Mari Mäkiö – Kagekiyodo

Ylä- ja alakerta | 2.11. -19.12.2017

Kagekiyodo on kahdesta ääni-installaatiosta koostuva tilallinen kokonaisuus. Teos tuo Galleria Rajatilaan kuultavaksi ja kosketettavaksi vihjeitä tilasta, joka sijaitsee Akiyoshidain luonnonpuistossa Japanissa. Näyttely on testi siitä, kuinka tilallinen kokemus tuhansien kilometrien päässä olevasta pimeästä luolasta on siirrettävissä galleriatilaan, ja miten tämä tila hahmottuu kuulo- ja tuntoaistin välityksellä.

Akiyoshidai oli 300 miljoonaa vuotta sitten osa koralliriuttaa ja alueen karstikivimuodostelmat ovat seurausta sadeveden ajan kuluessa liottamasta kalkkikivestä. Akiyoshidain alueella on yli 400 pohjaveden muovaamaa kalkkikiviluolaa, joista yksi suurimmista on nimeltään Kagekiyodo. Luolissa on täysin pimeää ja tilaa pystyy havaitsemaan vain kuulo- ja tuntoaistin perusteella.

Näyttely koostuu teoksista Tuntu(ma) ja Pimeän ääni. Galleria Rajatilan alakerrassa on esillä ääniteos Pimeän ääni, joka on binauraalisilla mikrofoneilla äänitetty matka luolan läpi. Ääniteos on toteutettu yhdessä Akiyoshidain alueella asuvien ihmisten kanssa. Pimeässä luolassa oleskelun seurauksena syntyi pimeyden kokemusta kuvaavista onomatopoeettisista sanoista ja äänteistä äänimaisema, jossa luolan omat äänet yhdistyvät improvisoituun ihmisäänten kuoroon. Japanin kielessä yleiset onomatopoeettiset sanat ovat ääntä muistuttavia tai jäljitteleviä sanoja tai äänteitä ja niitä käytetään myös kuvaamaan ei-äänellisiä käsitteitä, kuten pimeyttä.

Gallerian yläkerrassa esillä oleva teos Tuntu(ma) on keramiikkaa ja ääntä yhdistävä interaktiivinen ääniteos/soitin. Teoksen keramiikkaosat ovat kopioita luolan veden kuluttamista seinäpinnoista. Niitä koskettelemalla näyttelykävijä pystyy soittamaan teosta. Japanilainen äänitaiteilija Miyuki Inoue on tuottanut jokaiseen pintasruktuuriin oman veden ääntä kuvaavan onomatopoeettisen äänteen. Näyttelykävijän soittamista äänteistä ja tilassa kuultavista luolassa tehdyistä kenttä-äänityksistä muodostuu alati muuttuva veden ääniä kuvaava äänimaisema.

Teokset on tuotettu taiteilijaresidenssissä Akiyoshidai International Art Villagessa Japanissa. AIAV on tukenut teosten tuotantoa. Tuntu(ma)-teoksen tuotantoa on tukenut myös Avek / tuotantoneuvoja Tuuli Penttinen-Lampisuo. Näyttely on saanut tukea Taiteen keskustoimikunnalta.

Tuntu(ma)-teoksen äänet on tehnyt äänitaiteilija Miyuki Inoue, äänisuunnittelusta vastaa Saku Kämäräinen ja teoksen teknisestä toteutuksesta Ikahu Media Art / Marko Tandefelt ja Pasi Rauhala.

Mari Mäkiö on Tampereella syntynyt ja Helsingissä asuva taiteilija, joka työskentelee tällä hetkellä lähinnä äänen ja installaation parissa. Mäkiö on valmistunut 2015 Taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta Valokuvataiteen koulutusohjelmasta. Mäkiön taiteelliseen prosessiin kuuluu olennaisena osana työskentely erilaisissa työryhmissä ja yhteisöissä. Mäkiö on kiinnostunut erilaisista käännöksistä visuaalisen maailman, kielen ja äänen välillä sekä siitä, millaista tietoa maailmasta eri aistit meille välittävät.

