Salla Myllylä – On location

YLÄ- & ALAKERTA | 9.3.–26.3.2019

Työskentelen liikkuvan kuvan parissa paikkasidonnaisesti. Havainnoin asuinympäristöäni tai paikkaa, jossa minulla on tilaisuus työskennellä. Aikasarjakuvaus on keskeinen välineeni. Sattumalla on tärkeä osuus työskentelyssäni, aloittaessani kuvausprojektin en tiedä mikä sen aiheeksi tulee muodostumaan.

On location -näyttelyssä esitän kolme panoraamariistakameralla vuosina 2017-2019 kuvaamaani videotyötä. Yksi niistä on kuvattu Tampereella Haiharan kartanon pihapiirissä, toinen Joutsassa Taidelaitos Haihatuksen takapihalla ja kolmas kesämökilläni Sauvossa.

Haihara-videotyö seuraa vuodenaikojen ja säiden vaihtelua Haiharan kartanon terassilta avautuvassa näkymässä. Maisema on aikanaan sommiteltu katseen kohteeksi, nyt se on Kaukajärven ulkoilijoiden ahkerassa käytössä. Satunnaiset kävelijät, hiihtäjät, pyöräilijät, pilkkijät ja päiväkotiryhmät vilahtavat ohi. Videon aihe tai tarina voisi olla ”mitä tapahtuu kun mitään ei tapahdu”.

Yo-cha -videotyössä kuvasin peltomaisemaa Joutsassa vanhasta urheiluselostamosta käsin. Lämmittämättömässä rakennuksessa sääolosuhteet näkyvät myös kameran ja kohteen välissä olevassa ikkunalasissa: sen pintaan tulee jäätä tai siihen tiivistyy kosteutta, joka voi sulaa tai kuivua auringon lämmössä päivän aikana. Tuloksena syntyy arkipäivän spektaakkeli.

Maisemaomakuva -videotyössä istun liikkumattomana riistakameran vieressä eri vuorokauden- ja vuodenaikoina. Kasvoni ovat profiilikuvassa kuva-alan reunassa ja niissä näkyvät samat valaistuksen ja sään vaihtelut kuin maisemassakin. Kamera ottaa kuvia kymmenen sekunnin välein; kahdenkymmenen sekunnin videonpätkää varten istun kaksikymmentä minuuttia paikallani. Järjestely muistuttaa valokuvan alkuaikojen pitkiä valotusaikoja.

Riistakamera on robusti kuvauslaite, joka on suunniteltu toimimaan monenlaisissa olosuhteissa. Huipputerävien 3D-elokuvien aikakaudella sen kotikutoinen kuvanlaatu viehättää. Kamerassa ei ole säätöjä eikä edes etsinkuvaa, vaan sen joutuu asemoimaan sokkona ja tarkistamaan kuvaustuloksen. Olen parin viime vuoden ajan tutkinut laitteen taiteellisia mahdollisuuksia, tämä näyttely vetää yhteen näiden kokeilujen tuloksia.

Trailer näyttelyn videotöistä löytyy osoitteesta: https://vimeo.com/sallamyllyla/rajatila2019

Taiteen edistämiskeskus on tukenut työskentelyäni.

Salla Myllylä on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2014. Hänen teoksiaan on esitetty näyttelyissä mm. Galleria Huudossa (2015, 2013), Kunsthal Charlottenborgissa (2017, 2012) ja Frankfurter Kunstvereinissä (2014) sekä festivaaleilla kuten Tampereen elokuvajuhlilla (2016) ja Japan Media Arts –festivaalilla (2016).

Johanna Juvonen & Biagio Rosa – I N C U B O

YLÄKERTA | 16.2.–5.3.2019

Aloitimme näyttelymme työstämisen sen nimestä käsin: in cubo – kuutiossa tai incubo – painajainen. Jollain tapaa nämä sanat ja niiden merkitys olivat itsestään selvä lähtökohta näyttelyllemme. Kuution kuvittelimme turvapaikkana, suojana jonka rauhan painajainen rikkoo.

Näyttelyn teoksia tehdessä mielessä pyöri tasapaino, särkyminen, turva, tuki, painajaiset ja kahtia jakautuneisuus – maanjäristykset ja maailman levottomuudet.

Tutkimme teoksissa tasapainon vääristymistä, halusimme kuvata painajaisten tunteita värin tärinällä ja sortumisen tunteella.

