YLÄKERTA | 16.5.–2.6.2026

Rikkain väri on musta,
kauan vain et sitä katsoa saa:
ahnain väri on musta,
muut värit kaikki se sammuttaa.

– Aale Tynni, Varjot (ote)

Æther on kuudesta runollisesta videofragmentista muodostuva näyttelykokonaisuus.

Näyttely käsittelee fyysisen ja psyykkisen toipumisen, sisäisen kokemuksen sekä affektiivisen muistin tiloja. Installaatio luo tilan, jossa katsoja ei ainoastaan tarkastele teosta, vaan astuu sen keskiöön, kohdaten hiljaisuuden, herkkyyden ja toivon kerrostumia. Teoskokonaisuus kutsuu lineaarisen tulkinnan sijasta viipymään kuin maalauksen tai valokuvataiteen äärellä: katsomaan, tuntemaan, muistamaan.

Näyttely pohjautuu Pitkäsen taiteelliseen tutkimukseen eetteriväreistä – visuaalis-psykologisista väriulottuvuuksista, jotka eivät perustu fysikaaliseen spektriin vaan kumpuavat sisäisestä kokemuksesta. Eetterivärit ovat pelkkien sävyjen sijaan kokemuksellisia tiloja. Näiden värien välinen vuoropuhelu muodostaa installaation visuaalisen dramaturgian ytimen, jossa jokainen valo, varjo ja väri on merkityksellisessä suhteessa toisiinsa.

Mielentilat, joita näyttely käsittelee – uupumus, eristäytyminen ja hitaasti rakentuva toipuminen – avautuvat assosiatiivisen muistin ja kehollisen havainnon kautta. Æther ei kuvaa masennusta ilmiönä, vaan siihen liittyvää sisäistä rytmiä ja aikakokemuksen muuttumista: tilaa, jossa identiteetti, aika ja minäkuva järjestyvät uudelleen.

Näyttelyn toteuttamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus / Taide- ja kulttuurivirasto.

Ilkka Pitkänen (s. 1981) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee monialaisesti muun muassa mediataiteen, liikkuvan kuvan, valokuvan, installaatioiden ja performanssin parissa. Hän valmistui Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2013, ja hänen teoksiaan on ollut esillä sekä kotimaisissa että kansainvälisissä näyttelyissä.

Pitkänen on toiminut aktiivisesti taidekentän hallinnollisissa tehtävissä. Taiteen asemaa Suomessa hän on edistänyt toimimalla esimerkiksi MUU ry:n hallituksen puheenjohtajana sekä Suomen Taiteilijaseuran hallituksen jäsenenä vuosina 2017–2020. Lisäksi hän on taideyhteisö Yö ry:n perustajajäsen ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 2020–2022. Pitkänen on yksi Raaseporissa vuosittain järjestettävän Aletheia Fest -monitaidefestivaalin pääjärjestäjistä sekä festivaalia järjestävän Aletheia ry:n hallituksen puheenjohtaja ja perustajajäsen vuodesta 2017 alkaen.

ALAKERTA | 16.5.–2.6.2026

Mies ja hänen aivohalvauksen saanut vaimonsa lähtevät ajelulle. Näkymä tuulilasin läpi paljastaa arkisen matkan halki märän, sateisen maiseman. Mies alkaa kertoa unestaan, jonka näki edellisyönä. Nuo harvat sanat ovat kuin loitsu, ja saavat aikaan mustavalkoisia kuvia aurinkoisesta päivästä järvellä. Nuorena, terveenä ja onnellisena vaimo vilkuttaa kameraa kohti.

Milloin päivä valkenee (2024, 6 min) on kokeellinen dokumenttielokuva pitkästä rakkaudesta. Elokuva koostuu kojelautakameran videoista, itsekehitetystä ja osin käsinmaalatusta 16 mm mustavalkofilmistä sekä 35 mm elokuvafilmille seripainetusta kuvamateriaalista. Äänisuunnittelun on tehnyt Juho Luukkainen ja unikuvien näyttelijä on Jenni Kitti. Teoksen galleriaesitys on loputtomasti toistuva luuppi, joka mahdollistaa monta alkua, eikä yhtään loppua.

Kiitos
Juuso & Kaija

Teos on saanut käsikirjoitustukea Suomen elokuvasäätiöstä ja AVEKista.
Teos on valmistettu AVEKin kohdeapurahalla.