MARRAS – vähenevä valo

Ylä- ja alakerta | 23.11. -26.11.2017

marras /ˈmɑ.rːɑs/ 1 (vanhahtava, raamatullinen) kuollut tai kuolemaisillaan oleva ihminen 2 (vanhahtava) kuolleen ihmisen henki, haamu 3 (vanhahtava, mytologia) kuoleman enteenä pidettävä erikoinen asia

Marraskuuhun liitetään voimakkaasti pimeys ja hiipuminen. Hämärä voi tuoda myös pehmeyttä ja turvaa, antaa mahdollisuuden käpertyä itseen ja keskittää huomion sisäänpäin. Syksyllä luonto hiljenee ja sen voima tiivistyy näkymättömiin, maan alle, kuoren sisään. Myös ihminen siirtyy tilaan, jossa eteneminen muuttuu läsnäolevaksi pysähtymiseksi ja kasvu syventymiseksi. Tämä kuoleman ja elämän rajan ylittämisen rituaali on edellytys jatkuvuudelle ja uudelleen syntymiselle.

Turkulainen Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B ry järjestää Galleria Rajatilassa lyhytkestoisen ryhmänäyttelyn, joka on vastavierailu Rajataide ry:n osallistuttua B-gallerian Superb!-nykytaidefestivaaliin toukokuussa 2017. Neljän päivän ajan galleriassa on nähtävillä tulkintoja ja näkökulmia marrakseen. Aihetta lähestytään niin muutoksen, päättymisen ja luopumisen näkökulmasta, kuin kehon tai mielen rakenteiden tutkimisen, puhdistumisen riittien sekä henkisen matkan kautta. Myös etymologinen lähestymistapa on läsnä. Lyhyt esilläoloaika rinnastuu näyttelyn teemaan.

Monimediaisessa kokonaisuudessa on esillä muun muassa installaatiota, videotaidetta, valokuvaa ja maalausta. Osana näyttelyä toimii myös dialogimainen teksti, jossa teemaa käsitellään tieteellistä lähestymistapaa ja vapaata assosiaatiota yhdistellen. Avajaisten yhteydessä nähdään performanssiesityksiä.

Teoksissa tutkitaan sekä käsitteellisiä että konkreettisia siirtymiä, rajapintoja, hetkellisyyttä ja muutosta, ja niitä yhdistää meditatiivisuus, mysteerin kohtaaminen ja elämän kunnioittaminen. Kuolevaisuuden valossa.

Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B ry on turkulainen, vuonna 2004 perustettu yhdistys, joka on vuodesta 2005 ylläpitänyt Aninkaistenkadulla toimivaa nykytaidetila B-galleriaa. Jäsenistöön kuuluu paikallisen taide- ja kulttuurikentän toimijoita, kuten ammattitaiteilijoita, tutkijoita ja kuvataiteen opiskelijoita. Toiminnan lähtökohtana on tarjota erilaisille nykytaiteen toimijoille mahdollisuus saada teoksiaan ja projektejaan esille, sekä olla yleisölle helposti lähestyttävä paikka tutustua ja kokea nykytaidetta eri muodoissa. Yhdistys tarjoaa näyttelyiden lisäksi runsaasti muuta monitaiteellista ohjelmaa.

Näyttelyyn osallistuvat yhdistyksen jäsenet ovat Kristiina Karsten, Veera Lohiniva, Pauliina Nyqvist, Anu Pasanen, Jarkko Suvela, Niko Tampio, Hanna Tyvelä, Maria West ja Ilmari Wärri.

