YLÄKERTA | 30.6.–17.7.2018

Näyttelyni sukeltaa äärimmäisen subjektiiviseen kuvamaailmaan. Materiaali on kaapattu sattumanvaraisesti esteettisten mieltymysten ja oikkujen ohjaamana. Mukana on hahmoja ja kohtauksia mm. elokuvista, mainoksista ja muistoista. Tavoitteena on luoda itsenäisiä pienoismaailmoja, joissa taiteilija voi olla kuin kotonaan, mutta joiden esittämiin tapahtumiin ja tilanteisiin voi ulkopuolinen katsojakin samaistua. Lopulta työni pohjaavat todellisiin tunteisiin ja elämään. Sidon maalimassan avulla yhtenäiseksi näennäisen hajanaisista lähteistä kaavitut sirpaleet, ja tavoittelen merkitystä kaaoksen keskellä.

Haluan työssäni korostaa maalauksen itsenäisyyttä ilmaisumuotona ja omana kielenään, joka ei ikinä sataprosenttisesti avaudu helppojen kielellisten ja yksinkertaistavien tulkintojen edessä. Siksi se on minulle tärkeää.

ALAKERTA | 30.6.–17.7.2018

olet tässä tilassa ja katsot itsesäsi heijastuksena jostakin muusta, kaikesta muusta. kun valot laitetaan päälle, huonekalut liikkuvat hieman. kauanko tuolla aallolla kesti osua minuun ja miten se hajosi osuessaan ja minäkin hajosin hieman. miten minua ei voi erottaa siitä aallosta kun olen samassa tilassa samaan aikaan. miten persoonapronomini vaihtui sinusta minuun ja maskuliinisesta feminiiniseen ja yleiseen. miten näin itseni sinussa ja sinut minussa. miten meidän atomimme väreilevät todennäköisissä sijainneissaan ja sekoittuvat. seinät, lattia, katto ja kaikki mikä niiden väliin jää. kaikki mitä siihen tilaan tulee ja mikä siitä poistuu. minuun on osunut. olin hetken se, joka luulin olevani ennen kuin ymmärsin, etten ole se joka luulin olevani.

näyttelyn toteuttamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

yhteistyössä: Vasla Willberg ja Lulu Hauer

//////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////

being in this space looking at your reflection from something else, everything else. when the lights are turned on, the furniture moves a little bit. how long did it take for that wave to hit me and how it broke hitting me and I broke a little too. how I’m inseparable from that wave, inhabiting the same space simultaneously. how the pronouns slid from you to me and masc to fem and general. how i saw me in you and you in me. how our atoms vibrate in their likely positions and intermingle. the walls, the floor, the ceiling and everything between them. everything that enters that space and everything the exits. i’ve been hit. for a moment i was who i thought i was before i realised i wasn’t who i thought i was.

the exhibition has been supported by the Arts Promotion Centre Finland.

in collaboration with: Vasla Willberg and Lulu Hauer

Rajatilan yläkerrassa avautuvan näyttelyn teoksissa esiintyvät puut ja pusikot. Aiheen ytimessä on silti ihminen. Elliina Peltoniemi ja Tomas Regan ovat tavallisesti kuvanneet töissään ihmistä, mutta heitä yhdistää myös läheinen suhde luontoon ja erityisesti puihin.

Elliina Peltoniemi teki paperista koivumetsän. Lattiaa ja kattoa peittää musta paperinen ruoho. Koivujen rungot yhdistävät lattian ja katon.

“Halusin luoda paikan jossa voisin kohdata kuolleita läheisiäni. Metsiköt, puistikot ja tietyt puut ovat jo lapsesta asti olleet minulle erityisiä paikkoja ja ystäviä, joten kuin itsestään aloin tehdä koivikkoa joka olisi raja, kohtaamispaikka kahden maailman välillä.”

Videoteoksessaan Peltoniemi yrittää löytää sosiaalista paikkaansa puiden joukosta naamioitumalla koivuksi. Videolla ihmisen ja puun roolit vaihtelevat riippuen siitä ollaanko ihmisen rakentamassa järjestetyssä ympäristössä vai metsässä. Yritys saa koomisiakin piirteitä.

