Author: Tiedotus

YLÄ- & ALAKERTA | 31.3.-17.4.2018

Tampere Biennalen äänitaidenäyttely Galleria Rajatilassa aukeaa lauantaina 31.3.2018. Näyttelyssä on esillä kaksi teosta: Max Savikankaan Lintukoto (2018) ja Antti Tolvin Metsän harmonia (2017). Max Savikankaan ääni-installaatio Lintukoto on Tampere Biennalen tilausteos.

Max Savikankaan (s. 1969) tähänastinen sävellystuotanto käsittää 114 sävellystä: instrumentaali- ja vokaalisävellyksiä, orkesterimusiikkia, elektroakustisia teoksia, monitaideteoksia, elokuvamusiikkia sekä näiden yhdistelmiä. Alttoviulistina ja Uusinta Ensemblen perustajajäsenenä hän on ollut mukana kantaesittämässä ja levyttämässä ja yli sataa nykymusiikkiteosta. Savikankaan teokset saavat usein alkuimpulssinsa (instru)mentaalisesta improvisoinnista sekä maailman äänitapahtumien kuulostelusta ja kokeellisesta tietokonemuokkauksesta. Hänen sävellyksiään on esitetty laajalti Suomessa ja kuluneen vuosikymmenen aikana hänen musiikkinsa on saavuttanut myös kansainvälistä huomiota; esityksiä on kertynyt n. 20 maasta viideltä mantereelta.

Antti Tolvi (s. 1977) tarkastelee meditaation ja dronemusiikin välisiä samankaltaisuuksia. Meditaation aikana rakentuu usein paine, johon on vaikea olla reagoimatta, ja meditoijassa kyteneet epämukavat tunteet nousevat pintaan kehon jännitteinä. Sama ilmiö löytyy myös dronemusiikista. Kuuntelijan täytyy antaa äänelle aikaa kasvaa ja avautua ennen kuin pystyy löytämään siihen kätkeytyvät hienovaraiset variaatiot ja vaihtelut. Niin myös Tolvin urun soinnusta löytyy muunnelmia, kuvioita ja ääniä itse äänen sisältä. Kyse onkin pohjimmiltaan siitä, että annetaan yksinkertaiselle asialle mahdollisuus muuttua joksikin sofistikoiduksi.

Tolvi on rakentanut urut, jotka soittavat yhtä ja samaa sointua pitkin päivää. Pillit on tehty väinönputkesta (Angelica archangelica), ja ne tuottavat rauhallisen ja miellyttävän äänen. Metsän harmonia yhdistelee Tolvin kiinnostuksenkohteita: zen-meditaatiota, qigongia ja musiikkia. Teos on jatkoa Tolvin edelliselle työlle Pipe Harmony, joka oli esillä Sorbus Galleriassa Helsingissä vuonna 2016.

Näyttely on osa Tampere Biennalen ohjelmaa. Festivaalin näyttelyt Galleria Rajatilassa, Galleria Himmelblaussa sekä Galleria Saskiassa aukeavat 31.3.2018, ja myöhemmin tapahtuman näyttelyosuus levittäytyy myös Tampere-talon Talvipuutarhaan sekä Tullikamarille. Itse Tampere Biennalea vietetään 11.–15.4.2018, jolloin moderni taidemusiikki ja kokeellinen klubimusiikki valtaavat kaupungin jo 17. kerran.

YLÄKERTA | 10.3.-27.3.2018

Galleria Rajatilan yläkerta esittelee maaliskuussa Maaria Jokimiehen värikylläisiä figuratiivisia öljyvärimaalauksia. Taiteilijan teoksissa realistisesti muotoon maalatut ihmishahmot ja materiaalit yhdistyvät kaksiulotteisiin koristeellisiin pintoihin. Jokimiehen työskentely nojaa maalauksen perusasioihin, sommitteluun, väririnnastuksiin sekä tilan ja materiaalin tuntuun, näitä keinoja omaperäisesti soveltaen.

Jokimiehen teoksien lähtökohtana toimivat valokuvat. Käyttäessään omia kuviaan taiteilija on kuvannut paljon oman sukupolvensa nuorten pinnalliseksikin tulkittavaa juhlaa ja arkea. Valokuvasta vangittu tilanteen jännite sekä henkilöiden tarkat ilmeet ja kasvonpiirteet luovat maalaukseen samaistuttavan kertomuksen, jonka hektistä ja absurdia arkisuutta liioitellut värit ja toisiksi ulottuvuuksiksi nousevat pinnat korostavat. Ajankuva, inhimillisyys ja yhteisöllisyys ovat teosten kantavia teemoja.

