Author: Tiedotus

1.9.–18.9.2018

Jatkan ihmisyksilön kuvaamista tässä digitalisaation, ikuisten leikkausten, globaalin kapitalismin, sosiaalisen median ja hullujen kuninkaiden ajassa. Tähän kaikkeen meteliin ja loputtomaan piipitykseen häviää ihminen liian helposti. Läheinenkin…

… toisaalta pyrin saamaan töihini myös jotakin tämän kaiken vastakohdasta. vapaudesta (vaikka vaan hetkellisestä tai sen illuusiosta), omanarvontunnosta, uudesta alusta, toisenlaisen olemisen mahdollisuudesta.

-Maailma on äärettömän ruma, mutta myös äärettömän kaunis.

Näyttely on osa Sarparannan viime vuonna alkanutta ”taidekiertuetta”. Vuonna 2017 pidettiin kuusi näyttelyä, kauimmainen Berliinissä. Tänä vuonna luvassa on toiset kuusi näyttelyä ja kiertue jatkuu vielä vuoden 2019 puolella.

Sampsa Sarparanta (s.1973) on pitänynt 20-vuotisen taiteilijauransa aikana kymmeniä yksityisnäyttelyitä ja osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hänen töitään on muun mm. Kiasman, Turun kaupungin ja Salon taidemuseon kokoelmissa.

Sarparannan maalaukset ovat suoria ja usein poliittisesti kantaaottavia ja provokatiivisia. Aiheisiin ovat kuuluneet niin Sudanin nälkää näkevät kuin Turun makeistehtaan irtisanotut työntekijät, mutta yhtälailla henkilökuvat ja arkiset välähdykset taiteilijan lähipiiristä. Helsingin Sanomat kutsuikin Sarparantaa loistavaksi arjen ihanan kauheuden kuvaajaksi (Tammkuu 2011).

”Sarparanta jatkaa kultakauden mestareiden, etenkin Albert Edelfeltin edustamaa realismin perinnettä, mutta lisää siihen roiman annoksen punk-asennetta.”
-Helsingin Sanomat, Toukokuu 2014

Sarparanta on opiskellut kuvataideakatemiassa. Hän asuu ja työskentelee ateljeessaan Perniössä. Hänet valittiin Taidekeskus Salmelan nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2004.

Sarparanta on tunnettu myös 20 vuoden urasta No Shame punk-yhtyeen laulaja- lauluntekijänä. Hän työstää parhaillaan ensimmäistä sooloalbumiaan.

YLÄKERTA | 11.8.–28.8.2018

Haluamme usein ajatella, että suomalaisilla on erityisen hyvä ja kaunis luontosuhde, joka kulkee sukupolvelta toiselle. Tämä ei välttämättä ole totta. Kaltaisillamme metsän keskellä asuneilla kansoilla on historiallisesti ollut paremminkin käytännöllinen, pragmaattinen luontosuhde. Sellainen, jossa omaa luontosuhdetta ei ajatella, vaan metsä on. Luonto on ollut vastustaja, vastoinkäyminen, asia jota hyödynnetään oman selviytymisen materiaalina. Nyt monelta suunnalta samanaikaisesti tuntuu nousevan esiin puhe luontosuhteesta. Luonto on etääntynyt meistä niin kauas, että voimme tarkastella omaa suhdettamme siihen.

Tämä tuttuus ja vieraantuminen ovat vastapari, joka on toiminut polttoaineena luovalle työlleni.

Videoitani voisi kuvailla surrealistisiksi installaatioiksi.

Anni Saijonkivi on Turun Taideakatemiasta vuonna 2015 valmistunut kuvataiteilija, jonka teoksia on aiemmin nähty mm. Turussa, Porissa, Lahdessa ja osana suurempia näyttelykokonaisuuksia. Tämä on hänen ensimmäinen näyttelynsä Tampereella.

ALAKERTA | 11.8.–28.8.2018

 

Leena Lehden ja Kristiina Wallinin videoteos tutkii aikaa ja identiteettiä

Suljen silmät. Hengitän joutomaata, asfalttia, asemakaavaa. Kuusikoita minä hengitän, vuosia. Olen lapsi, joka hengittää, vanhus, olen fragmentti ja hajoava liike.

