ALAKERTA | 17.5.–3.6.2025

Rajataide ry:n kesän jäsennäyttelyssä juhlistetaan väriä keltainen.
Keltainen on toiminut Rajataiteen virallisena värinä jo alusta saakka. Toukokuun taittuessa kesäkuuhun, koimme olevan oiva aika ihastella väriä, joka on iso osa Rajataiteen julkista kuvaa, mutta myös tuo mieleen lämmön, valon ja siitepölyä täynnä olevan ilman.

Näyttelyssä keltainen on mukana muistoissa, taioissa, sanoissa ja olennoissa.Tule näkemään missä muissa muodoissa keltainen voi olla ja voidaan nähdä.

Näyttelyn avajaiset järjestetään perjantaina 6.6. klo 18-20, tervetuloa!

Näyttelyssä mukana olevat taiteilijat:

Mia Huu
Timo Höyssä
Katariina Kirves
Karoliina Waajoensuu
Maria Leskinen
Hannamari Matikainen
Sanni Saari
Sanna Saarreharju
Mia Saharla
Saara Sillanpää
Mariliina Valkama
Liisa Tarleena Öhman

In english:

The summer member exhibition of Rajataide Association celebrates the color yellow.
Yellow has been the official color of Rajataide since the beginning. As May turns into June, we felt it was a great time to admire the color, which is a big part of the public image of Rajataide, but also brings to mind warmth, light and air full of pollen.

In the exhibition, yellow is involved in memories, magic, words and beings.Come and see in what other forms yellow can be and can be seen.

The opening of the exhibition will be held on Friday, June 6th from 6-8 pm, welcome!

Artists participating in the exhibition:

Mia Huu
Timo Höyssä
Katariina Kirves
Karoliina Waajoensuu
Maria Leskinen
Hannamari Matikainen
Sanni Saari
Sanna Saarreharju
Mia Saharla
Saara Sillanpää
Mariliina Valkama
Liisa Tarleena Öhman

YLÄKERTA | 17.5.–3.6.2025

Maa aikojen lopussa -näyttely käsittelee muutosta, vielä tapahtumatonta kaukaisen tulevaisuuden evoluutiota. Teoksissa kuvatut eläimet ovat ehdotus yhdenlaiselle mahdolliselle evoluution polulle, toisin sanoen ne esittävät tulevaisuuden spekulatiivisia eläinlajeja. Teoskokonaisuus on saanut vaikutteita luonnontieteellisen eläinkuvituksen historiasta, esimerkiksi paleotaiteesta. Näyttelyssä esillä on kaksi keraamista veistosta sekä öljyvärimaalausten sarja.

”Aika on muokannut maalaamistani eläimistä omanlaisiaan, ne ovat vapautuneet nykyisyydessä niin ahdistavastakin ihmiskeskeisestä vaihtoehdottomuudesta ja omaavat ominaisuuksia mistä voimme vain unelmoida. Eläin säilyy ja säilyttää ihmisestä riippumattoman verrattomuutensa ja maagisen kauneutensa myös vuosituhansien jälkeen. Uudenlaisen todellisuuden tai jonkinlaisen oman universumin luominen sisältää pyrkimyksen irtautua nykyhetken kyynisyydestä ja toivottomuudesta. Samalla se on rakkaudenosoitus kanssaeläjillemme tällä planeetalla.”

Meri Hallenberg on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee maalauksen, kuvanveiston ja liikkuvan kuvan parissa. Teosten teemat käsittelevät muutosta ja ajan kulkua, aikaskaalan venyessä geologisiin mittoihin. Parhaillaan hän työstää pidempiaikaista eläimiin ja niiden esittämiseen liittyvää projektia, jossa eläin, eläimyys ja eläintutkimus toimivat taiteellisen työskentelyn lähtökohtina.

Hallenberg valmistui joulukuussa 2024 kuvataiteen taiteen maisteriksi (KuM) Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Ennen maisteriopintojaan hän valmistuin kuvataiteen kandidaatiksi Kuvataideakatemiasta (2022) ja suoritti Vapaassa taidekoulussa neljän vuoden mittaiset taidemaalarin opinnot (2015–2019).

Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Taideyhdistys ja Paulon Säätiö.

