Author: Tiedotus

YLÄKERTA | 30.3.–16.4.2019

Näyttelyn teokset liittyvät kokonaisuuteen, jossa olen pyrkinyt purkamaan ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen liittyviä kysymyksiä maalauksen keinoin. Maalausteni taustalla ovat erilaiset mahdottomuudet joita ihmisen ja luonnon kohtaamisiin liittyy, sekä tietty etäisyys ja välitteisyys jonka päästä olemme pakotettuja tarkastelemaan ympäröivää maailmaa.

Olen kuvannut metsänreunoissa ja polkujen varsilla, jonkinlaisessa välitilassa kasvavia puita ja pensaita yöllä salamavalon avulla. Kasviaiheet rinnastuvat ihmisfiguuria esittäviin maalauksiin, joissa fyysinen läsnäolo yhdistyy kontekstin ja identiteetin puuttumiseen. Kasvit ottavat ihmiskehon paikan maalauksen keskustassa, samalla kun ihmiskeho pakenee kasvottomuuteen ja lähestyy mykkää kasvien maailmaa. Luonto näyttäytyy paikkana jossa yksilöyden paine helpottaa, mutta jossa ihminen samalla menettää jotain itsestään suhteessa muihin.

Viimeisimmissä maalauksissani kuvaamani maisema alkaa hajota. Kuvan pinta aktivoituu ja alkuperäisyyden illuusio murenee maalauksen paljastaessa todellisuuden tuottamiseen osallistuvat lähtökohtansa.

Topi Juntunen (s. 1986 Suomussalmi) on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista vuonna 2011. Tämän jälkeen hän on työskennellyt sekä itsenäisenä taiteilijana että osana taiteilijaryhmä Hydraa. Tällä hetkellä hän suorittaa maisteriopintojaan Kuvataideakatemiassa Helsingissä.

ALAKERTA | 30.3.–16.4.2019

Elävä keho on alati muuttuva, mutta pysyvä. Jokainen sana ja kosketus voi jättää siihen jälkensä. Paha saa kehon kasvattamaan panssarin, hyvä kuorii sen pois. Näyttelyssä avaan kehoni muiden nähtäville.

Näyttely koostuu metalliteoksista sekä yhdestä videoteoksesta. Metalliteokset olen valmistanut kehittämälläni tekniikalla, jossa maalaan tulella teräslevylle. Hitsaamalla piirrän ääriviivaa, hiomalla luon valoa ja liekillä kuumentamalla nostan esiin raudan omat sävyt, joilla maalaan teoksiin lopulliset muodot ja varjot.

Videoteoksessa Dermograph kirjoitan ihooni tylpällä metallitikulla raapien. Raapiminen ei riko ihoa, mutta aiheuttaa kehossa kivuttoman, dermografisen reaktion, kun keho vapauttaa poikkeuksellisen paljon histamiinia. Dermografismia eli piirtoärtymystä esiintyy noin 5-10 % väestöstä.

Kehollisuudestaan huolimatta Exhibitionist on pohjimmiltaan tutkielma valosta ja varjosta, ja leikittelyä kovan ja pehmeän välillä.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan rahasto.

Mirja Kurri (s.1983) on tamperelainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2014. Aikaisemmalta koulutukseltaan Kurri on muotoilija. Kurri työskentelee hitaasti mietiskellen, tarkkaan suunnitellen ja lopulta hektisesti toteuttaen viime hetken hallitussa kaaoksessa. Kurrin teoksia on nähty aikaisemmin Galleria Rajatilassa Metallinaisia-työryhmän näyttelyssä vuonna 2016.

YLÄ- & ALAKERTA | 9.3.–26.3.2019

Työskentelen liikkuvan kuvan parissa paikkasidonnaisesti. Havainnoin asuinympäristöäni tai paikkaa, jossa minulla on tilaisuus työskennellä. Aikasarjakuvaus on keskeinen välineeni. Sattumalla on tärkeä osuus työskentelyssäni, aloittaessani kuvausprojektin en tiedä mikä sen aiheeksi tulee muodostumaan.

On location -näyttelyssä esitän kolme panoraamariistakameralla vuosina 2017-2019 kuvaamaani videotyötä. Yksi niistä on kuvattu Tampereella Haiharan kartanon pihapiirissä, toinen Joutsassa Taidelaitos Haihatuksen takapihalla ja kolmas kesämökilläni Sauvossa.

