Petteri Cederberg – Värinä

KOKO TILA | 2.7.-19.7.2022

Näyttelyssä on esillä puulevyille tehtyjä maalauksia sekä stop-motion tekniikalla toteutettu maalausanimaatio.

Viimeiset pari vuotta olen piirtänyt pelkästään mustavalkoisia kuvia, mutta tämän näyttelyn tekovaiheessa päätin ottaa värit jälleen käyttöön. Tuloksena on hyvinkin äärimmäisiin väriyhdistelmiin päätyminen. Pitkän väripaaston jälkeen värien käyttö tuntuu raikkaalta ja vapauttavalta.

Maalauksissa pohdin ihmistä psykofyysisenä kokonaisuutena. Kuvaan teoksissa posthumaaneja olentoja, jotka liikkuvat ihmismäisen muodon ja jonkin toiseuden rajalla. Hahmoista on kuitenkin löydettävissä myös inhimillisiä muotoja.

Animaatioteoksen nimi on ”Equbilirium” (suom.tasapaino). Tasapaino syntyy, kun eteenpäin ja taaksepäin vievät voimat ovat samanarvoisia. Huolimatta sisäisestä ja ulkoisesta kaaoksesta ja epätasapainosta kokonaisuus päätyy aina lopulta tasapainoon. Tämä lohdullinen ajatus on ollut teoksen lähtökohtana.

Petteri Cederberg (s.1976 Espoo) on Helsingissä työskentelevä kuvataiteilija. Hänen teoksensa pohtivat ihmisen mielen tiedostamatonta puolta ja aivojen alitajuntaista logiikkaa.

Cederberg työskentelee pääasiassa animaation ja piirustuksen parissa. Hän lähestyy animaatioitaan elävinä maalauksina tai piirustuksina perinteisen elokuvan ja sen kerronnallisen ilmaisun sijaan. Animaatiot kuvaavat maalauksen prosessia onnistumisineen ja epäonnistumisineen. Cederberg on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian maalaustaiteen osastolta vuonna 2011 ja on Taidemaalariliiton jäsen. Hän pitänyt useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla. Hänen teoksiaan on mm. esimerksi Suomen valtion, Helsingin taidemuseon sekä Jyväskylän kokoelmissa. Animaatioteoksia on esitetty useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.


Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Metsä Vastaa – teemanäyttely

Galleria Muuntotila | 11.6.-3.7.2022

Jos metsä vastaa kuin sinne huutaa, mitä me metsälle sanomme, mitä kuulemme vastaukseksi?

Näyttelyssä metsä näyttäytyy meille sen eri muodoissa, läheltä ja kaukaa. Teeman ympärille valikoituneet teokset antavat läpileikkausta miten metsä nykyajassa voi meille taiteen keinoin näyttäytyä. Teokset heijastelevat metsää niin moniulotteisena kuin se onkin: samaan aikaan luonnollinen mutta ihmisen muovaama, kaikille kuuluva mutta jonkun omistama, arkisen ja villin rajamailla.

Teosten aiheet sivuavat painavia teemoja ihmisen vaikutuksesta luontoon ja metsien käyttöön. Yhtä suurena näyttäytyy kuitenkin ihmisen ja luonnon suhde myös siinä, mitä annamme ja saamme toisiltamme. Tilaa jää rauhassa ihmettelylle ja kokemiselle, tunteille ja tuntemiselle, kiertokululle ja yhteiselolle.

Kokonaisuus tuo näyttelytilaan laajan kirjon erilaisia taiteen tekniikoita, materiaaleja, kuvauksen tapoja sekä näkökulmia. Keskenään monin tavoin hyvin erilaiset teokset kuitenkin kertovat lopulta samankaltaista tarinaa, kukin omilla tavoillaan ja äänillään.