Sanni Weckman – Tärkeintä on nähdä

YLÄKERTA | 4.11.-21.11.2017

Sanni Weckman kuvaa näyttelyssään ihmisiä jotka ovat häntä joko lähellä tai kaukana, ehkä kumpaakin. Teoksissa esiintyvät henkilöt ovat taiteilijan perhettä ja sukua esitettynä perinteisen muotokuvan kerronnalla. Kuvaa piirtää kuitenkin jokin muu kuin maali: materiaalit vaihtuvat tekstiilistä kukkiin, tekniikat kudonnasta kollaasiin. Käytetyt kankaat kantavat mukanaan muiston kosketuksesta ja kuivatut kukat yrittävät epätoivoisesti pysäyttää aikaa.

Kokonaisuus muodostuu kuvattujen henkilöiden sekä materiaalien yhdessä luomista tarinoista. Muistoista jotka ovat joko sellaisenaan säilöttyjä, ajan saatossa muuttuneita tai ehkä alunperinkin kokonaan jonkun muun.

Tekoprosessin aikana syntyy tarinaan vielä yksi osa lisää: ihmisen kuvan luominen on kuin tutustuisi toiseen uudestaan, näkisi jo nähdyn uudenlaisella katseella.

Tärkeintä on nähdä tuntemattomassa jotain tuttua, löytää tutusta se mikä muutoin jäisi piiloon.”

Sanni Weckman (s. 1993, Urjala) on Helsingissä asuva kuvataiteilija. Weckman on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2016 ja opiskelee tällä hetkellä Aalto-yliopistossa taiteen maisteriksi. Weckman yhdistää ihmisen kuvan esittämisen perinteeseen epätavallisia materiaaleja ja tekniikoita, löytäen inspiraatiota tee-se-itse-kulttuurista, arkisista kädentaidoista ja kierrätyksestä. Weckmanin teoksia on ollut esillä muun muassa Amos Andersonin taidemuseossa, Keravan taidemuseossa Sinkassa sekä ensi vuonna Kajaanin taidemuseossa.

Näyttelyn teosten toteuttamista on tukenut Taike.

Joanna Lamberg – Sairaalloinen Välinpitämättömyys: Morbid Indifference

ALAKERTA | 4.11.-21.11.2017

Lisää ydinvoimaa, lisää myrkytettyjä järviä, kituvia kaloja.
Pentti Linkolan painajainen, ainainen…

Oi kuolleita kukkia. Oi rakkautta.
Eivät näe seuraavaa päivää.

Puu itkee verta.
Minä itken
sinä itket
hän itkee.
Tuo ei itke.
Miksei se itke?

Ehkä Se ei käsitä, mikä meitä itkettää.

On paljon rakkautta, joka ei näe seuraavaa päivää.

Ja lisää päätöksiä tekee ihminen,
joka tekee mitä sen huvittaa

Ei kuka tahansa ihminen,
vaan utelias ihminen
kokeilevaa sorttia
uudistumielinen

Mitähän tapahtuu jos painan tuosta?

Ja päätökset tekee
muidenkin puolesta
tälläkin kertaa

yksi kaikkien puolesta

tälläkin kertaa
ahkerin päättäjä
omistaja

saatana.

Joanna Lamberg (s.1992, Lemi) on Tampereella asuva kuvataiteilija. Lamberg on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2016. Näyttelyn teoksissa Lamberg rinnastaa luonnon ja yksilön pahoinvoinnin. Luontoa ei voi pestä puhtaaksi kun se on kerran huolellisesti tuhottu. Mieli on maassa, ja maa radioaktiivisen jätteen peitossa. Miljardeja tonneja kaivosjätettä valuu vesistöön, ja tuho on ikuista. Onko enää mitään tehtävissä, kun mieli ja luonto ovat saastuneet? Painajaisesta voi herätä, mutta todellisuus tuntuu olevan tuomittu. Lambergin teoksia on ollut esillä mm. Ars Auttoisissa, Pispalan nykytaiteen keskus Hirvitalolla ja Asbestos Art Space -galleriassa Helsingissä.

