YLÄKERTA | 15.2.-3.3.2020

Ruotsalaisen teossarja ”TOTEM” käsittelee ihmisen luontosuhdetta:
moni kokee hengenheimolaisuutta eläimiin, muodostaen näin
toteemisuhteen jonkin luontokappaleen kanssa. Toteemit ovat
henkiolentoja, joihin ihmisten uskotaan olevan maagisessa yhteydessä: ihminen, jolla on toteemi, kokee omaavansa sen voimia ja olemusta. Kuitenkin yhä useammalle tämä luontosuhde tapahtuu digitaalisesti näytön välityksellä. Teoksissa kaukaa luonnollisilta ja valokuvamaisilta vaikuttavat eläimet muuttuvat läheltä tarkasteltuna abstrakteiksi värimassoiksi, jotka kutsuvat katsojaa pohtimaan luontosuhdettaan: jos yhteytemme luontoon on katkennut, voimmeko olla osa sitä?

Ilona Talan suurikokoiset, eläinaiheiset veistokset leikittelevät
kontrasteilla; kovasta ja kylmästä metallista muodostuvat veistokset muuntuvat pehmeiksi ja lämpimiksi muodon- ja värinkäytön kautta. 3Dmallinnoksia muistuttavat teokset vaikuttavat höyhenenkeveiltä läpinäkyvän, verkkomaisen pintansa ansiosta, ja temaattisesti nämä luonnollisen kokoiset eläinten ”mallinnokset” muistuttavat luonnon herkkyydestä ja katoavaisuudesta, ja pyrkivät herättämään ihmisiä sen tärkeyteen. Veistokset häilyvät luonnollisuuden ja keinotekoisuuden välimaastossa, mitä korostaa myös Talan kirkas väripaletti, joka toisaalta tuo teoksiin pehmeyttä ja tunnelmallisuutta

ALAKERTA | 15.2.-3.3.2020

Projektin alussa kerään metsään jätettyä rautaromua. Yhdistän sitä uudeksi tangoksi. Taon sahan, sahaan lautoja tukista. Lopulta nikkaroin linnunpöntön ja ripustan sen takaisin metsään, mistä se tulikin. Videodokumentaatiossa vilahtelee myös saksanpaimenkoira Luca, joka auttaa minkä pystyy.

Metsä on useimmille suomalaisille tuttu, rauhoittava ja ehkä jopa pyhä paikka. Toisaalta se on ollut myös paikka minne on saatettu heittää vanhat jääkaapit ja autonrenkaat; poissa silmistä, poissa mielestä. Kuultuani juttuja kiinalaisista turisteista, jotka saattavat pelätä eksyvänsä erämaahan jopa suomalaisella mökkialueella, ymmärsin, että suomalaisten erityislaatuinen suhde metsään ei ole pelkkä klisee.

Projektin myötä olen myös kiinnittänyt huomiota lintukantoja koskevaan uutisointiin. Lintukannat ovat romahtaneet 1980-luvun alusta, joidenkin lajien osalta jopa yli 90 prosenttia.

Timo Takala (s. 1980) tunnustelee teoksissaan, miten paljon tai miten vähän nykytaiteessa voi olla käsityötä. Turkulainen Takala on osallistunut näyttelyihin vuodesta 2002 saakka ja hänen töitään on mm. Valtion taidekokoelmassa.

Teoksen toteutusta on tukenut Taiteen edistämiskeskus / Kuvataiteen näyttöapurahalautakunta.
Näyttelyn toteutusta on tukenut Taiteen edistämiskeskus / Varsinais-Suomen taidetoimikunta.

YLÄKERTA | 4.1.-21.1.2020

Painan piirtimen vasten pintaa ja pian jälki alkaa elää. Viivat muodostavat kudelmia, hetkellisiä näkymiä, jotka muuntuvat pian joksikin muuksi. Luon, hajotan, järjestän uudelleen, täsmennän, löydän, kadotan, päästän irti, aloitan alusta.

Viivat uppoavat mustaan paperiin, kuin ne painautuisivat vasten avaruutta ja sen samettisen tummaa syleilyä. Pohdin missä ovat avaruuden seinämät? Piirtämisessä on jotain ääretöntä, kaiken voi järjestää aina uudelleen. Jäljelle jää raunioita, fragmentteja, joiden yli uusi tuuli pyyhkii huolettomin elein. Näkymä muuntuu tai katoaa, mikään hetki ei ole ikuinen.

Näyttelyä on tukenut Suomen taideyhdistys nuorten taiteilijoiden apurahalla.

ALAKERTA | 4.1.-21.1.2020

Villanueva & Nives on kahden Turkulaisenkuvataiteilijan installaatioihin keskittynyt kollaboraatio. Taiteilijakaksikko tekee paikkasidonnaisia installaatioita ja näyttelykokonaisuuksia.

Taiteilijoita yhdistää intuitiivinen mielikuvitukseen pohjautuva työskentely, joka toteutuu jaetulla työhuoneella vuorovaikutukseen pohjautuvana prosessina. Maalausten maisemallista estetiikkaa on täydennetty veistosten muotokuvallisuudella, teosten etsiessä yhtymäkohtia toisistaan. Näin ollen teoskokonaisuuden funktio on toimia sekä kaksiulotteisessa kuvassa että kolmiulotteisestisamaan aikaan.