Jerker Ramberg -Vade Retro Perkele

YLÄKERTA | 3.- 20.6.2017

Aloittaessani työskentelyn tänä vuonna en olisi uskonut olevani niin vihainen itseelleni ja ympäristölleni. Pyrin kaikin tavoin tuomaan työskentelyssäni esille konkretian ja kylmäjärkisenajattelun tehden taidetta taiteen vuoksi. Epäonnistuin, mutta toisaalta epäonnistumiseni oli myöskin eräänlainen oppimiskokemus. Pitääkö kuvan olla poliittisesti korrekti? Miksi taide pitää mykistää kommenteistaan yhteiskuntaa ja vallitsevaa estetiikkaa kohtaan? Ennen vanhaan sanomalehtien pilakuvissa diktaattorit olivat sarvipäisiä paholaisia, maapallo tuhkakasa ja aatteet mytologisia petoja. Se oli viiltävää visuaalista pahanolon ryöppyä ja osoitus siitä, että me ja maailma emme voi hyvin. Hyvinvointimme on painava ja invalidi keho. Aatteemme anonyymeja maskeja, jotka piilottelevat vihapostin takana.

Teokseni ovat groteskeja ja patologisia metaforia kyvyttömyydestä vaikuttaa. Tuntemuksia voimattomuudesta ja tulessa makaamisesta. Mutta todellinen helvetti on silmänsä sulkeminen niiltä.

Jerker Ramberg (s.1989) on TAMKista 2016 valmistunut kuvataiteilija, joka työskentelee ja asuu Turussa. Ramberg työskentelee valokuvauksen, performanssin, maalauksen ja veiston parissa. Vade Retro Perkele on hänen toinen yksityisnäyttely, joka koostuu maalauksista ja veistosinstallaatiosta.

Sofi Häkkinen – Kannattaa käydä katsomassa tää näyttely

ALAKERTA | 3. – 20.6.2017

Tässä näyttelyssä on esillä ainakin kaksi teosta. Niissä on varmasti seuraavia viimeaikoina minua kiehtoneita asioita: pahvilaatikoita, liimaa, teippiä, pyörimistä ja tutkailua. Näyttelyyn tulevat teokset ottivat veistoksen muodon kun aloin kasaamaan tätä materiaalia. Siihen väliin kertyy hiljalleen se muu jokin, joka tekee möhkäleestä tai röykkiöstä lopulta teoksen. Saattaahan tässä vielä jotain uuttakin mieleen juolahtaa, mutta kyllä ne (ainakin) kaksi teosta kestävät yksinäisyyttäänkin.

Sofi 18.5.2017 klo 22.29

Kannattaa käydä katsomassa tää näyttely on Häkkisen toinen yksityisnäyttely kuvataiteilijaksi valmistumisen jälkeen. Hän tekee tällä hetkellä taiteen maisterin opintoja Helsingissä Aalto-yliopiston Visual Culture and Contemporary Art–maisteriohjelmassa.

Sanna Saarenpää – 50.000 vuotta

YLÄKERTA | 13.- 30.5.2017

Minkälaisten ytimien ympärille tuntemamme ihmisyys ammoin syntyi? Mikä aines piiloutuu kokemaamme ihmisyyteen meissä jokaisessa? Taidemaalari Sanni Saarenpään näyttely 50000 vuotta Galleria Rajatilan yläkerrassa 13.–30.5.2017 kertoo tulkintoja universaaleista kyvyistä ja yksilöt yhteen liittävistä tavoista jäsentää maailmaa yhteisten maailmanmallien kautta.

Esillä oleva pienoismaalaussarjan Human Universal Pattern aiheita ovat tiedolle ja sen kertomiselle ammoin annetut aineelliset muodot kuten kulttiesineet, maalaukset ja haudat. Saarenpään kuvissa maailmamme on solmujen, karttojen, merkkien ja rituaalien maailma – ja todellisuus näyttäytyy jäsenneltynä ja merkityksille perustuvana. Onko kokemustemme muoto jotain jota itse kieli kantaa mukanaan kenties viidenkymmenen tuhannen vuoden takaa tai kauempaakin?

Taiteilijaa on kiehtonut tapa, jolla liki kaikki ihmiskätten muovaama herättää tunteen kerran jätetyn viestin tavoittamisesta. Vaikka muinainen sokkeloksi sommiteltu kivitarha ei kerro enää tarkoitustaan, on siinä näyttäytyvä järjestys meidän reittimme tuon labyrintin rakentajan mieleen. Ei ole mitään uutta, joka olisi todella tullut meidän ja esi-isäin väliin.