Videotaiteilija Leena Lehden ja runoilija Kristiina Wallinin teos kynnys. rajapinta. perustuu runon ja kuvan vuoropuheluun. Teos käsittelee identiteettiä, ajan kerrostumien kokemuksellista rinnakkaisuutta ja eri ikäkausien lomittaista läsnäoloa ihmisessä, muistoja ja muistamista.

Teos on syntynyt orgaanisesti, kun runoa ja kuvaa on työstetty samanaikaisesti niin, ettei kumpikaan ole alisteinen toiselle. Teokselle ei ole tehty perinteistä käsikirjoitusta eikä se myöskään ole runovideo, joka kuvallistaisi valmista tekstiä.

Teos on kuvattu super 8mm kaitafilmille ja siirretty omalla projektorilla digitaaliseen muotoon. Kaitafilmille kuvaaminen heijastaa osaltaan niitä ajan temaattisia ulottuvuuksia, joita teos käsittelee. Runoteksti on teoksessa puheena, mutta hetkittäin myös kirjoitusfragmentteina, jotka on kirjoitettu käsin suoraan filmin pintaan. Toisinaan kuvan kanssa kerroksellistuu abstrakteja muste- ja leväelementtejä, jotka niin ikään on työstetty käsin suoraan filmin pintaan.

Runoteksti: Kristiina Wallin

Kuva (kuvaus, ohjaus ja leikkaus): Leena Lehti

Äänisuunnittelu: Petteri Rajanti

Kertojanääni: Marja Skaffari

Näyttelijät: Marja Skaffari, Kaisa Hakala, Otava & Sisu

Leena Lehti on Tampereella työskentelevä elokuvantekijä ja taidekasvattaja. Hän on valmistunut medianomiksi Tampereen AMK:sta 2005 ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta 2013. Hänen teoksissaan toistuvia teemoja ovat naiset, talvi, eteenpäin kulkeminen ja sisäisen maailman sekoittuminen ulkoiseen. Hän käyttää usein teoksissaan kuvausformaattina 8mm kaitafilmiä, sen oman estetiikan ja fyysisen materiaalisuuden vuoksi. Lehden teoksia on esitetty screeningeissä, taidenäyttelyissä ja elokuvafestivaaleilla Suomessa ja ulkomailla.

Kristiina Wallin on runoilija, jolta on julkaistu viisi runokokoelmaa (Tammi). Wallin on tarkastellut runoissaan mm. kommunikaatiota, olemassaolon murtumakohtia ja surun tematiikkaa sekä liikkeen ja jähmettymisen välistä jännitettä. Uusimmalla kokoelmallaan Valon paino (2016) hän oli Einari Vuorela –runopalkintoehdokkaana ja sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Wallinin aiemmista kokoelmista esikoiskokoelma Kengitetyn eläimen jäljet (2005) oli Tanssiva Karhu –ehdokkaana ja kokoelma Murtuneista luista (2007) Runeberg-ehdokkaana ja Einari Vuorela -runopalkintoehdokkaana. Wallinin uusin teos on esseistinen kirjeenvaihto Puutarhakirjeitä yhdessä runoilija Hannimari Heinon kanssa (Atena, 2018). Wallin kirjoittaa myös radiodraamaa.

Teoksen valmistamista ovat tukeneet:

AVEK Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus

TAIKE Taiteen edistämiskeskus

 

ALAKERTA | 21.7.–7.8.2018

Minuun on kehkeytynyt herkkyys kokea tilat, huoneet ja rakennukset hyvin henkilökohtaisesti ja fyysiseti astuessani sisään. En kykene aistimaan turvan tunnetta yleisesti. Veistosinstallaationi Temple of Nekala on todistajanlausunto ja välitila, jota katsoja voi tarkastella. Se pohjautuu lapsuudenkotiini Nekalaan ja siellä tapahtuneisiin oman kodin turvan koskemattomuuden rikkomisiin ollessani 11-vuotias. Veistosinstallaatio koostuu kolmesta osiosta: aseista, temppelistä ja jäljistä. Avajaisissa nähdään performanssi.