Haihara-videotyö seuraa vuodenaikojen ja säiden vaihtelua Haiharan kartanon terassilta avautuvassa näkymässä. Maisema on aikanaan sommiteltu katseen kohteeksi, nyt se on Kaukajärven ulkoilijoiden ahkerassa käytössä. Satunnaiset kävelijät, hiihtäjät, pyöräilijät, pilkkijät ja päiväkotiryhmät vilahtavat ohi. Videon aihe tai tarina voisi olla ”mitä tapahtuu kun mitään ei tapahdu”.

Yo-cha -videotyössä kuvasin peltomaisemaa Joutsassa vanhasta urheiluselostamosta käsin. Lämmittämättömässä rakennuksessa sääolosuhteet näkyvät myös kameran ja kohteen välissä olevassa ikkunalasissa: sen pintaan tulee jäätä tai siihen tiivistyy kosteutta, joka voi sulaa tai kuivua auringon lämmössä päivän aikana. Tuloksena syntyy arkipäivän spektaakkeli.

Maisemaomakuva -videotyössä istun liikkumattomana riistakameran vieressä eri vuorokauden- ja vuodenaikoina. Kasvoni ovat profiilikuvassa kuva-alan reunassa ja niissä näkyvät samat valaistuksen ja sään vaihtelut kuin maisemassakin. Kamera ottaa kuvia kymmenen sekunnin välein; kahdenkymmenen sekunnin videonpätkää varten istun kaksikymmentä minuuttia paikallani. Järjestely muistuttaa valokuvan alkuaikojen pitkiä valotusaikoja.

Riistakamera on robusti kuvauslaite, joka on suunniteltu toimimaan monenlaisissa olosuhteissa. Huipputerävien 3D-elokuvien aikakaudella sen kotikutoinen kuvanlaatu viehättää. Kamerassa ei ole säätöjä eikä edes etsinkuvaa, vaan sen joutuu asemoimaan sokkona ja tarkistamaan kuvaustuloksen. Olen parin viime vuoden ajan tutkinut laitteen taiteellisia mahdollisuuksia, tämä näyttely vetää yhteen näiden kokeilujen tuloksia.

Trailer näyttelyn videotöistä löytyy osoitteesta: https://vimeo.com/sallamyllyla/rajatila2019

Taiteen edistämiskeskus on tukenut työskentelyäni.

Salla Myllylä on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2014. Hänen teoksiaan on esitetty näyttelyissä mm. Galleria Huudossa (2015, 2013), Kunsthal Charlottenborgissa (2017, 2012) ja Frankfurter Kunstvereinissä (2014) sekä festivaaleilla kuten Tampereen elokuvajuhlilla (2016) ja Japan Media Arts –festivaalilla (2016).

YLÄKERTA | 16.2.–5.3.2019

Aloitimme näyttelymme työstämisen sen nimestä käsin: in cubo – kuutiossa tai incubo – painajainen. Jollain tapaa nämä sanat ja niiden merkitys olivat itsestään selvä lähtökohta näyttelyllemme. Kuution kuvittelimme turvapaikkana, suojana jonka rauhan painajainen rikkoo.

Näyttelyn teoksia tehdessä mielessä pyöri tasapaino, särkyminen, turva, tuki, painajaiset ja kahtia jakautuneisuus – maanjäristykset ja maailman levottomuudet.

Tutkimme teoksissa tasapainon vääristymistä, halusimme kuvata painajaisten tunteita värin tärinällä ja sortumisen tunteella.

Näyttelyn teokset ovat syntyneet maanjäristyksen aiheuttamista tunnetiloista ja tasapainottelevat vastakohtien välillä.
Monissa teoksissa onkin käytetty rakennusmateriaalia betonista raudoitukseen, koottu tukirakenteita sekä käytetty värimaailmana italialaisten rakennusten ulkorappauksen ja katutaiteen värejä sekä raunioita.

***

Juvonen & Rosa on suomalais-italialainen taiteilijapari. Taiteilijoiden yhteistyö alkoi opiskeluvuosina Italiassa, Urbinon Kuvataideakatemiassa vuonna 2005. He asuvat ja työskentelevät Jyväskylässä.

Juvosen ja Rosan teosten lähtökohtana ovat usein ajankohtaiset, mieltä askarruttavat ja vaikeasti lähestyttävät asiat. He tutkivat teoksissaan kodittomuuden ja juurettomuuden suuria tunteita. Viime vuosina Rosan kotiseudulla Italian Abruzzossa sattuneet maanjäristykset ovat vaikuttaneet suuresti taiteilijoiden teoksiin; luonnonmullistukset ja niiden aiheuttavat ilmiöt toimivat usein inspiraationa taiteelle.

