Pilar Mata Dupont – Purgatory was itself a mountain

Yläkerta | 3/9/2016-20/9/2016

“In her solo practice, Mata Dupont has taken a turn toward intellectual history, and how the values and iniquities of European modernism express themselves in landscape… Purgatory was itself a mountain, says Dante, the third layer between a netherworld and who knows where.”
Jason Farago in the summer 2016 issue of Even (evenmagazine.com)

In Purgatory was itself a mountain, Pilar Mata Dupont (AUS/NL) shows three recent, award-winning or nominated video works made in Australia, Germany, and Switzerland. The films presented look at the mountain as a metaphor for alienation and inequity, and how history makes itself known in the present. Using allegorical adaptations of texts by Sigmund Freud, Dante Alighieri, and Thomas Mann, the works investigate group psychology and tyranny, the bureaucratese and politicisation of asylum seeker policy, and the glorification of historical wars.

Pilar Mata Dupont is an interdisciplinary artist based between Australia and the Netherlands working in video, performance, and photography. Using theatrical and cinematic methods, she investigates ideas of nationalism, identity, and mythology through the use of allegory and narrative.

In 2015, she won the Plymouth Contemporary Open in the United Kingdom, and the Wexner Center residency prize at the 19th Contemporary Art Festival Sesc_Videobrasil in São Paulo, Brazil. Her most recent solo screening, Kaiho, opened in the Rappu space at the Pori Art Museum, Finland in 2014. Other recent exhibition highlights include group shows at the Seoul Museum of Art in Seoul, Secession museum in Vienna, and with collective Hold Your Horses at the Akademie der Künste in Berlin. In collaboration with Tarryn Gill, she participated in the Sydney Biennale in 2010.

This exhibition has been assisted by the Western Australian Government through the Department of Culture and the Arts.

Exhibition design by Jammie Nicholas (www.jammienicholas.com)
www.pilarmatadupont.com

Exhibition trailer: vimeo.com/178028867

Jessica Koivistoinen – Kiitos ruoasta!

Alakerta | 3/9/2016-20/9/2016

Selaillessani vanhoja keittokirjoja, huomasin katsovani yhä uudestaan ja uudestaan samaa kuvaa. Huolimatta siitä, että käänsin sivuja eteenpäin. Vihreää, ruskeaa, harmaata. Jotain survottuna jonkun sisälle, tai ainakin osittain peitossa. Kiiltäviä lihapintoja, sakeita sooseja ja ruoan valmistuksen aikana tunnistamattomaksi muuttuneita aineksia. Eri nimiset ruoat, ja ohjeiltaan eri ainesyhdistelmät – silti annos pysyy ulkonäöltään lähes samana.

Kiitos ruoasta! -installaationäyttely palaa ajassa taaksepäin ja nostaa esiin vanhojen kirjojen sivuille unohtuneet annoskuvat kollaasien ja animaation keinoin uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Teokset käsittelevät 70- ja 80-luvun keittokirjojen kuvamateriaalin samankaltaisuuksia, värejä sekä outoa estetiikkaa.

Jessica Koivistoinen (s. 1979) asuu ja työskentelee Turussa. Hänen aiemmissa näyttelyissä on ollut esillä paperiveistoksia, kuva- ja esinekollaaseja sekä animaatioita. Teokset ovat tutkineet erilaisten tekstuurien muotokieltä ja staattisten elementtien elävöittämistä.

METALLINAISIA – TYTTÖSOTILAIDEN ELÄMÄNTARINOITA

13/8/2016-30/8/2016

Metallinaisia on tieteen ja taiteen yhteistyöhanke, jossa kerrotaan Liberian sisällissotiin osallistuneiden tyttösotilaiden elämäntarinoita kuvataidenäyttelyn avulla. Näyttely sisältää kaksiulotteisia metalliteoksia sekä monikanavaisen ääniteoksen.

Liberian kahdessa sisällissodassa vuosina 1989–1997 ja 2000–2003 taisteli kymmeniätuhansia lapsisotilaita, joista 35–45 prosenttia oli tyttöjä. Tytöt toimivat niin tukitehtävissä, eturintaman taistelijoina kuin komentajinakin. Metallinaisia-näyttelyn teokset pohjautuvat Leena Vastapuun tutkimusaineistoon Liberian entisten tyttösotilaiden, nykyisten naisveteraanien parissa.