Tomas Regan etsii villiä luontoa piirtämällä hukkamaasta sikiäviä kasveja. Näyttelyssä nähtävät 40 teosta on piirretty toukokuun aikana Tampereen pusikoissa, parkkipaikkojen reunoilla, ratapihoilla ja muissa välitiloissa.

“Kaupungissa kasvit järjestetään riveihin ja laatikoidaan, mutta luonto on villi, myös kaupungissa.”

“Nämä työt ovat kuvia puista tai pusikoista, mutta niiden aiheena on silti ihminen – ihminen ympäristön muokkaajana ja toisaalta tässä sen katsojana. Mielestäni maisemakuva, eli kuva paikasta, määrittyy katsojan kautta ja siksi se tulee käsitellä inhimillisenä. On kiinnostavaa ajatella paikka, tai pensas, yksilönä jolla on oma identiteetti ja kuvata se muotokuvauksen lainalaisuuksien mukaan. Tällainen luonnon inhimillistäminen on tietenkin hölmöä mutta samalla hyvin inhimillistä.”

–––– ––––– –––––– –––––

Elliina Peltoniemi (1978) on tamperelainen kuvataiteilija ja kulttuurin moniottelija. Peltoniemi on valmistunut Turun Taideakatemiasta 2011. Hän on opiskellut taidetta myös Lapin yliopistossa ja Limingan taidekoulussa. Hänen töitään on ollut esillä mm. Turun Taidemuseon Studiossa ja MUU-kaapelilla. Viimeisin yksityisnäyttely oli 3h+k galleriassa Porissa 2017. Peltoniemi on Rajataideyhdistyksen jäsen.

Tomas Regan on tamperelainen kuvataiteilija, joka on valmistunut Kuvataideakatemiasta 2006. Hän on osallistunut Pirkanmaan Triennaaliin kolme kertaa, Graphica Creativaan kaksi kertaa ja Mäntän kuvataideviikoille kerran. Yksityisnäyttelyitä hän on pitänyt muun muassa Helsingissä Taidesalongissa ja Tampereella Himmelblaun galleriassa. Regan on Suomen taidegraafikot ry:n ja Tampereen taiteilijaseuran jäsen. Hänen teoksiaan on muun muassa Valtion ja Tampereen taidemuseon kokoelmissa.

Immen ansa -installaatio on materiaalisuudella houkutteleva visuaalinen loukku ja keväinen suon herääminen. Itse Impi on sekä viettelyksen että kieltämyksen noidaksi leimattu rämeestä nouseva erakko, jonka elinympäristöä installaatio esittää. Teos on kuin hetteikkö, jossa erilaiset houkutteet kasvavat ja jonka satimeen mahdolliset tunkeilijat jäävät.

Teoksessa on työstetty muun muassa lankaa, ekovillaa, verkkoa ja kangasta. Materiaalivalinnoissa on vältetty uutta; kaikki tekstiilit ja langat ovat kierrätettyjä. Yhdessä ja yksittäin toteutetut teososat muodostavat runsaan kokonaisuuden, jonka pehmeitä ja kiiltäviä pintoja tekee mieli lähestyä ja tunnustella.

Sanni Mäkipää ja Emma Nurminen ovat Tampereella työskenteleviä kuvataiteilijoita.

Kankaanpään taidekoulusta valmistuvien lopputyönäyttely

On aika päättää jokin vaihe, on aika tehdä päätös uudesta suunnasta.

Taidegalleriat Rajatila, Galleria Saskia ja Mältinranta täyttyvät keväällä 2018 Kankaanpään taidekoulusta valmistuvien opiskelijoiden töistä.

Värikäs ja dynaaminen ryhmä opiskelijoita on koostanut töidensä huipentumia yhteen ja luvassa on tuore ja vahva taidekentän tulokkaiden näyttely.

Neljä vuotta Kankaanpään taidekoulussa on sisältänyt onnistumisia, pettymyksiä, voimaantumista, näyttelyiden avajaisia, tanssia, naurua, tarinoita menneestä, kertomuksia tulevasta, itkuja, sotkua, juhlan huminaa, yhteishenkeä, yksin oloa, ankaraa työtä ja vähän lisää työtä sekä Kankaanpään tunnelmaa. Samalla 24 taiteilijaa ovat valmistuneet taiteen ammattilaisiksi.