Särkyminen ja säröjen estetiikka kiehtoo kovasti. Näistä lähtökohdista syntyvät taiteilijaparin maalaukset, veistokset ja installaatiot. Ihmisen hylkäämä kiehtoo heitä niin taiteessa, kuin materiaalivalinnoissakin. Taiteen materiaaleiksi valikoituukin usein luonnon- tai rakennusmateriaalit.

ALAKERTA | 16.2.–5.3.2019

Tämä näyttely on ensimmäinen osa trilogiaa, joka kertoo erään henkilön eräästä ajanjaksosta, jolloin elämä löi lekalla päähän, ampui polvet tohjoksi ja iski avokämmenellä päin näköä. Hätä, huoli, avuttomuus, syyllisyyden tunne, häpeä ja suru olivat niin kohtuuttomia, että melkein veivät saunan taakse.

Näyttely esittelee kokoelman hauraita, osin jo surkastuneitakin, muistoja ja muistikuvia tuolta ajalta.

Jaana Pietilä asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut Saimaan ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi 2014.

YLÄ- & ALAKERTA | 16.2.–5.3.2019

Portraits of a Fjord Town is a art-science collaboration about material, process and the things collected along the way. It is inspired by the natural landscape, the origins of ceramic glazes and a personal attraction to rock collections. Dana Neilson’s exhibition introduces an exploration of ceramic material from inception to finale, from picking up stones to ceramic sculptures, including photographs, sound, material tests and found objects. This exhibition questions the common idea that the final art piece is the most important or valuable part of an art practise, and highlights the process as just as interesting, provoking and relevant. This series of work was created while Artist in Residence at Skaftfell Center for Visual Art in Iceland.

In her video work Closer to (My) Nature Dana Neilson explores natural shapes and environments molding her body to them as opposed to the ubiquitous human drive to give shape to the land. Intersecting physical environment and interior self this video piece provokes dialogue between landscape and the human body. It encomapsses a meeting point, in this case of land and body, of earth and soul, a rediscovery of nature. Weird are all the angles, all the straight lines; all the divisions between humans and the natural world.

YLÄKERTA | 5.1.–12.2.2019

Tapasi nähdä ja tulkita on yksilöllinen, toisin sanoen subjektiivinen. Mind blown. Maisema tai muu näkymä on jo aikansa elänyttä, mutta edelleen kytkettynä letkuihin jossain kansallisarkistoiden uumenissa. Selviytymismoodissa haet pakopaikan sieltä missä kukaan ei mittaa saavutuksiasi tai laske sanamääriä. Tämä näyttely on syntynyt harmaasta, valosaasteesta ja saastuneista mielistä auki revittyjen katujen keskellä.

Teoksissaan Emilia Mäkelä havainnoi ympäristöään keskittyen yksityiskohtiin, ilmeiden ja eleiden kautta, unohtaakseen ongelmansa. Kyse on oman merkityksen löytämisestä. Öljyvärimaalaukset hohkaavat hetken mystiikkaa, taustalla välkkyy liidulla piirretty viiva. Taiteilijaa inspiroi arki, mainoskuvastoiden teeskennelty autenttisuus ja YouTube-videoiden autenttinen teennäisyys.

ALAKERTA | 5.1.–12.2.2019

Kohdistin huomioni lompakon etukorttien alta pilkottavaan klassikkoon: Kela-korttiin, jota voidaan pitää eräänlaisena suomalaisen identiteetin, ja siihen kytkeytyvän sosiaaliturvan muovisena symbolina. Kulttuurimme monipuolistuminen antaa aiheen osallistua keskusteluun, joka koskettelee muualta saapuneiden kansalaisoikeuksia ja velvollisuuksia yhteiskuntaamme kohtaan. Kun maahanmuuttajan tilanne on ratkaistu, ja hänet on todettu kuuluvaksi suomalaisen sosiaaliturvan piiriin, kaiken kruunaa henkilökohtainen Kela-kortti. Kortti heijastaa laminoidun kuvan järjestelmämme tasa-arvoisuuteen pyrkivästä tavasta kohdella kansalaisiaan. Teokseni käsittelee kansallisen identiteetin monipuolistumista absurdin näkökulmasta.

