YLÄKERTA | 18.2.-7.3.2023

Kasvitarha on ihmisen ja kasvien pitkäaikaisen yhteiselämän näyttämö, jossa luonto ja kulttuuri ja lajien erilaiset riippuvuussuhteet toisistaan esiintyvät rajallisella alueella. Se esittää ihmisen suhteen kasveihin – ja joidenkin kasvilajien suhteen ihmiseen – näkyvänä konkreettisella tavalla.

Jokainen kasvitarha on erilainen, muotoutunut sijaintiinsa ja olosuhteisiinsa sopivista kasveista ja ihmisen toiminnan vaikutuksesta juuri sellaiseksi kuin on. Samalla kaikissa kasvitarhoissa on yhdistäviä tekijöitä, joiden perusteella niistä jokainen on mahdollista nimetä kasvitarhaksi.

Mariliina Valkama tarkastelee ihmisen suhdetta kasveihin valokuvalähtöisissä teoksissaan, joiden materiaalinen tekniikka on kuvansiirto vanerille. Hänen teoksensa ovat useammasta valokuvasta kuvankäsittelyohjelmalla muodostettuja komposiittikuvia, jotka hän siirtää käsin puumateriaalille, mm. vaneriliikkeen ylijäämäpaloille. Tällä tekniikalla digitaalisesta, toistettavasta kuvasta tulee jokaisen repeämän myötä ainutlaatuinen, uniikki teos.

Joissakin teoksissa sama kuva-aihe toistuu kaksi kertaa lähes samana rinnakkain. Kyseessä on stereokuva, jonka voi pienellä harjoittelulla nähdä ilman apuvälineitä kolmiulotteisena. Stereokuvien välityksellä Mariliina Valkama pohtii näkemistä ja aistien välityksellä saatavan tiedon paikkansapitävyyttä. Millainen kuva todellisuudesta voi olla ihmisellä, joka näkee sen vain yhdestä suunnasta kerrallaan?

”Katson kasveja ja ihmisen suhdetta kasveihin toivon näkökulmasta.” Mariliina Valkama toteaa ja jatkaa ”Mielestäni juuri nyt on hyvä aika etsiä ja kuvitella utopiaa, toivontäyteistä tulevaisuutta. Kuvat heijastavat todellisuutta, mutta myös luovat sitä. Haluan luoda hyvää, utopian sisältävää todellisuutta teosteni välityksellä.”

Mariliina Valkama syntyi Kangasalla, opiskeli kuvasta ammatin Ikaalisissa (Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, kuva-artesaani) ja Torniossa (Lapin
ammattikorkeakoulu, kuvataiteilija). Hän asuu ja työskentelee kasvien kanssa
Tampereella.

ALAKERTA | 18.2.-7.3.2023

Kaisa Koljosen (s.1992) yksityisnäyttely Hypnagogia avautuu Galleria Rajatilan alakertaan. Näyttelyssä on esillä Koljosen taidegrafiikkaa vuosilta 2017-2022. Teokset ovat mustavalkoisia ja yhdistelevät taidegrafiikan syväpainotekniikoita omalaatuisella tavalla.

Näyttelyn teemana on ihmisen psyyken ja luonnon orgaanisen maailman prosessien yhteys. Teoksissa luonnon orgaanisen maailman lait ja muotokieli yhdistyvät psyyken toimintaan ja arkkityyppiseen ja pseudo-okkultistiseen kuvastoon. Kuvakieli ammentaa ihmisen anatomiasta ja luonnon orgaanisesta maailmasta. Sisäelinten estetiikasta muodostuu mielen sisällä eläviä itsenäisiä entiteettejä, joilla on omat motiivinsa ja sisäinen logiikkansa. Koljonen käsittelee olemassaolon kokemukseen liittyvää eksistentialistista ristiriitaa, joka syntyy siitä, että ihminen on näennäisesti dualistinen: sekä lihallinen, että psyykkinen olento, aineellinen, että aineeton. Hän ilmaisee visuaalisessa muodossa vaikeasti sanoitettavia mielen sisäisiä latauksia. Teokset avaavat katsojalle väylän psyyken näkymättömään maailmaan, ja tarjoavat samalla mahdollisuuden itsetutkiskeluun.

