ALAKERTA | 26.4.-13.5.2025
Näyttelyn ja sen pääteoksen Engobes teemoina ovat kohtauspinnat, unenkaltaiset tilat, media-arkeologia ja siirtyminen tilasta toiseen. Teoksissa on esillä eri ympäristöissä syntyviä rituaaleja, arkisia kokemuksia laitteiden kanssa ja kuviteltuja yhteiselon muotoja. Työtä on ohjannut kysymys miten löydämme yhteyden ja jäsennämme ympärillämme olevaa erityisesti silloin, kun orgaaniset ja virtuaaliset pinnat limittyvät toistensa kerroksiin. Näyttely koostuu video- ja esineinstallaatioista sekä kuva- ja tekstitulosteista. Alkuperäisenä materiaalina on video- ja valokuvaa, savea, kiviä ja käsinkirjoitettua tekstiä.
Teosten orgaaniset materiaalit ja perinteiset työskentelymenetelmät ovat kulkeneet digitaalisten prosessien kautta. Viimeisimpien tutkimusten mukaan aivomme prosessoi digitaalista sisältöä kuin unia, eli hieman kuin kontekstitonta dataa, joka leijuu irrallaan fyysisestä todellisuudesta. Näyttelyn taiteellisessa prosessissa on tutkittu tätä häilyvää välitilaa, miten eri oliot siirtyvät orgaanisesta virtuaaliseen, miten digitaalinen kuva kaarnasta siirtyy laitteen välityksellä takaisin fyysiseen maailmaan, miten esineet ja niiden tarinat kulkevat ajasta toiseen. Materiaali menettää aina jotakin digitointiprosessissa: joskus palan savea, värinsä tai kirjoitetun tekstin tyypillisen lukusuunnan. Jokainen siirtymässä tapahtunut horjahdus luo tilaa toisenlaisille tietoisille poluille.
Videoteoksessa esiintyy lyijykynäpiirroksia ja kuvitteellisia käyttöastioita, jotka on työstetty ensin savesta ja sen jälkeen 3D-skannattu. Niihin on lisätty suojaava ja koristava digitaalinen videopinnoite, eli digitaalinen engobe. Esineiden käyttötarkoitukset ovat kuvitteellisia ja niille on mahdollista keksiä useita tarinoita. Muodot ovat saaneet inspiraationsa todellisista käyttöastioista geologisissa ja arkeologisissa museoissa Lissabonissa, Turussa ja Ateenassa. Osaa museoon päätyneiden esineiden käyttötarkoituksista ei tiedetä tarkkaan tai merkitykset on luotu ja tulkittu nykyisen kulttuurin ja arvojen mukaan. Osa teokseen liittyvistä saviesineistä on esillä myös fyysisinä veistoksina.
Kierrätetyistä mobiililaitteista koostuva installaatio on videodokumentaatio todellisista ja kuvitteellisista rituaaleista elektroniikan värittämissä ympäristöissä. Tulostimen viimeisillä musteilla syntyneet kuvat jäljittelevät orgaanisia pintoja, joita ei voi tällaisenaan toistaa täysin samalla tavalla uudestaan, vaikka yleensä digitaaliseen tulostamiseen liittyy juuri loputtoman toistettavuuden ajatus. Koneella lohkotut, löydetyt kivet on sidottu perinteisellä solmintatekniikalla. Näyttely on jatkumoa virtuaalisen poetiikan taiteelliselle tutkimukselle, jossa työtä ohjaa epälineaarisuus, kerroksellisuus, virhetilat ja kehollisuus.
Tiio Suorsa on valmistunut Linzin taideyliopistosta Interface Cultures -maisteriohjelmasta, jossa opiskellaan mediataidetta kohtauspintojen kautta. Hän on opiskellut myös Turun yliopistossa digitaalista kulttuuria ja kulttuuriperintöä. Näyttelyä ja työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus. Osa näyttelyn töistä sai alkunsa residenssissä Zaratan Art Centre Lissabonissa vuonna 2023.