Veistokseni pohjautuvat aina omiin kokemuksiin ja niistä kumpuaviin tunnelatauksiin. Tuon itselleni oleellisimpia kuvia ja havaintoja tapahtuneista tilanteista ja konkretisoin ne muotoon ja materiaan.

Väkivalta on veistosteni taustalla läsnä, mutta lopulta itse veistoksen muoto muovautuu harmoniseksi, staattiseksi ja poeettiseksi. Ristiriitaisuus viehättää minua.

YLÄKERTA | 21.7.–7.8.2018

‘Ouroboros’ on Anna Björklundin (s.1991) toinen yksityisnäyttely Tampereella. Viimeksi Björklundin teoksia on nähty Tampereella Tampereen ammattikorkeakoulun lopputyönäyttelyssä 2015. Kuvataiteilija jatkaa nyt samalla teemalla, ja esittää Galleria Rajatilassa videoita jotka on kuvannut itse rakentamallaan kameralla.

‘Ouroboros’ tarkoittaa mytologista symbolia käärmeestä, joka syö omaa häntäänsä. Sen on ajateltu symboloivan uudistumista ja elämän ikuisen kiertokulun ympyrää. Teos on saanut nimensä kameran, Ouroborosta muistuttavasta, muodosta. Noin 2,7 metriä halkaisijaltaan oleva kamera kiertyy kuvauskohteen ympärille kuin hännästään nappaa käärme, ja kuvaa kohteen samanaikaisesti 360 -asteisesti sen ympäriltä. Kamera kuvaa 240 kuvaa yhdellä otolla, ja jälkikäsittelyssä kuvat asetetaan videolle toistensa jälkeen. Nimi ‘Ouroboros’ viitta myös teoksen työskentelyprosessiin. Björklund on rakentanut kehän muotoisia kameroita kolme. Kun kamerat tuhoutuvat, syntyy uusi. Taiteellinen työskentely ei ikinä lopu, hän kertoo, seuraava teos on aina jatkumoa edellisestä.

Musta-valkoiselle ja värilliselle 35 mm filmille kuvatut abstraktit muodot syntyvät valomaalauksella. Kädessä pidettävällä valolähteellä ilmaan maalatut valojanat jättävät filmille jäljen orgaanisista olennoista. Abstraktia ja esittävää muotoa yhdistelevä teos ottaa vaikutteita monesta suunnasta, 80 -luvun scifistä okkultismiin.

YLÄKERTA | 30.6.–17.7.2018

Näyttelyni sukeltaa äärimmäisen subjektiiviseen kuvamaailmaan. Materiaali on kaapattu sattumanvaraisesti esteettisten mieltymysten ja oikkujen ohjaamana. Mukana on hahmoja ja kohtauksia mm. elokuvista, mainoksista ja muistoista. Tavoitteena on luoda itsenäisiä pienoismaailmoja, joissa taiteilija voi olla kuin kotonaan, mutta joiden esittämiin tapahtumiin ja tilanteisiin voi ulkopuolinen katsojakin samaistua. Lopulta työni pohjaavat todellisiin tunteisiin ja elämään. Sidon maalimassan avulla yhtenäiseksi näennäisen hajanaisista lähteistä kaavitut sirpaleet, ja tavoittelen merkitystä kaaoksen keskellä.

Haluan työssäni korostaa maalauksen itsenäisyyttä ilmaisumuotona ja omana kielenään, joka ei ikinä sataprosenttisesti avaudu helppojen kielellisten ja yksinkertaistavien tulkintojen edessä. Siksi se on minulle tärkeää.

