Anni Saijonkivi – Epipremnum pinnatum

YLÄKERTA | 11.8.–28.8.2018

Haluamme usein ajatella, että suomalaisilla on erityisen hyvä ja kaunis luontosuhde, joka kulkee sukupolvelta toiselle. Tämä ei välttämättä ole totta. Kaltaisillamme metsän keskellä asuneilla kansoilla on historiallisesti ollut paremminkin käytännöllinen, pragmaattinen luontosuhde. Sellainen, jossa omaa luontosuhdetta ei ajatella, vaan metsä on. Luonto on ollut vastustaja, vastoinkäyminen, asia jota hyödynnetään oman selviytymisen materiaalina. Nyt monelta suunnalta samanaikaisesti tuntuu nousevan esiin puhe luontosuhteesta. Luonto on etääntynyt meistä niin kauas, että voimme tarkastella omaa suhdettamme siihen.

Tämä tuttuus ja vieraantuminen ovat vastapari, joka on toiminut polttoaineena luovalle työlleni.

Videoitani voisi kuvailla surrealistisiksi installaatioiksi.

Anni Saijonkivi on Turun Taideakatemiasta vuonna 2015 valmistunut kuvataiteilija, jonka teoksia on aiemmin nähty mm. Turussa, Porissa, Lahdessa ja osana suurempia näyttelykokonaisuuksia. Tämä on hänen ensimmäinen näyttelynsä Tampereella.

Leena Lehti & Kristiina Wallin – kynnys. rajapinta.

ALAKERTA | 11.8.–28.8.2018

 

Leena Lehden ja Kristiina Wallinin videoteos tutkii aikaa ja identiteettiä

Suljen silmät. Hengitän joutomaata, asfalttia, asemakaavaa. Kuusikoita minä hengitän, vuosia. Olen lapsi, joka hengittää, vanhus, olen fragmentti ja hajoava liike.

Videotaiteilija Leena Lehden ja runoilija Kristiina Wallinin teos kynnys. rajapinta. perustuu runon ja kuvan vuoropuheluun. Teos käsittelee identiteettiä, ajan kerrostumien kokemuksellista rinnakkaisuutta ja eri ikäkausien lomittaista läsnäoloa ihmisessä, muistoja ja muistamista.

Teos on syntynyt orgaanisesti, kun runoa ja kuvaa on työstetty samanaikaisesti niin, ettei kumpikaan ole alisteinen toiselle. Teokselle ei ole tehty perinteistä käsikirjoitusta eikä se myöskään ole runovideo, joka kuvallistaisi valmista tekstiä.

Teos on kuvattu super 8mm kaitafilmille ja siirretty omalla projektorilla digitaaliseen muotoon. Kaitafilmille kuvaaminen heijastaa osaltaan niitä ajan temaattisia ulottuvuuksia, joita teos käsittelee. Runoteksti on teoksessa puheena, mutta hetkittäin myös kirjoitusfragmentteina, jotka on kirjoitettu käsin suoraan filmin pintaan. Toisinaan kuvan kanssa kerroksellistuu abstrakteja muste- ja leväelementtejä, jotka niin ikään on työstetty käsin suoraan filmin pintaan.

Runoteksti: Kristiina Wallin

Kuva (kuvaus, ohjaus ja leikkaus): Leena Lehti

Äänisuunnittelu: Petteri Rajanti

Kertojanääni: Marja Skaffari

Näyttelijät: Marja Skaffari, Kaisa Hakala, Otava & Sisu

Leena Lehti on Tampereella työskentelevä elokuvantekijä ja taidekasvattaja. Hän on valmistunut medianomiksi Tampereen AMK:sta 2005 ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta 2013. Hänen teoksissaan toistuvia teemoja ovat naiset, talvi, eteenpäin kulkeminen ja sisäisen maailman sekoittuminen ulkoiseen. Hän käyttää usein teoksissaan kuvausformaattina 8mm kaitafilmiä, sen oman estetiikan ja fyysisen materiaalisuuden vuoksi. Lehden teoksia on esitetty screeningeissä, taidenäyttelyissä ja elokuvafestivaaleilla Suomessa ja ulkomailla.