Näyttelyn on kuratoinut kuvataiteilija Sanni Weckman ja taiteilijat on valittu avoimella haulla. Rajataide ry:n järjestämä teemanäyttely toteutuu vuosittain Galleria Muuntotilaan. Teemanäyttelyiden kuraattori valitaan Rajataide ry:n jäsenistä, kuten myös puolet näyttelyyn valituista taiteilijoista.

Näyttelyn taiteilijat: Petra Aaltola, Laura Andersson, Outimaija Hakala, Soile Hovila, Mia Huu, Jenni Koivurova, Leena Lehti, Elina Lundahl, Aleksi Martikainen, Ida Nisonen, Aino Ojala, Pauliina Parjanen, Sanna Saarreharju, Kristiina Turtiainen, Mirimari Väyrynen sekä Liisa Tarleena Öhman.

Galleria Muuntotila on avoinna ti-pe 10-17 ja la-su 11-17
Näyttelyyn on vapaa pääsy!

Lielahden Kartano

Tehdaskartanonkatu 38, Tampere

Mia Huu – Out of Touch

VIDEOKOPPI | 4.6.-21.6.2022

2021

02:16 min

Synopsis :

Meillä on kaikkea, mutta se jokin on kuitenkin matkan päässä, tavoittamattomissa tai jo menetetty. Olemme tässä ja siltikin hukassa, jotenkin eksyneitä, väärässä paikassa väärään aikaan.

Haemme kosketusta itseen ja luontoon, mutta jos koemme kuulumattomuutta kehoomme ja elinpiiriimme, emme löydä kaipaamiamme kosketuspintoja. Hyljimme kosketusta, jota emme usko ansaitsevamme.

Etsimme ja eksymme. Löydämme ja kadotamme. Kaikki on/oli tässä.

Petra Vehviläinen – Lehto

YLÄKERTA | 4.6.-21.6.2022

Pyhät lehdot olivat paikkoja, jotka suojeltiin ihmisten hyötykäytöltä ja niihin tultiin hakemaan yhteyttä ympäröiviin voimiin.

Lehto on installaatio, jossa kutoen ja solmien hahmotellaan tilaa ylijäämämateriaalille, kuvitellulle perimätiedolle ja pyhälle. Se on yrityksiä kiinnittyä nykyhetkestä käsin etäiseen ja tässä ajassa vielä etäämmälle siirtyneeseen karjalaiseen esihistoriaani ja sen pyhiin lehtoihin – mielessä käsityötraditioiden kauneus, hauraus ja törkeys.

Langat solmivat materiaalia joka on käsillä

Langat sitovat saatavilla olevaa materiaalia

– ja materiaalia joka on eksyksissä

Langat solmivat

hylättyä materiaalia

ja joitakin esineitä, joissa on voimaa

ja jotain jollekin toiselle kuuluvaa

Langat sitovat

löydettyä

ja käytettyä

maisemia

sukulaisuuksia

riippuvuussuhteita

huolenpitoa

surua

aikaa

näkyvää ja näkymätöntä

Petra Vehviläinen on Helsingin saaristossa asuva ja toimiva kuva- ja esitystaiteilija. Hänen töidensä sisällöt ja muodot nousevat posthumanistisesta ja ekofeministisestä ajattelusta, empatiasta ja paikallisuudesta. Vehviläinen on tehnyt teoksia kaupunkitilaan, luontoon, gallerioihin sekä erilaisille sosiaalisen median alustoille. Hänen työskentelylleen on ominaista, että ideat hakevat itselleen sopivan muodon, jolloin käytetyt tekniikat ja työkalut vaihtelevat eri projekteissa. Lehto-kokonaisuutta varten hän rakensi löydetyistä materiaaleista kuten muoviputkista ja romuraudasta eri kokoisia ja eri tekniikoilla toimivia kangaspuita. Lehto jatkaa ja syventää hänen töilleen ominaisia sitomisen ja solmimisen praktiikoita, joissa hylätyt ja/tai löydetyt objektit muodostavat tilallisia kudelmia ja verkostoja ja kietoutuvat ajattelun prosesseihin.

