.

YLÄKERTA | 28.8.–14.9.2021

Näyttelyni koostuu 11 öljyvärimaalauksesta elektronisten laitteiden kuvaruuduille ja näyttöpinnoille. Olen saanut nämä ulkoisesti ehjät, mutta muuten rikkinäiset televisiot, tietokoneet, tabletit ja kännykät lahjoituksina eri ihmisiltä, joten kyseessä on kierrätysmateriaali. Ne saavat ikään kuin uuden elämän kuvataiteen palveluksessa.

Tutkin teoksissani katsetta ja katseen kohteena olemista. Koska elektroniset laitteet ovat nykyään niin keskeisiä elementtejä arjessamme, halusin tehdä intervention maalaamalla juuri erilaisille kuvaruuduille ja näytöille, joihin ihmisten katse muutenkin kohdistuu. Pidän kiinnostavana kontrastia hitaasti syntyvän staattisen öljyvärimaalauksen ja meitä kaikkia ympäröivän kuvatulvan välillä, joka vyöryy televisiosta, internetistä ja sosiaalisen median kanavien kautta. Käytän paljon aikaa maalauksen sommitteluun ja pyrin harkitulla kuvalla kertomaan olennaisen.

Monissa maalauksissani toistuu pyöreä muoto joko keskeisenä elementtinä tai pienenä yksityiskohtana, kuten musta aukko ja silmän pupilli. Sitä kautta työt nivoutuvat myös temaattisesti toisiinsa ja käyvät vuoropuhelua keskenään.

Teokseni pysähdyskuvineen ovat saaneet lisämerkityksiä vertautumalla koko yhteiskunnan pysähtyneisyyteen, jonka koronapandemia on aiheuttanut. Kun ihmiset ovat eristäytyneet koteihinsa, tuntuu siltä, että erilaisten näyttöpäätteiden parissa vietetty aika on lisääntynyt entisestään. Lähetyshäiriön voi nähdä heijastelevan laajemminkin tämänhetkistä maailmaa ja elämää, kun arjen ohjelmisto on häiriytynyt tavalla tai toisella. Häiriöt saattavat kuitenkin avata uusia kanavia ajatella toisin.

Työskentelyäni on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

ALAKERTA | 28.8.–14.9.2021

Matkustan mielelläni. Ulkomaanmatkailu on kuitenkin ollut viime aikoina mahdotonta ja jopa vaarallista. Vaikka pandemia äkkiä katoaisikin, kokisin ilmastosyyllisyyttä lentämisestä. En kuitenkaan pysty tukahduttamaan haluani matkustaa trooppiselle saarelle, seetripuiden alle tai vulkaaniselle vuorelle. Olisi ihanaa katsella värikkäitä kaloja koralliriutalla, maistella paikallista viiniä ja olla oman elämänsä tutkimusmatkailija. Kun en voi niin tehdä, olen päätynyt mielikuvamatkailemaan ja käsittelemään kaukokaipuutani maalausten avulla.

Matkahaaveeni ovat muuttuneet abstrahoiduiksi maalauksiksi. Olen maalatessani vieraillut vaikkapa Balilla, Malediiveilla, Madeiralla ja Kreikassa. Jotkut mielikuvat ovat etäisiä ja määrittelemättömiä, toiset hieman konkreettisempia. Se näkyy myös maalausten kuvastossa. Toivon,että katsoja lähtisi kanssani reissuun, kuvittelemaan itsensä matkalle.

Näyttely on jatkoa Galleria Paperihuoneessa Hämeenlinnassa ja Taidekeskus Ahjossa Joensuussa kesällä 2021 esillä olleille näyttelyille. Olen työstänyt näyttelyitä samaan aikaan, samalla teemalla. Aiemmista näyttelyistä poiketen Rajatilan näyttelyssä nähdään maalausten ja ääniteoksen lisäksi installaatio.

Laura Laurila on Tampereella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, joka suorittaa kuvataiteen ammattitutkintoa Turun Taideakatemiassa.

Taiteen edistämiskeskus on tukenut työskentelyä näyttelyn valmistamiseksi.

YLÄKERTA | 7.8.-24.8.2021

“I have learned that the most lethal part of the human is not the fist; it is the eye. What people see and how people see it has everything to do with power.”

Alok Vaid-Menon (2020)

Toiseus ei ole aina näkyvää tai sen näkyväksi tekeminen voi asettaa kuvissa esiintyvät henkilöt haavoittuvaan asemaan. IN/VISIBILITY -teossarja ehdottaa valokuvallisia keinoja, joiden keskiössä ovat itsemääräämisoikeus, epäonnistuminen ja epäselvyys.

Muunsukupuolisten¹ omakuvat toteutettiin yhteistyössä siten, että osallistujilla oli kuvaustilanteessa täysi itsemääräämisoikeus. Studiossa he tekivät ja valitsivat kuvansa itse. Näin he päättivät kuinka tulevat nähdyiksi.

Teossarjan epäonnistuneet näkymät, glitchit, on kuvattu Google Street View -karttapalvelussa. Jack Halberstam väittää, että hetero- ja cisnormatiivisessa yhteiskunnassa queer-ihmiset väistämättä epäonnistuvat. Ulkopuolisuus voi kuitenkin auttaa hahmottamaan vallitsevien normien absurdin luonteen. Epäonnistuminen voi olla supervoima.

Voiko silmällä koskettaa? Ehkä epäselvällä kuvalla voi esittää asioita, jotka eivät ole näkyviä. Epäselvyys voi olla vastarintaa.

Jussi Lautu on valokuvataiteilija, kirjoittaja ja muusikko, joka on hädin tuskin olemassa. Hänen taiteellisen työnsä keskiössä ovat sukupuolen moninaisuuden kysymykset. Lautu on erityisen kiinnostunut valokuvallisten representaatioiden vaikutuksista sekä niiden tuottamiseen liittyvistä valtasuhteista.

Näyttelyä ovat tukeneet Finnfoto ry ja Taiteen edistämiskeskus.

1 Muunsukupuolisiksi luetaan tässä kaikki, jotka eivät itsestään selvästi identifioidu binäärisen sukupuolinormin mukaisesti naisiksi tai miehiksi.