Sanna Liljander on helsinkiläinen elokuvantekijä (TaK, Aalto-yliopiston ELO) ja kuvataiteilija (KuM, Taideyliopiston Kuvataideakatemia), joka työskentelee dokumentaaristen elokuvien ja mediataiteen parissa. Liljander käsittelee taiteessaan usein ihmisten sosiaalisia tunteita ja suhteita toisiinsa, sekä luopumisen, kaipuun ja muistamisen teemoja.

YLÄKERTA | 25.4.–12.5.2026

Escapist Matter hahmottelee todellisuuspakoisen materiaalisen kulttuurin ääriviivoja. Muodista visuaalisen kielensä lainaavat tekstiiliteokset ja piirrokset tutkivat esineiden, materiaalien ja tekstuurien osallisuutta eskapistisissa prosesseissa. Huippumuoti runsaine haute couture -kirjontoineen lienee yksi tunnistettavimmista todellisuuspakoisen materiaalisen kulttuurin ilmentymistä. Näyttelyn teokset nostavat esille erilaisia eskapismin muotoja nostalgiasta maagiseen ajatteluun, romanttisesta fiktiosta new age -henkisyyteen sekä uskonnollisen maailmankuvan ja tieteellisen ajattelun tuomaan hallinnan tunteeseen hallitsemattomassa maailmassa.

Filosofi Emmanuel Lévinaksen mukaan ihminen pakenee mielihyvään omaa perimmäistä alastomuuttaan eli sitä, että hän on suojaton oman vääjäämättömän olemassaolonsa edessä. Esineet, joilla itsemme ympäröimme ja joihin pukeudumme voidaankin nähdä yrityksenä peittää tämä perimmäinen olemassaolon paljaus, paeta sitä ahdasta tilaa, jossa emme voi olla muuta kuin itsemme. Esineisiin, niiden kautta ja kanssa pyritään pakoon kehollisen todellisuuden, identiteetin ja materiaalisuuden luomia rajoitteita. Esineiden pysyvyys, se tieto, että niiden materiaalinen olemassaolo jatkuu usein pitkään meidän kehojemme maaduttua, tarjoaa mahdollisuuden paeta oman kehollisuutemme väliaikaisuutta. Tietyt esineet ja materiaalit välkkyvät mahdollisuutta laajeta arkisten rajoitustemme yli: valoa heijastavat metallihohtokankaat ja paljetit laajentavat kehon ääriviivoja valonsäteiden avulla. Vintage- ja antiikkiesineistö tai omaan henkilöhistoriaamme liittyvät muistoesineet taas auttavat pakenemisyrityksissämme eri aikoihin, paikkoihin, sivilisaatioihin.

Shimmering Memories of the Pink – teossarja koostuu neljästä hiuspannasta, jotka ovat uudelleentulkintoja lapsuuteni pinkistä paljettihiuspannasta. Teoksissa on käytetty valmistamiani biohajoavia paljetteja. Pyrin heijastelemaan tämän henkilökohtaisesti merkityksellisen esineen eskapistista lumovoimaa eri muodin historian aikakausista inspiroituneiden pannan versiointien avulla.  Samalla tutkin mahdollisuutta luoda haute couture -tekniikoin kirjottuja teoksia ilman mikromuovin lähteitä, kuten muovipaljetteja. Galleria Rajatilassa on esillä kolme sarjan teoksista: Headband No. 1 – Renaissance mukailee 1500-luvun French hood -päähinettä. Pannassa biopaljetit on kirjottu suomujäljitelmäksi rinnakkain kalan ihosolukkoa imitoivan kirjotun pinnan kanssa. Sen nauhoissa on renessanssiajan kirjonnalle tyypillisesti viesti: varoitus muovisten paljettien aiheuttamasta tuhosta kalojen elimistössä. Headband No. 2 – Neuroses -pannan paljetit ponnahtavat ulos metallikirjailtujen neuroni-kuvioiden solukeskuksesta. Panta on inspiroitunut 1920-luvun muodista sekä sen hermostoon ja psykoanalyysiin keskittyneestä ajan hengestä. Headband No. 4 – Im /perishable tutkii lähitulevaisuuteen katseen suunnaten täysin kompostoituvan muotitaiteen estetiikkaa. Neljäs panta Headband No. 3 – Alternative on esillä Barcelonan designmuseossa DHubissa osana Matter Matters –yhteisnäyttelyä. Sen lähtökohta on 60-luvun lopun ja 70-luvun alun kukkaisvoiman ja diskon kohtaamispisteessä sekä muovisen muodin nousussa.

Näyttelyn muut teokset ovat tutkielma erilaisista eskapismin muodoista, joihin liittyviin esineisiin ja materiaaleihin heijastetaan odotuksia niiden kyvystä verhota se hauras alastomuus, jota vääjäämättömästi olemassaoloaan todistava olento kokee. 