Osa teoksista lähentyy abstraktia tulkintaa, kun taas osassa painottuu symboliikka. Teoksia yhdistää pikkutarkka orgaanisen viivan käyttö. Tämä viiva on Koljosen tunnistettavaa uniikkia käsialaa, joka sitoo hänen tuotantonsa tyylillisesti yhteen. Koljosen työskentelyyn kuuluu runsas ajankäyttö. Työskentely on meditatiivisella tavalla intensiivistä: intensiteetti ei synny nopeudesta vaan siitä, että mieli luo katseensa syvemmälle itseensä lukuisien yksityiskohtien luomisprosessissa. Koljosen taide tavoittaa henkilökohtaisen ja yksityisen kautta yleisinhimillisen. Syvällä mielessä odottaa arkkityyppinen todellisuus, jonka symbolit ovat yhteisiä kaikelle ihmisyyteen liittyvälle. Näyttelyn nimi Hypnagogia viittaa unen ja valveen rajatilaan, jossa voi kuulla ääniä ja nähdä näkyjä.

Koljonen on Jyväskylässä asuva nuorehko taidegraafikko. Hän valmistui vuonna 2015 Kuvataiteilija AMK-tutkintoon Saimaan Ammattikorkeakoulusta (nykyinen LAB-Ammattikorkeakoulu). Hän toimii päätoimisena kuvataiteilijana työskennellen Jyväskylässä sijaitsevan Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamon tiloista käsin.

KAHDEN ÄÄNITEOKSEN KONSERTTI GALLERIA RAJATILASSA

Alkemi4 on äänitaiteilija/tuottaja Harri Sippolan (Magyar Posse, Kuusumun Profeetta) elektroninen soolohanke, joka valmistelee ensimmäistä pitkäsoittoaan. Nyt kuultava “Lasitemppeli” on galleriaympäristöön sovitettu sävellys.

https://alkemi4.bandcamp.com/

Rune Caster on porilaisen alakulttuuritoimija Lauri Suvannon abstrakti äänikokonaisuus, joka yhdistelee psykedeelistä maisemaa murrettuihin rytmeihin.

“Sudra: Työläisen Kyyneleet” on kunnianosoitus tavallisille ihmisille.

https://runecaster.bandcamp.com/

Konsertti pidetään perjantaina 10.2. Galleria Rajatilassa Tampereella klo 19-21.

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

YLÄKERTA | 28.1.-14.2.2023

Äitini on aina kutsunut itseään Rebeccaksi, vaikka hänen oikea nimensä on Lubov – se tarkoittaa rakkautta venäjäksi.

Hän nimesi minut Sonya Rebeccaksi, jotta minusta tulisi osa häntä. Olen hänen tyttärensä, ja samalla toinen versio hänestä.

Halusin kääntää äidin ja tyttären välisen dynamiikan ja rakentaa omia rekonstruktioita hänestä; äitinäni, mutta myös sellaisina henkilöinä, joita hän ei ole koskaan edustanut.

Yhdessä äitini kanssa, tutkin näitä henkilöhahmoja – aitoja ja fiktiivisiä.Väistämättä, dokumentoin myös meidän välistä suhdetta.

(She wanted to be named) Rebecca laajentaa vanhemman naisen representaation visuaalisia arkkityyppejä naiseuden ja identiteetin näkökulmasta, irrallisena sosiaalisista ja kulttuurisista normeista.

Sonya Mantere (s.1987) toimii valokuvataiteilijana. Mantere opiskelee valokuvataiteen maisteriohjelmassa Aalto-yliopistossa ja on valmistunut Royal Academy of The Art akatemiasta Hollannista v. 2019.

Teoksissaan Mantere tarkastelee tuttua ja läheistä, hänen äitiään, identiteetin rekonstruktiolla.
Valokuvissaan hän keskittyy löytämään uusia kerrostumia heidän välisestä suhteestaan.

Mantereen töitä on ollut esillä UNSEEN Amsterdam festivaaleilla (NL), The Grey Space in the Middle-galleriassa (NL) sekä Melkweg Expo Galleriassa (NL).

ALAKERTA | 28.1.-14.2.2023

Tutkimus kauneuden politiikasta (osa III) on ote Kaisa Syrjäsen laaja-alaisesta teoskokonaisuudesta, jonka ytimessä ovat ulkonäkötyö ja kauneus sosiaalisina ilmiöinä. Galleria Rajatilassa esillä oleva visuaalinen tutkielma käsittelee ulkonäön roolia ja merkitystä länsimaisessa kulutuskulttuurissa eritoten feminiinisyyteen ja naisoletettuihin kohdistuvien odotusten näkökulmasta. Historiallisista sekä nykypäivän dokumenteista koostuva Tutkimus kauneuden politiikasta (osa III) esittelee huomioita, tarkasteluja ja väittämiä erilaisissa ajanjaksoissa raottaen yhteiskuntamme valtasuhteita sekä vaadetta olla tietyn näköinen tietyssä paikassa.