Mirja Kurrin metalliteokset käsittelevät veteraanien sodanaikaisten kokemusten arpeuttamaa arkea tänään, yli kymmenen vuotta viimeisen sisällissodan jälkeen. Kurri on valmistanut teokset kehittämällään metallisekatekniikalla, jossa hän maalaa teräslevylle erilaisilla metallintyöstötekniikoilla kuten hitsaamalla ja liekillä polttamalla.

Metalliteosten lisäksi näyttelyssä tilaa hallitsee tarinoiden ympärille kietoutuva Jaakko Vastapuun toteuttama 16-kanavainen ääniteos Metalliviidakko. Teoksen runko rakentuu kolmen naisveteraanin kertomuksille heidän tyttösotilasvuosistaan, nykytodellisuudestaan ja tulevaisuuden haaveistaan. Metalliviidakko levittäytyy gallerian molempiin kerroksiin.

Metallinaisia-näyttelyn teokset toimivat yhtenäisenä kokonaisuutena, jossa yli 130 haastattelusta ja tuhansista valokuvista tulkitut teokset kytkeytyvät kertomaan samaa, moniäänistä tarinaa. Tyttösotiluus on Liberiassa suuri stigma ja kaikki teokset on toteutettu veteraanien identiteetit piilottaen.

Vaikka hankkeen tausta on sodassa, näyttelyn kantavana teemana on toivo.

Näyttelyä tukee Suomen Kulttuurirahasto.

Lisätietoa: facebook.com/metallinaisia

Okko Pöyliö – Novelleja

Yläkerta | 23/7/2016-9/8/2016 

Okko Pöyliö (s.1989) on turkulainen kuvataiteilija, jonka teoksia on viimeisen vuoden aikana ollut esillä mm. Lahden ja Rovaniemen Taidemuseoissa. Galleria Rajatilaan hän tuo viime vuosina syntyneitä piirrossarjoja. Näyttely koostuu noin neljästäkymmenestä piirroksesta, joista muodotuu kolme erillistä tarinaa. Tarinat käsittelevät kukin tavallaan toisen ihmisen kohtaamista, ja paikoin haastavat myös katsojan ottamaan osaa. Pöyliön seuraava yksityisnäyttely on Aboa Vetus & Ars Nova- museon Takkahuoneeseessa Turussa joulukuussa 2016.

“On kunnioitettavaa että taiteilija ei kaiha raskaita aiheita, ja että kykenee käsittelemään niitä tavalla, joka ei mässäile niiden rumuudella. Suoralla katsekontaktilla sekä yhdistelemällä piirrustuksiinsa katsojaa suoraan puhuttelevaa tekstiä vaikeat aiheet tulevat kiertelemättä lähelle.”
Silja Lehtonen, kuraattori, Aboa Vetus & Ars Nova, Turku, 2014

okkoart.com
Maria, 2014: okkoart.com/paintings/novels/maria

Mia Rantavaara – Tallenteita

Alakerta | 23/7/2016-9/8/2016

Tallenteita videoteos esittelee neljä henkilöä luoden heistä jokaisesta liikkuvan muotokuvan. Videoissa henkilö esitellään kaunistelematta, juuri sellaisena kuin hän on. Toisin kuin perinteisissä muotokuvissa, Tallenteita teoksessa tuodaan esille ihmisen pienet yksityiskohdat, kuten epäonnistunut itserusketus tai mustelmat ja painaumat iholla. Videokuva koostuu lähikuvista, piirtäen katsojalle teoksessa esiintyvien henkilöiden ääriviivoja.