Näyttelyn teemoihin liittyvä, väitöskirjatutkija ja päätoimittaja Alonzo Heinon teksti “Pigmenttipölyä maailman reunamilta” luettavissa alla olevasta linkistä:

ALAKERTA | 17.5.–3.6.2025

Aaveet-näyttely koostuu ekspressiivisistä öljyvärimaalauksista ja piirustuksista. Onni Takkisen teokset käsittelevät ihmissuhteiden vaikeutta ja menneitä asioita, jotka vaikutttavat meihin tässä hetkessä; kuten esimerkiksi lapsuuden kokemukset. Viime aikoina Takkinen on halunnut katsoa menneeseen ja pohtia kaikkea tehtyä ja koettua, lapsuutta ja lähimenneisyyttä. Teoksissa yhdistyy omat kokemukset ja kuvitellut tilanteet; jonkinlaista autofiktiota, ehkä jopa tarina henkisestä kasvusta. Yhdistelmä arkipäiväistä melankoliaa ja unta.

Takkista kiinnostaa kasvien kasvaminen ja kuihtuminen, kypsyminen ja mätäneminen, hän tutkii luontoa ja ihmisiä, ja tämä tutkimus päätyy taiteeseen. Taiteessaan hän käsittelen monia eri aiheita, kuten kuoleman vääjäämättömyyttä, vihaa ja rakkautta. Visuaalisesti teokset ovat ekspressiivisiä ja abstrakteja; toisinaan esittäviä, ei-esittäviä ja jotain siltä väliltä. Takkisen tavoite on paremmin ymmärtää itseään ja kuinka hän vaikutaa ympäristöönsä; luontoon ja muihin ihmisiin.

Takkisen työskentely jakautuu tällä hetkellä maalaus-, piirustus- ja performanssitaiteeseen, mutta hän on tehnyt myös ääni-, video- ja veistotaidetta. Takkinen on valmistunut kuvataiteilijaksi vuonna 2018 Saimaan ammattikorkeakoulusta, ja tällä hetkellä asuu ja työskentelee Tampereella.

ALAKERTA | 26.4.-13.5.2025

Näyttelyn ja sen pääteoksen Engobes teemoina ovat kohtauspinnat, unenkaltaiset tilat, media-arkeologia ja siirtyminen tilasta toiseen. Teoksissa on esillä eri ympäristöissä syntyviä rituaaleja, arkisia kokemuksia laitteiden kanssa ja kuviteltuja yhteiselon muotoja. Työtä on ohjannut kysymys miten löydämme yhteyden ja jäsennämme ympärillämme olevaa erityisesti silloin, kun orgaaniset ja virtuaaliset pinnat limittyvät toistensa kerroksiin. Näyttely koostuu video- ja esineinstallaatioista sekä kuva- ja tekstitulosteista. Alkuperäisenä materiaalina on video- ja valokuvaa, savea, kiviä ja käsinkirjoitettua tekstiä.

Teosten orgaaniset materiaalit ja perinteiset työskentelymenetelmät ovat kulkeneet digitaalisten prosessien kautta. Viimeisimpien tutkimusten mukaan aivomme prosessoi digitaalista sisältöä kuin unia, eli hieman kuin kontekstitonta dataa, joka leijuu irrallaan fyysisestä todellisuudesta. Näyttelyn taiteellisessa prosessissa on tutkittu tätä häilyvää välitilaa, miten eri oliot siirtyvät orgaanisesta virtuaaliseen, miten digitaalinen kuva kaarnasta siirtyy laitteen välityksellä takaisin fyysiseen maailmaan, miten esineet ja niiden tarinat kulkevat ajasta toiseen. Materiaali menettää aina jotakin digitointiprosessissa: joskus palan savea, värinsä tai kirjoitetun tekstin tyypillisen lukusuunnan. Jokainen siirtymässä tapahtunut horjahdus luo tilaa toisenlaisille tietoisille poluille.

Videoteoksessa esiintyy lyijykynäpiirroksia ja kuvitteellisia käyttöastioita, jotka on työstetty ensin savesta ja sen jälkeen 3D-skannattu. Niihin on lisätty suojaava ja koristava digitaalinen videopinnoite, eli digitaalinen engobe. Esineiden käyttötarkoitukset ovat kuvitteellisia ja niille on mahdollista keksiä useita tarinoita. Muodot ovat saaneet inspiraationsa todellisista  käyttöastioista geologisissa ja arkeologisissa museoissa Lissabonissa, Turussa ja Ateenassa. Osaa museoon päätyneiden esineiden käyttötarkoituksista ei tiedetä tarkkaan tai merkitykset on luotu ja tulkittu nykyisen kulttuurin ja arvojen mukaan. Osa teokseen liittyvistä saviesineistä on esillä myös fyysisinä veistoksina.