Ulkonäkö on moniulotteinen ja ristiriitainen kokonaisuus. Se on samanaikaisesti sekä henkilökohtaista että kulttuurisesti muotoutunutta. Se on kaikessa arkisuudessaan jotain, josta ei voi paeta. Jotain, jolla sidomme itsemme aina osaksi yhteiskuntaa ja erilaisia ryhmiä sen sisällä.

Teoskokonaisuus lähestyy ulkonäköä ulkomaailmaa varten rakennettuna olemuksena. Syrjäsen visuaalinen tutkimus pohjautuu valokuvaan sekä erilaisten dokumenttien ja aineistojen läpikäyntiin. Saattamalla omia valokuvia ja muita aineistoja uusiin asiayhteyksiin teoskokonaisuuden rakentaman kontekstin sisällä Syrjänen pyrkii paitsi luomaan uusia narratiiveja myös hahmottamaan tiedonrakentumisen monisäikeisyyttä.

Tutkimus kauneuden politiikasta -teoskokonaisuuden ensimmäiset osat esitettiin Lahdessa keväällä 2022. Teoksen alkuvaiheita ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus sekä Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö.

–

Kaisa Syrjänen (s. 1997) on helsinkiläinen kuvataiteilija ja valokuvaaja, joka on kiinnostunut tutkimuslähtöisesta taiteesta sekä arkistoista. Erilaisia dokumentteja ja valokuvallisia materiaaleja usein töissään yhdistävää taiteilijaa kiehtoo valokuvien esittämisen muoto- ja kontekstisidonnaisuus sekä niiden aiheuttama jatkuva epävarmuus. Syrjänen käyttää valokuvaa ja tekstiä tiiviissä yhteistyössä, ja on kiinnostunut taiteen ja tieteen yhtymäkohdista. Hän toimii poikkitaiteellisesti ja häntä inspiroivat taiteen saavutettavuus sekä mahdollisuudet laajojen yhteiskunnallisten aiheiden käsittelyssä.

Syrjänen valmistui valokuvan pääaineelta Lahden Muotoiluinstituutista (Medianomi AMK) vuonna 2022. Henkilökohtaisen työskentelyn lisäksi hän on perustajajäsenenä poikkitaiteellisessa TYYPPINEN -kollektiivissa.

YLÄKERTA | 7.1.-24.1.2023

Laura Kopio — Dressed Silence

Laura Kopio tarkastelee töissään väkivaltaa ja kärsimystä filosofisina kysymyksinä, taiteen keinoin.

Näyttelyn kantava teema pohjautuu saksalaisen ajattelijan Theodor Adornon ajatteluun ja sen voi kiteyttää lauseeseen “Kaiken totuuden ehto on tarpeessa antaa kärsimykselle ääni.” Hänen työnsä pyrkimyksenä on nostaa esiin näkymättömiin jäävää kärsimystä, joka on yhteydessä väkivallan aiheuttamiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Teosten ihmishahmoja yhdistää kasvojen naamiointi. Kuvitteelliset ja todelliset tapahtumat rakentuvat uudelleen teosten hahmojen kautta. Kopio pohtii olemassaoloon, historiaan ja muistoihin liittyviä kysymyksiä vallan näkökulmasta. Kenen menneisyyttä ja mitä historian tapahtumia pidetään arvokkaina, kertomisen arvoisina? Teossarjassa läsnä ovat nykyhetki ja historia, yhteen kietoutuneina, niiden samankaltaisuuden osoittavana, ajan kerroksellisuuden ja levottomuuden näyttäytyessä teoksissa vahvana.

Kun naamio riisutaan, totuus paljastuu, sanotaan. Se mikä on ollut naamion takana ja tullut nyt esiin on totuus. Vai onko? Paljastumisen ja totuuden suhde ei ole aivan yksinkertainen. Oscar Wilden sanoin: ”Ihminen on vähiten itseään, kun hän puhuu omassa persoonassaan. Anna hänelle naamio, niin hän kertoo sinulle totuuden.”

Renessanssin aikana naamioilla ja karnevaalilla oli myös yhteiskunnallinen näkökulma. Naamioituneina yhteiskuntaluokat näyttäytyvät hetken samanarvoisina. Naamio antaa luvan tehdä asioita, joita omalle säädylle tai moraalille ei muuten olisi soveliasta tehdä. Karnevaali on poikkeustila, jossa Oscar Wilden lause toteutuu: Naamion suojissa ihminen tekee, mitä todella haluaa. Toisaalta luokkaerojen häivyttäminen näkymättömäksi on myös yhteiskunnan tapa piilottaa heikommassa asemassa olevien ongelmat.

