YLÄKERTA | 14.5.-31.5.2022
Maisema kaipaa omiaan on teoskokonaisuus maisemasta, luonnosta ja naiseudesta, sekä niiden välisistä suhteista. Sarja koostuu eri materiaaleille tulostetuista valokuvavedoksista, kangastulosteista sekä kiviveistoksista, jotka johdattavat katsojan maisemien ja performatiivisten eleiden välille syntyvien kohtaamisten äärelle.
Teokset perustuvat Romantiikan ajan subliimin, eli ylevän käsitteeseen estetisoiden maiseman herättämää hämmennystä, ihmettelyä ja kunnioitusta. Maisemateokset eivät pyri ottamaan maisemaa ja sen katsomista haltuun, vaan välittävät kokemusta sen fragmentaarisuudesta. Maisema tarkoittaa alueen tai maan näkyviä ominaisuuksia, joka on aistein havaittu ja rajattu alue, suhteellisen laajasta ympäristöstä. Kuvan ohella maisema on myös osa muuttuvaa ja elävää todellista ympäristöä, sekä tunne kuulumisesta tiettyyn paikkaan.
Minulle maisema on paikka, joka puhuttelee paitsi kauneudellaan, se myös pysäyttää katsomaan sen aiheuttamaa ihmetystä, ollen samaan aikaan mentaalinen ja fyysinen tila. Yritykseni olla osa maisemaa ja luontoa, on jollain tapaa humoristinen, mutta myös hyvin raadollinen kuvaus siitä mitä käy kun luontoyhteys katkeaa yhteiskunnan paineen alla; se muuttuu vain ihailuksi luontoa kohtaan. Haluamme näyttää, että myös minä kunnioitan ja huolehdin luonnosta. Silti yritys jää yritykseksi, kuvaksi, jossa luonto kuitenkin jatkaa kulkuaan ihmisestä piittaamatta. Teokset ovat palasia sieltä sun täältä, mielikuvaani, että luonto säilyy ympärillämme tällaisena. Tämä on naiivi puoli kuvia, mutta samalla lohtu, joka pitää itseäni kasassa, koska näen kaiken tämän kauneuden edessäni.
Kirjailija Eeva Kilpi sanoo dokumentissa Nainen ja metsä, että luonto puhuu hänen kauttaan ja luonto käyttää häntä väylänä ilmaistaakseen itseään. Ajatus on mielestäni samaan aikaan lohduttava, täysin totta ja naiivi. Tapani kohdata maisema ja ennen kaikkea luonto on Kilven sanojen mukainen. Työskennellessä koen luonnon naiseuden representaationa, kuvajaisena, johon peilaan itseäni ja omaa kehoani jatkuvasti. Tuo puu tuolla on kuin minä. Tuo maisema tuolla huutaa minua osakseen, kuin puuttuvaa jalkaa. Nuo värit tuon puun kukissa ja taivaan pilvissä ovat kuin minun sisinpäni tuntemuksia. Sarjan omakuvat kertovat luonnon ja naisen yhteydestä, halusta olla osa maisemaa. Esiinnyn maisemassa irrallisena palasena kuin vierasesine, joka ei sinne kuulu. Kuvissa on yhtäaikaa ihmisen muokkaamaa ympäristöä ja autenttista rehottavaa luontoa, jotka eivät poissulje toisiaan, koska ne molemmat ovat jatkuvasti läsnä. Me yhdessä muodostamme tämän maiseman ja luonnon.
Kaisa Karhu (s.1984) on Helsingissä toimiva valokuvataiteilija, jonka työskentely pohjautuu performatiivisten tekojen ja valokuvan yhdistämiseen. Henkilökohtaisen lähestymistavan kautta Karhu pohtii teoksissaan maisemaa, naistaiteilijuutta, sekä naissukupuolen alisteista historiaa luontoaiheiden kuvaajana. Karhu on käsitellyt teemaa myös edellisessä yksityisnäyttelyssään Mukaelmia maisemasta ja itsestä (2020), joka oli esillä Valokuvagalleria Hippolytessä Helsingissä 2021 sekä Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa 2019. Karhu on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteen koulutusohjelmasta 2017.
Näyttelyn valmistusta ja taiteellista työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