Maaria Jokimies on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutin viimeiseltä luokalta keväällä 2016, jonka jälkeen hän on asunut ja työskennellyt Lappeenrannassa. Rajatilassa nähtävä näyttely on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä kuvataiteen ammattilaisena.

Näyttelyä on tukenut Etelä-Karjalan Kulttuurirahasto.

ALAKERTA | 10.3.-27.3.2018

Näyttelyn pohjalla on kaksi toisiinsa liittyvää muistia käsittelevää havaintoa. Kesällä 2016 isälläni todettiin pahanlaatuinen aivokasvain. Näin, miten sairaus vaikutti isäni muistiin aikojen ja tapahtumien sekoittumisena sekä havainnon ja muistijälkien päällekkäisyyksinä. Toisaalta itse huomasin tilanteen vaikuttavan konkreettisesti myös omiin havaintoihini maailmasta. Muistan nähneeni kaiken haalistunein värein enkä jälkikäteen muista tapahtumia väreissä. Muistiyritykset vuoteen 2016 aktivoivat minussa ensisijaisesti kehollisen tuntomuisti ja vasta toissijaisesti sen, miltä asiat näyttivät.

Kun kokemus on fyysinen ja kaikkiin aisteihin liittyvä, ei sen sanallistaminen ole mahdollista. Kuvalliset muistiinpanot avaavat portin muistiin paremmin. En muista väreissä, mutta havaitsen ne voimakkaasti. Ajatus on vaikea. Vaikka näen nyt värit vivahteikkaina, ne jopa hallitsevat näkemääni yli muotojen ja yksityiskohtien, En muista, miten koin ne, vaikka silloin tuntui siltä, etten voisi unohtaa.

Näyttelyssä esillä olevissa teoksissa tutkin muistia ja muistirakenteita omiin havaintoihin pohjaten. Näyttelyni on myös muistamisen paikantamisen ja ajallistamisen yritys. Muistille ei ole osoitettu erityistä paikkaa ihmisen aivoissa vaan sen kerrotaan toimivan hermosolujen yhteyksien kautta. Miksi sattumanvaraisilta tuntuvat asiat säilyvät muistissa kirkkaina vuosia, mutta joskus merkityksellisiltä tuntuvat tapahtumat sekoittuvat keskenään.

Työskentelyäni näyttelyn parissa on tukenut Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan rahasto.

YLÄKERTA | 17.2.-6.3.2018

Mä en voi sulle mitään on Siitosen ja Linnovaaran vuoropuhelua muistojen ja kokemusten merkityksestä minän rakentumiselle: Miksi muistamme toiset menneisyyden tapahtumat selvemmin ja voimakkaammin kuin toiset? Voimmeko todella tarkastella muiston ja tapahtuneen välistä suhdetta? Kumpi on merkityksellisempää − se mitä tapahtui vai se kuinka tapahtuneen muistamme? Voiko muistoja jakaa? Ovatko henkilökohtaiset kokemuksemme muiden saavutettavissa?

Näyttely koostuu yhteensä yhdestätoista kuvan ja tekstin muodostamasta teosparista. Näyttelytöiden raaka-aineena on ollut taiteilijoiden vapaa ja suodattamaton keskustelu, jonka pohjalta valikoitui kummankin menneisyydestä joukko avainmuistoja, merkityksellisiä kohtaamisia. Dialogia täydensivät vierailut näiden avainmuistojen konkreettisille tapahtumapaikoille. Sekä kirjoitus- että maalausprosessissa yhdistyivät vuoropuhelun tuoma esitieto, tekemisen suunnitelmallisuus ja hetken ekspressiivisyys. Näyttelytöissä eli tekstin ja kuvan teospareissa estetisoituvat näin tunne ja yhdessä rakennettu tulkinta tekijöiden henkilökohtaisista muistoista.

