Galleria Rajatila tulee olemaan suljettuna vähintään 31.8. – 23.9.2022 ikkunaremontin vuoksi.
Tiedotamme taiteilijoita erikseen asiasta ja päätämme tulevassa hallituksen kokouksessa miten menettelemme loppuvuoden näyttelyiden kanssa. Läpinäkyvyyden vuoksi tahdoimme myös tiedottaa julkisesti kaikkia toimintaamme seuraavia tahoja ja tyyppejä tästä ikävästä tilanteesta.
Galleria Rajatilassa alkaa julkisivuremontti syyskuun alussa. Tähän pisteeseen on tultu stressaavan ja vaiherikkaan kevään ja kesän kautta. Maaliskuussa saimme kuulla viikon varoitusajalla, että galleriarakennuksessa aloitetaan julkisivu- sekä ikkunaremontti. Näin suurista remonteista pitäisi lain mukaan ilmoittaa puoli vuotta etukäteen vuokralaisille. Tuosta hetkestä lähtien olemme olleet aktiivisesti vähintään kerran kuussa yhteydessä sekä vuokranantajaamme Lumoon, että remonttifirmaan pyrkien selvittämään remontin tarkan aikataulun. Olemme lähettäneet sähköposteja, soitelleet ja tavanneet Lumon sekä remonttifirman edustajia kasvokkain gallerialla.
Pihapiirin asukkaille tieto remontista oli tullut ajallaan, mutta meidät oltiin unohdettu. Siispä emme ole voineet mitenkään varautua esimerkiksi näyttelyvalintoja tehdessämme siihen, että galleriastamme lähtee ikkunat ja emme voi pitää galleriaa auki, emmekä siihen, että rakennus tulee olemaan huputettuna.
Olemme vaatineet ja pyytäneet tarkkoja aikatauluja useaan otteeseen, vedoten siihen, että gallerian tiloissa tapahtuvat remontit vaikuttavat sekä työntekijöihimme että taiteilijoihin, jotka meillä näyttelyitä pitävät. Olemme kertoneet tarvitsevamme aikataulut hyvissä ajoin, jotta voimme ajoissa tiedottaa työntekijöitämme sekä taiteilijoita. Se on meidän vastuumme hallituksena, joka pyörittää julkista galleriatoimintaa. Valitettavasti olemme tässä tilanteessa epäonnistuneet kyseisen vastuun kantamisessa.
Aikataulut, jotka alunperin keväällä saimme, eivät ole meidän näkemyksemme mukaan pitäneet paikkaansa ja tarkennusta tilanteeseen saimme vasta 17.8.2022. Tällöin ilmeni, että syyskuussa emme voi pitää näyttelyitä. Gallerian ikkunat tullaan vaihtamaan ja alustava aikataulu vaihdolle on viikot 36-38. Tämän lisäksi tiilikatto tullaan purkamaan viikolla 39.
Kukaan ei vielä tiedä venyvätkö nämä työvaiheet, koska se riippuu rakennuksen rakenteiden kunnosta ja selviää vasta töiden alettua. Emme myöskään tiedä kuinka suuresti ja pitkään nämä vaiheet tulevat vaikuttamaan näyttelytoimintaan. Me olisimme voineet pistää koko näyttelytoiminnan jäihin pitkäksikin aikaa, mutta teimme päätöksen, ettemme sitä tee. Emme myöskään tahtoneet tuottaa mahdollisesti turhaa huolta taiteilijoille tiedottamalla tilanteesta, kun huomasimme, ettei remontti etene siinä aikataulussa, joka meille ilmoitettiin.
Moni näyttely olisi jäänyt pitämättä ja moni taiteilija olisi joutunut elämään epävarmuudessa, jos olisimme tiedottaneet keväällä, että touko-marraskuussa tapahtuu remontti, joka ehkä koskee galleriaa ja ehkä häiritsee näyttelytoimintaa, mutta ehkä ei. Teimme päätöksen seurata tilannetta ja on ikävää, että nyt tuli se piste, että remontti alkaa vaikuttaa näyttelytoimintaamme.
Voimme kuitenkin sanoa vilpittömästi sen, että olemme hallituksena tehneet kaikkemme, ettei tulisi tilannetta, jossa joudumme lyhyellä aikavälillä tiedottamaan asioista, siirtämään näyttelyitä ja pitämään gallerian kiinni. On kovin inhottavaa, että ponnisteluistamme huolimatta me kuitenkin olemme juuri tässä tilanteessa nyt. Emme voi oikeastaan todeta muuta kuin että olemme hyvin pahoillamme, ettemme hallituksena onnistuneet täyttämään vastuutamme asioiden hoitamisessa tämän paremmin, yrityksestämme huolimatta.
Hallitus kokoontuu elokuun lopulla ja tulemme kokouksessa käsittelemään loppuvuoden näyttelyiden vuokranalennuksien suuruudet. Olemme harmissamme siitä, että olemme nyt yhden näyttelyn joutuneet perumaan aivan liian lyhyellä ilmoituksella ja sitä seuraavan näyttelyn tilanne riippuu aikalailla rakennuksen rakenteista – jos kaikki on rakenteissa kunnossa, niin näyttely on mahdollista ripustaa aikataulussa. Jos rakenteista löytyy jotain vikaa, tulee ikkunaremontti kestämään kauemmin kuin meille annetussa aikataulussa on ilmoitettu.
Parhain terveisin ja pahoittelen,
Rajataide ry hallitus