Fanni Stafford (s. 1986, Pälkäne) on Turussa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, joka käsittelee teoksissaan vaatteen ja puettavien esineiden kautta materiaalisen kulttuurin ja materiaalisena olentona olemisen kysymyksiä. Stafford on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun AMK:n Taideakatemiasta ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta Visual Cultures, Curating and Contemporary Art (ViCCA)-pääaineesta. Staffordin teos on osana yhteisnäyttelyä Barcelonan designmuseossa DHubissa vuoden 2027 loppuun. Hänen yhdessä Emilia Linnavuoren ja Iiris Elena Rusin kanssa Syvälahden monitoimitaloon toteuttamansa julkinen teos, Formaatio, on osa Turun kaupungin teoskokoelmaa.

ALAKERTA | 25.4.–12.5.2026

Luolanainen on näyttely, jossa käsitellään synnytyksen jälkeistä aikaa maalausten sekä linopainoteosten kautta. Teoksissa nostetaan esille taiteilijan henkilökohtaisia kokemuksia postpartum-ajasta. Ajasta, joka on täynnä ristiriitoja, loputonta univelkaa ja äidin roolin omaksumista. Kuka pitää huolen hänestä, joka pitää huolta pienestä?

Primitiivinen Luolanainen on riisuttu versio modernista äitihahmosta. Hän on vaistojen kautta esiin noussut versio naisesta, jonka tärkein tehtävä on suojella sekä hoivata. Pieni lapsi saa hänessä heräämään rakkauden, joka ei ole ikinä tuntunut vahvemmalta. Hoivaus pyyhkii alleen edellisen, yksinkertaisen elämän ja arvomaailma muuttuu hetkessä. Luolanainen joka on syntynyt jo aikojen alussa, joutuu kuitenkin kohtaamaan modernin maailman odotukset äitiydestä. Hän elää myytissä, joka on painettu syvään yhteiskunnan sekä kansan mieliin. Havahtuessaan äitiyden vaatimusten kovuuteen ja arvostuksen vähyyteen hänessä kypsyy aggressio josta ei voi ääneen puhua. Hän kohtaa itsessään puolia joita kukaan ei ole hänelle opettanut, mutta jotka vaativat tulla nähdyiksi. Ylisukupolvinen trauma kantaa myös kortensa kekoon. Pää tuntuu raskaalta kaikesta ja samaan aikaan jotenkin kevyeltä, univelan keventämältä hötöltä. Luolanainen elää hetkeä jossa omien tarpeiden sanoittaminen on mahdotonta. Ja silti, seisovat ihmiset hiljaa vieressä odottaen hänen pystyvän kertomaan mitä juuri nyt tarvitsee, jotta voisivat rientää tarjoamaan apuaan. Hän kuitenkin kaipaa eniten heitä, jotka tietävät miltä muutos tuntuu mielessä ja miltä se näyttää kehossa. Kaltaisiaan, joiden edessä hän saa olla heikko sekä tarvitseva.

Teoksia työstäessäni prosessi muuttui vähitellen pelkistetymmäksi. Riisuin kerroksia, oletuksia, ajatuksia, kunnes jäljelle jäi kaikista raain, tikku-ukkoja ja symboleita. Muutamia viivoja jotka olivat kaiken ydin. Ne olivat kuin pilareita, minuuden rakenteita joiden avulla lähdin muodostamaan uutta käsitystä itsestäni, minusta äitinä.

Jasmi Ritola on Helsinkiläinen taiteilija sekä Emmy-ehdokkuuden saanut animaatio-ohjaaja joka käsittelee teoksissaan omakohtaisia kokemuksia naiseudesta sekä identiteetistä. ”Luolanainen” on jatkoa viime vuonna esillä olleelle näyttelylle, jossa Jasmi toi esiin raskauden herättämiä henkilökohtaisia ajatuksia muutoksesta mielessä ja kehossa. Jasmi työskentelee pääasiassa öljymaalausten ja -pastelliliitujen kanssa kotonaan Helsingissä tai työhuoneellaan Málagassa, Espanjassa.

————

“Cavewoman” is an exhibition that explores the postpartum period through paintings and linocut prints. The works bring forward the artist’s personal experiences of life after childbirth – Postpartum: a time filled with contradictions, endless sleep deprivation, and the adaptation of the role of a mother. Who takes care of the one that takes care of the little one?

