YLÄKERTA | 17.6.–17.7.2020
Näyttelyn teokset ovat maan tai kasan kuvia tai fantasioita.
Kun joku asia laitetaan kasaan, se lakkaa olemasta laadullisesti erityinen. Asiat muuttuvat samaksi kun ne sekoittuvat toisiinsa. Kasvit kasvavat niiden läpi, ja toiset asiat voivat mennä niiden sisään. Identiteettien rajat eivät pysy ehjinä ja tarkkoina. Myös maa on sellainen. Tavara voidaan heittää maahan, kun sitä ei enää tarvita, ja muutenkin asiat usein päätyvät lopulta maahan. Metsässä on lahoamaan jätettyjä romuja. Ehkä ne voidaan vielä ottaa sieltä joskus käyttöön jos tarvitaan, mutta ei haittaa jos ne menevät käyttökelvottomiksi. Esineet muuttuvat ensin raaka-aineeksi ja sitten jätteeksi, ja lopulta niitä ei enää erota maasta.
Näyttelyn kuvat ovat kirjavan elämänvoiman purkauksia, jota kehys pidättelee pienehkön suorakulmion sisällä. Kuvissa on jonkin palasia ja riekaleita, ehjän rikkoutumista, läpileikkauksia, repeämistä, puhkeamista ja esiinastumista.
Käytän havainnollistavaa tyyliä – kuvan osaset astuvat yhtä aikaa esiin julistaen ylpeänä: ”Tällainen olen!” Kuvissa on entiteettejä, jotka ottavat reippaasti tilansa kuvapinnalla samaan tapaan kuin kasvien lehdet pyrkivät valoon. Identiteetit kamppailevat säilyäkseen, ja havaitseva mieli pyrkii pitämään niitä ehjinä samaan aikaan kun ne sekoittuvat ja hukkuvat kasaan.
Teokseni esittävät:
- kokevaa ihmistä ekosysteeminä, joka ei ole tarkkarajainen
- oman kehon ja mielen eheyttä kyseenalaistaen sen
- keskittymisvaikeuksia
- luontoa tehtaan kaltaisena järjestelmänä, jonka joka osalla on oma selvä tehtävänsä