www.petravehvilainen.com

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Selma Haro – Sisälläni on sielun salainen huone

ALAKERTA | 4.6.-21.6.2022

Kuvaan työskentelyssäni pyhyyden ja merkityksellisyyden kokemuksia, niiden kuumeista etsimistä, hätää merkityksettömistä päivistä ja pelkoa siitä, että elämä valuu minulta ohi. Teen näkyväksi kokemuksiani olosuhteista jolloin ihmeellisyys maailmassa ja minussa tulee näkyväksi, ja olosuhteista jolloin se katoaa ja kutistuu. Oma elämäni, merkityksellisyyden kaipuu, masentuminen ja toipuminen tulevat näkyväksi teoksissani, joiden kautta haen yhteyttä katsojaan.Pyrin työssäni rehellisyyteen ja sitä kautta saavutettavaan kokemusten jakamiseen ja samaistuttavuuden voimaan. Haluan maailmaan enemmän tilaa herkyydelle.Tällä hetkellä rakennan eniten installaatioita; alttarimaisia rakennelmia jotka koostuvat vaihtelevasti maalauksista, videoprojisoinneista, valoista, kasveista ja esineistä, sekä teksteistä joko kirjoitettuna tai äänen muodossa.Haluan rakentaa teoksia joihin voi upota ja pysähtyä. Olen sentimentaalinen ja yritän olla ylpeä siitä.


 Selma Haro on turkulainen kuvataiteilija, jonka nykyinen maalauksia, tekstiä ja esineitä yhdistävä työskentelytapa sai alkunsa yksityisnäyttelyssä Aboa Vetus & Ars Novan Omatilassa vuonna 2016. Viime aikoina Haroa on erityisesti kiinnostanut maalausten ja liikkuvan kuvan yhdistäminen, sekä taiteilijakirjojen tekeminen. Oman työskentelynsä lisäksi Haro työskentelee sisarensa, kuvataiteilija Aino Aksenjan kanssa yhteisen Dear X/Y/Z -näyttelysarjan parissa, sekä toteuttaa seinämaalauksia yhdessä puolisonsa Jussi Haron kanssa.Haron teoksia nähdään seuraavaksi syyskuussa 2022 oululaisessa Galleria 5:ssä, jonne rakentyy Dear X/Y/Z -näyttelytrilogian toinen osa.Työskentelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Taiteilijaseura.

Kaisa Karhu – Maisema kaipaa omiaan / Landscape longs for unity

YLÄKERTA | 14.5.-31.5.2022

Maisema kaipaa omiaan on teoskokonaisuus maisemasta, luonnosta ja naiseudesta, sekä niiden välisistä suhteista. Sarja koostuu eri materiaaleille tulostetuista valokuvavedoksista, kangastulosteista sekä kiviveistoksista, jotka johdattavat katsojan maisemien ja performatiivisten eleiden välille syntyvien kohtaamisten äärelle.

Teokset perustuvat Romantiikan ajan subliimin, eli ylevän käsitteeseen estetisoiden maiseman herättämää hämmennystä, ihmettelyä ja kunnioitusta. Maisemateokset eivät pyri ottamaan maisemaa ja sen katsomista haltuun, vaan välittävät kokemusta sen fragmentaarisuudesta. Maisema tarkoittaa alueen tai maan näkyviä ominaisuuksia, joka on aistein havaittu ja rajattu alue, suhteellisen laajasta ympäristöstä. Kuvan ohella maisema on myös osa muuttuvaa ja elävää todellista ympäristöä, sekä tunne kuulumisesta tiettyyn paikkaan.