The primitive Cavewoman is a raw version of the modern mother figure. She is a version of a woman strongly driven by instinct, whose most important task is to protect and nurture. But the Cavewoman, who was born in the beginning of time, must confront the expectations of motherhood in the modern world. She lives in a myth deeply embedded in society and in the collective mind. As she awakens to the harsh demands of motherhood and the lack of appreciation, an unspoken aggression matures within her. She encounters parts of herself that no one has taught her about, yet which demand to be seen. Intergenerational trauma also adds its weight to it all. Her head feels heavy with everything, and at the same time strangely light, soft and hazy from the lack of rest. The Cavewoman is living through a period where articulating her own needs feels impossible. And yet, people stand quietly beside her, waiting for her to be able to say what she needs so they can rush to help. What she longs the most, are those who know what this transformation feels like in the mind and how it looks like in the body. She needs others like her, in whose presence she can be weak and in need.

While working on these pieces, the process gradually became more minimal. I stripped away layers, assumptions, and thoughts, until what remained was the rawest form: stick figures and symbols. A few lines that held the essence of everything. They became like pillars, structures of identity, through which I began to form a new understanding of myself, of me as a mother.

Jasmi Ritola is a Helsinki-based artist and Emmy-nominated animation director whose work explores personal experiences of womanhood and identity. “Cavewoman” is continuity from last year’s exhibition, in which Jasmi brought forward personal reflections on the changes in mind and body brought on by her pregnancy. Jasmi works primarily with oil paint and oil pastels, either at home in Helsinki or in her studio in Málaga, Spain.

YLÄKERTA | 4.4. – 21.4.2026

Aulis Harmaalan öljymaalauksien hahmot etsivät paikkaansa maailmassa. Rooleja vaihdellaan, asuja puetaan ja ihmetellään: Mikä on tavallista, onko tässä jotain liian kummallista? Taiteilija pyytää yleisöä osallistumaan. Näyttelytilassa on pöytä, paperia, värikyniä ja sakset, jossa saa  tehdä oman näköisensä paperinuken. Prosessi alkoi vuonna 2025 Hämeenlinnan Konttorin galleriassa ja Hyvinkäällä Promenadigalleriassa.  Galleria Rajatilan näyttelyssä yleisön tekemät paperinuket ja taiteilijan öljymaalaukset ripustetaan rinnakkain kommentoimaan toisiaan. 

Paperinukke on paperista tehty hahmo, jolle voi pukea erilaisia paperista tehtyjä asuja. Vielä 1980-luvulla aikakausilehdistä leikattiin julkisuuden henkilöitä esittäviä paperinukkeja. Ne viestivät populäärikulttuurista, arvoista ja yhteiskunnasta. Lapsena Harmaala ymmärsi, että poika saa leikkiä paperinukeilla, jos ei kerro kenellekään.  Vuosikymmeniä myöhemmin hän aloitti paperisia hahmoja muistuttavien hahmojen työstämisen öljymaalauksissa.  Maalauksiin liittyy irrotettavia osia, joita voi ”pukea” eri hahmoille. Ripustus laajentuu seiniltä  lattialle miniatyyrikokoisista osista ihmisen kokoiseen mittakaavaan. Ohuen paperimaisuuden sijaan maalauksissa on voimakkaita siveltimenvetoja ja paksuja värikerroksia.  

Yleisön kanssa yhdessä tekeminen on oleellinen osa teosta visuaalisesti ja sisällöllisesti. Osallistujien antama materiaali on vuorovaikutuksessa jo esillä olleisiin maalauksiin, toisiin osallistujiin ja taiteilijan työhuoneella valmistuviin teoksiin. Näyttelytilassa tehdään yhdessä   tulkinnanvaraisia hahmoja, jotka saavat yllättäviä asuja ja kumppaneita vierelleen. Paperista leikataan minäkuvia, keskustelun avauksia ajankohtaisiin ilmiöihin, tunteenpurkauksia jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Leikkiin kuuluvat monitulkintaisuus ja erilaiset näkökulmat. Paperinukeista rakentuu visuaalinen yhteisö, joka kuvailee paikalla olleiden persoonallisuuksia, ajatuksia ja kohtaamisia. Toivottavasti tulkinnanvarainen väljyys antaa mahdollisuuden pohtia erilaisuuksien yhteensopivuutta ja välttää vastakkainasettelua. Näyttelyn nähnyt kommentoi: ”Tässä ajassa tarvitaan kuuntelua ja yhdessä tekemistä, kohtaamisten mahdollistamista”.

Maalausten kuvailemat identiteetit, kauneusihanteet, kulttuurierot, asut ja naamiot ovat katsojan pohdintaa varten. Puuttuuko jotain? Millaisen paperinuken haluaisit tehdä itse? Tervetuloa improvisoimaan paperilla ja värikynillä spontaanisti!