Tallenteita on jatkuva sarja muotokuvia, jonka tarkoituksena on tutustua ihmiseen pelkkää ulkomuotoa syvemmin. Mia Rantavaara on tamperelainen kuvataiteilija. Hän työskentelee tällä hetkellä pääosin videotaiteen parissa.

miarantavaara.wordpress.com
mia.rantavaara@gmail.com

Näyttelyä tukee: Taiteen edistämiskeskus, Pirkanmaan taidetoimikunta

Anna Leppä – Muistelmia olemisesta

Yläkerta | 2/7/2016-19/7/2016

Muistelmia maailmasta, jota ei enää halunnut katsoa. Minkälaisia muistikuvia jäi olemassaolosta, jonka muodot ja käsitteistökin vähitellen unohtuu. Jos aktiivisesti on katsomatta ulkoista todellisuutta ja sen valmiiksi annettua selitystä, alkaa nähdä paremmin sisäisiä tapahtumia. Muistot oudoista yksityiskohdista yhdistyvät ja luovat kokonaisuuden olemisesta, siitä miltä elämä oikeasti näyttää. Maailmasta on poistunut kaikki ulkoiseen todellisuuteen viittaavat ihmisten luomat infrastruktuurit ja kulttuurin mukanaan tuomat esineet, jopa kasvojen ilmeet tuntuvat merkityksettömiltä. Kuin olisi ollut poissa maailmasta vuosia ja yrittäisi muistella, miltä maailma ja ihmiset näyttävät. Kaikki turha unohtuu ja jäljelle jäävät vain taivas ja maa, tuntoaistiin perustuva muistikuva ihmisyydestä. Valotapahtumatkin ovat kuin epätäydellisesti rakennettu häilyvä muisto valosta.

Maalaukseni ovat eräänlaisia tyhjiä näyttämöitä, joissa tapahtuu jotain paikalleen seisahtanutta, epämääräistä ja hämmentävää. Esiin nousee ihmisten välisiä psykologisia tiloja, välähdyksiä hetkistä, joissa käsitteet eivät vielä ole muodostuneet. Maalauksissa tutut asiat näyttäytyvät vieraina ja outoina, jotta ne voisi kokea ehkä syvemmin.

Pauliina Heinänen – Representations

Alakerta | 2/7/2016-19/7/2016

”Elävän organismin ja ympäristön välillä ei ole mitään tarkkaa rajaa. Eliö ja ympäristö ovat yhtä, aivan kuten eliön osat ja toiminta ovat yhtä siinä mielessä, että emme voi erottaa niitä muuttumattomina, emmekä siten voi ymmärtää tai tutkia yhtä erillään toisesta. Tosiasiassa emme voi erottaa normaalia elävää rakennetta sen normaalista ympäristöstä, emmekä siten voi sanoa, missä elävä rakenne päättyy ja ympäristö alkaa.”
–J.S. Haldane

Pauliina Heinänen käsittelee teoskokonaisuudessaan identiteettiä, yksilöllisyyttä ja yksilön suhdetta ympäröivään maailmaan. Lähtökohtana ovat kysymykset olevaisuudesta ja minästä. Mikä “minä“ on, jos yksilön kehossa on enemmän ulkoisia bakteereita, kuin yksilön omaa dna:ta? Onko perimmäistä, pysyvää minuutta olemassa, vai onko se kulttuurinen konstruktio, kuvitelma jostain? Heinänen valottaa kehollisten ja performatiivisten video- ja valokuvateosten kautta omaa suhdettaan näihin kysymyksiin; kohtaa ja kätkee itsensä, kääntää katseen ulkopuolelta sisäänpäin.

Pauliina Heinänen (s.1992) on valokuva- ja videotaiteilija, joka hyödyntää työskentelyssään sekä tieteellisiä ja filosofisia lähtökohtia, että henkilökohtaista kokemustaan. Hänen teoksiaan yhdistävät kysymykset ihmisen maailmankuvasta: siitä, miten kohtaamme luonnon, toiset ihmiset ja itsemme. Hän on valmistunut valokuvaajaksi Lahden Muotoiluinstituutista, ja jatkaa taiteen maisteriopintoihin Aalto-yliopistoon syksyllä 2016.