Kristiina Wallin on runoilija, jolta on julkaistu viisi runokokoelmaa (Tammi). Wallin on tarkastellut runoissaan mm. kommunikaatiota, olemassaolon murtumakohtia ja surun tematiikkaa sekä liikkeen ja jähmettymisen välistä jännitettä. Uusimmalla kokoelmallaan Valon paino (2016) hän oli Einari Vuorela –runopalkintoehdokkaana ja sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Wallinin aiemmista kokoelmista esikoiskokoelma Kengitetyn eläimen jäljet (2005) oli Tanssiva Karhu –ehdokkaana ja kokoelma Murtuneista luista (2007) Runeberg-ehdokkaana ja Einari Vuorela -runopalkintoehdokkaana. Wallinin uusin teos on esseistinen kirjeenvaihto Puutarhakirjeitä yhdessä runoilija Hannimari Heinon kanssa (Atena, 2018). Wallin kirjoittaa myös radiodraamaa.

Teoksen valmistamista ovat tukeneet:

AVEK Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus

TAIKE Taiteen edistämiskeskus

 

Ida Sofia Fleming – Temple of Nekala

ALAKERTA | 21.7.–7.8.2018

Minuun on kehkeytynyt herkkyys kokea tilat, huoneet ja rakennukset hyvin henkilökohtaisesti ja fyysiseti astuessani sisään. En kykene aistimaan turvan tunnetta yleisesti. Veistosinstallaationi Temple of Nekala on todistajanlausunto ja välitila, jota katsoja voi tarkastella. Se pohjautuu lapsuudenkotiini Nekalaan ja siellä tapahtuneisiin oman kodin turvan koskemattomuuden rikkomisiin ollessani 11-vuotias. Veistosinstallaatio koostuu kolmesta osiosta: aseista, temppelistä ja jäljistä. Avajaisissa nähdään performanssi.

Veistokseni pohjautuvat aina omiin kokemuksiin ja niistä kumpuaviin tunnelatauksiin. Tuon itselleni oleellisimpia kuvia ja havaintoja tapahtuneista tilanteista ja konkretisoin ne muotoon ja materiaan.

Väkivalta on veistosteni taustalla läsnä, mutta lopulta itse veistoksen muoto muovautuu harmoniseksi, staattiseksi ja poeettiseksi. Ristiriitaisuus viehättää minua.

Anna Björklund – Ouroboros

YLÄKERTA | 21.7.–7.8.2018

Ouroboros’ on Anna Björklundin (s.1991) toinen yksityisnäyttely Tampereella. Viimeksi Björklundin teoksia on nähty Tampereella Tampereen ammattikorkeakoulun lopputyönäyttelyssä 2015. Kuvataiteilija jatkaa nyt samalla teemalla, ja esittää Galleria Rajatilassa videoita jotka on kuvannut itse rakentamallaan kameralla.

Ouroboros’ tarkoittaa mytologista symbolia käärmeestä, joka syö omaa häntäänsä. Sen on ajateltu symboloivan uudistumista ja elämän ikuisen kiertokulun ympyrää. Teos on saanut nimensä kameran, Ouroborosta muistuttavasta, muodosta. Noin 2,7 metriä halkaisijaltaan oleva kamera kiertyy kuvauskohteen ympärille kuin hännästään nappaa käärme, ja kuvaa kohteen samanaikaisesti 360 -asteisesti sen ympäriltä. Kamera kuvaa 240 kuvaa yhdellä otolla, ja jälkikäsittelyssä kuvat asetetaan videolle toistensa jälkeen. Nimi ‘Ouroboros’ viitta myös teoksen työskentelyprosessiin. Björklund on rakentanut kehän muotoisia kameroita kolme. Kun kamerat tuhoutuvat, syntyy uusi. Taiteellinen työskentely ei ikinä lopu, hän kertoo, seuraava teos on aina jatkumoa edellisestä.

Musta-valkoiselle ja värilliselle 35 mm filmille kuvatut abstraktit muodot syntyvät valomaalauksella. Kädessä pidettävällä valolähteellä ilmaan maalatut valojanat jättävät filmille jäljen orgaanisista olennoista. Abstraktia ja esittävää muotoa yhdistelevä teos ottaa vaikutteita monesta suunnasta, 80 -luvun scifistä okkultismiin.