Taiteilija on paikalla 18.4. lauantaina kello 12-17. 

Kiitos Konttorin gallerian ja Promenadigallerian  yleisöille osallistumisesta!

Aulis Harmaala on syntynyt 1966 ja valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta 2011. Hän maalaa ja rakentaa installaatioita. Teoksissa on usein mukana yleisöä osallistavia elementtejä. Taiteilija kuvailee työskentelyään: ”Taiteilijana toimiminen on minulle ilmaisun vapautta, osallistumista yhteiskuntaan omana persoonani ja muiden ihmisten kanssa. Teoksieni kanssa kerron ajatuksistani ja kuuntelen muita.”

KOKO TILA | 14.3. – 31.3.2026

Galleria Rajatilassa avautuu maaliskuussa Jenny Grönholmin näyttely Apostolit, joka kattaa gallerian molemmat kerrokset.

Näyttelyn lähtökohtana on erään suvun valokuva-albumi – tai oikeastaan sen puuttuminen. Aikana, jolloin lähes jokaisella perheellä oli oma muistojen kokoelma, tässä albumissa on vain yksitoista valokuvaa. Enempää ei ole säilynyt – eikä kuvia juuri edes otettu. Näiden ainoiden kuvien varaan tämä maalaussarja on rakentunut.

Valokuvissa esiintyy taiteilijan kolmestatoista tädistä kaksitoista. Kaikki kuvattuina rippipäivänään: kukat sylissä, katse suunnattuna tulevaan. Kolmastoista puuttuu – aina on joku, josta ei jäänyt jälkeä.

Perheellä ei ollut omaa kameraa, ja jokaisesta lapsesta on säilynyt vain yksi kuva – rippikuva 15-vuotiaana kukat sylissä, hiljainen muotokuva, joka on ainoa virallinen katkelma heidän nuoruudestaan.

Nyt he astuvat yleisön eteen. Eivät elämäkertoina, vaan muistoina, hiljaisina apostoleina. Nuorina naisina elämän hauraimmassa kukassa. Heitä yhdistää yksi pysähtynyt hetki – yksi kuva, yksi tarina.

Jenny Grönholm on suomalainen kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Tallinnassa. Hän valmistui taiteen maisteriksi Viron taideakatemiasta vuonna 2018. Viime vuosina hän on työskennellyt pääasiassa maalaustaiteen parissa.
Hänen taiteellisessa työssään keskeisenä lähtökohtana ovat henkilökohtaiset muistot ja muistijäljet — jostakin esiin nousevat kuvat, jotka ovat yhtä aikaa sekä hämäriä että tunkeilevia. Hän työskentelee muistikuvien, muistamisen sekä myös harhaanjohtavien “valemuistojen” kerrostumien parissa. Näiden fragmenttien pohjalta hän pyrkii rakentamaan kokonaisuuksia, jotka ovat mahdollisimman yleisiä ja yleisinhimillisiä.
Oman taiteellisen työskentelynsä ohella hän toimii aktiivisesti myös julkisen taiteen parissa.

YLÄKERTA | 21.2 – 10.3.2026

Helmikuussa Galleria Rajatilassa nähtävä “Collapse & Burn” koostuu vesivärimaalauksista, joissa Marika Lahdenperä tutkii luonnon ja mielikuvituksen rajoja sekä maalaamisen fyysisiä ja tilallisia mahdollisuuksia. Näyttelyn nimi yhdistää kaksi keskeistä teosta, Collapse ja Burning Down the House, jotka avaavat Lahdenperän työskentelytapaa: teokset rakentuvat purkamisen, uudelleen kokoamisen ja muutoksen kautta.

Lahdenperä käsittelee teoksiaan leikkaamalla, ompelemalla ja muokkaamalla paperia niin, että maalaus saa uusia ulottuvuuksia. Leikattujen muotojen kautta paljastuvat varjot ja taustat tuovat esiin teosten kerroksellisuuden ja rikkovat perinteisen kaksiulotteisen kuvan pintaa. Collapse & Burn on samalla kuvaus tästä prosessista – jatkuvasta rakentamisen ja hajoamisen liikkeestä.

Luonnossa liikkuessaan Lahdenperän huomio kiinnittyy kasvien rakenteisiin sekä valon ja varjon leikkiin. Hänen työskentelynsä heijastaa lapsenomaista keskittymistä luonnon pieniin yksityiskohtiin, jotka muuntuvat herkiksi ja koskettaviksi teoksiksi. Leikkisyyttä hän tuo maalaamiseen yhdistämällä leikattuja paperimuotoja saven tai puun rakenteisiin, luoden tilallisuutta ja kolmiulotteisuutta vesivärimaalaukseen. Maalaus säilyy kuitenkin hänen työskentelynsä ytimenä.