Näyttelyn teokset ovat syntyneet maanjäristyksen aiheuttamista tunnetiloista ja tasapainottelevat vastakohtien välillä.
Monissa teoksissa onkin käytetty rakennusmateriaalia betonista raudoitukseen, koottu tukirakenteita sekä käytetty värimaailmana italialaisten rakennusten ulkorappauksen ja katutaiteen värejä sekä raunioita.

***

Juvonen & Rosa on suomalais-italialainen taiteilijapari. Taiteilijoiden yhteistyö alkoi opiskeluvuosina Italiassa, Urbinon Kuvataideakatemiassa vuonna 2005. He asuvat ja työskentelevät Jyväskylässä.

Juvosen ja Rosan teosten lähtökohtana ovat usein ajankohtaiset, mieltä askarruttavat ja vaikeasti lähestyttävät asiat. He tutkivat teoksissaan kodittomuuden ja juurettomuuden suuria tunteita. Viime vuosina Rosan kotiseudulla Italian Abruzzossa sattuneet maanjäristykset ovat vaikuttaneet suuresti taiteilijoiden teoksiin; luonnonmullistukset ja niiden aiheuttavat ilmiöt toimivat usein inspiraationa taiteelle.

Särkyminen ja säröjen estetiikka kiehtoo kovasti. Näistä lähtökohdista syntyvät taiteilijaparin maalaukset, veistokset ja installaatiot. Ihmisen hylkäämä kiehtoo heitä niin taiteessa, kuin materiaalivalinnoissakin. Taiteen materiaaleiksi valikoituukin usein luonnon- tai rakennusmateriaalit.

Jaana Pietilä – 2018 – Memory

ALAKERTA | 16.2.–5.3.2019

Tämä näyttely on ensimmäinen osa trilogiaa, joka kertoo erään henkilön eräästä ajanjaksosta, jolloin elämä löi lekalla päähän, ampui polvet tohjoksi ja iski avokämmenellä päin näköä. Hätä, huoli, avuttomuus, syyllisyyden tunne, häpeä ja suru olivat niin kohtuuttomia, että melkein veivät saunan taakse.

Näyttely esittelee kokoelman hauraita, osin jo surkastuneitakin, muistoja ja muistikuvia tuolta ajalta.

Jaana Pietilä asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut Saimaan ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi 2014.

Dana Neilson – Portraits of a Fjord Town

YLÄ- & ALAKERTA | 16.2.–5.3.2019

Portraits of a Fjord Town is a art-science collaboration about material, process and the things collected along the way. It is inspired by the natural landscape, the origins of ceramic glazes and a personal attraction to rock collections. Dana Neilson’s exhibition introduces an exploration of ceramic material from inception to finale, from picking up stones to ceramic sculptures, including photographs, sound, material tests and found objects. This exhibition questions the common idea that the final art piece is the most important or valuable part of an art practise, and highlights the process as just as interesting, provoking and relevant. This series of work was created while Artist in Residence at Skaftfell Center for Visual Art in Iceland.

In her video work Closer to (My) Nature Dana Neilson explores natural shapes and environments molding her body to them as opposed to the ubiquitous human drive to give shape to the land. Intersecting physical environment and interior self this video piece provokes dialogue between landscape and the human body. It encomapsses a meeting point, in this case of land and body, of earth and soul, a rediscovery of nature. Weird are all the angles, all the straight lines; all the divisions between humans and the natural world.

Emilia Mäkelä – Selviytymismoodi/Survival Mode

YLÄKERTA | 5.1.–12.2.2019

Tapasi nähdä ja tulkita on yksilöllinen, toisin sanoen subjektiivinen. Mind blown. Maisema tai muu näkymä on jo aikansa elänyttä, mutta edelleen kytkettynä letkuihin jossain kansallisarkistoiden uumenissa. Selviytymismoodissa haet pakopaikan sieltä missä kukaan ei mittaa saavutuksiasi tai laske sanamääriä. Tämä näyttely on syntynyt harmaasta, valosaasteesta ja saastuneista mielistä auki revittyjen katujen keskellä.

Teoksissaan Emilia Mäkelä havainnoi ympäristöään keskittyen yksityiskohtiin, ilmeiden ja eleiden kautta, unohtaakseen ongelmansa. Kyse on oman merkityksen löytämisestä. Öljyvärimaalaukset hohkaavat hetken mystiikkaa, taustalla välkkyy liidulla piirretty viiva. Taiteilijaa inspiroi arki, mainoskuvastoiden teeskennelty autenttisuus ja YouTube-videoiden autenttinen teennäisyys.

Mia Seppälä – Identiteettipaja

ALAKERTA | 5.1.–12.2.2019

Kohdistin huomioni lompakon etukorttien alta pilkottavaan klassikkoon: Kela-korttiin, jota voidaan pitää eräänlaisena suomalaisen identiteetin, ja siihen kytkeytyvän sosiaaliturvan muovisena symbolina. Kulttuurimme monipuolistuminen antaa aiheen osallistua keskusteluun, joka koskettelee muualta saapuneiden kansalaisoikeuksia ja velvollisuuksia yhteiskuntaamme kohtaan. Kun maahanmuuttajan tilanne on ratkaistu, ja hänet on todettu kuuluvaksi suomalaisen sosiaaliturvan piiriin, kaiken kruunaa henkilökohtainen Kela-kortti. Kortti heijastaa laminoidun kuvan järjestelmämme tasa-arvoisuuteen pyrkivästä tavasta kohdella kansalaisiaan. Teokseni käsittelee kansallisen identiteetin monipuolistumista absurdin näkökulmasta.

Tämän toteuttamiseksi käytännössä skannasin oman Kela-korttini ja tyhjensin sen henkilökohtaiset tiedot. Omien tietojeni tilalle siirsin henkilötietoja tietokannasta, jota koodausohjelma alkoi arpoa sattumanvaraisesti. Kyseisiä nimien ja sosiaaliturvatunnusten yhdistelmiä ei siis ”oikeasti” ollut olemassa. Tavoitteenani oli saada aikaan kortti, jossa tekstit ja numerot vaihtuisivat kiihtyvään tahtiin. Tulostin näin saaduista Kela-korteista sattumanvaraisen otannan, ja toteutin stop-motion animaationi: ”If your card disappears”. Animaatio on osana videoinstallaatiotani Galleria Rajatilan alakerrassa.

Suljetun tilan käsitteitä ovat keskittäminen, ajan ja tilan järjesteleminen sekä tuottavan voiman luominen näissä puitteissa. Nykyisessä jälkiteollisessa yhteiskuntasysteemissä, ja sen perinteisissä suljetuissa tiloissa – kuten sairaala, vankila, koulu, työpaikka – vallitsee kaikkialle ulottuva kontrolli ja valvonta. Tässä säätelyssä keskeistä on tietynlaisen ilmapiirin ylläpitäminen, pumppaamalla siihen elinvoimaa haasteilla, kilpailukyvyllä ja ryhmätyöllä. Nyt myytävänä on palveluja, ei pelkkiä tavaroita. Galleria Rajatilan alakertaan perustamani ”Identiteettipaja” kutsuu kansalaisia käyttämään palvelua, jonka avulla on mahdollista saada omakseen nykyhetken ponnistuksiin räätälöity Hela-kortti.

Mia Seppälä on Helsinkiläinen kuvataiteilija, joka käyttää työskentelynsä lähtökohtana olemassa olevia rakenteita ja vakiintuneita toimintamalleja. Toisinaan ne ovat tunnistettavia ja arkisia, toisinaan vaikeammin erottuvia ja kätkettyjä. Keskeistä Seppälän taiteessa on se, miten olosuhteet vaikuttavat teoksen merkityksen muodostumiseen. Hänen teoksiaan on nähty yksityis- ja yhteisnäyttelyissä Suomessa ja kansainvälisesti. Seppälä valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2017.

Fanni Maliniemi & Sanni Saarenpää – Kaalimaa syväpää

YLÄKERTA | 1.12.–18.12.2018

Kaalimaan syväpää on kahden nuoren taiteilijan rakkaudentunnustus rikkauksille, jotka itsepäisesti ja taianomaisesti versovat esiin köyhyydenkin keskellä. Galleria Rajatilan näyttelyssä toisensa kohtaavat Fanni Maliniemen ja Sanni Saarenpään teokset käyvät keskustelua runsaudesta, jota inhimillinen elämämme kaikissa ilmenemismuodoissaan osoittaa. On kysymys näkökulmista jotka muuttavat kaiken uudeksi. Kaalimaan perukoilla maasta nousee aarteita ja syvää viisautta.

Fanni Maliniemen teokset käsittevät köyhyyttä lämmöllä. Cauliflower Jewellery on sarja koruveistoksia, joiden jalokivinä komeilee ylpeästi kaalien runsas sukukunta. Videoteoksessa One Gem Over All laaja yleisö saa tutustua ensimmäistä kertaa kuningatar Elisabeth II:n kruununjalokivikokoelmaan kuuluviin kuninkaallisiin kaalikäätyihin ja perintökaaleihin.