Saarenpään heleiden guassitöiden pienuuden ja täsmällisyyden yhdistelmä on poikkeuksellinen. Taiteilijalle mittakaava on suora keino luoda katsomiseen yksityisyyttä. ”Pienten teosten kanssa ihminen on kahdenkeskisessä suhteessa aivan fyysisestä välttämättömyydestä johtuen”, Saarenpää toteaa. Hänelle kyllin suurta tilaa suurelle ja eheälle tuntemiselle ei aina löydy kouriintuntuvasta maailmasta mutta mielestä kylläkin. ”Työskentelyni lähtökohta on, että vaatimaton maalaus ei eroa mitoiltaan suuremmista teoksista siinä mielikuvan eheydessä ja pysyvyydessä, jonka teos saavuttaa katsojan mielen sisällä.”

Näyttely on opintonsa Kuvataideakatemiassa viime keväänä päättäneen Sanni Saarenpään (s.1990, Helsinki) ensimmäinen yksityisnäyttely valmistuneena taiteilijana. Hän asuu ja työskentelee parhaillaan Tampereella.

David Muth – On C.D. Friedrich

ALAKERTA | 13. – 30.5.2017

In a series of videos entitled “On C.D. Friedrich”, David Muth engages with the famous German painter and his particular approach to the depiction of landscape. In one video we are presented with a drummer sitting behind his kit who is working the drums. The scene is taking place in the Finnish woods. The framing of the shot has been chosen carefully according to the principles of pictorial compositions that were the landmark of German Romantic painting. Most importantly, the subject is entirely subsumed by the landscape, the drummer is staged in the back of the open volume and therefore becomes a compositional element that is part of the wider ensemble generated by Muth’s visual selection.

In Casper David Friedrich’s universe, nature was posited as a mirror of the soul of
individuals aiming to withdraw from the looming catastrophes of industrial alienation.
But in a state of “transcendental homelessness”, as Georg Lukacs so adamantly put it, individuals increasingly seem to lack the capacity to experience the difference between subjects and environments as aesthetically pleasing. The protagonists in Muth’s video series don’t have the experience of the “sublime”that was so important for Romanticism, and they don’t admire the landscape – instead they appear to be caught up in their own universes, circulating around the suns of their own activities.

Axel Stockburger, 2014

Juhani Tuomi – TAIDENÄYTTELY – Huuto pimeyden ytimeen

Yläkerta | 22.4. – 9.5.2017

Galleria Rajatilan yläkerrassa on 22.04.-09.05.2017 esillä taidemaalari Juhani Tuomen (s.1983 Tampere) TAIDENÄYTTELY. Näyttely esittelee sarjan Tuomen öljyvärimaalauksia ja akryylipiirustuksia, jotka ovat huuto pimeyteen taiteen puolesta!

Jostain syystä taiteesta ei puhuta taiteen vaan tieteen kielellä. Taiteilijat on sysätty syrjään, ja keskustelun (ja apurahat) on kaapanneet kuraattorit ja tutkijat. Taideteoksista on tullut propagandan välineitä, taidekouluissa puhutaan paljon ja tehdään vähän. Jokainen 2000-luvulla opiskellut kuvataiteilija tuntee Michel Foucault’n, taiteen historian tuntemuksen ja keskeisten välineiden osaamisen jäädessä reikäiseksi kuin juusto

Esitän sarjan maalauksia, jotka on tehty rakkaudesta maalaamiseen, vain ja ainoastaan maalaamisen itsensä takia. En häpäise teoksiani liimaamalla niihin sisältöjä, vaan luotan katsojan ja teoksen väliseen kohtaamiseen. Maalaus itsessään riittää! Maalarit on kuninkaita!

Juhani Tuomi (KuM) on pispalalainen taidemaalari, joka asuu ja työskentelee Tampereella. Hän on kiinnostunut huonomaalauksesta. Tuomi on valmistunut Kuvataideakatemian Maalauksen osastolta vuonna 2010, sekä TAMK/Kuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2007

Einari Leskinen – Märehtijä

Alakerta | 22.4. – 9.5.2017

Tietämättömyys ja välinpitämättömyys pitävät muovin täyttämää kulttuuriamme vahvasti hengissä. Ymmärtääkö ihminen millaisen maailman keskellä hän elää? Makaammeko päivä päivältä syvemmällä muovimassassa?