Marika Lahdenperä (s. 1998) valmistui Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2021, josta hänen lopputyöteoksensa hankittiin Kansallisgallerian kokoelmiin. Lahdenperä asuu Tampereella ja työskentelee Takahuhdin Taidekeskuksessa. Hän on pitänyt näyttelyitä ympäri Suomea sekä Berliinissä. Seuraavaksi hänen teoksiaan on esillä Taidekeskus Mältinrannan Studiossa heinäkuussa 2026 sekä Galleria Haa:ssa Helsingin Suomenlinnassa tammikuussa 2027.

ALAKERTA | 21.2 – 10.3.2026

Taiteilija Ika Närhen 3D-mallinnettua taidetta esillä uudessa SOULYARD PROJECT -nimisessä näyttelyssä Galleria Rajatilan alakerrassa.

Kuvataiteilijaksi viime keväänä valmistunut Ika Närhi tuo mielensisäisen maailmansa esille uudessa yksityisnäyttelyssään. SOULYARD PROJECT tuo nähtäville Ikan uusinta tuotantoa käsitellen elämän ja maailmojen rajatiloja. Esillä olevat teokset on toteutettu 3D-mallintamalla ja leikittelevät tyylillään sekoittaen realistisia ja surrealistisia elementtejä.

”3D-mallintamisen avulla saan teoksiini äärettömän ulottuvuuden, jonka voin mielivaltaisesti litistää tasaiselle pinnalle” kertoo Ika Närhi.

Näyttelyssä nähdään Ikan sisäisestä maailmasta nousevaa kuvastoa vaihtoehtoisista todellisuuksista. God Complex -videoteos taas rikkoo kuvan maailmoista näyttämällä niiden todellisen ulkomuodon.

SOULYARD PROJECT on esillä Galleria Rajatilassa Tampereella 21.2.-10.3.

YLÄKERTA | 31.1.–17.2.2026

 Viimeisten kahden ja puolen vuoden ajan kuvat ja videot Gazan siviilien valtavasta kärsimyksestä sekä tieto Israelin tarkoituksellisesta palestiinalaisten kansanmurhasta ovat välittyneet meille jokaiselle somessa ja uutisissa. Tämä näyttely syntyi vastauksena kysymykseen ”mitä minä voin tehdä?”. Yksin murehdittu ajatus lausuttiin ääneen ja yhdistyksessä virisi ajatus hyväntekeväisyysnäyttelystä avoimella haulla ja tuottojen ohjaamisesta Gazassa avustustyötä tekeville tahoille. Näyttely on samalla kannanotto ja viesti: silmien sulkemisen sijaan käännämme yhdessä katseen kohti.

Kuvataiteilijalle näkeminen, katsominen ja katseen ohjaaminen ovat työskentelyssä alati läsnä. Hän valitsee aiheen, johon tarkentaa, jota haluaa tutkia ja nostaa esille. Tekijä rajaa kuvan sekä punnitsee, mikä siinä on tärkeää, ja mihin hän haluaa katsojan huomion kiinnittyvän.

Näyttelyn teoksista osa viittaan suoraan inhimilliseen kärsimykseen sekä sodan ja rauhan kysymyksiin, mutta näyttely ei sisällä kuvia väkivallasta tai kuolemasta. 

Kaikki näyttelyssä esillä olevat teokset ja oheistuotteet ovat myynnissä ja niiden myyntituotto menee kokonaisuudessaan hyväntekeväisyysjärjestöille, jotka vievät apua Gazaan. Rajataide ry ei ota teoksista provisiota. Teoksen ostaja saa valita lahjoituskohteeksi jonkin seuraavista: Gaza Soup Kitchen, Lääkärit ilman rajoja sekä Palestine Children’s Relief Fund. Lisäksi myynnissä on Sumudin (Suomen Palestiina verkosto) tukituotteita, joiden tuotto ohjataan kokonaisuudessaan Sumud Tampereen toiminnan tukemiseen.

Näyttelyn taiteilijat:

Eeri Berg

Albulena Demiri

Henriikka Hietaniemi

Hanna Holma

Emma Höglund

Hanna Kivelä

Katariina Kirves  

Elina Knuutinen

Jenni-Maria Kouch  

Lempeä Emmi  

Mari Liimatainen

Roosa Malvikki

Marjaana Markkula

Venla Martikainen

Anni Mikkonen  

Oliivi Ojanen

O.nnu.  