Gallerioissa on edustettuna maalaustaide, kuvanveisto, taidegrafiikka, performanssi, valokuva, video ja sarjakuvataide. Valmistuvia kuvataiteilijoita ovat ohjanneet taiteilijat:

Eeva Peura – Maalaustaide
Laura Könönen -Kuvanveisto
Essi Kausalainen -Performanssitaide
Tessa Astre -Sarjakuva ja Valokuva
Tuukka Peltonen -Grafiikka ja Piirustus

Galleria Rajatilan taiteilijat:

Anna-Linnea Kukkonen
Terho Sulkala
Ilona Tala
Hans Koskinen
Laura Sillanpää

Yhteistä lopputyöjuhlaa juhlistamme Mältinrannassa 27.04.2018, johon sisältyy kaikkien gallerioiden vierailukierros! Tapahtuma alkaa kello 16:00-18:00 Rajatilalla ja Galleria Saskiassa ja jatkuu sieltä Mältinrantaan.

YLÄ- & ALAKERTA | 31.3.-17.4.2018

Tampere Biennalen äänitaidenäyttely Galleria Rajatilassa aukeaa lauantaina 31.3.2018. Näyttelyssä on esillä kaksi teosta: Max Savikankaan Lintukoto (2018) ja Antti Tolvin Metsän harmonia (2017). Max Savikankaan ääni-installaatio Lintukoto on Tampere Biennalen tilausteos.

Max Savikankaan (s. 1969) tähänastinen sävellystuotanto käsittää 114 sävellystä: instrumentaali- ja vokaalisävellyksiä, orkesterimusiikkia, elektroakustisia teoksia, monitaideteoksia, elokuvamusiikkia sekä näiden yhdistelmiä. Alttoviulistina ja Uusinta Ensemblen perustajajäsenenä hän on ollut mukana kantaesittämässä ja levyttämässä ja yli sataa nykymusiikkiteosta. Savikankaan teokset saavat usein alkuimpulssinsa (instru)mentaalisesta improvisoinnista sekä maailman äänitapahtumien kuulostelusta ja kokeellisesta tietokonemuokkauksesta. Hänen sävellyksiään on esitetty laajalti Suomessa ja kuluneen vuosikymmenen aikana hänen musiikkinsa on saavuttanut myös kansainvälistä huomiota; esityksiä on kertynyt n. 20 maasta viideltä mantereelta.

Antti Tolvi (s. 1977) tarkastelee meditaation ja dronemusiikin välisiä samankaltaisuuksia. Meditaation aikana rakentuu usein paine, johon on vaikea olla reagoimatta, ja meditoijassa kyteneet epämukavat tunteet nousevat pintaan kehon jännitteinä. Sama ilmiö löytyy myös dronemusiikista. Kuuntelijan täytyy antaa äänelle aikaa kasvaa ja avautua ennen kuin pystyy löytämään siihen kätkeytyvät hienovaraiset variaatiot ja vaihtelut. Niin myös Tolvin urun soinnusta löytyy muunnelmia, kuvioita ja ääniä itse äänen sisältä. Kyse onkin pohjimmiltaan siitä, että annetaan yksinkertaiselle asialle mahdollisuus muuttua joksikin sofistikoiduksi.

Tolvi on rakentanut urut, jotka soittavat yhtä ja samaa sointua pitkin päivää. Pillit on tehty väinönputkesta (Angelica archangelica), ja ne tuottavat rauhallisen ja miellyttävän äänen. Metsän harmonia yhdistelee Tolvin kiinnostuksenkohteita: zen-meditaatiota, qigongia ja musiikkia. Teos on jatkoa Tolvin edelliselle työlle Pipe Harmony, joka oli esillä Sorbus Galleriassa Helsingissä vuonna 2016.

Näyttely on osa Tampere Biennalen ohjelmaa. Festivaalin näyttelyt Galleria Rajatilassa, Galleria Himmelblaussa sekä Galleria Saskiassa aukeavat 31.3.2018, ja myöhemmin tapahtuman näyttelyosuus levittäytyy myös Tampere-talon Talvipuutarhaan sekä Tullikamarille. Itse Tampere Biennalea vietetään 11.–15.4.2018, jolloin moderni taidemusiikki ja kokeellinen klubimusiikki valtaavat kaupungin jo 17. kerran.