Elliina Peltoniemi & Tomas Regan — Ihmistä etsitään metsästä

ALAKERTA | 2.6.–19.6.2018

Rajatilan yläkerrassa avautuvan näyttelyn teoksissa esiintyvät puut ja pusikot. Aiheen ytimessä on silti ihminen. Elliina Peltoniemi ja Tomas Regan ovat tavallisesti kuvanneet töissään ihmistä, mutta heitä yhdistää myös läheinen suhde luontoon ja erityisesti puihin.

Elliina Peltoniemi teki paperista koivumetsän. Lattiaa ja kattoa peittää musta paperinen ruoho. Koivujen rungot yhdistävät lattian ja katon.

“Halusin luoda paikan jossa voisin kohdata kuolleita läheisiäni. Metsiköt, puistikot ja tietyt puut ovat jo lapsesta asti olleet minulle erityisiä paikkoja ja ystäviä, joten kuin itsestään aloin tehdä koivikkoa joka olisi raja, kohtaamispaikka kahden maailman välillä.”

Videoteoksessaan Peltoniemi yrittää löytää sosiaalista paikkaansa puiden joukosta naamioitumalla koivuksi. Videolla ihmisen ja puun roolit vaihtelevat riippuen siitä ollaanko ihmisen rakentamassa järjestetyssä ympäristössä vai metsässä. Yritys saa koomisiakin piirteitä.

Tomas Regan etsii villiä luontoa piirtämällä hukkamaasta sikiäviä kasveja. Näyttelyssä nähtävät 40 teosta on piirretty toukokuun aikana Tampereen pusikoissa, parkkipaikkojen reunoilla, ratapihoilla ja muissa välitiloissa.

“Kaupungissa kasvit järjestetään riveihin ja laatikoidaan, mutta luonto on villi, myös kaupungissa.”

“Nämä työt ovat kuvia puista tai pusikoista, mutta niiden aiheena on silti ihminen – ihminen ympäristön muokkaajana ja toisaalta tässä sen katsojana. Mielestäni maisemakuva, eli kuva paikasta, määrittyy katsojan kautta ja siksi se tulee käsitellä inhimillisenä. On kiinnostavaa ajatella paikka, tai pensas, yksilönä jolla on oma identiteetti ja kuvata se muotokuvauksen lainalaisuuksien mukaan. Tällainen luonnon inhimillistäminen on tietenkin hölmöä mutta samalla hyvin inhimillistä.”

–––– ––––– –––––– –––––

Elliina Peltoniemi (1978) on tamperelainen kuvataiteilija ja kulttuurin moniottelija. Peltoniemi on valmistunut Turun Taideakatemiasta 2011. Hän on opiskellut taidetta myös Lapin yliopistossa ja Limingan taidekoulussa. Hänen töitään on ollut esillä mm. Turun Taidemuseon Studiossa ja MUU-kaapelilla. Viimeisin yksityisnäyttely oli 3h+k galleriassa Porissa 2017. Peltoniemi on Rajataideyhdistyksen jäsen.

Tomas Regan on tamperelainen kuvataiteilija, joka on valmistunut Kuvataideakatemiasta 2006. Hän on osallistunut Pirkanmaan Triennaaliin kolme kertaa, Graphica Creativaan kaksi kertaa ja Mäntän kuvataideviikoille kerran. Yksityisnäyttelyitä hän on pitänyt muun muassa Helsingissä Taidesalongissa ja Tampereella Himmelblaun galleriassa. Regan on Suomen taidegraafikot ry:n ja Tampereen taiteilijaseuran jäsen. Hänen teoksiaan on muun muassa Valtion ja Tampereen taidemuseon kokoelmissa.

Sanni Mäkipää & Emma Nurminen – Immen Ansa

YLÄKERTA | 10.5.–26.5.2018

Immen ansa -installaatio on materiaalisuudella houkutteleva visuaalinen loukku ja keväinen suon herääminen. Itse Impi on sekä viettelyksen että kieltämyksen noidaksi leimattu rämeestä nouseva erakko, jonka elinympäristöä installaatio esittää. Teos on kuin hetteikkö, jossa erilaiset houkutteet kasvavat ja jonka satimeen mahdolliset tunkeilijat jäävät.

Teoksessa on työstetty muun muassa lankaa, ekovillaa, verkkoa ja kangasta. Materiaalivalinnoissa on vältetty uutta; kaikki tekstiilit ja langat ovat kierrätettyjä. Yhdessä ja yksittäin toteutetut teososat muodostavat runsaan kokonaisuuden, jonka pehmeitä ja kiiltäviä pintoja tekee mieli lähestyä ja tunnustella.

Sanni Mäkipää ja Emma Nurminen ovat Tampereella työskenteleviä kuvataiteilijoita.

Tuomo Savolainen — Igneous Rock

ALAKERTA | 10.5.–26.5.2018

Igneous Rock -videoinstallaatio liikkuu vulkaanisella maaperällä käyden läpi historiallisia ja satunnaisia tapahtumia, joissa ihminen ja maan vulkaaninen toiminta ovat sulautuneet yhteen. Teos rakentuu useammasta toisiinsa teemaltaan sekä osittain fyysisestikin limittyvästä videoteoksesta. Osa teoksen materiaalista on kuvattu Islannissa kesällä 2017.

Tuomo Savolainen (s.1986) on Helsingissä asuva kuvataiteilija ja taiteen maisteri.

PÄÄTÖS – Kankaanpään Taidekoulun lopputyönäyttely

Ylä- ja Alakerta | 21.4. – 8.5.2018


Kankaanpään taidekoulusta valmistuvien lopputyönäyttely

On aika päättää jokin vaihe, on aika tehdä päätös uudesta suunnasta.

Taidegalleriat Rajatila, Galleria Saskia ja Mältinranta täyttyvät keväällä 2018 Kankaanpään taidekoulusta valmistuvien opiskelijoiden töistä.

Värikäs ja dynaaminen ryhmä opiskelijoita on koostanut töidensä huipentumia yhteen ja luvassa on tuore ja vahva taidekentän tulokkaiden näyttely.

Neljä vuotta Kankaanpään taidekoulussa on sisältänyt onnistumisia, pettymyksiä, voimaantumista, näyttelyiden avajaisia, tanssia, naurua, tarinoita menneestä, kertomuksia tulevasta, itkuja, sotkua, juhlan huminaa, yhteishenkeä, yksin oloa, ankaraa työtä ja vähän lisää työtä sekä Kankaanpään tunnelmaa. Samalla 24 taiteilijaa ovat valmistuneet taiteen ammattilaisiksi.

Gallerioissa on edustettuna maalaustaide, kuvanveisto, taidegrafiikka, performanssi, valokuva, video ja sarjakuvataide. Valmistuvia kuvataiteilijoita ovat ohjanneet taiteilijat:

Eeva Peura – Maalaustaide
Laura Könönen -Kuvanveisto
Essi Kausalainen -Performanssitaide
Tessa Astre -Sarjakuva ja Valokuva
Tuukka Peltonen -Grafiikka ja Piirustus

Galleria Rajatilan taiteilijat:

Anna-Linnea Kukkonen
Terho Sulkala
Ilona Tala
Hans Koskinen
Laura Sillanpää

Yhteistä lopputyöjuhlaa juhlistamme Mältinrannassa 27.04.2018, johon sisältyy kaikkien gallerioiden vierailukierros! Tapahtuma alkaa kello 16:00-18:00 Rajatilalla ja Galleria Saskiassa ja jatkuu sieltä Mältinrantaan.

Tampere Biennale: Max Savikangas — Lintukoto & Antti Tolvi — Metsän Harmonia

YLÄ- & ALAKERTA | 31.3.-17.4.2018

Tampere Biennalen äänitaidenäyttely Galleria Rajatilassa aukeaa lauantaina 31.3.2018. Näyttelyssä on esillä kaksi teosta: Max Savikankaan Lintukoto (2018) ja Antti Tolvin Metsän harmonia (2017). Max Savikankaan ääni-installaatio Lintukoto on Tampere Biennalen tilausteos.