Alma Peltola

Inkeri Rantala

Sirkku Rosi

Ulla Ruokolainen

Toni-Petri Ruotsalainen  

Sanna Saarreharju

Katja Saksanen

Sanni Seppä

Aramis September

Saara Sillanpää  

Pietu Tamminen

Kuutti Terävä

Marja-Liisa Torniainen  

Sanna Ulvila

Mariliina Valkama

Sirpa Varis

Jirko Viljanen

Jana Vyborna-Turunen

Eeva-Maija Walin

Liisa Tarleena Öhman

ALAKERTA | 31.1.–17.2.2026

Sami Ala valmistui taidemaalariksi 2002. Viimeiset vuodet hän on tehnyt mediataidetta. Usein hänen työskentelynsä lähtökohta on kirjallinen teksti, joko oma tai jonkun toisen. Alan teoksia on ollut esillä Suomessa, Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa. 

Galleria Rajatilan alakerrassa esillä oleva teos on valokuvaa, valoa, ääntä ja tarinallista puhetta hyödyntävä installaatio. Sen aihe on muinainen Lappi. 

Pohjoinen tuottaa mielikuvia alkuperäisestä, puhtaasta, aidosta, vilpittömästä, salaperäisestä, villistä, turmeltumattomasta ja alkukantaisesta. Samoja käsitteitä liitetään Etelä-Amerikan ja Afrikan sademetsiin savanneihin, tasankoihin ja aavikoihin ja siellä elävien kansojen ihmisiin. En tiedä ovatko nämä sanat tänä päivänä kelvollisia kuvaamaan niin sanottua globaalia etelää, mutta Lappiin liitettyinä ne eivät ole muuta kuin matkailumainosten kuluneita kliseitä. Em.  adjektiiveihin sopiva, ns. ”oikea” Lappi eli ja oli olemassa 1800 luvun lopulla syntyneiden ihmisten tarinoissa ja muisteluissa vielä 1960-70 luvulla. Tämän päivän Lappia ovat paikallisen väestön ylisukupolvinen osattomuus, alkoholismi, keskieurooppalaistyyliset hiihtokeskukset, ylikansallisten kaivosyhtiöiden saastuttamat joet, avohakatut metsät, hitaasti myrkyttyvä pohjavesi, jokiin kuolevat lohet…  

Installaatiossa kuultavat tarinat on editoitu Kotimaisten kielten keskuksen 1960 luvun alulla tekemistä äänitteistä, joiden pääasiallinen tarkoitus oli tallentaa Lapin paikallismurteita. Haastateltavat muistelevat ihmisiä, tapauksia ja elämää 1900 alkuvuosina. Monien haastateltavien maailmankuva on meidän silmiin lapsenomainen. Samalla sydämen vilpittömyydellä ihmiset uskovat  vanhan testamentin Jahveen ja luonnossa ilmeneviin haltijahenkiin, kummituksiin, noitiin ja tietäjiin. Näkymätön maailma on heille yhtä todellinen kuin näkyväinen.  Heidän puhumansa murre on kirjakielen, joukkoviestimien ja koulutuksen koskematonta. Ainoat tarinoissa esiin tulevat kosketukset ”maailmaan” ovat kyliä kiertävät vienankarjalaiset kauppamatkustajat. Haastatteluissa toistuvat teemat ovat: nälkä ja puute, kaikesta on puute, vaatteesta ja ruuasta.    

Installaatio on kunnianosoitus, muistomerkki sadan vuoden takaiselle Suomelle ja siellä eläneille, joiden maailma ja elämä oli samaan aikaan sekä kadehdittavan yksinkertaista että pelkää eloonjäämistaistelua.    

Tarinoiden äänikulissina soi Jukka Kervisen installaatiota varten säveltämä musiikki.

Aineisto: Kotimaisten kielten keskus &  Finna 

Äänikulissi: Jukka Kervinen

ALAKERTA | 10.1.–27.1.2026

On kiehtovaa katsella tuntemattomia ihmisiä kaduilla, kaupoissa, kahviloissa. Mitä he ajattelevat ja tuntevat, minne ovat matkalla, mitä on tapahtunut? 

Katselen ihmisiä ja ihmisten kuvia, pohdiskelen katsomista ja kuvan rakentamista. Näyttelyn maalaukset syntyvät ihmistä esittävien löydettyjen kuvien tarkastelusta ja mielikuvituksesta. Minua kiinnostavat eleet, asento ja poseeraus, pysäytetty pantomiimi, kehon sanattomat viestit. Asettelen hahmoja maalaukseen kuin näyttämölle, jossa pieni inhimillisen draaman katkelma herättelee katsojan mielikuvitusta. 