ALAKERTA | 17.2.-6.3.2018

—Kronikka—
<solstice-protocol>
<Kielo>
#tornit; rakentajat-entiset / #tornit; korkeus [<50] / #entiset; katsella [∞]
#nykyiset; tervehdys [rukous]
#yhteys [entiset]
</Kielo>
</solstice-protocol>

Wunder- tai kunstkammerit eli kuriositeettikabinetit olivat renessanssiajalla syntyneitä ensyklopedisia esinekokoelmia, joita pidetään nykyisenkaltaisten museoiden esiasteina. Ne sisälsivät luonnosta löytyneitä erikoisuuksia, taide-esineitä ja insinööritaidon näytteitä.
Wunderkammereihin rakennettujen symbolisten esinekoosteiden avulla pyrittiin hahmottamaan ympäröivää maailmaa paremmin ja saavuttamaan kokonaisvaltaista ymmärrystä todellisuuden luonteesta. Niissä olevat esineet, niiden esillepano ja suhteet toisiinsa muodostivat pienoismallin maailmasta, sellaisena kuin se niihin valittuja esineitä yhdistelemällä oli mahdollista nähdä.
Alkuperäiset wunderkammerit syntyivät aikana, jolloin kirkon ja kuninkaiden ylivalta todellisuuden määrittelemisessä alkoi murtua. Tieteellinen kehitys avasi uusia näkökulmia todellisuuteen ja muokkasi maailmakuvamme uusiksi. Tietämättömyyden hälventyessä myös jumalat, henget, enkelit ja demonit väistyivät kauemmaksi todellisuuden marginaaleihin.

Historian aaltoliike on kuitenkin tuonut yliluonnolliset voimat taas osaksi arkeamme. Elämme keskellä taikuuden ja ihmeiden aikaa. Kannamme mukanamme voimallisia taikakaluja, joiden avulla ylitämme ajan ja paikan rajat. Saamme niitä käyttäen yhteyden toisiin tietoisuuksiin ja todellisuuksiin. Ne piirtävät meille kuvan maailmasta ja ohjaavat meitä, mutta niiden toiminnasta meillä on vain hämärä käsitys. Mistä tiedämme, että ihmiset joihin olemme yhteydessä jakavat saman todellisuuden kanssamme? Tai että he olisivat eläviä, tai edes ihmisiä? Wunderkammer-tilateos on viesti maailmasta, joka tulee meidän jälkeemme. Se on tekno-okkultistinen rituaalitila, jossa mystinen yhteys menneen, nykyhetken ja tulevan kesken on mahdollista avata.

Wunderkammerin teki työryhmä METARIA, johon tällä kertaa kuuluivat Jyrki Pylväs, Yuko Takeda, Tanja Bastamow, Aki Ala-Kokko ja Petteri Mäkinen. Teos hyödyntää lisättyä todellisuutta ja sen kokemiseksi tarvitset Android- tai iOS -älypuhelimen sekä siihen ladatun ilmaisen Arilyn-ohjelman. Wunderkammerin aikaisempi versio nähtiin Orimattilassa Villa Roosan kesänäyttelyssä 2017.

METARIA kiittää seuraavia: Orimattilan teatteriystävät ry., Pietu Pietiäinen, Jukka Pylväs, Eerika Malkki & Jari Granholm / Villa Roosa, Robust North Oy

Ylä- ja alakerta | 27.1. -13.2.2018

Ihmisiä-sarja sai alkunsa muutama vuosi sitten, kun olin ollut pari viikkoa saaristossa. Palasin kaupunkiin ja ihmisvilinä Helsingin keskustassa tuntui loputtomalta. Ero saaristonyksinäisyyteen oli suuri. Meteli ja ihmismassa tuntuivat vyöryvän päälle.

Uutisissa puhutaan ihmistulvasta ja pakolaisvyörystä. Ne koetaan arvolatautuneina käsitteinä. Vaaditaan huomaamaan jokainen ihminen arvokkaana yksilönä.

Työskentelyni teemoina ovat viime vuosina olleet ihmisten välinen yhteys, introverttius,pelko, turvallisuus sekä toisten ihmisten ja itsensä hyväksyminen. Globaali muuttoliike velvoittaa meitä olemaan joustavampia ja tiedostavampia.

Käytän työssäni usein kierrätysmateriaaleja. Opettelen innokkaasti uusia tekniikoita. Tekniikka ei ole kuitenkaan itseisarvo vaan väline saavuttaa toivottu lopputulos. Työkalupakkini on minulle rakas.

