Metsä Vastaa – teemanäyttely

Galleria Muuntotila | 11.6.-3.7.2022

Jos metsä vastaa kuin sinne huutaa, mitä me metsälle sanomme, mitä kuulemme vastaukseksi?

Näyttelyssä metsä näyttäytyy meille sen eri muodoissa, läheltä ja kaukaa. Teeman ympärille valikoituneet teokset antavat läpileikkausta miten metsä nykyajassa voi meille taiteen keinoin näyttäytyä. Teokset heijastelevat metsää niin moniulotteisena kuin se onkin: samaan aikaan luonnollinen mutta ihmisen muovaama, kaikille kuuluva mutta jonkun omistama, arkisen ja villin rajamailla.

Teosten aiheet sivuavat painavia teemoja ihmisen vaikutuksesta luontoon ja metsien käyttöön. Yhtä suurena näyttäytyy kuitenkin ihmisen ja luonnon suhde myös siinä, mitä annamme ja saamme toisiltamme. Tilaa jää rauhassa ihmettelylle ja kokemiselle, tunteille ja tuntemiselle, kiertokululle ja yhteiselolle.

Kokonaisuus tuo näyttelytilaan laajan kirjon erilaisia taiteen tekniikoita, materiaaleja, kuvauksen tapoja sekä näkökulmia. Keskenään monin tavoin hyvin erilaiset teokset kuitenkin kertovat lopulta samankaltaista tarinaa, kukin omilla tavoillaan ja äänillään.

Näyttelyn on kuratoinut kuvataiteilija Sanni Weckman ja taiteilijat on valittu avoimella haulla. Rajataide ry:n järjestämä teemanäyttely toteutuu vuosittain Galleria Muuntotilaan. Teemanäyttelyiden kuraattori valitaan Rajataide ry:n jäsenistä, kuten myös puolet näyttelyyn valituista taiteilijoista.

Näyttelyn taiteilijat: Petra Aaltola, Laura Andersson, Outimaija Hakala, Soile Hovila, Mia Huu, Jenni Koivurova, Leena Lehti, Elina Lundahl, Aleksi Martikainen, Ida Nisonen, Aino Ojala, Pauliina Parjanen, Sanna Saarreharju, Kristiina Turtiainen, Mirimari Väyrynen sekä Liisa Tarleena Öhman.

Galleria Muuntotila on avoinna ti-pe 10-17 ja la-su 11-17
Näyttelyyn on vapaa pääsy!

Lielahden Kartano

Tehdaskartanonkatu 38, Tampere