ALAKERTA | 30.6.–17.7.2018

olet tässä tilassa ja katsot itsesäsi heijastuksena jostakin muusta, kaikesta muusta. kun valot laitetaan päälle, huonekalut liikkuvat hieman. kauanko tuolla aallolla kesti osua minuun ja miten se hajosi osuessaan ja minäkin hajosin hieman. miten minua ei voi erottaa siitä aallosta kun olen samassa tilassa samaan aikaan. miten persoonapronomini vaihtui sinusta minuun ja maskuliinisesta feminiiniseen ja yleiseen. miten näin itseni sinussa ja sinut minussa. miten meidän atomimme väreilevät todennäköisissä sijainneissaan ja sekoittuvat. seinät, lattia, katto ja kaikki mikä niiden väliin jää. kaikki mitä siihen tilaan tulee ja mikä siitä poistuu. minuun on osunut. olin hetken se, joka luulin olevani ennen kuin ymmärsin, etten ole se joka luulin olevani.

näyttelyn toteuttamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

yhteistyössä: Vasla Willberg ja Lulu Hauer

//////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////

being in this space looking at your reflection from something else, everything else. when the lights are turned on, the furniture moves a little bit. how long did it take for that wave to hit me and how it broke hitting me and I broke a little too. how I’m inseparable from that wave, inhabiting the same space simultaneously. how the pronouns slid from you to me and masc to fem and general. how i saw me in you and you in me. how our atoms vibrate in their likely positions and intermingle. the walls, the floor, the ceiling and everything between them. everything that enters that space and everything the exits. i’ve been hit. for a moment i was who i thought i was before i realised i wasn’t who i thought i was.

the exhibition has been supported by the Arts Promotion Centre Finland.

in collaboration with: Vasla Willberg and Lulu Hauer

Rajatilan yläkerrassa avautuvan näyttelyn teoksissa esiintyvät puut ja pusikot. Aiheen ytimessä on silti ihminen. Elliina Peltoniemi ja Tomas Regan ovat tavallisesti kuvanneet töissään ihmistä, mutta heitä yhdistää myös läheinen suhde luontoon ja erityisesti puihin.

Elliina Peltoniemi teki paperista koivumetsän. Lattiaa ja kattoa peittää musta paperinen ruoho. Koivujen rungot yhdistävät lattian ja katon.

“Halusin luoda paikan jossa voisin kohdata kuolleita läheisiäni. Metsiköt, puistikot ja tietyt puut ovat jo lapsesta asti olleet minulle erityisiä paikkoja ja ystäviä, joten kuin itsestään aloin tehdä koivikkoa joka olisi raja, kohtaamispaikka kahden maailman välillä.”

Videoteoksessaan Peltoniemi yrittää löytää sosiaalista paikkaansa puiden joukosta naamioitumalla koivuksi. Videolla ihmisen ja puun roolit vaihtelevat riippuen siitä ollaanko ihmisen rakentamassa järjestetyssä ympäristössä vai metsässä. Yritys saa koomisiakin piirteitä.

Tomas Regan etsii villiä luontoa piirtämällä hukkamaasta sikiäviä kasveja. Näyttelyssä nähtävät 40 teosta on piirretty toukokuun aikana Tampereen pusikoissa, parkkipaikkojen reunoilla, ratapihoilla ja muissa välitiloissa.

“Kaupungissa kasvit järjestetään riveihin ja laatikoidaan, mutta luonto on villi, myös kaupungissa.”

“Nämä työt ovat kuvia puista tai pusikoista, mutta niiden aiheena on silti ihminen – ihminen ympäristön muokkaajana ja toisaalta tässä sen katsojana. Mielestäni maisemakuva, eli kuva paikasta, määrittyy katsojan kautta ja siksi se tulee käsitellä inhimillisenä. On kiinnostavaa ajatella paikka, tai pensas, yksilönä jolla on oma identiteetti ja kuvata se muotokuvauksen lainalaisuuksien mukaan. Tällainen luonnon inhimillistäminen on tietenkin hölmöä mutta samalla hyvin inhimillistä.”