 

Jenni Kokkomäki – When In Bloom

ALAKERTA | 14.10.-31.10.2017

Katson tyhjää maisemaa ja oikeastaan mitään ei tapahdu. Kaikki toimii kuten ennenkin, paitsi sujuvammin, jos asiasta jotain pitää sanoa. Kun yksi päättyy, jo toinen korvaa sen, ja näin se jatkuu. Kehitys on kehittynyt, olemme parempia kuin koskaan, vaikka tiedämmekin jokaisen juhlan päättyvän aikanaan.

When in Bloom on balladi viimeisen 150 vuoden länsimaisen kehityskulun seurauksista, joista nautimme nyt. Tai ehkä vasta huomenna. Se on laulu suloiselle talouskasvulle at all cost baby ja päätöksille joita on vain tehtävä sillä on tuottavampaa tehdä kuin olla tekemättä, se on omistettu Sigmund Freudille ja kumppaneille, joiden uurastus on tuonut meille Ymmärryksen Itsestämme, uudelle imperialismille, sekä kaikelle kikyttelylle ja tsemppikulttuurille, oh yes we can, yes we certainly can! Kiedon villatakin harteilleni sillä kesäilta on hieman vilakka, järjeltä käy tuulen vire. Kaikki on vaan kaunista eikä mikään tee kipeää.

Videoiden musiikista vastaa Miro Mantere.

Videoiden valmistamiseen ovat lisäksi osallistuneet Ida Backer, Juha Forss, Aki Hämäläinen, Hanna Iitti, Sanne Katainen, Esa Kirkkopelto, Jonna Lehto, Jemina Mantere, Minja Mertanen, Are Nikkinen, Sanni Priha, Aino Päivinen, Teemu Päivinen, Eija Ranta, Juha Sääski ja Paula Tella.

Videoteoksen toteuttamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Juha Forss – POLITICS OF INDIFFERENCE

YLÄKERTA | 14.10.-31.10.2017

All the cool shit is happening while I try to entertain myself to death. I’m just sitting here vegging out in front of images, demonically possessed by boredom; experiencing the martyrdom of indifference. Knowing no better way to lose myself in immanence. Always seeking new transgressions, always waiting for metamorphosis.

MEANWHILE IN FINLAND the right wing revolution is introducing the most brutal, unjust and unrestrained form of neoliberalism – rebranding Thatcherism to new extremes. It has been chosen to guide us into the scene of post-democracy, to the end of the scene of the political and social. We have lost our last fetish – democracy, it is deprived of its substance, it survives as an empty form. This illusory political and ideological vacuum has been filled by the identity politics. The so-called tolerant and progressive liberals, from the left and right, and their identity politics (politics of the self, politics of conduct) dictates the cultural and social discource, it defines which are the legitimate “political” issues and dominates the media ecosystem. This fucked up combination and confusion of liberalism, neoconcervatism, neoliberal free-market orthodoxy, leftist moral panic, populism and the gender and sexual orientation “politics”, is fragmenting the collective subversive potentiality. It is preventing new radical political imagination to emerge, and making impossible all fundamental critique and confrontations with the real ruling political and economic elite. The depoliticized and de-ideologized identity politics is designed to institutionalize social and economic inequality; to legitimise neoliberalism, to naturalise it as hegemonic ‘common sense’. It is providing an ideal smoke-screen to annihilate the last remains of the welfare state, and to freely capitalize, commercialize and privatize everything, without any restraints. NOBODY CARES. WHY? BECAUSE FUCK YOU THATS WHY. Not a hint of resistance, struggle or refusal, only their obedience, conservatism, political correctness, double standards, essentialism, tribalism, moralism, self-righteous indignation, complacent solipsism, self-absorbed naivety, deluded narcissism… We are transfixed at a stage of apparent destruction that doesn’t take place. It is kind of a threshold of inertia, transporting us to the ecstatic indifference. THAT’S THE CODE, AND WE ALL LIVE BY IT. DILL WITH IT!

