ALAKERTA | 15.2.-3.3.2020
Projektin alussa kerään metsään jätettyä rautaromua. Yhdistän sitä uudeksi tangoksi. Taon sahan, sahaan lautoja tukista. Lopulta nikkaroin linnunpöntön ja ripustan sen takaisin metsään, mistä se tulikin. Videodokumentaatiossa vilahtelee myös saksanpaimenkoira Luca, joka auttaa minkä pystyy.
Metsä on useimmille suomalaisille tuttu, rauhoittava ja ehkä jopa pyhä paikka. Toisaalta se on ollut myös paikka minne on saatettu heittää vanhat jääkaapit ja autonrenkaat; poissa silmistä, poissa mielestä. Kuultuani juttuja kiinalaisista turisteista, jotka saattavat pelätä eksyvänsä erämaahan jopa suomalaisella mökkialueella, ymmärsin, että suomalaisten erityislaatuinen suhde metsään ei ole pelkkä klisee.
Projektin myötä olen myös kiinnittänyt huomiota lintukantoja koskevaan uutisointiin. Lintukannat ovat romahtaneet 1980-luvun alusta, joidenkin lajien osalta jopa yli 90 prosenttia.
Timo Takala (s. 1980) tunnustelee teoksissaan, miten paljon tai miten vähän nykytaiteessa voi olla käsityötä. Turkulainen Takala on osallistunut näyttelyihin vuodesta 2002 saakka ja hänen töitään on mm. Valtion taidekokoelmassa.
Teoksen toteutusta on tukenut Taiteen edistämiskeskus / Kuvataiteen näyttöapurahalautakunta.
Näyttelyn toteutusta on tukenut Taiteen edistämiskeskus / Varsinais-Suomen taidetoimikunta.