–––– ––––– –––––– –––––

Elliina Peltoniemi (1978) on tamperelainen kuvataiteilija ja kulttuurin moniottelija. Peltoniemi on valmistunut Turun Taideakatemiasta 2011. Hän on opiskellut taidetta myös Lapin yliopistossa ja Limingan taidekoulussa. Hänen töitään on ollut esillä mm. Turun Taidemuseon Studiossa ja MUU-kaapelilla. Viimeisin yksityisnäyttely oli 3h+k galleriassa Porissa 2017. Peltoniemi on Rajataideyhdistyksen jäsen.

Tomas Regan on tamperelainen kuvataiteilija, joka on valmistunut Kuvataideakatemiasta 2006. Hän on osallistunut Pirkanmaan Triennaaliin kolme kertaa, Graphica Creativaan kaksi kertaa ja Mäntän kuvataideviikoille kerran. Yksityisnäyttelyitä hän on pitänyt muun muassa Helsingissä Taidesalongissa ja Tampereella Himmelblaun galleriassa. Regan on Suomen taidegraafikot ry:n ja Tampereen taiteilijaseuran jäsen. Hänen teoksiaan on muun muassa Valtion ja Tampereen taidemuseon kokoelmissa.

Immen ansa -installaatio on materiaalisuudella houkutteleva visuaalinen loukku ja keväinen suon herääminen. Itse Impi on sekä viettelyksen että kieltämyksen noidaksi leimattu rämeestä nouseva erakko, jonka elinympäristöä installaatio esittää. Teos on kuin hetteikkö, jossa erilaiset houkutteet kasvavat ja jonka satimeen mahdolliset tunkeilijat jäävät.

Teoksessa on työstetty muun muassa lankaa, ekovillaa, verkkoa ja kangasta. Materiaalivalinnoissa on vältetty uutta; kaikki tekstiilit ja langat ovat kierrätettyjä. Yhdessä ja yksittäin toteutetut teososat muodostavat runsaan kokonaisuuden, jonka pehmeitä ja kiiltäviä pintoja tekee mieli lähestyä ja tunnustella.

Sanni Mäkipää ja Emma Nurminen ovat Tampereella työskenteleviä kuvataiteilijoita.

Kankaanpään taidekoulusta valmistuvien lopputyönäyttely

On aika päättää jokin vaihe, on aika tehdä päätös uudesta suunnasta.

Taidegalleriat Rajatila, Galleria Saskia ja Mältinranta täyttyvät keväällä 2018 Kankaanpään taidekoulusta valmistuvien opiskelijoiden töistä.

Värikäs ja dynaaminen ryhmä opiskelijoita on koostanut töidensä huipentumia yhteen ja luvassa on tuore ja vahva taidekentän tulokkaiden näyttely.

Neljä vuotta Kankaanpään taidekoulussa on sisältänyt onnistumisia, pettymyksiä, voimaantumista, näyttelyiden avajaisia, tanssia, naurua, tarinoita menneestä, kertomuksia tulevasta, itkuja, sotkua, juhlan huminaa, yhteishenkeä, yksin oloa, ankaraa työtä ja vähän lisää työtä sekä Kankaanpään tunnelmaa. Samalla 24 taiteilijaa ovat valmistuneet taiteen ammattilaisiksi.

Gallerioissa on edustettuna maalaustaide, kuvanveisto, taidegrafiikka, performanssi, valokuva, video ja sarjakuvataide. Valmistuvia kuvataiteilijoita ovat ohjanneet taiteilijat:

Eeva Peura – Maalaustaide
Laura Könönen -Kuvanveisto
Essi Kausalainen -Performanssitaide
Tessa Astre -Sarjakuva ja Valokuva
Tuukka Peltonen -Grafiikka ja Piirustus

Galleria Rajatilan taiteilijat:

Anna-Linnea Kukkonen
Terho Sulkala
Ilona Tala
Hans Koskinen
Laura Sillanpää

Yhteistä lopputyöjuhlaa juhlistamme Mältinrannassa 27.04.2018, johon sisältyy kaikkien gallerioiden vierailukierros! Tapahtuma alkaa kello 16:00-18:00 Rajatilalla ja Galleria Saskiassa ja jatkuu sieltä Mältinrantaan.