Minulle maisema on paikka, joka puhuttelee paitsi kauneudellaan, se myös pysäyttää katsomaan sen aiheuttamaa ihmetystä, ollen samaan aikaan mentaalinen ja fyysinen tila. Yritykseni olla osa maisemaa ja luontoa, on jollain tapaa humoristinen, mutta myös hyvin raadollinen kuvaus siitä mitä käy kun luontoyhteys katkeaa yhteiskunnan paineen alla; se muuttuu vain ihailuksi luontoa kohtaan. Haluamme näyttää, että myös minä kunnioitan ja huolehdin luonnosta. Silti yritys jää yritykseksi, kuvaksi, jossa luonto kuitenkin jatkaa kulkuaan ihmisestä piittaamatta. Teokset ovat palasia sieltä sun täältä, mielikuvaani, että luonto säilyy ympärillämme tällaisena. Tämä on naiivi puoli kuvia, mutta samalla lohtu, joka pitää itseäni kasassa, koska näen kaiken tämän kauneuden edessäni.

Kirjailija Eeva Kilpi sanoo dokumentissa Nainen ja metsä, että luonto puhuu hänen kauttaan ja luonto käyttää häntä väylänä ilmaistaakseen itseään. Ajatus on mielestäni samaan aikaan lohduttava, täysin totta ja naiivi. Tapani kohdata maisema ja ennen kaikkea luonto on Kilven sanojen mukainen. Työskennellessä koen luonnon naiseuden representaationa, kuvajaisena, johon peilaan itseäni ja omaa kehoani jatkuvasti. Tuo puu tuolla on kuin minä. Tuo maisema tuolla huutaa minua osakseen, kuin puuttuvaa jalkaa. Nuo värit tuon puun kukissa ja taivaan pilvissä ovat kuin minun sisinpäni tuntemuksia. Sarjan omakuvat kertovat luonnon ja naisen yhteydestä, halusta olla osa maisemaa. Esiinnyn maisemassa irrallisena palasena kuin vierasesine, joka ei sinne kuulu. Kuvissa on yhtäaikaa ihmisen muokkaamaa ympäristöä ja autenttista rehottavaa luontoa, jotka eivät poissulje toisiaan, koska ne molemmat ovat jatkuvasti läsnä. Me yhdessä muodostamme tämän maiseman ja luonnon.


Kaisa Karhu (s.1984) on Helsingissä toimiva valokuvataiteilija, jonka työskentely pohjautuu performatiivisten tekojen ja valokuvan yhdistämiseen. Henkilökohtaisen lähestymistavan kautta Karhu pohtii teoksissaan maisemaa, naistaiteilijuutta, sekä naissukupuolen alisteista historiaa luontoaiheiden kuvaajana. Karhu on käsitellyt teemaa myös edellisessä yksityisnäyttelyssään Mukaelmia maisemasta ja itsestä (2020), joka oli esillä Valokuvagalleria Hippolytessä Helsingissä 2021 sekä Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa 2019. Karhu on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteen koulutusohjelmasta 2017.


Näyttelyn valmistusta ja taiteellista työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Alma Peltola – Album

ALAKERTA | 14.5.-31.5.2022

Kun tulevaisuus on epävarmaa, katselen kuvia menneestä.


Album on näyttely yrityksestä tehdä sovintoa hankalaksi muuttuneiden käsitteiden, kuten koti, kansallisuus ja kotimaa, kanssa. Teokset on toteutettu pääasiassa vanhojen Unkarin-sukuni valokuvien pohjalta.

Näyttelyn teokset ovat syntyneet muistoista ja hankalasta välitilasta. Kun tulevaisuuteen ei uskalla luottaa, mennyt tuntuu eskapistiselta. Menneisyyteen paluu on toisaalta pahin pelkoni. Sellaiset uhat, joiden piti olla jo voitettu, ovat yhtäkkiä taas nykyisyyttä. Maailma uhkaa palata rytinällä menneeseen, ja menneisyyden nostalgisointi on saanut ruman sävyn. Euroopassa on sota, ja yksi kodeistani on muuttunut tosiasialliseksi autokratiaksi. Huonoin skenaario on jo todellisuutta, mutta silti pitäisi jaksaa luottaa siihen, että tämä voi kääntyä paremmaksi. Siinä hyvien muistelu auttaa, vaikka kauniitkin muistot uhkaavat saada katkeransuloisen sävyn.