”Köyhän paratiisi sijaitsee mikrokosmoksen oven takana. On katsottava tarpeeksi läheltä jotta saa löytää äärettömyyteen yltävän rikkauden”, Maliniemi kertoo.

Sanni Saarenpään tekstiä maalaukseen ja piirustukseen yhdistävissä töissä erilaiset kartat ja kaavakuvat esittävät maailman monin eri tavoin. Ne ovat tulkinta ihmiskunnan ikiaikaisesta tarpeesta löytää elämästä lainalaisuuksia, reittejä ja kaavoja – edes jonkinlainen tuotelupaus.

”Kaaoksen saadessa rakennetta on mahdollista kokea turvallista tuttuutta ja nähdä edessään kulkukelpoisia polkuja. Teokseni ovat todellisuusprojektioita tilanteisiin, joissa hätä ei lue lakia tai naapurin ruoho alkaa olla kiistatta vihreämpää”, Saarenpää tulkitsee.

Fanni Maliniemi (s.1989, Helsinki) valmistui kuvataiteilijaksi (AMK) Tampereelta 2014 ja viimeistelee tällä hetkellä animaatio-ohjaajan opintojaan Turun ammattikorkeakoulussa. Sanni Saarenpää (s.1990, Helsinki) valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2016. Hän elää ja työskentelee Tampereella.

Jussi Matilainen – Fragments of Mechanism

ALAKERTA | 1.12.–18.12.2018

Voiko geometriasta keskustella kauriiden kanssa? Voiko eläimen erottaa sitä imitoivasta koneesta?

Fragments of Mechanism -näyttely kasautuu teosfragmenteista, se ei ole yhtenäinen kokonaisuus tai prosessin päätepiste, vaan jatkuvasti tulemaisillaan oleva kokoelma sirpaleita ja säröjä. Montaasi on työskentelyssäni tyypillinen tapa synnyttää merkityksiä. Erilaisten elementtien tuominen rinnakkain avaa niiden väliin tilan, jossa uusi ajatus voi kasvaa.

Mechanism voi viitata sekä mekanistiseen luonnonfilosofiaan että yleisesti mekanismiin osista rakentuvana kokonaisuutena. Kiinnostukseni kohteena on modernin, rationaalisen ajattelun ja maailmankuvan rakentuminen. Uuden ajan kynnyksellä luonnontieteiden ottaessa harppauksiaan, uskottiin todellisuuden olevan selitettävissä liikkuvien kappaleiden välisillä mekaanisilla suhteilla. Mitattavuus ja matematiikka näyttivät tiedolle oikean mallin.

Camera obscura ja perspektiivioppi asettivat tarkkailevan subjektin tarkkailtavan todellisuuden ulkopuolelle. Modernin subjektin syntyessä, maailmasta tuli hänelle objekti.

Ihminen oli asemoitava luonnosta erilliseksi, koska sekava ruumiillisuus häiritsi ymmärrystä. Ajattelu instrumentalisoi lihan.

Työskentelyni painottuu liikkuvaan kuvaan eri muodoissaan, mutta on myös monialaista. Alun perin päädyin mediataiteen pariin esitys- ja performanssitaiteen kautta. Koulutukseltani olen taidemaalari.

Roosa Lalja – SELF-HELP

YLÄKERTA | 3.11.–20.11.2018

SELF-HELP näyttely on saanut innoituksensa yksilökeskeisen kulttuurin ja kilpailuyhteiskunnan tarkoituksiin valjastetusta superyksilötreenistä, joka on viime vuosina valloittanut tehokkaasti niin median eri kanavat kuin kirjakauppojen hyllytkin. Tämä yksinkertaisilla menetelmillä markkinoitu, lukuisia eri piirteitä saanut itsehoitokulttuuri kannustaa yksilöä kohti auvoista onnea. Muutoksen katse kääntyy itseen ja omaan kehoon – millä tavoin selvitä ja sulautua ympäristöön ja sen vaatimuksiin? Omaa ajattelua muokkaamalla ympäristön ja valtarakenteiden epäkohdatkin alkavat tuntua siedettävämmiltä.

