Johanna Lumme — Erode and blossom

YLÄKERTA | 15.3.-1.4.2025

Erode and blossom näyttely tuo esille pohjoisen luonnon syklisyytttä. Luonnossa on jatkuva kierto päättymisen ja uusiutumisen välillä. Elollinen luonto on kuin valtavat juuret, jonka verkosto ulottuu kaikkialle. Myös ihminen ei voi toimia siitä irrallaan, sillä ruumiimme on aina kiinni muuttuvassa ympäristössä. Ekosysteemit ilmentävät monimuotoisuutta ja vuorovaikutusta eri elämänmuotojen välillä ja korostavat yhteiselon ja keskinäisen riippuvuuden merkitystä.  Pulssi, rytmi. 

Luonnolle äärelle hiljentyessä, alan tunnustelemaan sen sykettä. Tutkin alustaa ja juuria, miltä alut ja loput näyttävät? Missä jokin alkaa ja toinen päättyy? Mikä on rytmi? Samalla tunnistan myös oman pulssini. Maisemasta muodostuu kehoni jatke, minuuteni kietoutuu sen sykkivään  suonistoon.  Tunnustelen punosta ja voimaverkkoa, joka sitoo kaiken läsnäolevan yhteen. Löydän itseni muistoista, jotka ovat kiinnittyneet ympäristöön jännitteiseksi rihmastoksi. Luonnon äärellä olen sisällä, olen osana, olen yhteydessä. Täällä aine on jatkuvassa kierrossa: kun jotain päättyy, uusi saa alkunsa ja lopulta muutumme kaikki toisiksemme.

Johanna Lumme on kuvataiteilija, kuvittaja ja lastenkirjailija (s.1990), joka työskentelee pääsääntöisesti maalaamisen ja piirtämisen keinoin.  Teoksiani on aiemmin ollut esillä yksityisnäyttelyissä ja useissa yhteisnäyttelyissä Suomessa, että kansainvälisesti Virossa, Ruotsissa ja Saksassa. Olen valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Olen  Taidemaalariliiton ja Helsingin taiteilijaseuran jäsen.