Kierrätetyistä mobiililaitteista koostuva installaatio on videodokumentaatio todellisista ja kuvitteellisista rituaaleista elektroniikan värittämissä ympäristöissä. Tulostimen viimeisillä musteilla syntyneet kuvat jäljittelevät orgaanisia pintoja, joita ei voi tällaisenaan toistaa täysin samalla tavalla uudestaan, vaikka yleensä digitaaliseen tulostamiseen liittyy juuri loputtoman toistettavuuden ajatus. Koneella lohkotut, löydetyt kivet on sidottu perinteisellä solmintatekniikalla. Näyttely on jatkumoa virtuaalisen poetiikan taiteelliselle tutkimukselle, jossa työtä ohjaa epälineaarisuus, kerroksellisuus, virhetilat ja kehollisuus.

Tiio Suorsa on valmistunut Linzin taideyliopistosta Interface Cultures -maisteriohjelmasta, jossa opiskellaan mediataidetta kohtauspintojen kautta. Hän on opiskellut myös Turun yliopistossa digitaalista kulttuuria ja kulttuuriperintöä. Näyttelyä ja työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus. Osa näyttelyn töistä sai alkunsa residenssissä Zaratan Art Centre Lissabonissa vuonna 2023.

YLÄKERTA | 5.4.–22.4.2025

Kuvataiteilija-pikkuserkukset Alila Syrjä (s. Tampere, 1995) ja Iiris Syrjä (s. Tampere, 1996) maalaavat sekatekniikoin: suuria, hidastekoisia maalauksia tai pieniä mietteliäitä kuvituksia. Kaikkia näitä he kutsuvat omakuviksi. Omakuvia on Syrjien ensimmäinen yhteisnäyttely.

Iiris Syrjän maalaussarja sai alkunsa hylätystä petroolinsinisestä maalipurkista, hänen työhuonettaan ennen asuttaneen edesmenneen kuvataiteilijan käyttämättä jääneistä kankaista ja omasta syvällä virtaavasta surun pohjavirrasta. Teosten illustratiiviset hirvieläimiä muistuttavat olennot ovat saaneet muotonsa alitajunnassa, kuvana tai äänenä juuri ennen nukahtamista. Ne ovat voimakkaita ja jänteviä tai ihan vieraantuneita ruumiistaan.

Alila Syrjän teosten hahmot on maalattu sekatekniikoin, joita ovat esimerkiksi pigmentinsiirto, vesiväri ja öljyväri kankaalle tai MDF-levylle. Teokset ovat olleet Alilalle keino tutkia olemassaolon kysymysten sitkeää ainesta – sitä mikä pakenee arkipäiväistä elämää niin helposti ja luiskahtaa ulottumattomiin. Otollisin aika kuvien nousemiselle, on hetki juuri ennen nukkumista, silloin kun maailma tuntuu pysähtyvän ja pitää itsekin pysähtyä. Silloin on mahdollista kuulla ja nähdä jotain merkityksellistä.

ALAKERTA | 5.4.–22.4.2025

Kummitustarina on vuonna 2022 aloitettu pitkäaikainen valokuvataideprojekti, jonka on luonut kuvataiteilija Jasmin Lier. “Projekti syntyi halusta ymmärtää ja kertoa teini-iässä kehitysvammadiagnoosin saaneen nuoren kokemuksia, ajatuksia ja tunteita. Projekti keskittyy näkymättömään kehitysvammaan ja siihen, millaista on elää sen kanssa teini-iässä – vaiheessa, jossa ulkopuolisuuden tunteet sekä identiteetin ja seksuaalisuuden rakentaminen ovat keskeisiä. Se kertoo myös siitä, miltä tuntuu, kun ei aina tule nähdyksi, kuulluksi tai ymmärretyksi.”

Vuonna 2023 projekti oli Lierin opinnäytetyö, ja sen jälkeen teoksia on ollut esillä eri ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä vuosina 2023 ja 2024.

Projektin keskiössä ovat valokuvat, joissa nuori esiintyy vaaleaan kankaaseen pukeutuneena. Kangas säilyttää hänen yksityisyytensä ja erottaa hänet ympäristöstään, mutta luo myös kuvan päähenkilöstä kummitushahmona, joka korostaa aiheen näkymättömyyttä sekä kehitysvammaisuuteen liittyvää stigmaa ja ennakkokäsityksiä.