Tämän toteuttamiseksi käytännössä skannasin oman Kela-korttini ja tyhjensin sen henkilökohtaiset tiedot. Omien tietojeni tilalle siirsin henkilötietoja tietokannasta, jota koodausohjelma alkoi arpoa sattumanvaraisesti. Kyseisiä nimien ja sosiaaliturvatunnusten yhdistelmiä ei siis ”oikeasti” ollut olemassa. Tavoitteenani oli saada aikaan kortti, jossa tekstit ja numerot vaihtuisivat kiihtyvään tahtiin. Tulostin näin saaduista Kela-korteista sattumanvaraisen otannan, ja toteutin stop-motion animaationi: ”If your card disappears”. Animaatio on osana videoinstallaatiotani Galleria Rajatilan alakerrassa.

Suljetun tilan käsitteitä ovat keskittäminen, ajan ja tilan järjesteleminen sekä tuottavan voiman luominen näissä puitteissa. Nykyisessä jälkiteollisessa yhteiskuntasysteemissä, ja sen perinteisissä suljetuissa tiloissa – kuten sairaala, vankila, koulu, työpaikka – vallitsee kaikkialle ulottuva kontrolli ja valvonta. Tässä säätelyssä keskeistä on tietynlaisen ilmapiirin ylläpitäminen, pumppaamalla siihen elinvoimaa haasteilla, kilpailukyvyllä ja ryhmätyöllä. Nyt myytävänä on palveluja, ei pelkkiä tavaroita. Galleria Rajatilan alakertaan perustamani ”Identiteettipaja” kutsuu kansalaisia käyttämään palvelua, jonka avulla on mahdollista saada omakseen nykyhetken ponnistuksiin räätälöity Hela-kortti.

Mia Seppälä on Helsinkiläinen kuvataiteilija, joka käyttää työskentelynsä lähtökohtana olemassa olevia rakenteita ja vakiintuneita toimintamalleja. Toisinaan ne ovat tunnistettavia ja arkisia, toisinaan vaikeammin erottuvia ja kätkettyjä. Keskeistä Seppälän taiteessa on se, miten olosuhteet vaikuttavat teoksen merkityksen muodostumiseen. Hänen teoksiaan on nähty yksityis- ja yhteisnäyttelyissä Suomessa ja kansainvälisesti. Seppälä valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2017.

YLÄKERTA | 1.12.–18.12.2018

Kaalimaan syväpää on kahden nuoren taiteilijan rakkaudentunnustus rikkauksille, jotka itsepäisesti ja taianomaisesti versovat esiin köyhyydenkin keskellä. Galleria Rajatilan näyttelyssä toisensa kohtaavat Fanni Maliniemen ja Sanni Saarenpään teokset käyvät keskustelua runsaudesta, jota inhimillinen elämämme kaikissa ilmenemismuodoissaan osoittaa. On kysymys näkökulmista jotka muuttavat kaiken uudeksi. Kaalimaan perukoilla maasta nousee aarteita ja syvää viisautta.

Fanni Maliniemen teokset käsittevät köyhyyttä lämmöllä. Cauliflower Jewellery on sarja koruveistoksia, joiden jalokivinä komeilee ylpeästi kaalien runsas sukukunta. Videoteoksessa One Gem Over All laaja yleisö saa tutustua ensimmäistä kertaa kuningatar Elisabeth II:n kruununjalokivikokoelmaan kuuluviin kuninkaallisiin kaalikäätyihin ja perintökaaleihin.

”Köyhän paratiisi sijaitsee mikrokosmoksen oven takana. On katsottava tarpeeksi läheltä jotta saa löytää äärettömyyteen yltävän rikkauden”, Maliniemi kertoo.

Sanni Saarenpään tekstiä maalaukseen ja piirustukseen yhdistävissä töissä erilaiset kartat ja kaavakuvat esittävät maailman monin eri tavoin. Ne ovat tulkinta ihmiskunnan ikiaikaisesta tarpeesta löytää elämästä lainalaisuuksia, reittejä ja kaavoja – edes jonkinlainen tuotelupaus.

”Kaaoksen saadessa rakennetta on mahdollista kokea turvallista tuttuutta ja nähdä edessään kulkukelpoisia polkuja. Teokseni ovat todellisuusprojektioita tilanteisiin, joissa hätä ei lue lakia tai naapurin ruoho alkaa olla kiistatta vihreämpää”, Saarenpää tulkitsee.

Fanni Maliniemi (s.1989, Helsinki) valmistui kuvataiteilijaksi (AMK) Tampereelta 2014 ja viimeistelee tällä hetkellä animaatio-ohjaajan opintojaan Turun ammattikorkeakoulussa. Sanni Saarenpää (s.1990, Helsinki) valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2016. Hän elää ja työskentelee Tampereella.