Galleria Rajatilan kellarikerrokseen rakentuu kuvataiteilija Einari Leskisen uusin teos, ”Märehtijä”, joka käsittelee ihmisten kulutuskeskeisyyttä muoviin painottuvan kulttuurin sisällä. Leskinen on valmistunut kuvataiteilijaksi Imatralta Saimaan ammattikorkeakoulusta 2015 ja työskentelee valotaiteen, kuvanveiston sekä installaation rajapinnoilla. Rajatilan näyttely on Leskisen ensimmäinen yksityisnäyttely.

Laura Happo : Kerran vuodessa timantteja

Yläkerta | 1.-18.4.2017

”Kerran vuodessa timantteja / Diamonds Once a Year” on teoskokonaisuus, joka leikittelee arkisilla aineksilla, luo niihin uusia yhteyksiä ja vahvaa symboliikkaa, mikä toimii samalla teosten oman
todellisuuden ja lainalaisuuksien luojana. Teosten hiljainen ja painava läsnäolo kutsuu katsojaa.

Valokuvien luoman illusinäärisen maailman avulla mahdollisen ja mahdottoman raja hämärtyy. Arkinen mystiikka ohjaa lukemaan teosten symboliikkaa ja pohtii mm. luonnon ja käyttöesineiden rajoja.

Teokset ovat asetelmallisia ja performatiivisia. Hapon tyyli tuottaa maalauksellista jälkeä on värinkäytön, tasaisen valoorin ja symboliikan yhteissumma.

Laura Happo (s.1987) on Kajaanista kotoisin oleva valokuvaaja, joka asuu ja työskentelee tällä hetkellä Tampereella. Hän tekee työtä valokuvan parissa monipuolisesti, niin taiteen kuin journalistisemmankin kuvan puolella. Hapon tekemistä määrittää kiinnostus todellisuuden, ihmisen ja luonnon rajoihin sekä hienovaraiseen mystiikkaan.

Karkki Mäkelä: Drift

Alakerta | 1.-18.4.2017

drift (ajautua/ajaantua/hortoilla/kinostua/ohjautua/sorto/sortuma/kasautuma/ajopuu)

Näyttelykokonaisuudessa on kaksi sarjaa, tapettirullille kollaasilla ja akryylillä tehty ”Kuokkavieraat”-installaatio asunnottomista sekä piirtämällä ja akvarellilla toteutettu sarja ”Aina nälkä” leipäjonon asiakkaista.

Eriarvoistavan ajattelutavan lisääntyminen jakaa ihmisiä meihin ja muihin. Vain omaa joukkuetta kannatetaan. Vieraaksi koettuihin on vaikeampi samaistua tai tuntea empatiaa. Nimby-ajattelu kukoistaa, vaikka matto voi kadota jalkojen alta yllättäen keneltä vain. Näyttelyn teosten hahmojen abstrahointi korostaa yksilöllisyyden ja inhimillisyyden sekä stereotypioiden ja ennakkoluulojen ristiriitaa – hahmot ovat yhtä aikaa häilyväisiä ja toisiinsa sulautuvaisia muodoiltaan mutta yksityiskohdat nostavat esiin persoonaa.

”Kuokkavieraat”-installaatio

Syrjäiset tilat keräävät paikalle heitä, ketkä eivät ole tervetulleita muualle. Köyhät, kodittomat tai kerjäläiset koetaan häiritseviksi, möröiksi, joita halutaan vältellä ja jotka halutaan piilottaa. Kuokkavieraat-installaatio kuvaa näitä ihmisiä keitä kohdellaan kuin haamuja.

”Aina nälkä” -sarja

Kuva-aiheina ovat leipäjonoissa seisovat ihmiset. Näinä aikoina yhä useampi putoaa köyhyysrajan alapuolelle joutuessaan muun muassa irtisanotuksi tai pätkätyöläiseksi. Eriarvoisuus on kasvanut räikeästi; samaan aikaan kun syömäkelpoista ruokaa heitetään kaikkialla roskiin, leipäjonot pitenevät ympäri Suomea. Jonot muodostuvat tavallisista ihmisistä, joilla jokaisella on oma tarinansa jonoon päätymisestä.

Karkki Mäkelä (s.1982) on Tampereella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Mäkelä työskentelee pääasiallisesti akryylillä, kollaasilla ja monotypialla, yhdessä ja erikseen. Häntä kiinnostavat ristiriitojen esiintuominen ja tarkoituksellisuus sekä tarkoituksettomuus sekä ilmaisussa että kanssakäymisessä.