SOMETIMES I POST POLITICAL SHIT JUST TO PISS PEOPLE OFF, THEN I’M LIKE BUT WAIT! THERE’S MORE! Politics of Indifference – exhibition is playing with the fragments of the aesthetic and linguistic production of reality. It is a re-creation of the original copypasta, to be used as a illustration of the domain of capitalist reality and its ideological space. It is a description of the society and culture in a state of indifference, implosion and entropy.

Teoksen toteuttamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Niko Tii Nurmi Sipiläinen – He Wdet Welinet / Hem Newe Media

YLÄKERTA | 23.9.-10.10.2017

He Wdet Welinet

Waltaosa taiteiliojsta ciriota hacemvxia, lveteloi ansioitan, pite neytelyite, cvwa ja cvwaile teoxien. Heile iotca eiwet ceyte neite tööwaiheita taitesan, he ouat vlcotaitelista toiminta: tööskentely apvrahan samisexi mahdolista oicean tööskentelyn; galeria on tyhie tila ione itze teos panan neytile; navhvri taltioi hilja warsinaista esityste.

Ehcä neme tele hetcele taiteiliojden jajetumat welinet ouat wdenlaisen, tese aiasa meite paremin puhutelevan taiten welineite. Miten iocin sirtyme welineste tai menetelmeste toisen mulista cokemusta voi tuntea vain hene tapahtuesa. Cexintö halcaise aian cahtia: aican ennen ia aican iälcen. Cun sirtyme on ohi, wsi weline on lesne caikes.

Mesopotamialaiset neciwet nelie tuhata woota siten miten ciwenhacatu laci muti heide elemense, Gutenberg pooli woosituhata siten miten cirianpainanta muti cirjalisuta ja Agricola himan mööhemin mite somen kieliste iej pois hene mahdutaesan heite latinalaise akoston. Mite somen ciriakieli oli Agricolale, on meile esimercixi internet ja tecoely. Muistan aian ennen internetie, muten osa cuwitela tulewaisuta ilman hente. Eleme viele aica ennen tecoely muta io hene odotuxensa on mutanut caiken.

Cunelcam sijs tarqemin heite – nimme iol esiteydyme, ceytetyimpie hymiöitäme, apvrahahakemuxisame wilisewie awainsanoia – iotca tietevet enite paitzi itzesten möös meiste, coska loome heide cansan oma itzeheme.

Hem Newe Media

Moste artistae writen applicaciouns, listen achevementes, putten on showes, taken pyctures and videoes of thyne peces. Thes aren extra-artistic activités to thes artistae hwo doth ne enclude nat hem in thyne werkes: the werke thats putten into getting a grante maketh possible the reale artistic werke; the galerie is an emty space wher oan displayeth thyne art werkes; the recordour scilente captureth the actuel performaunce.

Thes media hwo aren moste wydly schered by artistes today may be the media of a newe kynde of art hwo betre speaketh to us in thes tymes. Hwu a schift from one medium to the other rocketh oans entere experience can onlych be felt as they are happening. Enventions splitteth tyme in twa: to the tyme before and the tyme after. Whan the schift to a newe medium hath happened, the newe medium informeth everything elles to.

The mesopotamians sawn sum fower millennia ago hwu the lawe, inscribede in stan, chaungede their lyfs, Gutenberg 600 yeers ago observede hwu mechanical reproduction changede literatuer and a litel latere Agricola saw what was left oute from the Finnish languages when he hem transcribeth in Latin scripte. What the written Finnish language was to Agricola, the internet and artificial intelligence aren to us. I remembrst the tyme before the internet but can ne imaginst nat a future withouten hem. We are stille living the tyme before artificial intelligence but hir waiting hath alredi changede everything.

Laet us listen more carefully to hem – the nomes we usen to introducen oureselves, oure moste frequently usede emoji, the buzzwordes in oure applicaciouns – hwo know moste nat onely aboute hemselves but alswa aboute us, as its with hem that we schape oure identities and thus oureselves.

www.instagram.com/nikotiinurmisipilainen

Laura Laukkanen – Abedyssan Kerjuukuppi

ALAKERTA | 23.9.-10.10.2017

Laura Laukkanen esittää Galleria Rajatilassa videoinstallaation Abbedissan kerjuukuppi. Teos jatkaa Laukkasen kohteliaisuutta ja ystävällisyyttä kartoittavaa näyttelysarjaa. Näyttelysarjan kolmas osa tarkastelee teemaa pöytätapojen avulla.

Teoksen taustalla vaikuttaa vahvasti kahden sosiaalipsykologin: Erving Goffmanin ja Norbert Eliaksen kirjoitukset. He käyttävät usein teksteissä ruokailuun liittyviä esimerkkejä ja liittävät ne käyttäytymisen ja tunteiden kehittymiseen. Siinä missä Goffman tutki mielisairaalan käytänteitä paneutui Elias 1500-luvun hovielämään.

Norbert Elias näkee käytöstapojen muutoksessa laajan kehityskulun. Mitä vahvemmin tarkastelemme itseä ja toisia yksilöinä, sitä enemmän välttelemme kehojen kontakteja toisiinsa. Pelkkä ajatus toisten syljen, käsien ja suun sekoittumisesta ravintoomme herättää häpeää. Eliaksen mukaan käytöstavat ovat rakentuneet näkymättömäksi suojamuuriksi. Ne estävät kehojen sekoittumisen.

Kathryn Hulme kirjoitti 1900-luvun alussa osittain tositarinaan perustuvan kertomuksen ”The Nun’s Story”, ”Nunnan tarina”. Sosiaalipsykologi Erwing Goffman viittaa romaaniin klassikkokirjassaan ”Minuuden menetys”.

Luostarin rangaistuskäytäntöihin kuului ”kerjuukuppi”. Rangaistusta kärsivä nunna kerjäsi muilta luostarin asukkailta keittoa lusikallinen kerrallaan. Oleellista rangaistuksessa oli, että nunnat jakoivat annoksestaan vasta silloin, kun he olivat aloittaneet ruokailun. Kerjuutyö jatkui kunnes luostarin nuorin oli jakanut omasta annoksesta ja kuppi oli täyttynyt. Nunnan tuli kestää rangaistus ja olla näyttämättä tunteitaan.

Goffman ja Elias eivät kumpikaan tutki ensisijaisesti ystävällisyyttä. Reitti kohteliaisuudesta ystävällisyyteen ei siitä huolimatta ole pitkä. Videoinstallaatio Abbedissan kerjuukuppi esittää sarjan kohteliaita pöytätapoja ja sen, miten niiden tulkinta muuttuu ystävien kesken.

Laura Laukkanen (s.1984) on tamperelainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2013. Laukkanen työskentelee pääasiallisesti installaation keinoin. Hän käsittelee teoksissa arkisia itsestäänselvyyksiä ja käyttää materiaaleina tavanomaisuudessaan näkymättömiksi muuttuneita esineitä, ilmiöitä ja eleitä. Laukkanen on jäsen Tehonrakentajat-kollektiivissa ja Tampereen Taidehalli -työhuoneyhteisössä.

www.lauralaukkanen.com

Rajataiteen juhlavuoden näyttely

Ylä- ja alakerta | 2.9. -19.9.2017

Rajataide ry ja galleria Rajatila juhlivat 20-vuotisjuhlavuottaan!

Juhlavuosi huipentuu Galleria Rajatilan 20-vuotisjuhlanäyttelyyn, johon on pyydetty teoksia Rajatilassa vuonna 1997 näyttelyn pitäneiltä taiteilijoilta: Vesa-Pekka Rannikko, Janne Laine, Marko Lampisuo ja Pink Twins.

http://www.vesapekkarannikko.net/
http://jannelaine.com/
http://www.lampisuo.fi/
http://pinktwins.com/

Ida Sokka -Alkumeri

YLÄKERTA | 12.-29.8.2017

Näyttely on sarja maalauksia, joiden lähtökohtana on kuvitelma keskeneräisestä, vielä muovautuvasta maailmasta. Sokka tutki prekambrin ajan tiedekuvituksia meteoriitteineen ja laavavuorineen, ja ajatteli hetkeä, jolloin Theia törmää maahan ja kuu syntyy. Keskeneräisessä maailmassa kaikki meille tuttu on vielä muodostumassa. Samaa maalari käy läpi maalausprosessin aikana. Muodostuu tuntemattomia alkumeriä ja mantereita, jotka hakevat paikkaansa ja merkitystään maalauksessa.

Ida Sokan (s.1988) maalaukset ovat abstraktin ja esittävän välillä liikkuvia maalauksia, joissa on joko figuratiivisia tai maisemallisia elementtejä. Sokka valmistui Tampereen Ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelmasta keväällä 2016. Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Johanna Väisänen – ELYTRA


ALAKERTA | 12.-29.8.2017

Teos on kuvaus suomalaisesta rantamaisemasta. Joen rantaviiva elää jatkuvasti, vesi nousee ja laskee. Teoksessa joella kuljetaan ja sama meditatiivinen, hitaasti liikkuva videokuva maisemasta kertautuu peilikuvana sekä moninkertaisina veden heijastuksina. Peilikuvina toistuvien heijastuksien symmetrian vuoksi ihmismieli alkaa etsiä kuvasta musteläiskätestien ja pilvien katselun tapaan hahmoja, ja kuva lähestyy näin esittävästä lähtokohdastaan huolimatta abstraktia.

Paula Humberg – Causes of Death

YLÄKERTA | 22.7.- 8.8.2017

Pyöriäinen on delfiinimäinen pikkuvalas ja Itämeressä ainoa vakituisesti esiintyvä valaslaji. Itämeren pyöriäispopulaatio romahti noin sata vuotta sitten ja aiemmasta jopa 25 000 yksilön suuruisesta kannasta on jäljellä noin 450 yksilöä. Pyöriäinen on monilla muilla merialueilla elinvoimainen, mutta Itämeressä sen status on äärimmäisen uhanalainen. Norpan alalajia, saimaannorppaa, tavataan vain Suomen Saimaa-järvessä. Saimaannorppapopulaation koon arvioidaan olevan noin 360 yksilöä.

Causes of Death on valokuvasarja ruumiinavauksista, joissa selvitetään pyöriäisten ja saimaannorppien kuolinsyitä.

Ruumiinavausten perusteella on selvää, että Itämeressä erilaiset ongelmat kumuloituvat ja mm. heikentävät pyöriäisten immuunipuolustusta – kuolema johtuu siis usein monien ihmisperäisten syiden yhteisvaikutuksesta. Sekä Itämeressä että muilla merialueilla tärkein ihmisperäinen kuolisyy on kuitenkin kalastuksen oheissaaliiksi joutuminen. Esimerkiksi Pohjanmeressä kalaverkkoihin kuolee vuosittain tuhansia pyöriäisiä. Kalaverkkoihin hukkuminen uhkaa rajoituksista huolimatta myös saimaannorppaa. Ilmastonmuutos vaikeuttaa norppien lisääntymistä, sillä lumipesien rakentaminen vähälumisina ja lauhoina talvina on vaikeaa.

Sarjan kuvissa kuolinsyyt jäävät avoimiksi. Osa eläimistä on kuollut esimerkiksi kalaverkkoihin, osa kohdannut luonnollisen kuoleman. Ruumiinavauksista saadaan paljon suojelutyötä helpottavaa tietoa, mutta toisaalta perusteellinen tutkimus muistuttaa ihmistoiminnan puutteista: toimitaan ensin ja vasta jälkikäteen selvitetään, aiheutettiinko ympäristölle haittaa.