Max Savikankaan (s. 1969) tähänastinen sävellystuotanto käsittää 114 sävellystä: instrumentaali- ja vokaalisävellyksiä, orkesterimusiikkia, elektroakustisia teoksia, monitaideteoksia, elokuvamusiikkia sekä näiden yhdistelmiä. Alttoviulistina ja Uusinta Ensemblen perustajajäsenenä hän on ollut mukana kantaesittämässä ja levyttämässä ja yli sataa nykymusiikkiteosta. Savikankaan teokset saavat usein alkuimpulssinsa (instru)mentaalisesta improvisoinnista sekä maailman äänitapahtumien kuulostelusta ja kokeellisesta tietokonemuokkauksesta. Hänen sävellyksiään on esitetty laajalti Suomessa ja kuluneen vuosikymmenen aikana hänen musiikkinsa on saavuttanut myös kansainvälistä huomiota; esityksiä on kertynyt n. 20 maasta viideltä mantereelta.

Antti Tolvi (s. 1977) tarkastelee meditaation ja dronemusiikin välisiä samankaltaisuuksia. Meditaation aikana rakentuu usein paine, johon on vaikea olla reagoimatta, ja meditoijassa kyteneet epämukavat tunteet nousevat pintaan kehon jännitteinä. Sama ilmiö löytyy myös dronemusiikista. Kuuntelijan täytyy antaa äänelle aikaa kasvaa ja avautua ennen kuin pystyy löytämään siihen kätkeytyvät hienovaraiset variaatiot ja vaihtelut. Niin myös Tolvin urun soinnusta löytyy muunnelmia, kuvioita ja ääniä itse äänen sisältä. Kyse onkin pohjimmiltaan siitä, että annetaan yksinkertaiselle asialle mahdollisuus muuttua joksikin sofistikoiduksi.

Tolvi on rakentanut urut, jotka soittavat yhtä ja samaa sointua pitkin päivää. Pillit on tehty väinönputkesta (Angelica archangelica), ja ne tuottavat rauhallisen ja miellyttävän äänen. Metsän harmonia yhdistelee Tolvin kiinnostuksenkohteita: zen-meditaatiota, qigongia ja musiikkia. Teos on jatkoa Tolvin edelliselle työlle Pipe Harmony, joka oli esillä Sorbus Galleriassa Helsingissä vuonna 2016.

Näyttely on osa Tampere Biennalen ohjelmaa. Festivaalin näyttelyt Galleria Rajatilassa, Galleria Himmelblaussa sekä Galleria Saskiassa aukeavat 31.3.2018, ja myöhemmin tapahtuman näyttelyosuus levittäytyy myös Tampere-talon Talvipuutarhaan sekä Tullikamarille. Itse Tampere Biennalea vietetään 11.–15.4.2018, jolloin moderni taidemusiikki ja kokeellinen klubimusiikki valtaavat kaupungin jo 17. kerran.

Maaria Jokimies – Jos ahdistaa, niin me voidaan hei laulaa sulle

YLÄKERTA | 10.3.-27.3.2018

Galleria Rajatilan yläkerta esittelee maaliskuussa Maaria Jokimiehen värikylläisiä figuratiivisia öljyvärimaalauksia. Taiteilijan teoksissa realistisesti muotoon maalatut ihmishahmot ja materiaalit yhdistyvät kaksiulotteisiin koristeellisiin pintoihin. Jokimiehen työskentely nojaa maalauksen perusasioihin, sommitteluun, väririnnastuksiin sekä tilan ja materiaalin tuntuun, näitä keinoja omaperäisesti soveltaen.

Jokimiehen teoksien lähtökohtana toimivat valokuvat. Käyttäessään omia kuviaan taiteilija on kuvannut paljon oman sukupolvensa nuorten pinnalliseksikin tulkittavaa juhlaa ja arkea. Valokuvasta vangittu tilanteen jännite sekä henkilöiden tarkat ilmeet ja kasvonpiirteet luovat maalaukseen samaistuttavan kertomuksen, jonka hektistä ja absurdia arkisuutta liioitellut värit ja toisiksi ulottuvuuksiksi nousevat pinnat korostavat. Ajankuva, inhimillisyys ja yhteisöllisyys ovat teosten kantavia teemoja.