ALAKERTA | 1.12.–18.12.2018

Voiko geometriasta keskustella kauriiden kanssa? Voiko eläimen erottaa sitä imitoivasta koneesta?

Fragments of Mechanism -näyttely kasautuu teosfragmenteista, se ei ole yhtenäinen kokonaisuus tai prosessin päätepiste, vaan jatkuvasti tulemaisillaan oleva kokoelma sirpaleita ja säröjä. Montaasi on työskentelyssäni tyypillinen tapa synnyttää merkityksiä. Erilaisten elementtien tuominen rinnakkain avaa niiden väliin tilan, jossa uusi ajatus voi kasvaa.

“Mechanism“ voi viitata sekä mekanistiseen luonnonfilosofiaan että yleisesti mekanismiin osista rakentuvana kokonaisuutena. Kiinnostukseni kohteena on modernin, rationaalisen ajattelun ja maailmankuvan rakentuminen. Uuden ajan kynnyksellä luonnontieteiden ottaessa harppauksiaan, uskottiin todellisuuden olevan selitettävissä liikkuvien kappaleiden välisillä mekaanisilla suhteilla. Mitattavuus ja matematiikka näyttivät tiedolle oikean mallin.

Camera obscura ja perspektiivioppi asettivat tarkkailevan subjektin tarkkailtavan todellisuuden ulkopuolelle. Modernin subjektin syntyessä, maailmasta tuli hänelle objekti.

Ihminen oli asemoitava luonnosta erilliseksi, koska sekava ruumiillisuus häiritsi ymmärrystä. Ajattelu instrumentalisoi lihan.

Työskentelyni painottuu liikkuvaan kuvaan eri muodoissaan, mutta on myös monialaista. Alun perin päädyin mediataiteen pariin esitys- ja performanssitaiteen kautta. Koulutukseltani olen taidemaalari.

YLÄKERTA | 3.11.–20.11.2018

SELF-HELP näyttely on saanut innoituksensa yksilökeskeisen kulttuurin ja kilpailuyhteiskunnan tarkoituksiin valjastetusta superyksilötreenistä, joka on viime vuosina valloittanut tehokkaasti niin median eri kanavat kuin kirjakauppojen hyllytkin. Tämä yksinkertaisilla menetelmillä markkinoitu, lukuisia eri piirteitä saanut itsehoitokulttuuri kannustaa yksilöä kohti auvoista onnea. Muutoksen katse kääntyy itseen ja omaan kehoon – millä tavoin selvitä ja sulautua ympäristöön ja sen vaatimuksiin? Omaa ajattelua muokkaamalla ympäristön ja valtarakenteiden epäkohdatkin alkavat tuntua siedettävämmiltä.

Näyttelyn teoksissa mielenrauhaa ei etsitä tavaroiden karsimisesta, mindfullnesista tai Youtuben joogatunneista. Pyrkimys onnellisuuteen ja mielenhallintaan voidaan nähdä paitsi kontrolloivana ja kahlitsevana kilpailuna, myös ajattelua yksipuolistavana toimintana. Siksi näyttelyn teoksissa käsitelläänkin loputtoman positiivisuuden kehän tuottamia vastareaktioita – primitiivisiä ja irrationaalisia keinoja selvitä tässä hetkessä.

Roosa Lalja on vuonna 2017 Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistunut kuvataiteilija. Teoksissaan hän käsittelee omakohtaisia ja kulttuurisia teemoja maalauksen keinoin.

ALAKERTA | 3.11.–20.11.2018

Tarkkailen käsiäni. Palaan ja juurrun tähän hetkeen. Mieleeni kumpuaa yksinkertainen ajatus, eikä sitä kukaan voi kuulla. Ja kun suljen silmäni, katson jonnekin kauas. En ymmärrä mitä näen, mutta jotain on tapahtumassa.

Näyttelijät: Laura Laukkanen ja Assi Piironen
Musiikki: Eemeli Sutelainen

Kaukana hämärtyvä -videoteos on esillä Rajatilan pimennetyssä alakerrassa. Toisteisen teoksen pariin voi mennä missä vaiheessa vain ja teoksen äärellä voi viettää niin kauan aikaa kuin hyvältä tuntuu. Teos on kutsu pysähtymiseen ja rauhalliseen tunnelmointiin.

Juho Järvi on kuvataiteilija ja elokuvantekijä. Hän valmistui Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen linjalta tänä vuonna. Viimeaikoina häntä on teemoina puhutellut herkkyys, kohtaaminen ja näiden molempien poissaolo.