Maalaan esittävää ja abstraktia maalausta vuorotellen samalle kuvapinnalle. Maalauksen abstrakti olemus syntyy väripinnoista, joiden keskinäiset suhteet muodostavat teoksen. Ihmishahmo tuo maalaukseen tarinan, jonka alun luovat pienet yksityiskohdat: kirje, varjo, keltaiset kumihanskat, viinilasi. Maalaukset ovat pelkistettyjä, kaikkea ei ole kerrottu. Tarinassa on aukkoja ja tulkinnanvaraa. Katsojan mielikuvitus täydentää kuvaa ja on mahdollista aavistaa jotain, mitä kuvassa ei ole näkyvissä. 

Kerrostan teoksiin ulkoista maailmaa ja sisäisiä mielen jännitteitä, näkyvää ja ja piilossa olevaa. Minua kiinnostaa se, minkä näytämme ulospäin ja mikä jää usein piiloon: valoisuus ja keveys päällä, tummemmat sävyt ja varjot syvemmällä.

Näyttelyn teoksissa on kyse hetkestä, jolloin jotain on tapahtunut tai pian tapahtumassa. Se voi olla pieni ohikiitävä tuokio elämässä tai hetki, josta myöhemmin voi ajatella: se hetki, jolloin kaikki muuttui, vaikka en sitä silloin vielä ymmärtänytkään. 

Maalauksen kuvapinta on näyttämö, jolla pieni inhimillisen draaman katkelma vihjaa maalauksen ajan ulkopuolelle. – Mitä tapahtui ennen ja jälkeen?

Elisa Rovamo

Elisa Rovamo on opiskellut taidehistoriaa Helsingin Yliopistossa. Hänellä on loppututkinto Taideteollisessa Korkeakoulussa sekä opintoja Vapaassa Taidekoulussa. Rovamo maalaa aiheenaan ihmishahmo, joka voi olla esittävän ja abstraktin rajoille pelkistetty. Hänen maalauksensa ovat emotionaalisesti ja psykologisesti latautuneita, ne voivat heijastella katsojan kokemuksia. Rovamolla on ollut vuodesta 2002 alkaen reilut parikymmentä yksityisnäyttelyä ja hän on osallistunut kymmeniin yhteisnäyttelyihin.

ALAKERTA | 10.1.–27.1.2026

Teossarja We Were Never Here koostuu valokuvista, jotka on tehty suoraan digikamerassa viisinkertaisina päällekkäisvalotuksina. 

Kuvien kerroksellisuus heijastaa kokemuksia identiteetistä ja niistä versioista, joina itsemme toisillemme näytämme. Kokemus itsestä on muuttuva, monimerkityksellinen. Se, minkä ensisilmäyksellä näemme, ei koskaan ole koko totuus. 

Kuvat ovat myös kudelma muistoja, oman tilan etsimistä ja ajan kulumista. Lopulta me kaikki kumminkin häviämme, unohdumme. 

Kuin emme koskaan olisikaan olleet täällä. 

//

Olen ihmisyyden kuvaaja ja teoksissani tarkastelen usein yksilön emotionaalisia jännitteitä suhteessa ympäröivään maailmaan ja muihin ihmisiin. Tasapainoilu läheisyyden ja etäisyyden reunamilla, elo pelon ja uskalluksen välissä muodostavat taiteellisen työskentelyni ytimen. Introspektio on teosteni pohjavire, mutta samalla pyrin myös ymmärtämään, tutkimaan ja kommentoimaan nyky-yhteiskuntaa.

Kuvantekijänä näiden teosten tekoprosessissa minulle korostuvat elämän hetkellisyys ja sattumanvaraisuus sekä luovan työskentelyn spontaanien assosiaatioiden virta. Suoraan seinään kiinnitettyinä ja kehystämättöminä teokset asettuvat eräänlaiseen rajatilaan: ne ovat samanaikaisesti itsenäisiä teoksia ja näyttelytilan pintoihin sulautuvia kaleidoskooppeja. Ne peilaavat ajatusta niin kaiken monimuotoisuudesta kuin rajallisuudestakin. 

//

Pauliina Tuomikoski on helsinkiläinen valokuvataiteilija, joka opiskelee parhaillaan taiteen maisteriksi Aalto-yliopistossa. Hän työskentelee digitaalisen ja analogisen valokuvan sekä vaihtoehtoisten valokuvaustekniikoiden parissa. Hänen teoksiaan on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla.