finalFINALversion1.jpg


YLÄ- & ALAKERTA |10.5.–28.5.2019

Tampereella avautuu 18.5.2019 SAMK, Kuvataide Kankaanpään lopputyönäyttely finalFINALversion1.jpg. Näyttelyt pidetään kolmessa näyttelytilassa: Galleria Rajatilassa, Galleria Saskiassa ja Taidekeskus Mältinrannassa.

Lopputyönäyttelyyn tulee teoksia 25:ltä valmistuvalta kuvataiteilijalta, joista Galleria Rajatilaan saapuu seuraavat:
Arttu Isotalo, Emili Hellman, Jenni Välikangas, Marika Minkkinen ja Reetta Kallio. Taiteilijat on valikoitu kolmeen Tampereen keskustassa sijaitsevaan näyttelytilaan. Perinteisten menetelmien lisäksi näyttelyn taiteilijat ovat hyödyntäneet sekatekniikkaa, installaatioita ja videotaidetta.

Jokainen tekijä on keskittynyt omaan aiheeseensa ja siitä muodostuvaan teossarjaansa. Toistuvia ajankohtaisia teemoja ovat ympäristökysymykset, kuolemaa ja yleistä epävarmuutta toistava dystopinen tulevaisuus, henkilökohtaisten ongelmien käsittelyä, toksisen maskuliinisuuden pohdintaa ja digitalisaation murroksessa havainnollistettua yhteiskuntaa. Synkkiä aiheita käsitellään useissa tapauksissa huumorin kautta tai jopa maanisesti, kuitenkin usein ironiaa vältellen.

Kaikkien murheellisien aiheiden vastapainoksi näyttelyistä löytyy myös paljon voimaannuttavaa, värikästä ja tulevaisuuden uskoa pursuavaa taidetta, sekä vahvaa naiseutta käsitteleviä teoksia.

Valmistuvia taiteilijoita ovat ohjanneet taiteilijat:
Paula Ollikainen – Taidemaalaus
Laura Könönen – Kuvanveisto
Pilvi Ojala – Taidegrafiikka ja piirustus
Leena Kela – Performanssitaide

Näyttelyiden yhteinen avajaiskierros vietetään perjantaina 17.5.2019.
Klo 16 Galleria Saskia
Klo 17 Galleria Rajatila
Klo 18-20 Taidekeskus Mältinranta
Avajaiskierroksen lisäksi Galleria Rajatilassa vietetään omat avajaiset 10.5. klo 18:00–20:00.