Käytän usein hidasta tekniikkaa. Tuntuu hyvältä tehdä mahdottomasta mahdollista.Tekemisen fyysisyys on olennaista ja nautittavaa.

Yhteiskunnallisuus, ympäristön tila, heikomman puolella oleminen ja huumori ovatminulle tärkeitä asioita ja syy tehdä tätä työtä.

Kiitokset Kansan Sivistysrahastolle sekä Greta ja William Lehtisen säätiölle.

Ikkuna | 20.12. -31.12.2017

Tänä vuonna Rajatilan jouluikkunassa esittäytyvät galleriavalvojat! Olemme pyytäneet vuosina 2015-2017 galleriassa työskennelleitä tuomaan tilaan näyttelyn, jonka he kasaavat gallerian yläkertaan 20.12.Valvojamme ovat monipuolisia kulttuurityöläisiä, ja jouluikkunaan tuleekin esille näillä näkymin niin maalausta, sarjakuvaa kuin installaatiotakin. Olemme antaneet tekijöille vapaat kädet, joten lopputuloksen ja kokonaisuuden tietää vasta kun näyttely on kasattu.

Näyttelyyn osallistuu Elliina Peltoniemi, Jarno Latva-Nikkola, Tero Ulvila, Tiina Vanhapelto ja Ismo Torvinen.

Kuten tavallista, galleria ei ole auki, vaan näyttelyn teoksia voikatsella ikkunan läpi. Näyttely on esillä vuoden loppuun saakka.

Jouluikkunan myötä Galleria Rajatila toivottaa kaikille hyvää joulua ja uutta vuotta! Tavallinen näyttelytoiminta jatkuu vuoden 2018 puolella.

Ylä- ja alakerta | 2.11. -19.12.2017

Kagekiyodo on kahdesta ääni-installaatiosta koostuva tilallinen kokonaisuus. Teos tuo Galleria Rajatilaan kuultavaksi ja kosketettavaksi vihjeitä tilasta, joka sijaitsee Akiyoshidain luonnonpuistossa Japanissa. Näyttely on testi siitä, kuinka tilallinen kokemus tuhansien kilometrien päässä olevasta pimeästä luolasta on siirrettävissä galleriatilaan, ja miten tämä tila hahmottuu kuulo- ja tuntoaistin välityksellä.

Akiyoshidai oli 300 miljoonaa vuotta sitten osa koralliriuttaa ja alueen karstikivimuodostelmat ovat seurausta sadeveden ajan kuluessa liottamasta kalkkikivestä. Akiyoshidain alueella on yli 400 pohjaveden muovaamaa kalkkikiviluolaa, joista yksi suurimmista on nimeltään Kagekiyodo. Luolissa on täysin pimeää ja tilaa pystyy havaitsemaan vain kuulo- ja tuntoaistin perusteella.

Näyttely koostuu teoksista Tuntu(ma) ja Pimeän ääni. Galleria Rajatilan alakerrassa on esillä ääniteos Pimeän ääni, joka on binauraalisilla mikrofoneilla äänitetty matka luolan läpi. Ääniteos on toteutettu yhdessä Akiyoshidain alueella asuvien ihmisten kanssa. Pimeässä luolassa oleskelun seurauksena syntyi pimeyden kokemusta kuvaavista onomatopoeettisista sanoista ja äänteistä äänimaisema, jossa luolan omat äänet yhdistyvät improvisoituun ihmisäänten kuoroon. Japanin kielessä yleiset onomatopoeettiset sanat ovat ääntä muistuttavia tai jäljitteleviä sanoja tai äänteitä ja niitä käytetään myös kuvaamaan ei-äänellisiä käsitteitä, kuten pimeyttä.

Gallerian yläkerrassa esillä oleva teos Tuntu(ma) on keramiikkaa ja ääntä yhdistävä interaktiivinen ääniteos/soitin. Teoksen keramiikkaosat ovat kopioita luolan veden kuluttamista seinäpinnoista. Niitä koskettelemalla näyttelykävijä pystyy soittamaan teosta. Japanilainen äänitaiteilija Miyuki Inoue on tuottanut jokaiseen pintasruktuuriin oman veden ääntä kuvaavan onomatopoeettisen äänteen. Näyttelykävijän soittamista äänteistä ja tilassa kuultavista luolassa tehdyistä kenttä-äänityksistä muodostuu alati muuttuva veden ääniä kuvaava äänimaisema.