Näyttelyn teosten lähtökohtana on ollut valokuva, eli mennyt hetki. Suurin osa teoksista on syntynyt jäljennysmonotypia- eli trace monotype -tekniikalla. Trace-monotypia on taidegrafiikan tekniikka, joka asettuu monotypiagrafiikan ja piirtämisen väliin. Vedostaessa jäljentäminen, toistaminen ja läpipiirtäminen yhdistyy intuitiivisiin ja osin sokkona tehtyihin ratkaisuihin. Vedostajan jokainen kosketus paperiin imeytyy painovärinä lopulliseen teokseen. Lopputuloksessa on aina mukana vaistonvaraisuutta ja sattumaa.

Tekemällä kuvia kuvista neuvottelen menneen kanssa ja yritän valmistautua tulevaan.

Alma Peltola (s. 1990) on unkarilais-suomalainen kuvataiteilija ja taidekasvattaja. Hän on valmistunut Taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2020 ja opiskellut myös Budapestin kuvataideakatemian maalauksen osastolla.
Näyttelyä on tukenut Kansan sivistysrahasto.

VARIAATIO – SAMK OPINNÄYTETYÖT

| 23.4.-10.5.2022

Satakunnan ammattikorkeakouluun kuuluva Kankaanpään taidekoulu suuntaa tänäkin keväänä Tampereen Saskian (22.4–11.5), Rajatilan (23.4–10.5) ja Mältinrannan (23.4–10.5) gallerioihin.

Variaatio-nimeä kantavaan näyttelyyn tuodaan esille valmistuvien kuvataiteilijoiden taideteokset, opinnäytetyöt, jotka näyttelyn nimen mukaisesti sisältävät laajan kattauksen erilaisia tekniikoita, teemoja ja tunnelmia. Vaihtelevista tunteista ja tulkinnoista kumpuavien teosten vuorovaikutus vie katsojan matkalle uuden taiteilijasukupolven luomaan tarinaan, josta ei mutkia, yllätyksiä ja sivupolkuja puutu.

Galleria Rajatilan taiteilijat: Josefiina Eräste, Into Kaataja, Anja Korkiakangas & Julia Nevalainen

Facebook: https://www.facebook.com/Fine-Artists-SAMK-100113458846829/
Instagram: https://www.instagram.com/fineartistssamk/

Heidi Kesti & Tiina Wallin – Viimeiset Keisarilliset

YLÄKERTA | 2.4.-19.4.2022

Heidi Kesti (s.1980) on oululainen kuvataiteilija ja lavastaja. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Satakunnan Ammattikorkeakoulusta vuonna 2005 pääaineenaan kuvanveisto. Valmistumisensa jälkeen Kesti on toiminut vapaana taiteilijana, näyttelysuunnittelijana- ja rakentajana, sekä lavastajana ja puvustajana näyttämöproduktioissa. Teostensa pääasiallisena materiaalina Kesti on viime vuodet käyttänyt kierrätysmuovia, josta hän valmistaa esinekoosteita, tilateoksia, veistoksia, reliefejä ja maalauksenomaisia, ekspressiivisiä teoksia. Kesti työskentelee tällä hetkellä Valveen Sanataidekoulun Tarinoiden talo – prototyypin parissa sekä vapaana taiteilijana.

