ALAKERTA | 20.7.-6.8.2024
Luvian saaristoalueen reunamilla avomeren äärellä sijaitsee pieni Pirtti-Maskalin saari. Saaren monipuolisen kasvuston suojassa pesii useita lintulajeja ja sen selkäpuolelta avautuu näkymä vapaalle avomerelle. Samalla saarelta näkee selvästi Olkiluodon ydinvoimaloiden kirkkaat valot ja rannoille huuhtoutuu aika ajoin aaltojen mukana merkkejä ihmiselämästä. Tämä pieni vastakohtaisuuksien saari on toiminut Aallot, aallot, aarteet -näyttelyn muusana.
Näyttely koostuu Pirtti-Maskalin saaren rannoilta tehdyistä löydöistä ja niiden herättämien ajatusten jatkokäsittelystä. Muovipussien, narunpätkien ja linnunsulkien keräily on aarteenmetsästystä, jossa saaren rantojen tutkiminen tuntuu leikiltä ja löytäminen ilahduttaa, vaikka löydökset eivät aina olisikaan mieluisia. Saaresta löydettyjä asioita ja niistä heränneitä ajatuksia esitellään näyttelyssä muun muassa piirustusten, installaatioiden ja ääni- ja videoteosten muodossa.
Ida Rusava (s.1994) on tamperelaistunut kuvataidekasvattaja, joka tutkii ympäristöään piirtäen ja aarteita keräillen ja Arttu Littow (s.1994) Tampereella asuva ja työskentelevä uteliaasti maailmaa tarkkaileva medianörtti. Näyttely on heidän yhteinen projektinsa, jossa esillä on kummankin omia teoksia sekä yhdessä toteutettuja kokonaisuuksia.