“Kohtaan projektin myötä myös omat tunteeni siitä, millaista on seurata kehitysvammaisen nuoren elämää ja sen haasteita. Projekti on yhteistä vuoropuhelua aiheesta – kerromme kuvilla oikean elämän kummitustarinaa. Projekti on pitkäkestoinen ja päättyy, kun nuori haluaa sen loppuvan.”

YLÄKERTA | 15.3.-1.4.2025

Erode and blossom näyttely tuo esille pohjoisen luonnon syklisyytttä. Luonnossa on jatkuva kierto päättymisen ja uusiutumisen välillä. Elollinen luonto on kuin valtavat juuret, jonka verkosto ulottuu kaikkialle. Myös ihminen ei voi toimia siitä irrallaan, sillä ruumiimme on aina kiinni muuttuvassa ympäristössä. Ekosysteemit ilmentävät monimuotoisuutta ja vuorovaikutusta eri elämänmuotojen välillä ja korostavat yhteiselon ja keskinäisen riippuvuuden merkitystä.  Pulssi, rytmi. 

Luonnolle äärelle hiljentyessä, alan tunnustelemaan sen sykettä. Tutkin alustaa ja juuria, miltä alut ja loput näyttävät? Missä jokin alkaa ja toinen päättyy? Mikä on rytmi? Samalla tunnistan myös oman pulssini. Maisemasta muodostuu kehoni jatke, minuuteni kietoutuu sen sykkivään  suonistoon.  Tunnustelen punosta ja voimaverkkoa, joka sitoo kaiken läsnäolevan yhteen. Löydän itseni muistoista, jotka ovat kiinnittyneet ympäristöön jännitteiseksi rihmastoksi. Luonnon äärellä olen sisällä, olen osana, olen yhteydessä. Täällä aine on jatkuvassa kierrossa: kun jotain päättyy, uusi saa alkunsa ja lopulta muutumme kaikki toisiksemme.

Johanna Lumme on kuvataiteilija, kuvittaja ja lastenkirjailija (s.1990), joka työskentelee pääsääntöisesti maalaamisen ja piirtämisen keinoin.  Teoksiani on aiemmin ollut esillä yksityisnäyttelyissä ja useissa yhteisnäyttelyissä Suomessa, että kansainvälisesti Virossa, Ruotsissa ja Saksassa. Olen valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Olen  Taidemaalariliiton ja Helsingin taiteilijaseuran jäsen.

ALAKERTA | 15.3.-1.4.2025

Näyttely tutkii unien symboliikkaa ja alitajunnan maailmaa valokuvataiteen kautta. Teokset koostuvat unipäiväkirjan teksteistä sekä yöllä kuvatuista valokuvista, jotka yhdessä muodostavat monitulkintaisen kuvauksen ihmismielen salatuista kerroksista. 

Symboolisesti näyttelyn nimi viittaa johonkin arvokkaaseen kuten timantteihin, jotka näkyvät mielemme rantaviivalla. Yöllä kuvatut valokuvat heijastelevat alitajunnan syvyyksiä, salattuja ja tiedostamattomia tunnelmia, jotka tulevat esille pimeyden ja unien symbolien kautta. Valokuvissa valo valaisee kohteet ja nostaa tietoisuuden välähdyksiä alitajunnasta, josta kuitenkin aina vain osa on näkyvissä. Kerrotuissa unissa on ajatuksia ja mielikuvia, jotka johdattavat pohtimaan yhteyksiä omiin kokemuksiin ja löytämään syvempiä kerroksia ihmisyydestä ja omasta mielenmaisemasta. 

  ———————————————————

Paula Kinnunen (s.1988) on Tampereella syntynyt kuvataiteilija ja valokuvaaja, joka on valmistunut digitaaliseksi kuvataiteilijaksi Lapin ammattikorkeakoulusta vuonna 2023. Hän tutkii todellisuuden ja illuusioiden rajaa yhdistämällä dokumentaarista valokuvaa unien ja alitajunnan tilojen esittämiseen. Valokuva toimii välineenä, jonka avulla hän paljastaa monitasoisia kokemuksia, jotka kulkevat arkielämän ja unenomaisen todellisuuden välillä. Paula on osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin, ja tämä näyttely on hänen ensimmäinen yksityisnäyttely.