Tiina Wallin on ammattivalokuvaaja ja työskentelee valokuvataiteilijana sekä freelancer-kuvajournalistina. Wallin on opiskellut kuvataidetta, valokuvausta sekä visuaalista suunnittelua. Wallin julkaisi ensimmäisen valokuvateoksensa Ihmiset täällä -Runoja ja valokuvia Suomussalmelta (tekstit Liisa Louhela) heinäkuussa 2020. Ihmiset täällä -näyttely oli esillä Suomussalmen kunnan kirjastolla heinä-elokuussa 2020, sekä Koivu ja Tähti Kulttuurikeskuksella Muhoksella marraskuussa 2020. Wallin on palkittu Valto Pernu Photo Marathonilla Paras Iiläisyyttä kuvaava kuva -palkinnolla 2019 sekä Paras yksittäinen kuva -palkinnolla 2017. Työskentelyssään hän yhdistelee taitavasti dokumentaarista ja taiteellista valokuvaa moninaisin keinoin.

Viimeiset keisarilliset on kuvatateilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteistyöprojekti. Projekti yhdistää kuvataidetta, taidekäsityötä, lastenkulttuuria ja valokuvausta, ja siinä tutkitaan kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja, sekä ajatusta siitä, onko vähemmän enemmän – tai ainakin ihan tarpeeksi? Projekti pureutuu lasten lelujen maailmaan ja siihen runsauteen, missä lapset nykypäivänä elävät. Ovatko tämän päivän 6 – vuotiaat viimeinen länsimainen sukupolvi, jossa lapset elävät kulutuksen ja leikkikalujen suhteen käsittämättömässä yltäkylläisyydessä? ” Nykypäivän lapsilla on ihan valtava määrä leikkikaluja. Nelson ja Nilsson (2002) toteuttivat laajan, 150 lapsen tutkimuksen, jossa he tutkivat 3- ja 5- vuotiaiden ruotsalaislasten leikkikaluvalikoimia. Tutkimuksen mukaan lapsilla on lastehuoneessa keskimäärin 536 lelua. ” Lähde: Elina Nevalaisen gradu: Kuusivuotiaiden suhde leikkikaluihin, 2006.

Valokuvaaja Tiina Wallinin ottamissa kuvissa eri-ikäiset lapset poseeraavat vakavina tummaa taustaa vasten. Vaikutelma on vakava ja totinen. Valaisu on tarkoituksellisen niukkaa. Kukin lapsi kantaa päässään keisarillista päähinettä. Päähineet ovat muovileluista, lasten tilpehööristä ja lapsille tutuista kodin tarve-esineistä valmistettuja, värikkäitä päähineitä, joiden lähtökohtana ovat toimineet erilaiset kulttuurihistorialliset, koristeelliset kansanpäähineet sekä juhla- ja rituaalipäähineet.

Näyttely koostuu yhdeksästä päähineestä ja kaulakorusta sekä yhdeksästä valokuvasta.

Projektia on tukenut Suomen Kulttuurirahasto – Pohjois- Pohjanmaan rahasto, Oulun kaupunki sekä Taiteen edistämiskeskus.

Parempien Aikojen Kirkko

ALAKERTA | 2.4.-19.4.2022

Parempien Aikojen Kirkko on kumuloituva installaatio, joka kasvaa vuosi vuodelta vanhojen esineiden kuorruttuessa uusiin muotoihin ja käyttötarkoituksiin ja uusien teosten liittyessä installaatioon. “Ketolan ja Vähänissin installaatiossa paetaan intiimiin yhdessäoloon ja keskittyneeseen näpertelyyn.” (HS/Kulttuuri/Sini Mononen/17.4.2021)

Parempien Aikojen Kirkko on Maippi Ketolan ja Harri Vähänissin ympäristöpoliittinen käsitetaideteos, joka esittelee yleisölle maailmanlopun jälkeisen uskonnon tarvekaluston. Teos on ollut ensimmäisen kerran esillä Helsingissä Myymälä2 galleriassa 1.4-25.4.2021. Installaatio on kirkollinen viihdekeskus, joka esittää kaikenpoispyyhkivän tuhon eli maailmanlopun mahdollisuutena, koska kun OrionPharma ei enää toimita laastaria lähiapteekkiin on tulitikuntekotaitoinen Suomen kuningas. Parempien Aikojen Kirkko on tyylilajiltaan maksimalistinen aarrevarasto, jossa aarteet on sijoiteltu osaksi installaatiota “akvarellitekniikalla” eli kaikki on purettavissa osiin veden ja ristipääruuvimeisselin avulla. Teos on kasvava ja muuttuva kokonaisuus, joka uudestisyntyy jokaiseen näyttelyyn runsaampana ja parempana. Dystopiaan kannattaa varautua rakentamalla Utopiaa.