YLÄKERTA | 10.3.-27.3.2018

Galleria Rajatilan yläkerta esittelee maaliskuussa Maaria Jokimiehen värikylläisiä figuratiivisia öljyvärimaalauksia. Taiteilijan teoksissa realistisesti muotoon maalatut ihmishahmot ja materiaalit yhdistyvät kaksiulotteisiin koristeellisiin pintoihin. Jokimiehen työskentely nojaa maalauksen perusasioihin, sommitteluun, väririnnastuksiin sekä tilan ja materiaalin tuntuun, näitä keinoja omaperäisesti soveltaen.

Jokimiehen teoksien lähtökohtana toimivat valokuvat. Käyttäessään omia kuviaan taiteilija on kuvannut paljon oman sukupolvensa nuorten pinnalliseksikin tulkittavaa juhlaa ja arkea. Valokuvasta vangittu tilanteen jännite sekä henkilöiden tarkat ilmeet ja kasvonpiirteet luovat maalaukseen samaistuttavan kertomuksen, jonka hektistä ja absurdia arkisuutta liioitellut värit ja toisiksi ulottuvuuksiksi nousevat pinnat korostavat. Ajankuva, inhimillisyys ja yhteisöllisyys ovat teosten kantavia teemoja.

Maaria Jokimies on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutin viimeiseltä luokalta keväällä 2016, jonka jälkeen hän on asunut ja työskennellyt Lappeenrannassa. Rajatilassa nähtävä näyttely on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä kuvataiteen ammattilaisena.

Näyttelyä on tukenut Etelä-Karjalan Kulttuurirahasto.

ALAKERTA | 10.3.-27.3.2018

Näyttelyn pohjalla on kaksi toisiinsa liittyvää muistia käsittelevää havaintoa. Kesällä 2016 isälläni todettiin pahanlaatuinen aivokasvain. Näin, miten sairaus vaikutti isäni muistiin aikojen ja tapahtumien sekoittumisena sekä havainnon ja muistijälkien päällekkäisyyksinä. Toisaalta itse huomasin tilanteen vaikuttavan konkreettisesti myös omiin havaintoihini maailmasta. Muistan nähneeni kaiken haalistunein värein enkä jälkikäteen muista tapahtumia väreissä. Muistiyritykset vuoteen 2016 aktivoivat minussa ensisijaisesti kehollisen tuntomuisti ja vasta toissijaisesti sen, miltä asiat näyttivät.

Kun kokemus on fyysinen ja kaikkiin aisteihin liittyvä, ei sen sanallistaminen ole mahdollista. Kuvalliset muistiinpanot avaavat portin muistiin paremmin. En muista väreissä, mutta havaitsen ne voimakkaasti. Ajatus on vaikea. Vaikka näen nyt värit vivahteikkaina, ne jopa hallitsevat näkemääni yli muotojen ja yksityiskohtien, En muista, miten koin ne, vaikka silloin tuntui siltä, etten voisi unohtaa.

Näyttelyssä esillä olevissa teoksissa tutkin muistia ja muistirakenteita omiin havaintoihin pohjaten. Näyttelyni on myös muistamisen paikantamisen ja ajallistamisen yritys. Muistille ei ole osoitettu erityistä paikkaa ihmisen aivoissa vaan sen kerrotaan toimivan hermosolujen yhteyksien kautta. Miksi sattumanvaraisilta tuntuvat asiat säilyvät muistissa kirkkaina vuosia, mutta joskus merkityksellisiltä tuntuvat tapahtumat sekoittuvat keskenään.

Työskentelyäni näyttelyn parissa on tukenut Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan rahasto.

YLÄKERTA | 17.2.-6.3.2018

Mä en voi sulle mitään on Siitosen ja Linnovaaran vuoropuhelua muistojen ja kokemusten merkityksestä minän rakentumiselle: Miksi muistamme toiset menneisyyden tapahtumat selvemmin ja voimakkaammin kuin toiset? Voimmeko todella tarkastella muiston ja tapahtuneen välistä suhdetta? Kumpi on merkityksellisempää − se mitä tapahtui vai se kuinka tapahtuneen muistamme? Voiko muistoja jakaa? Ovatko henkilökohtaiset kokemuksemme muiden saavutettavissa?

