YLÄKERTA | 4.1.-21.1.2020
Painan piirtimen vasten pintaa ja pian jälki alkaa elää. Viivat muodostavat kudelmia, hetkellisiä näkymiä, jotka muuntuvat pian joksikin muuksi. Luon, hajotan, järjestän uudelleen, täsmennän, löydän, kadotan, päästän irti, aloitan alusta.
Viivat uppoavat mustaan paperiin, kuin ne painautuisivat vasten avaruutta ja sen samettisen tummaa syleilyä. Pohdin missä ovat avaruuden seinämät? Piirtämisessä on jotain ääretöntä, kaiken voi järjestää aina uudelleen. Jäljelle jää raunioita, fragmentteja, joiden yli uusi tuuli pyyhkii huolettomin elein. Näkymä muuntuu tai katoaa, mikään hetki ei ole ikuinen.
Näyttelyä on tukenut Suomen taideyhdistys nuorten taiteilijoiden apurahalla.