Esillä oleva teoskokonaisuus käsittelee peittämisen ja paljastamisen tematiikan kautta valtarakenteita sekä sitä, miten valtaan liittyvät käytännöt ja väkivalta ovat yhteydessä arkipäiväiseen elämäämme, usein tavoilla joiden seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Ihmiskunnan historia näyttäytyy väkivallan, alistamisen ja ehdollistamisen eri muodoista syntyvänä ja monikerroksisena traumana.

Teoksissani hän ei kuvaa vain fyysisen väkivallan aiheuttamia näkyviä muutoksia, vaan myös ja ennen kaikkea väkivallan jälkeistä kokemusta, uhrin minäkuvan hajoamista. Maskit ja kasvojen vääristymät toimivat tämän muutoksen metaforana. Töiden maalausjälki vaihtelee hitaasta ja tarkasta yksityiskohtien työstämisestä nopeaan ja hetkelliseen. Tarkan, viimeistellyn ja harkitun ja toisaalta nopean ja hetkellisen muodostama ristiriidan on tarkoitus tukea teosten sisältöä.

Viime vuosina olemme olleet pakotettuja käyttämään naamiota, jonka tarkoitus on suojata terveyttämme. Poikkeukselliset olosuhteet voivat toisaalta myös riisua naamiot kaikkien kasvoilta. Keitä olemme nyt, kun maailmanjärjestys murtuu, rauha rikkoutuu ja väkivallan seuraukset tulevat näkyviksi myös lähellämme?

[BIO]
Laura Kopio on Turun taideakatemiasta kuvataiteilijaksi valmistunut ja taidehistorian opintoja Jyväskylän yliopistossa viimeistelevä helsinkiläinen kuvataiteilija. Hänen työnsä käsittelevät pääasiassa valtaan, väkivaltaan ja auktoriteettiin liittyviä kysymyksiä. Taidehistorian ja filosofian opintojen myötä keskeisiksi kiinnostuksen kohteeksi ovat nousseet kärsimyksen tematiikka ja sitä ajattelussaan käsitelleet Theodor Adorno, Hannah Arendt ja John Dewey. Kopiolle taide on ensisijaisesti ajattelua ja hän toivoo, että teoksissa näkyy historian ja nykyhetken vuoropuhelu, etäisyys ja läsnäolo ja näihin liittyvät avoimet kysymykset.

Viime vuosina Kopio on pitänyt näyttelyitä mm. Sipoon kulttuuritalossa, Turun B- Galleriassa, Helsingissä Galleria Topeliuksessa, Hämeenlinnan Taidehalli Hämeessä ja Joensuun Taidekeskus Ahjossa.

Työskentelyä ja näyttelyn valmistumista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

ALAKERTA | 7.1.-24.1.2023

Henri Airo – Yritys laskea välinpitämättömyyttä

Valokuvataiteilija Henri Airon installaatioteos Yritys laskea välinpitämättömyyttä käsittelee erilaisia tapoja muodostaa siteitä menneeseen ja antaa merkityksiä tapahtumille. Teoskokonaisuuden keskiössä on taiteilijan läheisen kuolema rattijuopumusyliajossa vuonna 2012.

“En ole koskaan ollut kiinnostunut yliajon fyysistä yksityiskohdista. Siteeni tapahtumaan on aina ollut syvästi henkilökohtainen ja liittynyt vaikeasti jaettaviin kokemuksiin, kuten suruun ja menetykseen.

Vuonna 2018 luin ensimmäisen kerran läpi poliisin tapahtumasta laatiman esitutkintapöytäkirjan. Lukiessani hämmennyin siitä, kuinka kuinka poliisi pyrki kokemaan ja merkityksellistämään tapahtumaa matematiikan avulla. Tietokoneohjelmaan syötetyillä mittauksilla tutkijat olivat luoneet kolmiuloitteisen rekonstruktion törmäyksestä. Törmysnopeuksista, lentoradoista ja vaikutusmallinnuksista tuotettiin objektiivinen videomalli, jonka jokainen esitys toimii juurruttaakseen oman kuvansa kiistattomammin osaksi todellisuutta.”

Yksitoista vuotta sitten tapahtuneella törmäyksellä ei ole silminnäkijöitä ja kuljettaja itse oli liian humalassa muistaakseen mitään. Näin on siis täysin mahdotonta koskaan todella tietää, miten törmäys on tapahtunut. Merkitysjärjestelmänä matematiikka kuvaa objektien välisiä yhteyksiä, ei näitä objekteja itsessään tai niiden ominaisuuksia. Photogrammetriaa, valokuvia ja tekstiä yhdistävä installaatioteos esittää kysymyksiä henkilökohtaisen ja julkisen, matemaattisen ja kokemuksellisen tiedon luonteista. Millaista tietoa ja merkityksiä matemaattiset mallinnukset voivat lopulta meille tarjota?