YLÄKERTA | 22.2.-11.3.2025

Näyttelyn nimi Snow Ultra kuvaa kokonaisuuden keskeistä teemaa lunta ja tulkintaa jotain sen tuolla
puolen tai takana olevasta. Lumi kuvaa kaihoisat tunteet tyhjyydestä, tilasta, rajattomuudesta ja
leikkisyydestä.

Teoskokonaisuuden maalaukset ovat näennäisen esittäviä, pysähtyneitä narratiiveja lumen keskeltä.
Työskennellessään teoskokonaisuuden parissa Mikkonen on ajatellut lumen väriä ja sen lukuisia
mahdollisuuksia maalauksessa. Lumi sisältää Mikkoselle tunnelatauksen sekä symbolisen merkityksen
tilasta. Se toimii porttina ajatukseen ja tunteeseen arjesta lumen keskellä, lumen olomuotoihin ja miten se
vaikuttaa ympäristöön.

Teossarja on saanut alkunsa vuonna 2023 kun Mikkonen palasi Suomeen asuttuaan ulkomailla ja
huomio kiinnittyi pimeyteen, lumeen, ympäristön pastellisiin sävyihin ja erikoisiin varjoihin. Edellä
mainittuja hän on tutkinut abstraktin ja esittävän taiteen jäsentelynä muodon, värin ja ‘hahmon-kaltaisen’
kautta.

Anni Mikkonen (s.1995) on kuvataiteilija ja työskentelee ensisijaisesti maalaten. Aihepiirit joista hän
kiinnostuu ovat yksinkertaisia, tunnepohjaisia kokemuksia konkreettisesta todellisuudesta ja
mielikuvituksen tuotoksesta. Järjestetyt näyttelyt ovat usein rakentuneet tilallisiksi kokonaisuuksiksi,
joissa yhdistyy piirroksia, tekstejä, tee-se-itse-objekteja ja löydettyjä materiaaleja.

ALAKERTA | 22.2.-11.3.2025

Astumalla portaita alas olet jo aloittanut siirtymäriitin. Pimeään luolaan meneminen on astumista tuntemattomaan ja näkymättömään. Maailma muuttuu ympärilläsi. Anna silmiesi hitaasti tottua valon puutteeseen. Kun sallit itsesi laskeutua syvemmälle, kenet tapaat? Mitä näet pimeydessä? Laskeudu tuntemattomaan ja toivota tervetulleeksi kaikki ja kuka tahansa, joka ilmestyy.

Näyttelykokonaisuus on valmistettu kudotuista ja huovutetuista töistä, joissa materiaali on värjätty luonnollisilla pigmenteillä – kasveilla, kukilla ja sienillä.

Tutkin sienten ja kasvien muotoja, ekologiaa ja antamia värejä. Tavoitteena on edistää kestävää käsityötaidetta ja muotoilua missä ei käytetä ihmiselle tai luonnolle haitallisia materiaaleja tai väriaineita. Kasvivärjäys on kulttuuriperinnön ja käsityön lisäksi myös ihana tapa tutustua kasvien ominaisuuksiin ja ekologiaan. Luonnonvärjäys voi taiteen keinoin tuoda kulttuurinen näkökulma kestävyysajatteluun, planeettamme joukkokuolemisen sukupuuttoon ja jälleenrakentamiseen.

Olen Fiskarsissa asuva tekstiilitaiteilija ja olen vahvasti inspiroitunut mytologiasta, kansanuskonnosta ja luonnosta. Pro-Graduni kirjoitin aiemmin tarinankerronnasta. Kutomalla kangaspuilla olen huomannut olevani hyvin sekaantunut elämän lankoihin. Moderni ihminen on kadottanut tiensä ja yhteyden luontoon, rituaaleihin, esi-isäihin, unelmiin ja perinteisiin jotka solmivat kaikki yhteen. Kutomiseen liittyy myyttejä ja magiaa, elämänkierron palveleminen (syntymän, kuoleman ja uudelleensyntymisen). Perinteet sekä vuodenkiertoon, luontoon ja elämänkaareen liittyviä rituaaleja voivat luoda yhteys menneisyyteen, tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Menettäessään yhteyden omaan itseen ihmiseltä katoaa helposti myös yhteys toisiin ihmisiin, ympäristöön ja muihin lajeihin. Olemme osana tämän planeetan elämää, mutta emme halua ottaa kosmista vastuuta toimintamme vaikutuksista maapallolle.

Näyttelyä on tukenut Svenska kulturfonden sekä Suomen Kulttuurirahasto