Happy Ending – lopputyönäyttely

Ylä- ja alakerta | 11.3. -28.3.2017

Tämä on kaiken ihanan kaunein ja rumin ultimaattinen kliimaksi, jota kaikki ovat varpaat hikoillen odottaneet. Tämä on fiktionaalisen juonen lopetus, jossa melkein kaikki kääntyy hyväksi päähenkilöille, heidän apulaisilleen ja kaikille muillekin pahiksia lukuun ottamatta. Hyvään lopetukseen liittyy aina opetus.

Happy Ending on Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen suomenkielisen koulutusohjelman viimeisten opiskelijoiden lopputyönäyttely vuonna 2017. Näyttelyssä on mukana 19 valmistuvaa kuvataiteilijaa, joiden teokset ovat esillä Taidekeskus Mältinrannassa, Valokuvakeskus Nykyajassa sekä Galleria
Rajatilassa.

_________________________

Happy Ending-näyttelyn taiteilijat ja teokset Galleria Rajatilassa

Juho Järvi
Kivettynyt Limbo / Petrified Limbo
Videoteos, stereo ääni
Pituus: 10min
Näyttelijät: Anni Waris, Arsi Keva ja Laura Kuusa

Ville Nieminen
KAIKUKAMMIO / ECHOCHAMBER
Interaktiivinen ääni-installaatio

Mikko Silvennoinen
Tiettömän tien pää / The End of the Non-Existent Road
Kaksi kanavainen videoinstallaatio
16:9, 25’00’’, stereo

Ville-Matti Tenovirta
Ultrasosiaalinen nisäkäs / Ultrasocial mammal
videoteos
Pituus: 9min

_________________________

Näyttelypaikat ja ajat:

Mältinranta 4.3. – 20.3.
Nykyaika 4.3. – 27.3.
Rajatila 11.3. – 28.3.

Juuso Joutsi & Jussi Meuronen: Armo

Yläkerta | 18.2. – 7.3.2017

Prosessissa oleminen poistamattomana osana oman itsen ja ympäristön käsittelyä. Konkreettinen, fyysinen teko. Yksilön kokemuksen projektio itseensä, Noema.

Maalaus tekona muodostuu näyttelyn rungoksi, jonka ympärille koko tilaan laajeneva teos, installaatio, muodostuu. Kahden tekijän työt kommunikoivat, muodostavat uutta. Osansa kokonaisuudessa ottaa myös ääni eräänlaisena kommenttina. Prosessi itsessään yksilön kehityksessä on ollut molemmille tekijöille oleellinen kuvataiteessa. Miten teko ja ilmiö muodostavat kuvan, joka kertoo kokemuksesta ja yhtälailla yksilön paikasta kokonaisuudessa. Tekeminen ennen kaikkea, lopputulosta tärkeämpänä.

Joutsi ja Meuronen ovat valmistuneet Taidekoulu Maasta samalta vuosikurssilta 2010 ja ovat siitä asti toimineet osana RIVO-kollektiivia. Meuronen valmistui keväällä 2016 kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta. Molemmat asuvat ja työskentelevät Helsingissä.

Näyttelyn avajaisissa kuullaan Tamperelaisen Ailigaš -yhtyeen improvisoitu ääniteos, jonka tallenne jää näyttelyn ajaksi kuultavaksi galleriaan.

 

Mari Ljokkoi: Naapuri ja etäisyys

Alakerta | 18.2. – 7.3.2017

Naapuri ja etäisyys -näyttelyyn kuuluu kolme videoteosta vuosilta 2014-2016. Teoksia yhdistää videopäiväkirjamainen tyyli sekä pohdinta ajasta ja tarkkailemisesta.

Tarkkailija on kuvattu syksyllä 2014 Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Teos sai alkunsa, kun taiteilija kutsuttiin sinne elokuvafestivaaleille sähköpostiviestillä. Maata pidetään Euroopan viimeisenä diktatuurina ja teoksessa kuvataan sitä, seurataanko taiteilijaa vierailun aikana. Etäisyys 2160 km on Tarkkailijan tavoin matkakertomus. Sen lähtökohtana on ollut turhasta lentämisestä luopuminen ympäristösyistä, ja siksi teoksessa siirrytään Helsingistä Venetsiaan maapallon pintaa pitkin. Siinä missä lentomatka olisi kestänyt alle kolme tuntia, matkaa tehdään nyt kolme vuorokautta. Etäisyys 2160 km noudattaa aikaskaalaa; jokainen matkan tunti vastaa 5 sekuntia videolla. Naapuri-teoksessa ollaan Helsinginkadulla, joka 1900-luvun alussa kaavoitettiin pariisilaistyyliseksi bulevardiksi. Ikkunasta näkyy vilkas katuelämä ja vastapäinen talo, jossa kertojan isotäti on asunut. Hän on nähnyt saman kadun ja näkymän, mutta eri maailman.