Heinäsen työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus, Varsinais-Suomen taidetoimikunta.

www.pauliinaheinanen.com

Roberto Pugliese -Field reductions + The space of a year

4/6/2016-21/6/2016

In Field Reductions, realized in collaboration with composer and sound artist Andrea Mancianti, field recordings of sound are deconstructed in units of sound objects that are mechanically activated to stage the original field.
Transparent boxes are filled with natural objects commonly found outdoors, such as fallen branches, grass, leaves, dirt. Small motors let the matter collide, crackle and rub, to generate a soundscape that resembles at times a sonic environment we can experience in a forest or the countryside.
The kinetic element is not used as a sound object in itself, rather it is used to recreate, as an imitation, the sound as I remember it at the moment of the experience. It creates a plausible but approximated soundscape. For me this process let the visitor experience both a familiar environment but at the same time wonder about the construction of the real experience.
The soundscape is a re-enactment of fields as opposed to a composition of field recordings. The sounds are not recorded as-is but reduced to a recipe or a script for individual elements.
The main question regards the experience of this object: is this an imitation of the real soundscape or does it become an entity of its own? And further, how is in fact constructed our notion and expectation of natural beauty projected onto nature?
In The Space of Year, a multichannel audiovisual installation, the audiovisual recordings collected throughout a year have lost their documentation function leaving space to their reinterpretation as material to be composed.
The space of a year portrays the passage of time during the course of a year and deconstructs visual and sonic material associated with nature and its transformation throughout different seasons. The piece is a re-composition and transformation of memories now divorced from the context were collected.

The fieldwork towards the realization of the piece has been carried out during two residencies: Arteles in Hämeenkyrö, September 2012 and AiR Bergen at USF Verftet in Bergen, January – March 2013.
The exhibition is supported by AVEK – The Promotion Centre For Audiovisual Culture.

MORE INFO AT:
www.robertopugliese.net
www.andreamancianti.com

Hanna Arvela & Jaakko Leeve – Kiitos 1985-2015

14/5/2016-31/5/2016

Arvela ja Leeve kommentoivat Suomen delfiinien traagista elämää ja hämärässä pidettyä tulevaisuutta sarkasmin, ironian ja mustan huumorin keinoin. Näyttely nostaa esille Särkänniemen delfiinien uhrauksen viihteen ja valistuksen nimissä. Samalla se jatkaa julkista keskustelua eläinten pitämisestä niille sopimattomissa elinolosuhteissa.

”Vanhemmat vievät mielellään lapsiaan katsomaan vankeudessa eläviä eläimiä läheltä. Tervetuloa Ähtärin pakkasiin pandat!” toivottaa Arvela.

Hanna Arvelan videoteoksessa Suomen vanhin delfiini kertoo arjestaan lukittuna kaksioon kolmen työkaverinsa kanssa. Veera (2015) on katsottavissa myös osoitteessa: vimeo.com/164614774

Jaakko Leeven työ Säilyke (2016) pohtii delfiinien kohtaloa lopettamispäätöksen jälkeen. Huoli delfiinien edelleen jatkuvasta elämästä ahtaissa ja rajoitetuissa tiloissa jatkuu – ovatko delfiinit sittenkin vain tuote, jonka divestoinnilla omatunto puhdistetaan?

”Miksi kukaan ei kerro yleisölle delfiinien tilanteesta? Toivomme keskustelun jatkuvan, vaikka delfinaario onkin suljettu”, Leeve toteaa.

Ajatus delfinaario-aiheisesta näyttelystä syntyi, kun Tampereen kaupunginvaltuusto tyrmäsi äänin 46/16 delfinaarion alasajon vuonna 2014. Eläinoikeus aktivistien kampanjoinnin ansiosta yleisön asenteet muuttuivat nopeasti ja delfinaarion ylläpito muuttui kannattamattomaksi. Särkänniemi päätti lopettaa delfinaarioliiketoiminnan vuonna 2015.