Teokset on tuotettu taiteilijaresidenssissä Akiyoshidai International Art Villagessa Japanissa. AIAV on tukenut teosten tuotantoa. Tuntu(ma)-teoksen tuotantoa on tukenut myös Avek / tuotantoneuvoja Tuuli Penttinen-Lampisuo. Näyttely on saanut tukea Taiteen keskustoimikunnalta.

Tuntu(ma)-teoksen äänet on tehnyt äänitaiteilija Miyuki Inoue, äänisuunnittelusta vastaa Saku Kämäräinen ja teoksen teknisestä toteutuksesta Ikahu Media Art / Marko Tandefelt ja Pasi Rauhala.

Mari Mäkiö on Tampereella syntynyt ja Helsingissä asuva taiteilija, joka työskentelee tällä hetkellä lähinnä äänen ja installaation parissa. Mäkiö on valmistunut 2015 Taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta Valokuvataiteen koulutusohjelmasta. Mäkiön taiteelliseen prosessiin kuuluu olennaisena osana työskentely erilaisissa työryhmissä ja yhteisöissä. Mäkiö on kiinnostunut erilaisista käännöksistä visuaalisen maailman, kielen ja äänen välillä sekä siitä, millaista tietoa maailmasta eri aistit meille välittävät.

Ylä- ja alakerta | 23.11. -26.11.2017

marras /ˈmɑ.rːɑs/ 1 (vanhahtava, raamatullinen) kuollut tai kuolemaisillaan oleva ihminen 2 (vanhahtava) kuolleen ihmisen henki, haamu 3 (vanhahtava, mytologia) kuoleman enteenä pidettävä erikoinen asia

Marraskuuhun liitetään voimakkaasti pimeys ja hiipuminen. Hämärä voi tuoda myös pehmeyttä ja turvaa, antaa mahdollisuuden käpertyä itseen ja keskittää huomion sisäänpäin. Syksyllä luonto hiljenee ja sen voima tiivistyy näkymättömiin, maan alle, kuoren sisään. Myös ihminen siirtyy tilaan, jossa eteneminen muuttuu läsnäolevaksi pysähtymiseksi ja kasvu syventymiseksi. Tämä kuoleman ja elämän rajan ylittämisen rituaali on edellytys jatkuvuudelle ja uudelleen syntymiselle.

Turkulainen Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B ry järjestää Galleria Rajatilassa lyhytkestoisen ryhmänäyttelyn, joka on vastavierailu Rajataide ry:n osallistuttua B-gallerian Superb!-nykytaidefestivaaliin toukokuussa 2017. Neljän päivän ajan galleriassa on nähtävillä tulkintoja ja näkökulmia marrakseen. Aihetta lähestytään niin muutoksen, päättymisen ja luopumisen näkökulmasta, kuin kehon tai mielen rakenteiden tutkimisen, puhdistumisen riittien sekä henkisen matkan kautta. Myös etymologinen lähestymistapa on läsnä. Lyhyt esilläoloaika rinnastuu näyttelyn teemaan.

Monimediaisessa kokonaisuudessa on esillä muun muassa installaatiota, videotaidetta, valokuvaa ja maalausta. Osana näyttelyä toimii myös dialogimainen teksti, jossa teemaa käsitellään tieteellistä lähestymistapaa ja vapaata assosiaatiota yhdistellen. Avajaisten yhteydessä nähdään performanssiesityksiä.

Teoksissa tutkitaan sekä käsitteellisiä että konkreettisia siirtymiä, rajapintoja, hetkellisyyttä ja muutosta, ja niitä yhdistää meditatiivisuus, mysteerin kohtaaminen ja elämän kunnioittaminen. Kuolevaisuuden valossa.

Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B ry on turkulainen, vuonna 2004 perustettu yhdistys, joka on vuodesta 2005 ylläpitänyt Aninkaistenkadulla toimivaa nykytaidetila B-galleriaa. Jäsenistöön kuuluu paikallisen taide- ja kulttuurikentän toimijoita, kuten ammattitaiteilijoita, tutkijoita ja kuvataiteen opiskelijoita. Toiminnan lähtökohtana on tarjota erilaisille nykytaiteen toimijoille mahdollisuus saada teoksiaan ja projektejaan esille, sekä olla yleisölle helposti lähestyttävä paikka tutustua ja kokea nykytaidetta eri muodoissa. Yhdistys tarjoaa näyttelyiden lisäksi runsaasti muuta monitaiteellista ohjelmaa.