Näyttelyn teoksissa mielenrauhaa ei etsitä tavaroiden karsimisesta, mindfullnesista tai Youtuben joogatunneista. Pyrkimys onnellisuuteen ja mielenhallintaan voidaan nähdä paitsi kontrolloivana ja kahlitsevana kilpailuna, myös ajattelua yksipuolistavana toimintana. Siksi näyttelyn teoksissa käsitelläänkin loputtoman positiivisuuden kehän tuottamia vastareaktioita – primitiivisiä ja irrationaalisia keinoja selvitä tässä hetkessä.

Roosa Lalja on vuonna 2017 Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistunut kuvataiteilija. Teoksissaan hän käsittelee omakohtaisia ja kulttuurisia teemoja maalauksen keinoin.

Juho Järvi – Kaukana hämärtyvä

ALAKERTA | 3.11.–20.11.2018

Tarkkailen käsiäni. Palaan ja juurrun tähän hetkeen. Mieleeni kumpuaa yksinkertainen ajatus, eikä sitä kukaan voi kuulla. Ja kun suljen silmäni, katson jonnekin kauas. En ymmärrä mitä näen, mutta jotain on tapahtumassa.

Näyttelijät: Laura Laukkanen ja Assi Piironen
Musiikki: Eemeli Sutelainen

Kaukana hämärtyvä -videoteos on esillä Rajatilan pimennetyssä alakerrassa. Toisteisen teoksen pariin voi mennä missä vaiheessa vain ja teoksen äärellä voi viettää niin kauan aikaa kuin hyvältä tuntuu. Teos on kutsu pysähtymiseen ja rauhalliseen tunnelmointiin.

Juho Järvi on kuvataiteilija ja elokuvantekijä. Hän valmistui Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen linjalta tänä vuonna. Viimeaikoina häntä on teemoina puhutellut herkkyys, kohtaaminen ja näiden molempien poissaolo.

Henri Ijäs — Baigneurs

YLÄ- & ALAKERTA | 13.10.–30.10.2018

Galleria Rajatilan yläkertaan toteutuu ripustuspäivien aikana tapahtuvan työskentelyn tuloksena alueelta löytyvää sekä mukana tuotua materiaalia hyödyntävä teos, joka toimii esineiden materiaalisen, symbolisen sekä narratiivisen potentiaalin kartoittamisen välineenä. Teos kumpuaa kiinnostuksesta miten tavalliset esineet saavat aikaan assosiatiivisia ajatuskulkuja sekä emotionaalista tietoa; miten ne ikään kuin toimivat meissä ja kuljettavat meitä määrittämättömiin suuntiin. Teoksessa esineiden yhdistelmät ja elämisen sivutuotteena syntyneet materiaaliset jäännökset kertovat tarinoiden ehdotelmia, jotka jäävät näyttelyvieraan jatkettavaksi.

Gallerian alakerrassa on esillä videoteos (Baigneurs, 2017) joka viittaa taiteen historiassa toistuvaan kylpijäaiheeseen. Teoksessa tilannekuva on värjääntynyt oudon sävyiseksi ja ihmisfiguurit korvautuneet ääntelevillä objekteilla, jotka ajelehtivat veden loputtomantuntuisessa pyörteessä.

Henri Ijäksen (s. 1983, Vammala) materiaalilähtöisen ilmaisun keskiössä on esineiden potentiaalin tutkiminen. Hänen tuotannossaan löydetyn sekä uutena hankitun ihmisen valmistaman esineistön ja orgaanisen eliöstön muodostamat kohtaamiset toteutuvat väliaikaisina näyttelykokonaisuuksina. Ijäs on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta 2016. Hän asuu ja työskentelee Suomussalmella.

Teemu Heikkinen – PRIMUS MOTOR

YLÄKERTA | 22.9.–9.10.2018

PRIMUS MOTOR näyttelyssä on esillä valokuvaa sekä veistoksia joiden aiheena ovat viihdekulttuurin sankarit ja soturit. Taiteilija tutkii teoksissaan viihdekulttuurin sankarikuvaa ja ennen kaikkea väkivaltaa sankareiden työvälineenä sekä kerronnan tehokeinona ja tarinaa eteenpäin vievänä voimana.

Teemu Heikkinen on Imatralainen kuvataiteilija (YAMK). Hän työskentelee parhaillaan Suomen Kulttuurirahaston, Etelä-Karjalan rahaston vuoden työskentelyapurahalla videon, valokuvan sekä kuvanveiston parissa, aiheella ”Sankarit ja soturit – Väkivaltaviihteen ongelmakohdat”