Mari Ljokkoi on kuvataiteilija, joka työskentelee etupäässä videotaiteen ja dokumentaarisen elokuvan välimaastossa. Hän on opiskellut nykytaiteen ja visuaalisen kulttuurin lisäksi maantiedettä, mikä näkyy teosten aiheissa. Useissa hänen teoksissaan yhteiskunnalliset aiheet yhdistyvät henkilökohtaisiin kokemuksiin ja ilmiöitä tarkastellaan suhteessa aikaan. Näiden teosten lähtökohtana ovat suuremmat teemat, mutta tulokulma ja kerronta liikkuvat arkielämän tasolla.

Näyttelyä on tukenut Visek.

Veera Inkeri & Heidi Katajamäki – Jää erillä

Yläkerta | 28.1. -14.2.2017

Veera Inkerin ja Heidi Katajamäen yhteisnäyttely Jää erillä on tilallinen näyttely, joka syntyy prosessin kautta Galleria Rajatilan yläkertaan. Teokset ovat suunniteltu suoraan Rajatilaan, ja lopulliseen muotonsa ne tulevat saamaan kun Katajamäki ja Inkeri installoivat teoksensa näyttelyripustuksessa suoraan tilaan. Jää erillä näyttelyn lähtökohtana on ollut tila. Inkeri ja Katajamäki pohdiskelevat töissään yksilön sisäisiä tiloja, ryhmien sosiaalisia tiloja sekä meitä ympäröiviä fyysisiä tiloja ja niiden muutoksia. Installaatiot ottavat kantaa tilaansa ja toisiinsa.

Veera Inkeri tuo Galleria Rajatilaan veistosinstallaation, joka sulkee katsojan ulkopuolelleen. Yksi veistos on hahmo kuten ihminenkin, mutta sitä ei voi tavoittaa samalla tavalla kuin ihmisen. Ulkopuolisuus onkin ollut hänen lähtökohtainen teemansa tätä työtä aloittaessaan. Inkeri on valmistunut kuvataiteilijaksi toukokuussa 2016 ja on työskennellyt siitä asti vapaana taiteilijana, yksin työhuoneellaan – erillään kollegoidensa yhteisöllisyydestä. Opiskeluaikoina Lahdessa viimeiset opiskelijat tiivistivät ryhmähenkeään porukan hiljalleen kutistuessa kun koulua oltiin lopettamassa. Tästä erilleen joutuminen ja pääseminen, sekä itsensä irroittaminen, jotta voisi taas löytää oman äänensä on välillä ollut myös syynä ulkopuolisuuden tunteisiin, jotka ovat lopulta kohdistuneet hänen omiin vielä syntymässä oleviin teoksiinsa.

Heidi Katajamäen teos Pimeä valo on paikkasidonnainen installaatio, joka koostuu erikokoisista kankaista, joihin Katajamäki on maalannut viivaa. Materiaaleina on käytetty hiiltä ja gessoa. Viiva, joka on Katajamäen teosten kieli on olemassaolon hetkiä, ja tunnetta. Jokainen yksittäinen kangas on oma teoksensa, joka on tehty Pimeä valo installaatioon. Yhdessä yksittäiset kankaat muodostavat uuden muodon, eräänlaisen kangasröykkiön, ja ne saavat uuden merkityksen. Pimeä valo installaatiossa Katajamäki tutkii valon vähenemisen muutoksia tiloissa. Niin fyysisissä kuin sisäisissä. Henkilökohtaisten havaintojen ja olemassaolon muutoksien myötä Katajamäki tuo sisäisen maailmansa näkyväksi. Kun valo vähenee, ihmiset samanaikaisesti pakkautuvat kerroksiin ja rypistyvät sisälle päin. Valo ja kylmyys saartavat ulkopäin ja muuttavat tiloja.

Katajamäki ja Inkeri ovat valmistuneet Lahden Taideinstituutista samalta vuosikurssilta keväällä 2016. Katajamäki ja Inkeri ovat toimineet yhteistyössä opiskelija-aikoina ja tämä näyttely on heidän toinen yhteinen tilallinen näyttelyprojektinsa.