Kokonaisuus esittelee hyväntuulisuuden ja toivon temppelin uskomattomine rikkauksineen ja aarteineen. Ihmiskunnan kulttuurin jäänteet ovat saaneet uudet merkitykset ja uskonnon harjoittamisen vakavuus vaihtunut ihmettelyn ja vapauden riemuun. Kirkollisia elementtejä mukaileviin esinekollaaseihin on materiaalit valikoitu yhtälailla paitsi esteettisistä niin myös hyöty- ja kestävyyssyistä.

Maippi Ketola on uransa aikana piirtänyt Kemin Sarjakuvafesttivaalin palkinnoille päässeen sarjakuvan, pitänyt hetken yhden ihmisen teatteria, tehnyt miniatyyriveistossarjan kokemuksistaan Kolumbiassa sekä muutamia musiikkivideoita, VJ-keikkoja kymmenille festivaalaille ja klubeille vuosina 2002-2007 sekä animaatioita muutamiin teatteriesityksiin. Maippi Ketolan lopputyö esitettiin mm. Ylen Uudessa kinossa. Maipin videotaidetta on esitetty useissa ryhmänäyttelyissä ympäri Eurooppaa. Parempien Aikojen Kirkon pohjatyö alkoi Maipin osalta jo vuonna 2017 ja jatkaa samalla visuaalis-narratiivisella raiteella Maipin edellisen installaation Maria Theresa Alvarezin museon kanssa, joka on fiktiivisen henkilön henkilömuseo (esitetty useita kertoja mm. Suomesta Galleriassa Berliinissä)

Harri Vähänissin taiteellinen toiminta on painottunut Kokeellisen elektroniikan seuran “Koelsen” kanssa toimimiseen vuodesta 2005. Koelsen mukana Vähänissi on rakentanut installaatioita, pitänyt työpajoja, konsertteja, performansseja ja paljon muuta niin kansainvälisesti kuin kotimaassakin. Tämän lisäksi Vähänissi on tehnyt laitteistoja sekä teknisiä ratkaisuja useille taiteilijoille vuosien varrella. Vähänissi toimii myös ohjaajana (vuodesta 2014) ja hallituksen puheenjohtajana (vuodesta 2019) Käsityökoulu Robotissa.

Taiteilijoiden yhteistyöllä on pitkät juuret Koelsen kanssa tehtyjen yhteisten esitysten muodossa. Harri ja Maippi ovat tehneet yhteisen bisnesidean tuotteineen ja mainosvideoineen ”Seitan Baby Jesus” 2015, sekä live animaatiota, nukketeatteria ja musiikkia yhdistelevän audiovisuaalisen spektaakkelin ”Evoluutio” 2015 ja suurikokoinen sähkömekaaninen veistos “Leipäjono” 2016, joka oli myös esillä vuonna 2019 Avantgarde Vekkula näyttelyssä helsingissä. Seuraavana vuonna esittelimme “Rippituoli” ja “Vaivaisukko” teokset Avantgarde Vekkula näyttelyssä vuonna 2020. Nämä teokset olivat pohjana suuremmalle installaatiokokonaisuudelle “Parempien Aikojen Kirkko”, joka oli esillä ensimmäisessä muodossaan Myymälä2 galleriassa Helsingissä. Tämän jälkeen olemme laajentaneet Parempien Aikojen Kirkkoa aktiivisesti.