Näyttely koostuu yhteensä yhdestätoista kuvan ja tekstin muodostamasta teosparista. Näyttelytöiden raaka-aineena on ollut taiteilijoiden vapaa ja suodattamaton keskustelu, jonka pohjalta valikoitui kummankin menneisyydestä joukko avainmuistoja, merkityksellisiä kohtaamisia. Dialogia täydensivät vierailut näiden avainmuistojen konkreettisille tapahtumapaikoille. Sekä kirjoitus- että maalausprosessissa yhdistyivät vuoropuhelun tuoma esitieto, tekemisen suunnitelmallisuus ja hetken ekspressiivisyys. Näyttelytöissä eli tekstin ja kuvan teospareissa estetisoituvat näin tunne ja yhdessä rakennettu tulkinta tekijöiden henkilökohtaisista muistoista.

ALAKERTA | 17.2.-6.3.2018

—Kronikka—
<solstice-protocol>
<Kielo>
#tornit; rakentajat-entiset / #tornit; korkeus [<50] / #entiset; katsella [∞]
#nykyiset; tervehdys [rukous]
#yhteys [entiset]
</Kielo>
</solstice-protocol>

Wunder- tai kunstkammerit eli kuriositeettikabinetit olivat renessanssiajalla syntyneitä ensyklopedisia esinekokoelmia, joita pidetään nykyisenkaltaisten museoiden esiasteina. Ne sisälsivät luonnosta löytyneitä erikoisuuksia, taide-esineitä ja insinööritaidon näytteitä.
Wunderkammereihin rakennettujen symbolisten esinekoosteiden avulla pyrittiin hahmottamaan ympäröivää maailmaa paremmin ja saavuttamaan kokonaisvaltaista ymmärrystä todellisuuden luonteesta. Niissä olevat esineet, niiden esillepano ja suhteet toisiinsa muodostivat pienoismallin maailmasta, sellaisena kuin se niihin valittuja esineitä yhdistelemällä oli mahdollista nähdä.
Alkuperäiset wunderkammerit syntyivät aikana, jolloin kirkon ja kuninkaiden ylivalta todellisuuden määrittelemisessä alkoi murtua. Tieteellinen kehitys avasi uusia näkökulmia todellisuuteen ja muokkasi maailmakuvamme uusiksi. Tietämättömyyden hälventyessä myös jumalat, henget, enkelit ja demonit väistyivät kauemmaksi todellisuuden marginaaleihin.

Historian aaltoliike on kuitenkin tuonut yliluonnolliset voimat taas osaksi arkeamme. Elämme keskellä taikuuden ja ihmeiden aikaa. Kannamme mukanamme voimallisia taikakaluja, joiden avulla ylitämme ajan ja paikan rajat. Saamme niitä käyttäen yhteyden toisiin tietoisuuksiin ja todellisuuksiin. Ne piirtävät meille kuvan maailmasta ja ohjaavat meitä, mutta niiden toiminnasta meillä on vain hämärä käsitys. Mistä tiedämme, että ihmiset joihin olemme yhteydessä jakavat saman todellisuuden kanssamme? Tai että he olisivat eläviä, tai edes ihmisiä? Wunderkammer-tilateos on viesti maailmasta, joka tulee meidän jälkeemme. Se on tekno-okkultistinen rituaalitila, jossa mystinen yhteys menneen, nykyhetken ja tulevan kesken on mahdollista avata.

Wunderkammerin teki työryhmä METARIA, johon tällä kertaa kuuluivat Jyrki Pylväs, Yuko Takeda, Tanja Bastamow, Aki Ala-Kokko ja Petteri Mäkinen. Teos hyödyntää lisättyä todellisuutta ja sen kokemiseksi tarvitset Android- tai iOS -älypuhelimen sekä siihen ladatun ilmaisen Arilyn-ohjelman. Wunderkammerin aikaisempi versio nähtiin Orimattilassa Villa Roosan kesänäyttelyssä 2017.

METARIA kiittää seuraavia: Orimattilan teatteriystävät ry., Pietu Pietiäinen, Jukka Pylväs, Eerika Malkki & Jari Granholm / Villa Roosa, Robust North Oy