Sirkku Rosi – LIMBO2

Yläkerta | 23/4/2016–10/5/2016

Sirkku Rosin teoksissa ihmisellä on yllään iho. Iso elin, joka toimii yhteytenä ja rajana toiseen. Veresliha, ääriviiva sekä välittäjä itsen ja maailman välillä. Lihassaan ihminen toimii ja lihassaan ihminen ajattelee. Ihminen on eläin, joka kuitenkin kaipaa selityksiä kaaoksen keskellä. Ihminen järkeilee viettejään vastaan tai on niiden vietävänä. Toimii miten sattuu. Toisinaan sattuu riman alituksia.
Teoksissa ollaan hetkellisissä välitiloissa, joissa arkiset tapahtumat muuttuvat rituaaleiksi, ja todellisuudentaju rakoilee hienovaraisesti. Yksinkertaisetkin eleet voivat saada ritualistista voimaa, kun arki muuttuu absurdiksi.

Limbo:
Karibian mereltä peräisin oleva tanssi, jossa tanssijat alittavat aina vain alemmaksi laskettua rimaa musiikin ja taputusten tahdissa. Tanssija ei saa suorituksen aikana koskettaa maata muulla kun jalkaterillään. Alun perin tanssi oli osa hautajaisrituaalia, ja sen katsotaan symboloivan elämän voittoa kuolemasta, sekä elämän kiertokulkua. 1960-luvulla Limboa ryhdyttiin tanssimaan esiintymislavoilla yleisön viihdyttämiseksi.
Limbo, limbus:
Katolisessa teologiassa välitila kastamattomina kuolleille lapsille ja Vanhan testamentin hurskaille.

Sirkku Rosi on Pirkanmaalainen kuvataiteilija, joka työskentelee tällä hetkellä pääasiallisesti akvarellin ja performanssin parissa.

Sirkku Rosi
sirkkurosi.com
sirkku.maenpaa@gmail.com

Näyttelyä tukee: Taiteen edistämiskeskus, Pirkanmaan taidetoimikunta

Timo Marila – Vaihdan Maisemaa – Landescapist

Alakerta | 23/4/2016–10/5/2016

Timo Marila tuo Galleria Rajatilaan maisemia maisemien takaa.

Maisemat jotka syntyivät valokuvakollaaseista Marilan ensimmäiseen yksityisnäyttelyyn (Holiday Memories from Places I Haven’t Visited), ovat muuttuneet Rajatilan näyttelyyn abstrakteiksi. Kuviin on paikan sekä tilan lisäksi tullut näkyviin kuluva aika sekä matka.

Miksi maisema?
– Kuvan reunat katkaisevat maiseman, ja kiikareillakin näkee vain niin pitkälle.
Mitä meinaat?
– hmmmm. Muistan lapsena katselleeni kiinnostuneena ilmakuvia. Oli mukava kuvitella sitä maisemaa niitten
kehyksien jälkeen. Nää on niikun tarinoita. Alkuja, keskikohtia tai loppuja. Muistan pitäneeni tarinoista.
OK.
-Mitä meinaat?

Timo Marila (s.1981) on vuonna 2013 Turun Taideakatemiasta valmistunut turkulainen kuvataiteilija.
Pääasiallisesti Marila tekee kuviaan digitaalisesti maalaamalla, sekä valokuvaamalla.

Even the most breathtaking landscape ain’t nothing without perspective.
-Bart Rolando

Tampere Biennale: Marko Timlin – Bits and Bytes (2015)

2/4/2016 – 17/4/2016

ääni-installaatio

Bits and Bytes on suuren mittakaavan mekaaninen ääni-installaatio, joka rakentuu 104 korppuasemasta. Jokaisen yksittäisen korppuaseman pyörimisnopeutta pystytään säätelemään reaaliaikaisesti, ja installaation yhteissointi muodostuu asemien mekaanisesta värähtelystä. Bits and Bytes on kuin suuri, sähkökäyttöinen ja elävä organismi – elävien koneiden liikkeestä syntyvä, soiva pienoismaailma.

Marko Timlin on suomalais-saksalainen äänitaiteilija, jonka tausta on kokeellisessa musiikissa, säveltämisessä ja vapaassa improvisaatiossa. Häntä kiehtoo teknisten objektien kätkettyjen äänimaailmojen löytäminen ja paljastaminen, sekä luonnonilmiöiden muuntaminen ääneksi teknologian keinoin. Hänen teoksensa muodostavatkin linkkejä luonnon, teknologian ja ihmisen välille.