Maaria Jokimies on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutin viimeiseltä luokalta keväällä 2016, jonka jälkeen hän on asunut ja työskennellyt Lappeenrannassa. Rajatilassa nähtävä näyttely on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä kuvataiteen ammattilaisena.

Näyttelyä on tukenut Etelä-Karjalan Kulttuurirahasto.

Niina Kiiveri – Colors slipped away from me

ALAKERTA | 10.3.-27.3.2018

Näyttelyn pohjalla on kaksi toisiinsa liittyvää muistia käsittelevää havaintoa. Kesällä 2016 isälläni todettiin pahanlaatuinen aivokasvain. Näin, miten sairaus vaikutti isäni muistiin aikojen ja tapahtumien sekoittumisena sekä havainnon ja muistijälkien päällekkäisyyksinä. Toisaalta itse huomasin tilanteen vaikuttavan konkreettisesti myös omiin havaintoihini maailmasta. Muistan nähneeni kaiken haalistunein värein enkä jälkikäteen muista tapahtumia väreissä. Muistiyritykset vuoteen 2016 aktivoivat minussa ensisijaisesti kehollisen tuntomuisti ja vasta toissijaisesti sen, miltä asiat näyttivät.

Kun kokemus on fyysinen ja kaikkiin aisteihin liittyvä, ei sen sanallistaminen ole mahdollista. Kuvalliset muistiinpanot avaavat portin muistiin paremmin. En muista väreissä, mutta havaitsen ne voimakkaasti. Ajatus on vaikea. Vaikka näen nyt värit vivahteikkaina, ne jopa hallitsevat näkemääni yli muotojen ja yksityiskohtien, En muista, miten koin ne, vaikka silloin tuntui siltä, etten voisi unohtaa.

Näyttelyssä esillä olevissa teoksissa tutkin muistia ja muistirakenteita omiin havaintoihin pohjaten. Näyttelyni on myös muistamisen paikantamisen ja ajallistamisen yritys. Muistille ei ole osoitettu erityistä paikkaa ihmisen aivoissa vaan sen kerrotaan toimivan hermosolujen yhteyksien kautta. Miksi sattumanvaraisilta tuntuvat asiat säilyvät muistissa kirkkaina vuosia, mutta joskus merkityksellisiltä tuntuvat tapahtumat sekoittuvat keskenään.

Työskentelyäni näyttelyn parissa on tukenut Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan rahasto.

Simo Siitonen & Jaakko Linnovaara – Mä en voi sulle mitään

YLÄKERTA | 17.2.-6.3.2018


Mä en voi sulle mitään on Siitosen ja Linnovaaran vuoropuhelua muistojen ja kokemusten merkityksestä minän rakentumiselle: Miksi muistamme toiset menneisyyden tapahtumat selvemmin ja voimakkaammin kuin toiset? Voimmeko todella tarkastella muiston ja tapahtuneen välistä suhdetta? Kumpi on merkityksellisempää − se mitä tapahtui vai se kuinka tapahtuneen muistamme? Voiko muistoja jakaa? Ovatko henkilökohtaiset kokemuksemme muiden saavutettavissa?

Näyttely koostuu yhteensä yhdestätoista kuvan ja tekstin muodostamasta teosparista. Näyttelytöiden raaka-aineena on ollut taiteilijoiden vapaa ja suodattamaton keskustelu, jonka pohjalta valikoitui kummankin menneisyydestä joukko avainmuistoja, merkityksellisiä kohtaamisia. Dialogia täydensivät vierailut näiden avainmuistojen konkreettisille tapahtumapaikoille. Sekä kirjoitus- että maalausprosessissa yhdistyivät vuoropuhelun tuoma esitieto, tekemisen suunnitelmallisuus ja hetken ekspressiivisyys. Näyttelytöissä eli tekstin ja kuvan teospareissa estetisoituvat näin tunne ja yhdessä rakennettu tulkinta tekijöiden henkilökohtaisista muistoista.