Annamaari Hyttinen – It’s in my nature

YLÄKERTA | 12.3.-29.3.2022

“It’s in my nature- näyttelyn maalauksissa olen käsitellyt kaipuuta luontoon tai haavekuvitelmaan luonnosta. Tunnen kaipuuta yksinäisyyteen, jonkinlaiseen eksymiseen, sinne jonnekin jäämiseen ja unohtumiseen. Yritän maalausteni kautta päästä tällaisiin maailmoihin. Olen pohtinut myös paljon eksymisen kokemusta ja sitä voiko eksyksissä oleminen olla tavoittelemisen arvoinen tila tai tunne. Eksyminen mielletään usein pelottavaksi, koska pitäisi löytää nopeasti oikealle reitille ja turvaan. Minua kiehtoo se hetki, kun ymmärtää ettei olekaan siellä missä luuli olevansa.”

Annamaari Hyttinen (s.1990) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, joka opiskelee Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.

Ilai Elias Lehto – Boys & Other Soft Toys

ALAKERTA | 12.3.-29.3.2022

Kierrätettyjä lohtuesineitä. Tuhmia leikkejä. Metsästysmuistoja.

Boys & Other Soft Toys on kokoelma keräilemiäni ja työstämiäni pehmoisia, kankaisia kappaleita. Ne viittaavat varhaisiin tunne-elämän kokemuksiin ja meitä ympäröivien tavaroiden maailmaan. Vanhempien lisäksi sylilapsen maailma hahmottuu pehmoeläinten kautta. Yhdistän kierrätetyt lelut karvaisten, pehmeiden pintojen lohduttavaan kosketukseen ja toisaalta kasvukipuihin, pojaksi kehkeytymisen problematiikkaan.

Taide-esineet, kuten muutkin tärkeät ja henkilökohtaiset tavarat toimivat tunteiden säiliöinä, peilipintoina haaveillemme ja peloillemme. Asioiden korjaaminen, kierrätys ja uudelleen käyttöönotto ovat hoitavia ja rakentavia tekoja. Niiden merkitys korostuu kertakäyttöisessä kulutusympäristössä, joka luo tarpeita tyhjästä hyväksikäyttämällä epävarmuuksiamme ja kannustaa heittämään pois säilyttämisen ja vaalimisen sijaan.

Tutkailen esineiden ja identiteetin yhteyttä. Esitän poimintoja meitä ympäröivän materian kiertokulusta. Kritisoin kuluttamiseen pohjaavaa identiteettiämme, jossa henkilökohtainen kokemus sukupuolisuudesta supistuu helposti kaupattaviksi pinnallisiksi ominaisuuksiksi ja näennäisiksi vaihtoehdoiksi, tyttöjen leluiksi ja poikien leluiksi. Huumorin ja rinnastuksien kautta peräänkuulutan teoksissani pehmeää, muovautuvaa mieheyttä – kovan ja jähmeän, monella tapaa ulkokohtaisen maskuliinisuuden performanssin ylittävää inhimillistä herkkyyttä, tunneälyä ja haavoittuvuutta.

Ilai Elias Lehto on pohjoiskarjalainen kuvanveistäjärunoilija (s. 1988, Joensuu). Hän asuu Kangasalla ja työskentelee Tampereella. Lehto työskentelee installaatiopohjaisesti rakentaen tilallisia teoskokonaisuuksia pääasiassa kierrätetystä tekstiilimateriaalista. Lehdon teoksissa esiintyvät usein erilaiset karvaiset, pehmeät, lelumaiset asiat, joita hän työstää sekoittaen kuvataiteen ja käsityön perinteitä ja tekniikoita.

Lehto on opiskellut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulussa 2016, valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta Visual Culture and Contemporary Art -koulutusohjelmasta 2018 ja kuvataiteen maisteriksi kuvanveiston opetusalueelta Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta keväällä 2021.