Näyttelyyn osallistuvat yhdistyksen jäsenet ovat Kristiina Karsten, Veera Lohiniva, Pauliina Nyqvist, Anu Pasanen, Jarkko Suvela, Niko Tampio, Hanna Tyvelä, Maria West ja Ilmari Wärri.

YLÄKERTA | 4.11.-21.11.2017

Sanni Weckman kuvaa näyttelyssään ihmisiä jotka ovat häntä joko lähellä tai kaukana, ehkä kumpaakin. Teoksissa esiintyvät henkilöt ovat taiteilijan perhettä ja sukua esitettynä perinteisen muotokuvan kerronnalla. Kuvaa piirtää kuitenkin jokin muu kuin maali: materiaalit vaihtuvat tekstiilistä kukkiin, tekniikat kudonnasta kollaasiin. Käytetyt kankaat kantavat mukanaan muiston kosketuksesta ja kuivatut kukat yrittävät epätoivoisesti pysäyttää aikaa.

Kokonaisuus muodostuu kuvattujen henkilöiden sekä materiaalien yhdessä luomista tarinoista. Muistoista jotka ovat joko sellaisenaan säilöttyjä, ajan saatossa muuttuneita tai ehkä alunperinkin kokonaan jonkun muun.

Tekoprosessin aikana syntyy tarinaan vielä yksi osa lisää: ihmisen kuvan luominen on kuin tutustuisi toiseen uudestaan, näkisi jo nähdyn uudenlaisella katseella.

“Tärkeintä on nähdä tuntemattomassa jotain tuttua, löytää tutusta se mikä muutoin jäisi piiloon.”

Sanni Weckman (s. 1993, Urjala) on Helsingissä asuva kuvataiteilija. Weckman on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2016 ja opiskelee tällä hetkellä Aalto-yliopistossa taiteen maisteriksi. Weckman yhdistää ihmisen kuvan esittämisen perinteeseen epätavallisia materiaaleja ja tekniikoita, löytäen inspiraatiota tee-se-itse-kulttuurista, arkisista kädentaidoista ja kierrätyksestä. Weckmanin teoksia on ollut esillä muun muassa Amos Andersonin taidemuseossa, Keravan taidemuseossa Sinkassa sekä ensi vuonna Kajaanin taidemuseossa.

Näyttelyn teosten toteuttamista on tukenut Taike.

ALAKERTA | 4.11.-21.11.2017

Lisää ydinvoimaa, lisää myrkytettyjä järviä, kituvia kaloja.
Pentti Linkolan painajainen, ainainen…

Oi kuolleita kukkia. Oi rakkautta.
Eivät näe seuraavaa päivää.

Puu itkee verta.
Minä itken
sinä itket
hän itkee.
Tuo ei itke.
Miksei se itke?

Ehkä Se ei käsitä, mikä meitä itkettää.

On paljon rakkautta, joka ei näe seuraavaa päivää.

Ja lisää päätöksiä tekee ihminen,
joka tekee mitä sen huvittaa

Ei kuka tahansa ihminen,
vaan utelias ihminen
kokeilevaa sorttia
uudistumielinen

Mitähän tapahtuu jos painan tuosta?

Ja päätökset tekee
muidenkin puolesta
tälläkin kertaa

yksi kaikkien puolesta

tälläkin kertaa
ahkerin päättäjä
omistaja

saatana.

Joanna Lamberg (s.1992, Lemi) on Tampereella asuva kuvataiteilija. Lamberg on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2016. Näyttelyn teoksissa Lamberg rinnastaa luonnon ja yksilön pahoinvoinnin. Luontoa ei voi pestä puhtaaksi kun se on kerran huolellisesti tuhottu. Mieli on maassa, ja maa radioaktiivisen jätteen peitossa. Miljardeja tonneja kaivosjätettä valuu vesistöön, ja tuho on ikuista. Onko enää mitään tehtävissä, kun mieli ja luonto ovat saastuneet? Painajaisesta voi herätä, mutta todellisuus tuntuu olevan tuomittu. Lambergin teoksia on ollut esillä mm. Ars Auttoisissa, Pispalan nykytaiteen keskus Hirvitalolla ja Asbestos Art Space -galleriassa Helsingissä.